RUNOT

Klikkaa runon nimeä avataksesi tai sulkeaksesi sen. Runoja on vuosilta 2010-2021.

Pimeys
Hiljaa pimeys saapuu,
lipuu pitkin järvenselkää,
kulkee ohi pihapuun,
pysähtyy luokseni nyt.

Pystypäin mittailemme
toisiamme katselemme.

Yö odottaa vaiti.
(kirjoitettu elokuussa 2021)

Muutos
Olen saavuttanut jotakin uutta,
tyyneyden, jota en ennen tuntenut,
myrskyn, joka leimahtaa rajusti,
onnesta tai vihasta,
vuoroin molemmista.
Olenko aina ollut näin temperamenttinen,
näin rauhallisesti asiat vastaanottava,
olenko ennen
kahta täysin erilaista maailmaa
kantanut sisälläni salaa?
(kirjoitettu toukokuussa 2020, editoitu 2021)

Olen yhä tässä
Apua,
mä olen yhä tässä,
jumissa menneessä elämässä,
kuljen ikuisesti näitä käytäviä,
ihmiset vaihtuneet jo kymmenesti ympärillä.

Sä istuit aina takarivissä,
mä viihdyn yhä saman pöydän vieressä,
maailma pysähtyi, mut sitä huomaa ei kukaan,
jäin paikoilleen kun muut meni menojaan.

Kello soi, meteli alkaa,
en silti kuule sanaakaan,
hälinä kuuluu elävien maisemaan,
aavena minä menneeseen maailmaan.
(kirjoitettu tammikuussa 2021)

Kivuton
Kylmää suonissa
käsivartta pitkin kaulaan,
älä sulje silmiäsi,
katossa valo liian kirkas ennen pimeää.

Yskin pois harmautta
ennen iltaa, heräämistä,
en muista mitään,
ympärillä liian monta vierasta ääntä.
(kirjoitettu syyskuussa 2020)

Valtias
En enää tarkalleen muista,
milloin lakkasin uskomasta,
ja mikä oli syy,
jokinhan sen olla täytyy,
kun kadotin kyvyn nähdä, juoksin henkeni edestä.

Tuli talvi ja pimeys,
saapuessasi valonvälähdys,
minussa heräsi röyhkeys,
en vieläkään haaveile,
vaan otan, en vain myötäile,
haluan, haluan, haluan, odotin liian kauan,
tulin vaatimaan valtaistuimen.
(kirjoitettu toukokuussa 2020)

Mutta seison sanojeni takana
Miten köyhillä kuivilla
tasangoilla elämäsi vietät,
kun minä nousen kukkuloille,
julistan itseni yksityiskohtien
puolestapuhujaksi
kaiken sen mitättömän osalta
josta olen päättänyt itsepäisesti välittää,
tapan itseni sata kertaa,
jos puolustaminen sitä vaatii,
en koskaan ole tajunnut eroa
uhrautumisen ja itsetuhon välillä.
(kirjoitettu maaliskuussa 2020)

Väärä
Olen astunut yli
haamurajan,
minusta on tullut
väärä.
Suola kirvelee
haavoissa,
sata kertaa
pesen itseni
menneestä.
Kompastun kerran, kaksi,
nousen
yhtä monta.
Olen oppinut olemaan
välittämättä
pienistä sieluista.
Pidän pääni pystyssä,
varon
enää kääntämästä selkääni.
Sanon ei
ja maailma kohahtaa,
paheksuu,
en enää olekaan
kiltti.
(kirjoitettu maaliskuussa 2020)

Sudet
Vieläkin palaan susien luo,
tarjoan kättäni,
vaikka niin usein
olen saanut sormilleni.
En osaa varoa kynsiä,
paeta hampaita,
en koskaan ymmärrä juosta
ennen kuin on liian myöhäistä.
(kirjoitettu maaliskuussa 2020)

Mun pitäisi mennä
Katse seuraa ilmeitä,
kuulen naurussa kevään.
Niin tuttu ja vieras samaan aikaan,
huimaa katsella sinua.
Haluaisin lähemmäs, haluaisin kauemmas,
mun pitäisi mennä.
Jos jään, en lähde koskaan,
ja tämä yksi hetki
alkaa merkitä paljon enemmän
kuin se koskaan voi sinulle olla.
Mun pitäisi mennä.
Mun pitäisi mennä.
(kirjoitettu helmikuussa 2020)

Aikamatkaaja
Ollaanko me ennen tavattu,
miksi tää tunne on niin tuttu,
ehkä menneessä elämässä ollaan tunnettu?
Oon etsinyt sua läpi menneisyyden, varmaan sata elämää,
parin galaksin halki oon kurkottanut kohti,
kiirehdin, sydämen perässä ei pysy pää.
Etsin hymyä, kuljin perässä naurun,
tiesin jossain niiden olevan, mua odottavan,
niiden kauniin kutsun olevan sun.
Valovuosien päähän matkasin,
mietin mitä mä sanoisin,
kun ensimmäisen kerran sut oikeasti näkisin?
Kun oot siinä, en tiedä mistä aloittaa,
liian monta asiaa,
liian paljon tunteita pitäis sanoittaa.
Oon etsinyt sua läpi menneisyyden, kaikki nää vuodet,
kun kohtaa katseet,
"Vihdoin", sä vain sanot ja hymyilet.
(kirjoitettu tammikuussa 2020)

Valoa ikkunan raoista
Sinä olet niitä jotka eivät katso taakseen,
ja minä niitä jotka kehää kiertävät,
todisteet meistä
tuhosi julma varhaiskevät.

Jäljellä on tyhjä talo,
portaat joita joskus kuljin,
ovet jotka raivolla suljin.
Ollaan naulattu ikkunat umpeen,
ja väkisin niiden raoista,
kurkin valoa huoneista.
Miksi emme anna olla,
katkaise sähköjä, sammuta valoja,
anna näiden seinien luhistua.
Ei ole enää meitä.
(kirjoitettu joulukuussa 2019)

Mä en palaisi
Jos lähtisit pois,
mä en palaisi tähän kaupunkiin enää koskaan,
sillä sun nimi kaikuu näillä kaduilla,
sun kasvot luulen näkeväni kaikkialla,
olis liian vaarallista liikkua täällä,
ei aika, ei humala, ei mun loputon juoksu ei minnekään,
tätä sydäntä parantaisi enää mitenkään,
jos meille koittaisi loppu,
mä en palaisi tähän kaupunkiin enää koskaan.
(kirjoitettu elokuussa 2019)

Draamaa
Mä vannon etten halua draamaa,
mut mitä jos toivonkin juuri sitä?
Kasvaa ruusutkin piikeillä,
jostain syystä silti varjelen niitä.
Väitän, etten koskaan aloita,
lisään bensaa liekkeihin, en siis myöskään lopeta,
mutta sen oon oppinut,
paskoista peleistä saa vaan paskoja palkintoja,
teidän kanssa päädyn vaan keräämään
maasta näitä tuhottuja kukintoja.
Vannon etten halua draamaa,
mut mitä jos aiheutankin juuri sitä?
(kirjoitettu syyskuussa 2019)

Yksinelon viikot
Iltaisin en kiirehdi kotiin,
en osaa käydä yksin kaupassa.
En tee yhdelle aamupuuroa,
pelkkä valo jääkaapissa.
Laitan television päälle,
ettei olis niin hiljaista,
en oo siivonnut aikoihin,
ei kerry edes tiskiä yksin ollessa.
Odotan, että palaat kotiin,
mun arjesta tulis taas normaalia.
On rankkaa viettää parisuhteessa
tällaisia sinkkuviikkoja.
Pitäis ottaa ilo irti,
juosta illat ulkona,
mut päädyn peiton alle odottamaan,
kohta oot taas mun luona.
(kirjoitettu elokuussa 2019)

Tiikeriemo
Vihaan pelejäsi, joihin joudun nappulaksi,
sinulta ei puutu käytöstäsi
yksikään
likainen
keino.
Luuliko joku, etten saisi kuulla
kun heihin sattuu?
Minussa herää tiikeriemo
niin
valtava
raivo
menisi läpi mistä vain.
Ei ainoastaan suojellakseen
vaan tarvittaessa kostaakseen,
en ole niin hyvä että jättäisin kaiken
karman käsiin.
(kirjoitettu elokuussa 2019)

Lasihäkki
Asuin lasihäkissä,
huusin ja huidoin,
miksei kukaan nähnyt minua
miksei kukaan kuullut
minä olen täällä vielä
elossa.
Luulin jonkun
rikkovan lasin
silloin
satuttaisin itseni sirpaleisiin
joku viimein tulisi
lähelle,
en tajunnut
takanani oli koko ajan
ovi
jonka saatoin itse avata.
Nyt haluan avata
muut lasikalterit
joiden sisälle en näe
mutta
tiedän siellä odottavan
toisen samankaltaisen
yksinäisen
sielun.
(kirjoitettu heinäkuussa 2019)

Valmis
Olen niin valmis
kesään, lämpimään
siihen että riisun huolet,
jätän ne kaappiin kanssa talvitakkien
en kysele, en valvo öitäni,
sitä minä tahdon,
vastaanottaa rauhan,
uida alasti joessa,
katsoa auringon laskua ja nousua
samoilla silmillä,
hengittää hetken verran
tyhjässä tilassa.
(kirjoitettu toukokuussa 2019)

Suoria ja pisteitä
Minä kirjoitin,
koska kukaan ei kuunnellut.
Jonnekin sanani oli saatava,
ääneen en saanut niitä sanoa.
Joku kutsuisi sitä yksinäisyydeksi,
mutta itseltäni sen kielsin,
ethän voi tuntea surua
kun olet valinnut kulkea etäistä polkua.
Eivät kaksi suoraa voi kulkea yhdessä,
ne kohtaavat vain yhdessä pisteessä
ennen erkanemistaan.
Sitä on elämäni ollut,
pisteitä, kohtaamisia,
ohituksia ja tuhansia tarinoita
päiväkirjan sivuilla
sanoja, joita halusin sanoa,
mutta kukaan ei pysähtynyt kuulemaan.
(kirjoitettu heinäkuussa 2018, editoitu maaliskuussa 2019)

Oravanpyörä
Unissani toistuu työpäivä,
kaksisataa sähköpostia ja kopisevat korot,
ennen kuin aamulla herään
ja menen kohtaamaan ne oikean elämän
kymmenet viestit ja puhelinsoitot,
asiakkaat, asiantuntijat,
ja ne, jotka vain tykkäävät puhua
kovaan ääneen ja vähän asiaa,
minä pyytelen anteeksi virheitä,
jotka eivät ole minun tekosiani,
ja kauppa käy,
niin ne sanovat,
minua naurattaa,
olen aina ottanut kaiken liian vakavasti,
joten myös ensiyönä
harjoittelen vastausta huutopuheluun,
kirjoitan valmiiksi huomisen käsikirjoituksen,
otan vastaan tuhoon tuomitun projektin.
(kirjoitettu joulukuussa 2018)

Olen pessimisti
Sopua halajaa kätesi,
joka omaani kietoutuu varkain.
Lämmin ja pehmeä kosketus,
kuplajuoma lasissa värisee.
Unohditko, miten väliimme kasvoi meri,
kuukausia mieltäni vaivasivat
sanat sanomattomat aalloilla keinuvat?
Hetken kuljet rinnalla, askel on samanpituinen.
Sitten häviät juhlahumuun,
joku kutsuu minua nimeltä.
Kuka tätä sovintoa hieroi,
sinä vai humala?
Minun lasini on aina puoliksi tyhjä.
(kirjoitettu toukokuussa 2018)

Sunnuntai
Aamun valo osuu poskelle,
aamukahvi, sinun paitasi,
sen pidän,
pidä sinä sanasi,
ja minä päästän irti
peloista ja pimeästä.

Sunnuntaina on aikaa
jäädä sänkyyn makaamaan
unen tuoksu, lämmin iho,
älä lähde,
niin minäkin jään,
ja hetken verran hengitän
samassa tahdissa kanssasi.
(viimeistelty tammikuussa 2018)

Runo
Kirjoitin sanat paperille.
Piilotin runon pöytälaatikkoosi.
Odotin.
Jännitin.
Ymmärsin,
ne eivät koskaan riitä,
sanat nimittäin,
koska niistä kauneus kuihtuu,
teoistani ei koskaan.
(kirjoitettu heinäkuussa 2017)

Niin metsä vastaa
Kuulen kaipuusi,
mutta peräännyn pimeään,
täällä kaikuu
menneiden päivien menetetyt hetket,
turvan ja turvattomuuden epävarma raja,
siltä en koskaan oppinut
astumaan pois.

Liian myöhään
päätit yrittää,
mutta ethän sinä osaa,
ja minä haluan kostaa.
Niin metsä vastaa
kuin sinne huutaa.

Hiljaisuus on minun aseeni.
(kirjoitettu syyskuussa 2017)

Haavoja
Minulla on ollut tapana
olla uskomatta
onnellisiin loppuihin.
Koska toivo on julmaa,
usko pelkkää harhakuvaa,
ja minulla on liian paljon
haaveiden aiheuttamia haavoja.
(kirjoitettu heinäkuussa 2017)

Poltetut sillat
Kukaan ihminen ei ole saari
ja niin minusta
tuli osa mannerta.
Sanoivat älä polta siltoja takanasi
mitä jos ne sytytettiin
toisesta päästä
minä opin rakentamaan
pelkkiä muureja.
Rakensin lasista
näkisit minut
mutta et katso
opin olemaan läsnä
mutten elossa.
(kirjoitettu syyskuussa 2016)

Odotus
Se tosiaan on
elämän jännittävin viisiminuuttinen,
miksi en ole kauhuissani
enempää
sanoisin shokki
jos olisin järjissäni.
(kirjoitettu lokakuussa 2015)

Uskon loikka
Annoin sinun ottaa aina ensimmäisen askeleen,
mutta ei voi välttää aikaa,
on heikoille jäille ensimmäisenä kävelleen
tuupattava selkään,
että ryhdyn uskon loikkaan,
olen
ensikertaa ensimmäinen,
en käänny taakseni katsomaan,
en etsi sinua tasapainoani pitämään.
Kuin enkeli uusilla siivillään
minä vieläkin opettelen lentämään.
(kirjoitettu elokuussa 2015)

Yksin
Vieläkin se sattuu,
käännetty selkä,
pelko hylkäämisestä.
Vieläkin joskus uskon,
että saattaisin jäädä yksin pimeään,
että sinä saattaisit kävellä pois
ja minä löytäisin vain hiljaisuuden.

En oppinut olemaan yksin.
En oppinut luopumaan pelosta.
Yhä se sattuu,
kun suljet oven takanasi.
(kirjoitettu kesäkuussa 2015)

Värit
Kaikki oli
harmaata mudan, savuisen, likaisen,
väritöntä myöhäisen syksyn, kevään aikaisen,
puuttui lämpö auringon säteistä.

Nyt vihreä on vihreistä kirkkainta, en tiennyt,
että taivas, joka mua kutsuu,
voi olla niin sininen, että kevät tuoksuu
mullalta, sateelta.

Ensimmäistä kertaa,
on lämmintä auringossa.
Kun sinä saavuit,
löysin värit maailmassa.
(kirjoitettu huhtikuussa 2015)

Sinä
Tiesin, että tämä on rakkautta,
kun se, mitä kutsuin kodiksi
olitkin yllättäen sinä,
eivät nämä hauraat seinät.
(kirjoitettu tammikuussa 2015)

Turvan sokaisema
Ahdistuin, yllättäen muistin
elämä sylisi ulkopuolella
on pelottava
epävarma.
Unohdan sen liian helposti
kun olen kanssasi.
(kirjoitettu talvella 2014)

Pimeässä
Nyt sen tiedän
on helpompi tuntea
pimeässä
kuin kovassa, julmassa valossa.
(kirjoitettu talvella 2014)

Valossa
Olin väärässä.
Se ei ole helppoa,
ei valossa
ei pimeässä
ei se ole helppoa,
ei koskaan
oikeastaan.
(kirjoitettu talvella 2014)

antakaa minun nukkua
Tunnoton,
kipulääkettä,
mustelmaisia polvia

olen elossa,
olen jumala,
olen pistojälkiä kyynärvarressa.

mikä sinut parantaisi,
kaunis ajatus,
enkelit
vai laitoshoito

Antakaa minun
nukkua rauhassa.
(kirjoitettu 2013)

Asiat, jotka loppuvat kesken:
aika
paperi
raha
ymmärrys
hyvät unet
ja voima ottaa jälleen uusi askel.

Mutta kumpa ei loppuisi
rakkaus
lämpimät sunnuntaiaamut
hymyt
ja nauru,
kesäillat
ja suudelmat sinun sylissäsi.
(kirjoitettu lokakuussa 2014)

Pettymys
Taas yksi kieltävä kirje
ruusun piikkejä,
kuivasta käpristyneitä
sanoja, joita naarmuisin sormin luen.
Pelkään, etten koskaan saa
auringonkukkia,
kirkkaita kirjaimia valkealla paperilla.
Minun kukkani palavat
varjoliekillä,
mutta eivät sytytä minua.
(kirjoitettu heinäkuussa 2014)

Nyt
kylmä taivas
valoton,
sammuivat tähdet

ei ääniä,
kukaan
löytänyt lähelle

lukittuja ovia
ja
valkoisia,
valkoisia seiniä
(kirjoitettu syyskuussa 2012)

Sinisilmäinen
Tytöllä siniset silmät
kirkkaat
maantiedon tunnilla piirteli
sydämiä
paperin kulmaan.
Uskoi vakaasti unelmiin,
joilla oli
hopea reunat
siniset kengät
suklaa silmät.
Hehkui iloa,
jonka harmaa maailma hukkasi
eikä antanut hänen onneaan sammuttaa
vaikka yrittivät
kaataa seinät,
hajottaa maan jalkojen alta,
mutta huomasi että
hopea reunat
joskus huijaavat.
Silmät edelleen tytöllä kirkkaat,
mutta eivät enää siniset.
(kirjoitettu syyskuussa 2012)

Kesä
Liian lyhyt vuorokausi,
kesäyö ei pimene
joku huutaa: puhu!
maailman on kuultava.

Myöhään ei enää ole,
vaan aikaisin,
tuuli osuu hiuksiin
ja
aurinko vasta nousee
vaikken nähnyt laskevan.

Sormet
lipeävät toisen kädestä
ja
hengitettään vapautta
aamun ensi säteistä.

Laiturilla lämmin,
vesi aivan tyyntä
ja
taivas on sinisistä
sinisin.
(kirjoitettu heinäkuussa 2012)

Epätoivoisena etsin
Minun täytyy saada tietää
että jossakin on
inhimillisyyttä.

Että jossakin on joku,
joka ei tahdo
satuttaa.

Että vielä on hyvyyttä
vaikka on niin paljon
pahuutta.

Ja että on sydämiä,
jotka vielä sykkivät
samaan rytmiin.
(kirjoitettu talvella 2011-2012)

Päämäärätön
Aamulla herään aikaisin,
vaikka herätyskellon suljin
jo kaksi kertaa.
Kurkusta alas paahtoleipää ja vettä,
koska muuta ei voi niellä,
enkä ole vuosiin edes yrittänyt,
minusta on tullut tapojeni orja.

Ulkona on kaunista,
varmasti lämmintä,
mutta minä jään sisälle,
vaikka muutaman kerran harkitsen,
että voisihan sitä mennä kävelemään,
tai käydä vaikka kirjastossa,
valokuvata,
mutta en minä tee niin,
sillä en tehnyt eilen,
vaikka sama ajatus pyörähti mielessä,
ja taisi pyörähtää edellisenäkin päivänä.

Luen kirjaa aamupäivän,
koska en tiedä mitä muutakaan tekisin.
Tai oikeastaan tiedän,
koska v e l v o l l i s u u d e t,
mutta minua ei huvita,
eikä huvittanut eilen,
joten minä vain luen
ja vierailen maailmoissa,
joista mikään ei ole totta,
sillä jokainen on omaani kiinnostavampi.

Olohuoneessa mainosteeveetä,
ja saippuasarjoja ilman tekstitystä.
Pitäisi soittaa,
toivottaa hyvää syntymäpäivää,
ehkä myös joulua ja juhannusta,
mutta puhelin on liian kaukana,
akku lopussa,
tai muuten vaan numeroiden näppäily
on sormille liian hidasta.

Sitten on jo ilta,
enkä syönyt päivällä mitään,
joten haalin tähteitä kaapista.
Uutisissa kerrotaan,
joku tappoi taas kymmenen
ja puoli,
enkä pian muista missä päin
niin tapahtui.

Seuraavan kerran katson kelloa
vasta kun se lyö kahtatoista.
Mietin, pitäisikö vielä nukkua,
vai saako olla valveilla,
kun huomenna ei tarvitse herätä,
vaikka herään kuitenkin,
joten vietän seuraavat seitsemän tuntia
jossakin, mistä en myöhemmin muista
muuta kuin sen,
että ainakaan siellä ei kukaan kuollut,
mutta tanssi kyllä,
ilman kasvoja,
ja minä talloin varpaita.
(kirjoitettu toukokuussa 2012)

Mustavalkoista
Kantoivat valkoisen arkun autoon
valkean putoksen, kellonkumausten saattelemana
Kohmeiset kädet puristavat
kukkakimppuja.

Hämärästä, kiireestä ja kilpailusta,
katselen heitä elämän keskeltä
Mietin, miten mahtuvat vastakohdat
näkökenttääni

Ja miksi, minkä takia
ulkona on niin kovin valkeaa
vaikka pimeyden piti olla
heidän harteillaan.
(kirjoitettu tammikuussa 2012)

Kirjeitä rintamalta
Hyvästelivät toisensa
ja hän sanoi tulevansa takaisin
ei tiennyt
vaimo eikä syntymätön tytär
ettei niin tapahtuisi.

Ylpeänä hän lähti
palvelemaan maataan
ja kirjoitti
hämärässä haparoivia sanoja
jotka lähettäisi kotiin.

Hän kulki läpi helvetin,
tappaen jottei tulisi
itse tapetuksi
Ja odotti loppua
mutta aamu ei koskaan valjennut.

Mudan ja veren keskellä
loppui hänen kulkunsa
yhteen luotiin.
Kirje ei koskaan saapunut,
mutta hän oli jo palannut kotiin.
(kirjoitettu loka-marraskuussa 2011)

Aallot
Kerro minulle, miksi haihdun,
katoan äänten keskelle
ja kaikesta tulee
sekasortoista.
Kerro, miksi menetän näköni,
kadotan kasvot hämärään
ja nimet
aaltojen alle.
Kerro minulle, miksen nukahda,
häilyn tietoisuuden rajamailla
ja yritän
pysytellä pinnalla.
(kirjoitettu lokakuussa 2011)

Kaunis päivä
Vaikka putoilevat pisarat
jättävät märän jälkensä
katukivetykseen,
hän hymyilee sateelle,
koska tällainen päivä on
omalla tavallaan
kaunis.

Ja koska jokainen aurinkoinen päivä
satuttaa liikaa
on silloin parempi olla
katsomatta ulos ikkunasta
ja odottaa sateen ääntä.
(kirjoitettu huhtikuussa 2011)

Painostava hiljaisuus
He istuvat alas vältellen toisiaan,
sopivatko moraalin uudelleen maailmaan?
Toinen väsyneenä tuskin uskaltaa,
katsettaan pöydän pinnasta kohottaa.
Aika on lopussa tai ehkä sitä ei koskaan ollutkaan.
Taistelivat turhaan, tappaen hitaasti toisiaan.

Painostava hiljaisuus heidän välillään,
kummastakin tuntuu, että parempi on olla sanomatta enää mitään.
Osaavatko jättää taakseen vihaansakaan,
vaikka kipu koskaan ei kuolekaan?
Noustessaan eivät sorru kiellettyjä sanoja kuiskaamaan.
Jäähyväisiä ei kuule kumpikaan.
(kirjoitettu tammikuussa 2011)

En tahdo
Hengitän syvään, hillitsen itseni,
jotten sano pahaa sanaa, johon minulla
ei ole oikeutta.
Eikä sinulla ja elämälläsi
ole minulle enää mitään merkitystä.
Mutta silti vastaan,
kun minulta kysytään,
muuta en ole toivonut, kuin sinulta hyväksyntää.
Mitä voin sanoa, jos en saa sanoa: en tahdo.
Ehkä en sano mitään. Ethän sinäkään tahdo minua.
(kirjoitettu tammikuussa 2011)

Sama taivas
Vuodet kuluvat, muistan sinut silti.
Aina minua tukien, vahvana ja vakaana.
Miksen nähnyt lävitsesi,
kun piilotit minulta surusi?

Olen pahoillani, etten ollut
kanssasi, kun tarvitsit minua
kaikkein eniten.
Katselen yhä tähtiä, vaikket ole vierelläni,
tiedän,
katselemme samaa taivasta.

Vuodet kuluvat, olet silti muistoissani.
Ehkä olin liian lapsi osatakseni
huolehtia toisesta
Huusitko apua, mutten kuunnellut?

Kadun sitä, ehkä lopun elämääni,
mutten koskaan halua unohtaa.
Pahinta on, ettei minulla
ole sinusta
yhtään ainutta valokuvaa.
(kirjoitettu tammikuussa 2011)

Värimaailma
Olen uneksija, haaveilija, kateellinen ja katkera,
mustavalkoinen matkaaja vailla tietoa ja suuntaa.
Olen ristiriitainen, vaikeasti ymmärrettävä,
en ihmisten silmissä helposti selitettävä.

Muiden maailma täyttyy väreistä,
ja tahdon piirtää heille sateenkaaria.
He antavat minulle aurinkoa ja sadetta,
väritän ne harmaasävyin huomaamatta.

He lausuvat sanoja rakkaudesta,
minä maalailen verellä huoneeni seinille.
Heidän huuliltaan putoaa enkeleitä,
minun silmistäni kyyneleitä.

Eikä minun väripaletissani ole oikeita sävyjä.
Kankaaseen syntyy vain likaisen harmaata mössöä.
Värimaailmani on kuihtunut olemattomaksi,
maailma muuttunut rumemmaksi.
(kirjoitettu joulukuussa 2010)

Näytelmä
Kaipaa ja ikävöi,
on se surun tyttören rooli.
Rakkautta, huomiota janoaa,
on se himon tyttären tehtävä.
Rikkinäinen ja itsekäs,
se olkoon osa viallisen tyttären polkua.

Näytelköön osansa,
ja löytäköön paikkansa,
pelatkoon pelinsä viisaasti,
kun muut astelevat hänen ylitseen.
(kirjoitettu marraskuussa 2010)

Virta
Mikä saa teidät hyppäämään mukaan,
ihanteisiin, joihin ei sovi kukaan?

Pyörremyrskymedia, massamuotimania,
ovat kaikki niin ihania,
aivan kuvottavan kamalia.

Ihmiset valtavirran viemiä,
mutta itsensä hylkäämiä,
löytääkö kukaan takaisin kotiin?
(kirjoitettu marrasssa 2010)

Ajan peli
Ensin oli nuket ja leikit,
niistä nopeasti tuli uudet puhelimet ja meikit.
Vähitellen vaihtuivat ne autoiksi ja työpaikoiksi,
muuttui maailmakin kateelliseksi ja katkeraksi.

Lapsista nuoria ja nuorista aikuisia,
valmis tai et, on vastassa haasteita uusia.
Aika on huijannut meidät mukaan,
ei minuakaan enää tunnista kukaan.

Pelataan kilpajuoksua vuosien kanssa
ja katsotaan ketä vielä on kasassa,
kun hiekka tiimalasissa loppuu.
(kirjoitettu syyskuussa 2010)

Kerro totuus
Tässä julistus äidille,
kertomus lapsesi häpeästä.
Kun meri velloo saasteessa,
kun taivas tummuu savusta,
kun maailman on paha olla.

Julistus sinulle isä,
tarina lapsesi peloista.
Kun materia valtaa meidät,
kun pinnallisuus on muoti-ilmiö,
kun toinen ihminen on arvoton.
(kirjoitettu elokuussa 2010)

Herätys
Käskevät herätä,
havahtua todellisuuteen.
Käskevät ihmetellä,
uskoa mahdollisuuteen.

Toivota onnea,
tulen sitä tarvitsemaan.
Pitkällä matkallani
tuntemattomaan.
(kirjoitettu elokuussa 2010)