Trust 3: Lunastus

23. luku: Kokous

Kylpy tuntui taivaalliselta kuraisella pihamaalla tarpomisen jälkeen. Olivia peseytyi hitaasti ja toivoi, että saisi häivytettyä harjoittelun jäljet ja uupumuksen kasvoiltaan. Peilistä kuitenkin paistoi huuleen jäänyt ohut punainen jälki ja kasvoilla armottomasti näkyvä, viikkoja harteille kasattu väsymys.

Tara auttoi Oliviaa valitsemaan tumman puvun, jossa kuningattaren olisi mahdollisimman mukava olla iltapäivän tapaamisessa. Olivia oli kertonut Taralle aikomuksistaan kohdata neuvostonsa ja nainen oli ottanut tiedon vastaan tyynesti. Hänen otteissaan oli lempeyttä ja hymyssään ylpeyttä, kun hän auttoi Oliviaa pukeutumaan.

Muiden hovinaisten ollessa yhä valmistautumassa, Olivia tapasi Cecilien oleskelutiloissaan. Noitatyttö oli vaihtanut ylleen yksinkertaisen mekon ja keskiselkään yltävän viitan lämmikkeeksi. Mukanaan hänellä oli valtava pino paperia ja katse käväisi Taran suunnassa useaan kertaan. Tara järjesteli vaatteita ja etsi vaatelipastosta huivia pitäen kohteliaasti katseensa työssään varoen häiritsemästä kaksikkoa.

”Onko sinulla tuossa koko kokousarkisto?” Olivia kysyi naurahtaen hermostuneesti ja siirsi hiuksia paremmin peittämään kaulaansa. Lähestyvä neuvoston kohtaaminen sai hänen kehonsa ylivireäksi ja jännitys pilasi kylpyveden tuoman rentouden. He asettuivat kampauspöydän ääreen, ja Olivia istui alas tuoliinsa.

”Olin erityisen huolellinen. Tarvitsemme nämä kaikki.” Noitatytön kasvot olivat vakavat, kun hän laski paperit kuningattaren eteen. Olivia nyökkäsi sen merkiksi, että tyttö voisi puhua Taran läsnä ollessa.

Cecilie ryhtyi esittelemään keräämiään aineistoja. Kokouspöytäkirjoista löytyneet päätökset, niitä vastustaneet ja puoltaneet sekä kuningattaren tekemien päätösten jälkiseurannat oli kirjattu tarkasti tytön piirtämiin kaavioihin.

”Ajattelin, että viimeisten kuukausien läpikäynti riittäisi. En millään ehtinyt lukea näitä koko vuodelta, enkä varsinkaan salaa”, Cecilie selitti ja näytti esimerkkejä kirjauksistaan. ”Tässäkin nähdään, että olet luottanut neuvonantajiisi, et ole tehnyt päätöstä yksin. Tässä on tehty äänestys. Tässä sinä ehdotit uudelleenkäsittelyä, kun jo tehty veromuutos heikensi kauppiaiden asemaa. Nämä eivät puolla sinun syrjäyttämistäsi.”

Olivia silmäili merkintöjä hämillään. Osan asioista hän muisti elävästi, osa tuntui hukkuneen kymmenien kokousten sekaan ja arkipäivän työhön. Cecilie näytti olevan vahvasti sitä mieltä, että hän hallitsi työnsä, mutta Olivia itse ei tiennyt, miten osaisi sanottaa tämän kaiken neuvostolleen. Onneksi hänellä oli valmiina jonkinlainen runko puheelleen, jota hän oli valmistellut ennen kevään juhlaa.

”Olet tehnyt hienoa työtä, Cecilie”, kuningatar kehui, vaikka hänen oma olonsa olikin jännittynyt. Tara toi kuningattaren pyytämän huivin ja ryhtyi sitten auttamaan Oliviaa hiusten selvittämisessä.

”Sinun täytyy vain pitää puolesi puhuessasi heille. Nämä ovat lisätodisteita. Minä voin puhua magiasta, jos haluat”, Cecilie lupasi ja silmäili Olivian kaulalle asetettua vaaleaa sidettä, jonka kuningatar kätki huivin taa. ”Tämän jälkeen tarvitsemme vampyyrin. Neuvosto ei osaa odottaa sitä, että Blade ja sotilaat ovat saaneet uuden vangin. Se oli Bladelta hyvä ehdotus.”

”Ensin magian vaikutus valtakunnassa, toisena hallintoasemani, kolmantena todistaja”, Olivia kertasi ja kohotti sormet yksitellen laskiessaan suunnitelman vaiheita.

”Sitten sinun on huijattava. Puhut niin kuin jo tietäisit, kuka on syyllinen. Toivotaan, että hän paljastaa silloin itse itsensä. Vähintäänkin aiheutamme aikamoisen näytöksen”, Cecilie sanoi hiljaa. Taran kädet pysähtyivät kesken kuningattaren hiusten harjauksen, mutta jatkoivat pian työtään.

’Joukossamme on petturi.’ Dramaattista ja hullua.

Olivian vatsanpohjalla lepatti parvi perhosia. Tämä osio suunnitelmasta tuntui kaikkein vaikeimmalta, vaikka hänen pitäisi vain puhua. Sanat oli mietitty jo valmiiksi. Blade teki jotakin paljon pelottavampaa, jopa Cecilie oli tehnyt uhkarohkeamman tempun tutkiessaan salaa arkistoja varhain aamuyöstä ja pitkälle aamupäivään.

Kun Olivia oli valmis, he lähtivät yhdessä kokoustiloihin valmistautumaan tapaamiseen. Olivia oli halunnut jättää hiuksensa auki ja jättää korut pois hopeista rannerengasta lukuun ottamatta. Sali tuntui tyhjänäkin siltä kuin häntä tuijottaisivat kymmenet silmäparit, kuin joku odottaisi hänen pian kompuroivan. Tara ryhtyi siirtämään verhoja syrjään, jotta huoneeseen pääsi päivänvaloa.

Cecilien askeleet olivat horjumattomat, kun hän otti paikkansa. Kokoussalin pitkän pöydän ääressä seisoessaan Olivian jalat alkoivat ensimmäisen kerran lyödä loukkua. Hän ei ollut pelännyt puhumista neuvostolleen aikoihin, ei tällä tavoin. Ei tuntunut olevan mitään varmuutta siitä, millaisen vastaanoton hän saisi.

Olivia siveli tuolinsa selkänojaa ja katsahti korkeisiin ikkunoihin, joiden takana pilvet lipuivat harmaana massana taivaalla. Bladesta ja sotilaista ei ollut vielä kuulunut. Jos he eivät pian saapuisi, hän joutuisi aloittamaan tietämättä, miten heidän oli käynyt.

Tara jättäytyi ovelle odottamaan kuningattaren käskyjä ja Cecilie asetteli paperinsa pöydälle. Noitatyttö ja kuningatar vaihtoivat muutaman sanan, mutta Olivia ei kyennyt keskittymään keskusteluun. Hän hengitti muutaman kerran syvään ja kävi mielessään läpi aiheet, josta aikoi pian puhua.

Ovi avattiin vaivautumatta koputtamaan. Tara oli valmiina ottamaan vieraat sisään tai paimentamaan palvelijat tarvittaessa pois, mutta väistikin Bladen marssiessa sotilasporukan kanssa sisään. Kengät jättivät kuraiset jäljet kiiltävälle lattialle, kun viisikko asteli kuningattaren luo kantaen ulkoilman tuoksuja mukanaan. Olivia päästi pitkän helpottuneen henkäyksen, mutta hämmentyi nähdessään vakavat kasvot.

”Löysimme ne”, Blade ilmoitti. ”Neljä vampyyria, lisäksi kolme sotilasta. Kuolleet tänä aamuna.”

Olivian sydän hypähti kurkkuun ja hän tuijotti kalpeita sotilaita hetken osaamatta sanoa mitään. Cecilie oli tarttunut tuolin selkämykseen ja hänen pieni henkäyksensä tuntui kaikuvan salissa.

”Mitä tapahtui?” Olivia onnistui takeltelemaan ja viittoi Taraa sulkemaan ovet. Hänen katseensa kiersi sotilaissa ja palasi Bladen kasvoihin. Kukaan ei ollut loukkaantunut. Garet ja Blade selvittivät tilannetta täydentäen vuorotellen toisiaan. He kuvasivat pohjoisalueita ja näkemäänsä tuhoa, rakennusta, jolta olivat vampyyrit lopulta löytäneet.

”Kaupungin pohjoisosat ovat tyhjillään. Ne, jotka säilyivät vampyyrien oleskelusta hengissä, ovat paenneet. Kuolleita löytyy varmaankin lisää”, Blade kertoi. Hän oli puristanut kätensä niin tiukasti nyrkkiin, että rystyset olivat valkoiset. ”Vampyyrit olivat majailleet varastorakennuksissa pohjoisalueen rajalla.”

”Joku partioista oli löytänyt ja tappanut olennot aamuvarhaisella”, Garet jatkoi. ”Siinä oli saanut surmansa sotilaitakin. Tuholta on vaikea olla täysin varma, mitä siellä on tapahtunut.”

Kuningatar ei ollut saada henkeä. Hän nosti käden vaistomaisesti kaulalleen pahan olon maistuessa suussa. Hän muisti kaupungit tuhot taistelun jälkeen. Hän ei ollut tiennyt mitään kaupungin pohjoisosien tapahtumista. Jos hän olisi…

”Miten juuri nyt?” Cecilie sanoi tuskin huulet liikkuen.

Blade asteli muutaman askeleen edestakaisin huoneessa kuin ei pystyisi pysymään enää paikoillaan. ”Tuskin tämä on sattumaa.”

”Ottaen huomioon, että vampyyrit sattuivat löytymään juuri tänään, ennen kuin me ehdimme paikalle ja ennen kuningattaren järjestämää kokousta”, Garet täsmensi. ”Sotilaat tiesivät mistä etsiä. Heidät oli käsketty paikalle.”

”Käsky ei tullut minulta”, Olivia sanoi ja piti vain vaivoin vapinan poissa äänestään.

Tara muistutti neuvoston jäsenten saapumisesta ja ehdotti menevänsä ottamaan väen vastaan salin ulkopuolella, jotta nämä eivät paukkaisi sisään yllättäen. Olivia nyökkäsi hovinaiselleen ja kääntyi takaisin kohtaamaan Bladen. Hän etsi tummista silmistä punaista hehkua, mutta ei nähnyt mitään. Bladen leukaperät olivat kiristyneet ja keho niin jäykkä, että Olivia olisi halunnut lähestyä ja rauhoittaa.

Todistaja puuttui. Kaupungilla oli selvinnyt aivan uusi katastrofi, joka vaatisi hänen huomiotaan. Yksi osa suunnitelmaa oli mennyt pieleen jo ennen kuin kokous oli edes alkanut. Neuvoston jäsenet saapuisivat aivan tuossa tuokiossa.

”Meidän on saatava joku hakemaan sotilaat pois. Minun on… Minun on puhuttava neuvostolle ihan pian”, Olivia sai sanotuksi. Ruumiit olisi tuotava kotiin, myös tapetuille yön olennoille olisi tehtävä jotakin. Ajatukset pyörivät päässä yhtenä kehänä. ”Blade.”

Hiljainen pyyntö sisälsi enemmän kuin muut ymmärsivät. Olivia tiesi, ettei voisi tuoda Bladea neuvoston eteen. Neuvoston ankara suhtautuminen mieheen ei auttaisi Oliviaa samaan heitä puolelleen. Samaan aikaan jonkun olisi selvitettävä kauheudet, joita kaupungilla oli tapahtunut heidän tietämättään. Blade olisi ainut, johon hän uskalsi tällä hetkellä luottaa.

Garet ja kaksi muuta sotilasta jäivät paikalle Bladen poistuessa yksi sotilas tiukasti kannoillaan. Olivia kääntyi Cecilien puoleen ja näki kauhun peilautuvan noitatytön silmistä. He eivät ehtineet keskustella suunnitelmastaan, kun neuvoston jäsenet saapuivat saliin.

Kukin haki paikkaansa ja kuningatar nyökkäsi päätään tervehdykseksi jäsenille. He seurasivat hänen esimerkkiään ja istuutuivat vasta Olivian otettua paikkansa pöydän päässä. Väki silmäili sotilaita kiinnostuneena, jotkut katselivat lattialle jääneitä kurajälkiä nenäänsä nyrpistäen. Silas katseli odottavasti Cecilien suuntaan, ja Charles puhui hiljaa vierustoverilleen, mutta Olivia pitäytyi puuttumasta asiaan. Kun ovet oli jälleen suljettu, hän tervehti virkamiehiään ääneen ja aloitti puheensa.

”Olemme kokoontuneet tänään vakavien asioiden äärelle. Käsiteltävänämme on valtakuntaa uhkaava magian tilanne, jota tarkoitukseni on selventää teille tänään. Asemani päätöksenteossa on myös kyseenalaistettu. Sen lisäksi pääkaupungin kaduilla tapahtuneet kauheudet vaativat toimiamme. Sotilaani ovat antaneet minulle raportin juuri äsken.” Olivia nielaisi ja yritti olla ajattelematta saamiaan uutisia tarkemmin. Kädet vapisivat hiukan. Hän asetti ne pöydälle ja puristi vasemman käden sormillaan toista nyrkkiään estääkseen tärinän. ”Aloittakaamme kiireellisimmästä asiasta.”

Kuningattaren teki mieli nousta ja kävellä puhuessaan, mutta se olisi vain tuonut ilmi, miten hermostunut hän oli. Olivia suoristi ryhtiään ja kuljetti katsettaan kuulijoissa pysähtymättä kovin pitkäksi aikaa kehenkään. Hän katsoi viimeiseksi Cecilieen ja kuvitteli näkevänsä tämän pienen kannustavan nyökkäyksen. Käsiteltävien asioiden tärkeysjärjestys oli muuttunut, eikä perääntyä enää voinut.

Pöydällä lepäävät paperipinot olivat muuttuneet turhiksi.

”Sotilaani ovat saaneet tietoonsa pääkaupungin pohjoispuolella tapahtuneesta katastrofista. Väki on jättänyt asumuksensa, osa on jäänyt alueella liikkuneiden vampyyrien uhriksi. Vampyyrit, neljä niistä, löydettiin tapettuina. Samoin pieni ryhmä kuninkaallisia sotilaita.” Olivia näki neuvostonsa kasvoilla järkytyksen ja kasvavan vihan, kun sanat putoilivat hänen huuliltaan. Charlesin silmät laajenivat lautasenkokoisiksi miehen tuijottaessa häntä.

”Eikö tämä kevään juhlassa vangiksi jäänyt yön olento ollut ainoa?” pöydän oikealta puolelta kysyttiin katkaisten saliin langennut järkyttynyt hiljaisuus. ”Eikö pääkaupunki ole vieläkään turvallinen?”

”Tilannetta selvitetään vielä. Kolme sotilasta on kuollut. Partioon on voinut kuulua muita.”

Olivia toivoi, että mahdolliset muut mukana olleet olivat selvinneet hengissä. Jos vampyyreja oli vain neljä, voisiko olla mahdollista, että partion tavallinen määrä, viisi tai seitsemän sotilasta, olisi voinut kukistaa ne kaikki? Jos sotilaat tiesivät mitä tekivät? Jos he osasivat yllättää vampyyrit? Jos olennot olivat tarpeeksi heikkoja?

Olivia kaipasi Bladea avukseen.

Kysymysten tulva purskahti esiin hallitsemattomana. Virkamiehet ihmettelivät pohjoisosien kohtaloa, kaupungilla kulkeneita huhuja ja jopa kuningattaren kertoman uskottavuutta. Hillitäkseen tilannetta Olivia yritti valita joukosta katseellaan niitä, joiden toivoi haluavan jatkaa keskustelua asiallisesti eikä lietsovan paniikkia. Hänen katseensa tavoitti Ingan, jonka kasvoilla uurteet olivat syventyneet.

”Metsästivätkö vampyyrit yöpartioita, joita määrättiin kaupungin turvaksi?” Inga kysyi ääni vavahtaen, mutta tarpeeksi lujaa muiden äänien yli kuuluakseen.

”Ymmärtääkseni tilanne vaikutti siltä, että sotilaat olivat löytäneet vampyyrit, ei toisin päin. Sotilaat ilmeisesti tiesivät mihin mennä.”

”Miksi sotilaat oli käsketty jäljitystyöhön varomatta? Käymättä asiaa läpi koko neuvoston kesken?” Silas kysyi tiukasti.

”Menehtyneet sotilaat eivät olleet siellä minun käskystäni.” Olivian posket punehtuivat, kun hän tietoisesti jätti selittämättä, miksi Blade ja muutama muu kuitenkin olivat olleet kaupungilla samoissa aikeissa. Täyteen rehellisyyteen neuvoston kanssa olisi vielä matkaa.

”Eikö ole hyvä, että yön olennot on viimein tuhottu?” joku virkamiehistä ärähti.

Myös harmaantunut Cain kähisi turhautumistaan. ”Toimiko sotilasjoukko omin päin?”

”Sitä kysyn nyt teiltä.” Olivia odotti vastausta, mutta neuvoston jäsenet pysyttelivät hiljaa. Kuka näistä ihmisistä olisi voinut tietää vampyyrien olinpaikan? Kuka oli antanut tuhon tapahtua kaupungilla, olentojen jatkaa hyökkäyksiään? Oliko joku sisäpiirissä ja samaan aikaan juonitteli hänen valtakautensa päättymistä?

Petturi.

Pitäisi puhua niin kuin tietäisi syyllisen. Sitä Cecilie oli hänelle sanonut. Oliviasta kuitenkin tuntui, että suunnitelma mureni hänen käsissään pala palalta.

Kuningatar ei ollut ennättänyt kertoa neuvostolleen, mitä vangiksi jäänyt vampyyri oli sanonut. Kevään juhlan jälkeen kaikki oli ollut niin sekavaa ja neuvosto oli saman tien ajanut hänet pois päätöksenteosta. Kuka näistä ihmisistä tiesi kertomattakin, että vampyyreja oli ollut enemmän kuin yksi? Kuka tiesi, että vampyyri oli ollut lähellä paljastaa, mistä oli käskynsä saanut?

Oliko joku huoneessa istuvista käskenyt niitä saalistamaan pääkaupungissa?

”Ennenkuulumatonta!” joku pihahti joukosta.

”Mitä ylimielisyyttä”, Charles jatkoi edellisen ajatusta. Muut moittivat kaksikon tapaa puhua ja Inga huomautti miesten olevan epäkunnioittavia. Olivia pyysi kuuluvasti väkeä rauhoittumaan, jolloin Silas kohotti kättään sen merkiksi, että halusi sanoa jotakin.

”Kysyitte, onko neuvosto toiminut ilman teidän tietämystänne. Teidät on toistaiseksi siirretty sivuun tehtävistänne”, Silas huomautti.

”Minun tulee siitä huolimatta tietää, mitä hovissa ja pääkaupungissa tapahtuu. Sotilaiden käskyt kulkevat edelleen minun kauttani.” Olivia tiesi, ettei keskustelu ollut kulkemassa ollenkaan suunnitelmien mukaisilla raiteilla. Cecilie hänen vierellään luultavasti kirosi kaikkea turhaa työtä, joka valui nyt hukkaan. Noitatyttö oli pysynyt keskustelun ajan hiljaa ja puristanut papereitaan.

”Näin tulisi olla, teidän korkeutenne”, Inga myönsi kuuluvasti.

Olivia etsi katseellaan Silaksen vieressä istuvan Charlesin, jonka ilme oli hapan ja kädet tärisivät kenties tukahdutetusta kiukusta. Hän nyökkäsi, mutta mies ei käyttänyt puheenvuoroa luvanannosta huolimatta. Kuningatar muisteli edellisen päivän lyhyttä tapaamista ja miehen kyselyitä hänen voinnistaan, halua tietää enemmän Bladesta. Nyt Charles näytti kuitenkin haluttomalta ottamaan kantaa, vaikka oli jo monta kertaa huudellut muiden mukana ajatuksiaan.

”Sain tietää neuvoston käyttäneen määräysvaltaansa vangitakseen Bladen epäiltynä juhlassa tapahtuneesta hyökkäyksestä. Toimitte selkäni takana.” Olivia piti kädet pöydällä ja katseen vakaana edessään, vaikka hänen sisällään myllersi valtava kiukku. Kädet hikosivat, jalkoja pisteli päästä liikkeelle. ”Vaikka asemani päätöksenteossa on kyseenalaistettu, neuvosto ei ole oikeutettu koskemaan läheisiini. Blade ei ole syyllinen, ei edes epäilty. Tämä tapahtunut kauheus, nämä menehtyneet sotilaat… Minun olisi pitänyt olla tietoinen päätöksestä lähettää heidät tällaiselle tehtävälle.”

”Teidän korkeutenne”, Silas aloitti. ”Neuvosto ei ole asettanut määräystä komentaja Bladen vangitsemiseksi. Ei myöskään yön olentojen etsimiseksi. Ainoastaan yöpartioille, joista tiedotimme teitä. Partioiden tehtävä oli turvata kaupunkia, ei etsiä yön olentoja.”

Puheenvuoro sai muutaman neuvoston jäsenet supisemaan keskenään. Inga käänteli hämmentyneenä päätään Silaksen ja kuningattaren välillä.

Olivia puristeli huiviaan, asetteli sitä paremmin hartioilleen ja päästi jälleen irti. Sydän löi rinnassa kumahdellen rummunlailla. Sanat eivät enää tulleet. Hetken verran hän oli varma, että oli täysin erehtynyt. Syyttänyt neuvostoaan täysin turhaan, tehnyt itsestään naurunalaisen kaikkien virkamiestensä edessä. Tätä hän ei korjaisi. Ei enää mitenkään.

Sotilaan saappaat raapivat lattiaa, kun Garet astui muutaman askeleen edemmäs. Olivia kääntyi katsomaan häntä ja kohtasi miehen katseen. Kädellään hän viittasi tätä puhumaan, kun tajusi miehen pyytävän puheenvuoroa.

”Olin yksi niistä, jotka ottivat vastaan komennon vangita epäilty. Käsky komentaja Bladen vangitsemiseksi tuli suoraan neuvonantaja Charlesilta, teidän korkeutenne”, Garet sanoi ääni salissa kaikuen. ”Meille kerrottiin kyseessä olleen neuvoston päätös.”

Neuvoston jäsenten keskuudessa kohahti. Olivian sydän teki omituisen hypähdyksen ja asettui sitten taas takomaan nopeaa tahtia. Hänen oli pakko nousta ylös tuolistaan.

”Neuvosto ei ole edes keskustellut asiasta”, Silas ilmoitti. Charles nousi ylös, niin tekivät muutamat muutkin neuvoston jäsenet. Silas työnsi tuolinsa taakse hitaammin ja suuntasi tuiman katseensa vieressään olevaan lyhyempään mieheen.

Charlesin kasvoille oli noussut väkinäinen hymy, joka ei yltänyt silmiin asti. Katseessa oli pakokauhua, kaula ja kasvot punoittivat hetki hetkeltä enemmän.

”Sinä annoit käskyn Bladen vangitsemisesta”, Olivia sanoi. Kädet puristuivat huomaamatta nyrkkiin ja kynnet painoivat terävästi kämmeniin. ”Mitä muita käskyjä olet antanut neuvoston nimissä?”

”Tämä on käsittämätöntä”, Charles sanoi ja etsi ympäriltään tukea muista virkamiehistä, joiden katseet olivat muuttuneet avoimen vihamielisiksi. ”Kuningattaremme on nuori ja valitettavan paljon tunteidensa vietävissä. Olemme äänestäneet luottamuksesta, mutta luotatteko häneen nyt?”

”Mitä muita käskyjä?” Olivia vaati ääni kohoten, välittämättä miehen puheista.

”Hänen korkeutensa esitti teille kysymyksen”, Silas sanoi, kun Charles kääntyi puhuttelemaan häntä.

Charles puuskahti ja jotakin hänessä näytti murtuvan pidätellyn kiukun tieltä. ”Mitä valtakunnan menestyminen vain on vaatinut! Tapanne johtaa maata on ajanut koko valtakunnan kaaoksen partaalle ja on aika, että se nähdään myös vauraassa pääkaupungissa!”

”Kuningatar kertoi sinulle, mitä vangiksi jäänyt vampyyri sanoi”, Cecilie tajusi. ”Silloin, kun tulit kyselemään hänen vointiaan. Vanki paljasti, että kaupungissa oli ryhmä vampyyreja. Mutta sinä taisit tietää siitä jo etukäteen.”

Mies kääntyi pois pöydän äärestä ja pakeni. Hän ei ehtinyt pitkälle, kun Tara asettui seisomaan ovien eteen silmät järkytyksestä ammollaan, mutta asento päättäväisenä, kädet lanteilla. Hetken epäröinti antoi Garetille ja kahdelle muulle sotilaalle mahdollisuuden tarttua miehen käsivarsiin ja pysäyttää hänet.





>> Seuraava luku


Edellinen - Ylös