Kirjoittelen pitkiä jatkotarinoita, höpöttelen käsikirjoituksistani ja julkaisen tekstejäni luettavaksi. Paper Angelsista löydät tällä hetkellä julkaisussa olevat kirjaprojektini sekä lyhyempiä tekstejä pöytälaatikon kätköistä. Ilahduta minua toki tervehdykselläsi chatissa tai vieraskirjassa.

[Kirjoituskuulumisia] | ↓↓↓↓ | 23/04/2023 |
Pakkaslaulu | 24.luku | 16/07/2022 |
Trust3 | 24.luku | 07/05/2022 |

Ota yhteyttä chatissa tai vieraskirjassa

(Kuva: Markus Spiske palvelusta Pexels)
Huhtikuun kuulumisia
Huhtikuun aikana kertynyt sanamäärä ei ole päätä huimannut. Luonnostelin innostuspuuskassani hieman lisää Rakkausteoreemaa, mutta vähäinen aika ei riitä tekstin työstössä kovin pitkälle. Kahlejoutsen on saanut jälleen kerran lisää kappaleita alkuunsa. Tunnun tarkertuvan siihen hieman liian rajusti, kun pitäisi pyrkiä etenemäänkin. Joten tutuin teemoin tämä vuosi jatkuu.
Tartuin monen vuoden jälkeen Punaiseen kuningattareen ja sen jatko-osaan. Muistin pitäneeni kirjan tahdista ja yllätyin, miten onnistuin näkemään päähenkilön tällä kertaa toisenlaisessa valossa. Toinen osa oli yhä osaltaan hieman tylsä erilaisen temponsa vuoksi, mutta pidin yhä päähenkilön antisankaruudesta, vaikka ensimmäisellä lukukerralla inhosin hänen kiukkuisuuttaan. Loput osat olen lukenut vain englanniksi, joten mielenkiintoista kurkata käännökset.
Lukemisen lisäksi olen ehtinyt pieniin puutarhahommiin. Parasta on tämä valo! Kevät on aina ollut mielestäni ihanaa aikaa, niin se on tänäkin vuonna.
~Laris

(Kuva: Leeloo Thefirst palvelusta Pexels)
Maaliskuun kuulumisia
Kirjoitushommat jatkuvat enemmän ja vähemmän samanlaisina. On kyllä ollut niin tapahtumarikas vuoden alku, että ihan hyvä jos kevät on vähän rauhallisempi ja kirjoittamiselle olisi enemmän mahdollisuuksia.
Olen jonkin verran luonnostellut Kahlejoutsenta, mutta sitä enemmänkin lueskellut. Sain äskettäin loppuun Elina Rouhiaisen Tuntematon taivas ja aloittelin Mirjami Sirénin Kaupunki ilman koteja. Tämän lisäksi lukaisin uudestaan muutamia melko tuoreita suosikkejani.
Etenemissuunnitelma keväälle on kirjoittamisen suhteen rauhallinen, mutta viimein vähän selkeämpi. Valitettavasti pidän projektit vielä tauolla ja keskityn rauhassa Kahlejoutsenen luonnosteluun. Juuri nyt elämään ei mahdu ihan niin vakavaa puuhaa, enkä halua, että innostus tätä uutta kohtaan katoaa. Sain ihania palautteita Rakkausteoreemaan liittyen, ja miten toivonkaan että ehtisin sen saattaa loppuun, niin kovasti sellainen ilahduttaa. Tiedän kuitenkin paremmin, että nyt ei ole sen aika.
Töitä on tullut taas paiskittua niin, että onneksi on edessä pari ylimääräistä vapaata. Toivottavasti säät suosii, ja pääsisi pian pihallekin keväthommiin.
~Laris

(Kuva: Wallace Chuck palvelusta Pexels)
Helmikuun kuulumisia
Kuukausi kului ohitse hetkessä! Aloitin Kahlejoutsen työnimellä kulkevan kirjan luonnostelun ja ensimmäinen luku alkaa olla nyt paketissa. Huomasin, että aikaisemmin NaNoWriMossa luomani ensiluonnos on isoilta osin tietynlaista takaumaa, eikä kirja aivan alakaan siitä, mistä olin aikanaan lähtenyt tekstiä luomaan. Oli mukava huomata, että tekstin tuotto sujui, vaikka hieman vielä liikaa takerrun editoimaan kesken tekstintuotannon.
Päähenkilöni Verla on jollakin tapaa vasta kunnolla muotoutumassa omaksi itsekseen, ja huomaan, että pohdin kovasti hänen reaktioitaan jo ensimmäisen luvun tilanteissa. Fantasiaelementit ovat maailman luonnin osalta hyvin mielessä, mutta vielä tulisi ujuttaa ne hyvin itse juonen sekaan juuri sopivassa suhteessa.
Luin helmikuussa mm. Dess Terentjevan Ihanan ja Stephanie Garberin Olipa kerran särkynyt sydän. Täytyy sanoa, että vaikka Ihanasta pidinkin, tammikuun lukemisto oli kyllä helmikuuta parempaa. Nyt kävi jotenkin huono tuuri, ja jätin useamman huonon kirjan suosiolla kesken. Edellinen hyvä uusi tuttavuus oli tammikuun puolella Katherine Ardenin The Bear and the Nightingale.
~Laris

(Kuva: Olya Kobruseva palvelusta Pexels)
Tammikuun kuulumisia
Sairastin putkeen kolme viikkoa, eikä ajatus kulkenut edes sen vertaa, että olisin pystynyt keskittymään kirjoihin. Nyt oikein himoitsin jotain luettavaa, johon uppoutua täysin, ja kävinkin kirjastossa valikoimassa luettavaksi fantasiaa. Kirjoitusrintamalla onkin sitten ollut aivan toisenlaista kuin kuvittelin.
Olen hionut uuden projektin rakennetta yksityiskohtien kanssa, jotka innostavat, mutta samaan aikaan taitavat jarrutella minua luonnoksen kunnollisesta uudelleenaloituksesta. Olen päättänyt, että helmikuussa on vain aloitettava, tiesin tai en mihin asiat ovat alkukohtauksen jälkeen soljumassa.
Vuodelle miettimäni suunnitelma postauksista tuntuu kirjavalta ideakokoelmalta, vaikka kaikki ideat liittyvät kyllä jollakin tavoin kirjoittamiseen. Vielä mietin, kietoisinko päivityksiä jotenkin tuon uuden projektin ympärille. Haen jonkinlaista itseni uudelleenmäärittelyä kirjoittajana, jotenkin tarkempaa selvitystä itselleni siitä, kuka kirjoittajana olen, millaista tekstiä teen. Sekin tuntuu vaikuttavan siihen, millaisista aiheista haluaisin Angelsiin päivittää. Vanhat projektit eivät nappaa, eivät sitten ollenkaan. Kokeilin ennen joulua vielä luoda lisää materiaalia Trustiin sekä Rakkausteoreemaan, mutta sain aikaiseksi kumpaiseenkin vain jokusen kappaleen.
Siispä luvan kanssa olen antanut olla. Mutta nyt seuraavaksi vähän pakotan, siitä uutta ideaa jalostamaan nimittäin. Jos se juuri nyt mielessä kutittelee, on sitä yritettävä saada myös paperille.
~Laris

(Kuva: Egor Kamelev palvelusta Pexels)
Yhteenvetoa ja suunnitelmia tulevasta
Kun katselen taaksepäin mennyttä vuotta, on loppujen lopuksi ehtinyt tapahtua todella paljon ja kirjoitusrintamallakin tein huimasti töitä, vaikka syksystä lähtien on tuntunut itsestä aivan päinvastaiselta. Selvästi tekeminen keskittyi enemmän kevätpuolelle, eivätkä syksyn suunnitelmat onnistuneet ollenkaan sillä tavoin kuin olin ajatellut.
Vuoden 2022 aikana:
-Tein yhteensä 26 (kirjoitus)kuulumisia sisältävää päivitystä Paper Angelsiin
-Julkaisin Trust3 -kirjaa 7 lukua
-Julkaisin Pakkaslaulua 14 lukua
-Luin pitkästä aikaa ihanan paljon kirjoja! En laskenut määriä, mutta löysin vuoden aikana uusia suosikkeja.
Vuodelle 2023 haluan:
-Tehdä päivityksen Angelsiin kerran kuukaudessa. Sisältö on vielä hiukan arvoitus.
-Luoda ensiluonnoksen pitkään muhineesta kirjaprojektista, jonka alkua NaNossa luonnostelin
Vielä ilman selkeää päätöstä ovat kaikki kesken olevat projektini. Mihin pistää panokset? Mikä motivoisi eniten?
Haen jälleen oikeaa tapaa muodostaa hyviä tavoitteita Paper Angelsin suhteen. Elämän muutoksissa mahdollisuudet ja halu tähän liittyvään ajankäyttöön muuttuu kausittain, joten tarkat ja kovin pitkäaikaiset suunnitelmatkin ovat haastavia. Kaksi viimeistä vuotta onnistumisia sekä epäonnistumisia on ollut aika tasaisessa suhteessa, mikä on ihan inhimillistä. Samalla olen hakenut muutosta päivitysten tapaan, ulkoasuun ja sivun rakenteeseen. Vieläkin haluaisin viedä tätä ajatusta pidemmälle, tuoda tästä esiin yhä enemmän kirjoitusprosessieni näkyvän paikan. Niinhän se kai on, että vierivä kivi ei sammaloidu, joten ehkä ihan hyvästä, että pientä kehitystä on aina vuosittain käynnissä.
Toivotan runsaasti kirjoitusonnea uudelle vuodelle!
~Laris

(Kuva: Alissa Nabiullina palvelusta Pexels)
Vuoden viimeinen
En kuvitellut syksyn hujahtavan ohitse aivan tällaista tahtia. Sain sanoa kaikille suunnitelmilleni näkemiin, kun syyskuu vaihtui lokakuuksi aivan yhtä työntäyteisenä kuin alkusyksykin. Töissä oli sen verran monta projektia päällä, että kaiken vapaa-ajan keskitin perheelle, mikä tarkoitti useita pitkiä taukoja kirjoittamiseen. Ehdittiin viettää yksi ihana viikonloppu Helsingissä, käytiin lisäksi pitkästä aikaa teatterissa. Yritin marraskuussa herätellä kirjoitusrutiinia NaNon avulla, mikä toimikin sillä tavoin hyvin, että oikeasti kirjoitin päivittäin.
Nyt kuitenkin tuntuu siltä, etten halua rutistaa loppuvuoteen yhtään pakonomaista kirjoitusurakkaa tai editoitua pätkää. Trustin holdaaminen harmittaa, mutta en vain ole saanut seuraavaa kolme lukua lähellekään valmiiksi. Teksti on vasta luonnostasolla ja hieman epäjärjestyksessä, eikä syksyyn osunut taukoilu näytä ainakaan auttavan tekstistä kiinni nappaamista. Viimeksi taisin taiteilla lokakuussa yhden kohtauksen raamit kuntoon. On kuitenkin ihan rauhallinen olo, kun pahimmat kiireet ovat hellittäneet. Joulua edeltävä aika on muutenkin sellaista tunnelmallista, on kivaa pientä puuhailua ja välillä käpertymistä glögin kanssa sohvalle, joulukalenterin kasaaminen oli erityisesti tänä vuonna hauskaa. Nautin tästä hetkestä ja tulevasta.
Makustelen kirjoitustuntumaa loppuvuoden ja palailen paremmin ensi vuoden puolella, toivottavasti mielessäni jokin mukava pidempi teema päivityksille, kuten jo aiemmin haaveilin. Maailmojen maalailu mielessä on kaikesta huolimatta jatkunut.
Rauhallista ja mukavaa joulun aikaa!
~Laris
