Trust 3: Lunastus

21.luku: Katumus

Tällä kertaa tunne oli erilainen veren tutusta mausta huolimatta. Blade kuuli Olivian sydämen lyövän rajusti, ja vaikka hän ei kyennyt juomaan siististi, hän keskittyi kuuntelemaan, tuntemaan Olivian, jotta osaisi lopettaa ajoissa. Maailma tuntui kieppuvan ympärillä, ja hän hallitsisi sitä vain pitämällä kiinni tästä pienestä voiman hivenestä, joka käski pysähtymään.

Olivia nojasi ovea vasten ja hänen kehonsa oli jännittynyt äärimmilleen. Iho oli lämmin ja pehmeä. Bladen ei tarvinnut taistella pyristelyä vastaan, tyttö ei oikeastaan edes yrittänyt pois.

Kun Blade lopetti väkisin ja polte kurkussa yhä kiusaten, hän ei voinut olla haukkomatta hetken henkeä. Hän oli painajaisissaan uskonut menettävänsä hallinnan täysin, unohtuvan veren makuun. Hänen ajatuksensa olivat kuitenkin pysyneet kasassa paremmin kuin Blade oli uskonut. Hän käänsi Olivian varovasti ympäri ja huomasi, että tyttö piti silmiään yhä kiinni.

”Pystytkö seisomaan?” Blade kysyi hiljaa. Olivia avasi silmänsä hitaasti ja puristi Bladen kättä.

”Pyörryttää hiukan”, tyttö myönsi, jolloin Blade talutti hänet huoneen poikki tuolille istumaan. Hän silmäili tytön puvun olkapäätä ja aamutakin kaulusta, joka oli tahriintunut tummanpunaiseksi. Kaulalle jäänyt jälki näytti pahalta, iho haavan ympärillä oli kirkuvan punainen.

Hän ei ollut aikonut tehdä mitään tällaista. Blade oli kuvitellut olleensa tilanteen tasalla, hallitsevansa janoaan juuri nyt niin hyvin kuin ikinä saattoi. Hän oli ollut täysin väärässä.

Tunnekuohu, kiukku, pitkä odotus, Olivian kiihtynyt tila. Siinä saattoi olla monta syytä hänen itsekurinsa menettämiseen, mutta ehkä hän vain oli ollut jälleen kerran liian huolimaton. Siitä alkoi tulla huono tapa, jonka seurauksista kärsisivät muutkin kuin hän itse.

Bladen katse osui pukeutumispeiliin ja hänen oli käännyttävä pois. Veri hänen kasvoillaan ja vaatteissaan sai hänet voimaan pahoin. Silmät olivat yhä tummat ja pupillit laajentuneet. Kulmahammas pisti esiin epätavallisen terävänä. Hän katsoi uudelleen Olivian haavaa ja tajusi, ettei ollut kyennyt parantamaan sitä kuten ennen. Olivia oli laskenut kädet kirjoituspöytänsä päälle kuin ottaakseen siitä tukea ja tasasi hengitystään kasvot rutussa kipua sietäen.

”Pyydän jonkun hovinaisistasi avuksesi”, Blade sanoi tuskaisesti, mutta Olivia tarttui häntä kädestä, ennen kuin ehti ottaa askeltakaan.

”Ei. Älä kerro kenellekään. He näkevät sinut ja arvaavat.”

”Se olisi minulle oikein.” Blade mietti, oliko tehnyt virheen antaessaan Olivian vapauttaa hänet. Sotilaat olivat toimineet neuvoston käskystä, epäilleet hänen kaveeranneen vampyyrien kanssa ja tämän jälkeen arvaisivat hänen olevan itse yksi yön olennoista. Eikö juuri äsken tapahtunut osoittanut, että hän kuului lukkojen taakse?

”Ei minulla ole hätää”, Olivia sanoi rohkeasti, vaikka haava oli selvästi kipeä. ”Pukeutumissermin takana on vati kasvojen ja käsien puhdistusta varten. Siistiydyn vähän ja tuon sinulle pyyhkeen.”

”Anna minä”, Blade tarjoutui kuningattaren sijasta ja haki tarvittavaa pudistusvälineistöä Olivian luo, jottei tyttö joutuisi nousemaan. Olivia siisti haavaa ja vaatteitaan vähäisesti ja keskittyi sitten pyyhkimään verta Bladen leualta veteen kostuttamallaan karkealla kankaalla.

”En tarkoittanut, että näin kävisi koskaan uudelleen”, Blade sanoi hiljaa ja katseli Olivian kasvoja, kun tyttö keskittyi tekemiseen unohtaakseen haavansa kirvelyn. Olivia istui yhä tuolilla, Blade oli polvistunut lattialle ollakseen lähes samalla tasolla tytön kanssa.

”Minä kyllä pyrin tähän ihan tarkoituksella, kun näin sinut tyrmässä ja huomasin janon merkit”, Olivia sanoi. ”En tiennyt, että muutos menisi näin pitkälle. Mutta ehkä olin ajatuksissani valmistautunut siihen.”

Blade nielaisi. ”En tiedä, mikä tyrmässä vaikutti näin vahvasti. Veren haju kai, vaikka se ei tuntunutkaan hyvältä. Olin pääasiassa yksin, joten tilanteen sietäminen sujui ihan kohtalaisesti. Kunnes sinä tulit.”

Olivia veti henkeä ja laski pyyhekankaan syliinsä. Pyöreät kasvot tuntuivat hehkuvan sisällä pidäteltyä kiukkua, pitkä ruskea tukka oli latvoistaan takussa, ja siitä huolimatta kuningatar näytti Bladen silmiin kauniilta.

”Miten sinä voit?” Olivia kysyi ääni värähtäen.

”En tiedä. Pärjään.” Blade tunnusteli oloaan, mutta ei ollut varma, mitä janon alla oli. Jonkinlainen kirkkaus, ajatusten selkiytyminen aiemmasta. Tunne ei ollut erityisen hyvä, mutta ei saanut häntä myöskään pois raiteiltaan. ”Muutos ei pääse loppuun asti ilman taikuutta. En tiedä, mitä tapahtuu, jos sydämeni pysähtyy.”

”Ei se pysähdy. Ei taatusti, jos se on minusta kiinni.”

”Sinulla on taakkoja kannettavaksi jo muutenkin. Älä ota minusta yhtä lisää.”

”Jos neuvosto kuvitteli lannistavansa minut satuttamalla sinua, he ovat täysin väärässä”, Olivia puhisi välittämättä Bladen sanoista. ”Sain tästä vain yhden syyn lisää taistella asemani puolesta.”

”Ei kuitenkaan tänään”, Blade muistutti ja tarttui Olivian käteen. ”Hoidetaan haava ensin. Sitten sinun on varmaan paras puhua noitatytölle.”

”Ja järjestää harjoitukset minulle ja hovinaisilleni”, Olivia sanoi yhä turhautumistaan uhkuen. ”Maaria pyysi lupaa osallistua jo aikoja sitten, mutta en ole ehtinyt järjestää taistelukoulutusta. Nyt minulla ei ole muuta kuin aikaa, kun en voi osallistua virkamiesteni kokouksiin.”

Ajatus siitä, että Olivian mielessä olivat taisteluharjoitukset tällaisella hetkellä, sai Bladen suupielet nykimään. Hänen hymynsä hyytyi, kun Olivia kysyi häntä harjoitusten vetäjäksi.

”Huono ajatus. Jos he eivät pelkää minua jo entuudestaan, viimeaikaiset tapahtumat kulkevat jo huhuina hoviväen keskuudessa. Tuskin he arvostavat, jos asetat minut vastuuseen heidän harjoituksistaan”, Blade perusteli. ”Ota joku sotilaista. Se punapää, Amelia. Tuskinpa hovinaisesi ryhtyvät ihan yhtä ahkeraan harjoitteluun kuin sinä, heidän on parempi saada tietoa tavallisesta itsepuolustuksesta.”

Olivia puristi huulensa tiukasti yhteen, mutta nyökkäsi mietittyään asiaa. Tyttö kumartui lähemmäs ja painoi otsansa Bladen otsaa vasten.

”En tiedä, miten ihmeessä korjaamme kaiken. Minun oli ikävä sinua”, hän sanoi silmät kiinni. Blade siirsi kätensä tytön poskelle ja mietti viimeisen kahden vuorokauden tapahtumia, joita Olivia oli hyökkäyksen jälkeen käsitellyt yksin. Kuningatar oli kertonut odottaneensa häntä.

”Olen tässä”, Blade vastasi ja pystyi lähes unohtamaan kurkkua kutittavan poltteen.


***

Paluumatka linnaan oli kulunut raskain askelin. Vaikka Cecilie oli saanut Magdalta jonkinlaisen suostumuksen apuun, eivät he voineet tehdä ihmeitä. Sonyan etsiminen kaupungin kaduilta olisi rankka tehtävä ja tytön löytyminen kiinni tuurista. He tarvitsivat lisää apua, ja siihen pyyntöön voisi vastata vain kuningatar.

Olisi kohdattava Olivia ja puhuttava tämän kanssa. Cecilie osasi arvioida, että Olivia tuskin olisi pitkävihainen, mutta sattui silti liikaa astua toisen eteen sen jälkeen, miten heidän edellinen keskustelunsa oli päättynyt. Cecilie oli ajatellut hiukan viivyttää kohtaamista ja syövänsä jotakin ensin, mutta lähes heti hänen pakeilleen kiiruhti palvelusväkeä ilmoittamaan, että häntä pyydettiin oleskeluhuoneeseen kuningattaren puheille. Hänen ei tarvinnut hakea audienssia Olivian kanssa.

Cecilie oli kiireisestä kutsusta huolimatta paikalla ensimmäisenä ja asettui istumaan pehmeään nojatuoliin lähelle takkatulta. Hän nousi kohteliaasti ylös Olivian astuessa huoneeseen, mutta istuutui jo ennen kuin tyttö ehti näyttää lupaa kädellään.

Kuningatar näytti väsyneeltä. Kasvot olivat tavallista kalpeammat ja hiukset jätetty laittamatta kampaukselle. He tervehtivät toisiaan hiljaisesti, eikä Cecilie oikein tiennyt, mistä aloittaa. Onneksi kuningattarella näytti olevan puhuttavaa hänenkin edestään.

”Minun piti kertoa sinulle juhlapäivän tapahtumista, mutta en ehtinyt”, Olivia sanoi asettuessaan istumaan. Hänen puvussaan oli korkea kaulus ja hartioilla vielä huivi lämmikkeeksi, jota kuningatar näpersi mietteissään.

Cecilie sysäsi muut asiat sivuun ja kuunteli, miten Olivia kertoi juhlan aikana tapahtuneesta hyökkäyksestä, vampyyrin kuolemasta, neuvoston järjestelyistä siirtää kuningatar sivuun päätöksenteosta ja viimeisimpänä Bladeen kohdistuneista syytöksistä. Nyt aamun hiljaiset kadut ja Magdan empivä käytös kävivät paremmin järkeen. Vasta edellisenä päivänä kaduilla oli liikkunut peto, täydessä päivän valossa.

Olivialla oli tosiaan syytä näyttää uupuneelta. Cecilie oli murehtinut omaa epäonnistumistaan niin, ettei ollut edes kuvitellut juhlapäivän menevän näin totaalisesti pieleen myös pääkaupungissa. Häntä nolotti eilisen päivän kiljumisensa Olivialle, joka oli kuunnellut ja pyrkinyt lohduttamaan. Tukahdutettu kiukku oli ottanut hänestä vallan, sanomattomat sanat viimein päässeet pinnalle ja tulleet ulos ihan liian voimakkaina, sellaisina, joita hän ei olisi oikeasti halunnut sanoa.

”Onko Blade kunnossa?” Cecilie kysyi, kun Olivia oli päässyt tarinassaan siihen, että kiiruhti aamuvarhaisella vapauttamaan Bladea tyrmistä. Jotain jäi jälleen sanomatta, Cecilie aavisteli. Olivia ei uskaltanut sanoa totuutta. Kuningatar empi, mutta nyökytti lopulta päätään.

”Hän puhuu Garetille ja niille muutamalle, jotka suostuvat kuuntelemaan. Blade ei voi jatkaa tehtävässään entiseen tapaan, mutta kaartin on tärkeää tietää, mitä taustalla tapahtuu.”

Oli yritettävä olla se muutos, jota toivoi tapahtuvaksi. Niinpä hovinoita yritti unohtaa eilisen riidan ja keskittyä tulevaan.

Cecilie kertoi puhuneensa aamulla Magdan kanssa, mutta heidän oli todettava, että nykyisessä tilanteessa Olivia ei voisi nimetä sotilaskaartistaan väkeä etsintätöihin. He voisivat esittää todisteensa neuvostolle, mutta aikaisemmasta nihkeästä suhtautumisesta päätellen he tuskin näkisivät Sonyan etsimistä tärkeänä.

Oli vaikea ajatella, että matka ja Sonyan teko olivat tosiaan tapahtuneet vasta eilen. Ceciliestä tuntui kuin järvien luona vierailusta olisi kulunut viikkoja. Jäseniä särki uupumuksesta ja pää tuntui olevan täynnä pelkkää pehmeää höttöä.

”Meidän täytyy etsiä Sonya”, Olivia sanoi jatkaen aiheesta. ”En tiedä, minkälaiseen suoritukseen kykenemme kolmisin, mutta pakko kai meidän on yrittää.”

Kuningatar katseli apeasti hovinoitaansa. ”Sinun täytyy kuitenkin ensin levätä.”

Cecilie ei ollut kertonut, ettei juuri ollut nukkunut edellisenä yönä, mutta epäili kasvoillaan näkyvän samat väsymyksen merkit kuin kuningattarella itsellään. Hän kaipasi hetkeä tajuttomuudessa, jonka aikana ei tarvitsisi murehtia tai suunnitella tulevaa. ”Haluaisin, mutta… Meiltä loppuu aika.”

Jämäkkä koputus keskeytti heidät. Kuningatar kutsui tulijan sisään. Charlesin perässä peremmälle astui ahdistuneen näköinen palvelustyttö, joka pyyteli anteeksi ja kertoi miehen tulleen tapaamaan kuningatarta. Cecilie oli varma, että mies oli vain aikonut astella ovesta sisään ja tyttöparka pelkäsi seurauksia, kun ei onnistunut toteuttamaan kuningattaren pyyntöä olla häiritsemättä heitä.

Neuvoston vanha mies oli tukevarakenteinen ja leveäkasvoinen. Harmaantumisesta huolimatta hänen silmissään oli terävä katse, kun hän nytkin arvioi huoneessa olevia yksi kerrallaan. Cecilie oli tottunut siihen, että Charles oli usein Silaksen seurassa, mutta ei tarkalleen tiennyt tämän arvoasemaa. Olivian ilme oli vakavoitunut entisestään ja hän suoristi ryhtiään kohdatessaan miehen katseen.

”Teidän korkeutenne, neuvosto tapaa teitä huomenna pyyntönne mukaisesti. Tulin kuitenkin itse tarkistamaan vointinne.” Charles pitäytyi kohteliaana, mutta oli marssinut epämukavan lähelle. Cecilietä silmäillessään hän nyrpisti hieman nenäänsä.

”Minulla ei ole hätää”, Olivia vakuutti. ”Pyysin kiirehtimään tapaamista. Meidän on syytä keskustella siitä, millaisia päätöksiä neuvosto tekee ilman minua, etenkin kun päätökset ovat alkaneet koskea perheenjäseniäni.”

Charles yritti hymyä, mutta epäonnistui. ”Blade-herra ei ilmeisesti ole kanssanne?”

Olivia jäykistyi silminnähden. Cecilie arveli, että kuningatar oli lähellä malttinsa menettämistä, eikä se auttaisi tässä tilanteessa heitä eteenpäin. Niinpä hän pakottautui itse puhumaan.

”Miksi teidän on tiedettävä missä Blade on?” Cecilie tuijotti Charlesia itsepintaisesti niin kauan, että mies suostui taas katsomaan häneen.

”Hän vastasi kevään juhlan turvajärjestelyistä. Hän oli epäilty liittyen juhlassa tapahtuneeseen hyökkäykseen.”

”Siis neuvoston epäilty?” Olivia täsmensi ääni hyisenä. ”Me kuulustelimme hyökkääjää. Hän ehti kertoa, että kaupungissa on ryhmä vampyyreja, joita on käsketty saalistamaan kaupungissa. Blade pelasti minun henkeni.”

Charles jähmettyi empimään, suu hieman raollaan kuin hän olisi ollut aikeissa sanoa jotakin. Hän harkitsi selvästi useamman kerran, ennen kuin hiukan tuohtuneena tuhahti: ”En ollut tietoinen aivan kaikesta tapahtuneesta, ette ole pitäneet tiedotusta neuvostolle.”

”Juuri siksi olen vaatinut tapaamista ja odotan teidän jättävän Bladen rauhaan”, Olivia totesi. ”Palaamme siis asiaan huomenna. Kiitos huolenpidostanne.”

Charles poistui kulmiaan kurtistellen, mutta ei sanonut enää mitään mennessään. Ceciliestä tuntui paremmalta, kun mies ei ollut enää läsnä. Hän muisti synkän suhtautumisen magiaan ja hovinoidan asemaan. Kuningatar huokaisi syvään oven sulkeuduttua ja antoi asentonsa lysähtää.

”Onneksi tapaaminen on vasta huomenna. Ehdin harkita hieman sanojani”, Olivia sanoi ääni kiukusta vapisten. Hänen sormensa leikkivät hetken hopeisen rannekorun pinnalla. ”En halunnut päästää Bladea yksin sotilaiden pakeille, mutta en voinut muutakaan.”

”Mistä tuossa äskeisessä oikein oli kyse? Neuvosto on huolissaan sinusta, mutta ei pysty järjestämään tapaamista nopeimmalla mahdollisella aikataululla?”

”Sekavaltahan tuo vaikuttaa. En tiedä, miten rakentaa enää luottamusta välillemme. Hyökkäykset ja esittelemieni kokousasioiden viivyttely ovat olleet keino aiheuttaa tämä tilanne, saada minut pois tehtävistäni. Blade puhui aiemmin sisäpiiristä. Ehkä tämä kaikki tosiaan on ollut juonittelua minua vastaan.”

”Neuvoston sisältä halutaan päästä sinusta eroon”, Cecilie vahvisti ajatuksen ääneen. Hän näki Olivian katseessa kajon uhmakkuudesta, halusta olla mukana, kun jotakin tapahtui. Siihen Cecilie kykeni samastumaan. Heidän välillään oli erimielisyyksiä ja asioissa olisi vielä setvittävää, mutta riitelemällä he eivät tilannetta ratkaisisi.

”Tarvitsen todisteita. Ilman niitä tämä on vain arvailua ja vaikutan vainoharhaiselta.” Kuningatar piti pienen tauon ja puhui entistä hiljaisemmalla äänellä. ”Entä jos koko neuvosto on tässä mukana?”

Cecilie ei osannut ensin sanoa mitään. ”On mahdollista, että muut vain myötäilevät yhtä tai kahta arvovaltaisinta jäsentä.”

Hän oli tarkoittanut sen lohdutukseksi, mutta tilanne tuntui joka tapauksessa toivottomalta. Oli keksittävä tehtävää, johon konkreettisesti tarttua.

”Minulla on yksi idea”, Cecilie aloitti varovasti. Olivia oli hieronut molemmin käsin ohimoitaan, mutta laski nyt kätensä alas ja katseli noitatyttöä pää hieman kallellaan. ”Tarvitsemme siihen koko neuvoston koolle ja meidän on mietittävä sinun sanasi tarkkaan. Sitä ennen sinun on oltava kuin et arvaisi tästä mitään. Meidän kaikkien on esitettävä, ettemme ole tekijän jäljillä.”

”Oletko varma, ettet ole liian uupunut suunnittelemaan tällaista?” kuningatar kuiskasi. Cecilien pudisti päätään. Hän ei uskonut jaksavansa sinnitellä hereillä kovin pitkään, mutta ehkä sekavan ajatuksenjuoksun vuoksi hän juuri oli tullut ajatelleeksi jotain näin hullua. Aikaa ei vain ollut enää hukattavaksi.


***

Yö oli jo pimentynyt ikkunoiden takana. Olivia oli tuntia aiemmin patistanut Cecilien nukkumaan, kun tyttö oli nuokahtanut pöydän ääreen lukemaansa kirjaan nojaten. Blade oli jäänyt hänen seuraansa ja he olivat asettuneet sohvalle hiljaa sylikkäin, Olivia Bladen kehoa vasten nojaten. Kuningatar tuijotteli hiillokseksi hiipunutta tulta takassa ja mietti iltapäivän pitkiä tunteja, jotka olivat täyttyneet puheesta ja suunnitelmista.

Bladen silmät olivat lähes kokonaan mustat. Kun mies huomasi Olivian katselevan, tyttö käänsi päänsä takaisin takkaa kohti ja hengitti syvään. Koko kaula ja hartia tutuivat kosketusaroilta, särky helpotti vain kun oli muuta ajateltavaa. Blade oli tuskin liikahtanutkaan, pitänyt vain varovasti kätensä Olivian ympärillä ja sulkenut välillä silmänsä kuin olisi nukahtamassa.

”Onko sinun vaikeaa olla tässä?” Olivia kuiskasi ja muisteli, miten Blade oli joskus puhunut janostaan. Miehen äänessä oli kuulunut inho, ilmeissä näkynyt kipu, jota veren himo aiheutti. Hän oli nähnyt Bladen metsän keskellä polvillaan, tärisevänä, ääni tummana ja vaarallisena. Mikään ei antanut ilmi, että tilanne olisi ollut nyt yhtä vaikeaa sietää, mutta ei mies täysin rentokaan ollut.

”Polte ei häviä”, Blade vain totesi ja siveli sormillaan Olivian käsivartta. Ihoa kihelmöi ja vaatteenkin läpi kosketus tuntui viileältä.

”Tarvitsetko… Tai haluatko…” Olivia empi sanoissaan. Hän oli pääkaupungin taistelun jälkeen huolehtinut, että Blade sai verta, kun eläimiä teurastettiin, mutta voisiko hän toteuttaa sellaista pyyntöä nyt? Jos Bladen olo oli kurja, Olivia toivoi, että voisi auttaa uudelleen. Hänen oma vointinsa oli kuitenkin yhä heikko aamun jäljiltä.

”En. Älä tarjoudu enää satutettavaksi.”

”Olen pahoillani.”

Blade huokaisi. ”Ei tämä vieläkään ole sinun syytäsi.”

”Tiedän. Haluaisin vain helpottaa oloasi.”

Olivia keskittyi kuuntelemaan Bladen sydämenlyöntejä pää miehen rintaa vasten. Hän erotti äänen jotenkuten, oma pulssi tuntui tykyttävän häiritsevän kovasti. Pelko hiipi hiljaa selkää pitkin ja sai mielen sekaisin.

Ilman ratkaisua magian katoamiseen Bladen muutoksen pitkittymistä oli mahdotonta ennakoida. Blade itse vaikutti uskovan muutoksen jatkumiseen, kunnes sydän pysähtyisi. Taikuuden voimien puuttuessa hän olisi eläväkuollut yön olento välitilassa ilman mahdollisuutta oikeasti olla samaan aikaan elossa ja keho kylmänä, taikuudesta toimien. Ajatus salpasi Olivian hengityksen. Voisiko Blade vain lakata olemasta?

Huominen olisi aloitus pitkälle taistolle, joka toivottavasti päättyisi siihen, että he löytäisivät Sonyan ajoissa. Tyttöä ei voisi päästää yrittämään vaarallista loitsua yksin ja he tarvitsivat kristallinsa takaisin. Cecilie oli kertonut jumaluuden viestistä, joka tytön mielestä tarkoitti, että jumalatar ei tahtonut voimiaan enää vangittavaksi, vaan magian omalla tavallaan vapaaksi maailmaan. Mitä voimien vapauttaminen lopulta tarkoittaisi, siitä Cecilien mukaan ei voinut olla aivan varma. Se voisi olla ratkaisu valtakunnan ongelmalliseen tilaan. Se voisi olla liian valtava muutos, joka tuhoaisi elämää.

Mutta Sonyaa ei löydettäisi ilman neuvostoa. Kuningatar tiesi tarvitsevansa kaikki resurssinsa voidakseen etsiä tyttöä. Neuvoston luottamuksen voittaminen oli ollut alun perin kuningattaren ajatuksena, mutta nyt hän aikoi puheen sijaan etsiä sen, joka juoni hänen päänsä menoksi. Ja Ceciliellä oli suunnitelmassa näppinsä pelissä.

”Mitä ajattelet?” Blade kysyi, kun hiljaisuus oli venynyt niin pitkäksi, että huoneessa olevat kynttilät uhkasivat sammua.

”Olen käynyt mielessäni läpi kaikki hovin jäsenet, jokaisen neuvoston valitun virkamiehen”, Olivia kertoi. ”Silas on ainoa, joka on suoraan paheksunut toimintaani. Hän esitti ääneen epäluottamusta, kun yritin saada apua Harenaan ja selittää valtakunnassa ilmenneiden ongelmien yhteyttä magian katoamiseen.”

”Epäilet siis häntä?”

”En tiedä. En haluaisi uskoa, että hän haluaisi minun… Ehkä hän ei luota minuun johtajana, mutta en uskoisi hänen haluavan minua hengiltä.”

”Huomenna se selviää. Yritetään hankkia sinulle todistajia.”

Olivia irvisti. ”En pidä ajatuksesta, että lähdette etsimään vampyyreja. Vaikka teette sen päivänvalossa ja teitä on viisi.”

”Neuvostolla on jo yöpartionsa tuolla riskeeraamassa henkensä, vastoin aiempaa käskyäsi, ja ne sinun kimppuusi yrittäneen kaverit on joka tapauksessa hoidettava pois pääkaupungista”, Blade sanoi. ”Paremmat mahdollisuudet meillä on selvitä pienin vahingoin kuin neuvoston lähettämällä väellä.”

Olivia kohtasi miehen katseen kulmat kurtussa. Bladen käsi silitti vähän nopeammalla tahdilla tytön käsivartta ja hän rauhoitteli Oliviaa luvaten, että hänellä, Garetilla tai muilla sotilailla ei olisi hätää.

”Kuinka he suhtautuivat sinuun kaiken tapahtuneen jälkeen?” Olivia kysyi varovasti. Blade oli aina esittänyt, etteivät muiden mielipiteet juuri häntä liikauttaneet, mutta Olivia tiesi, että asema sotilaskaartissa oli ollut miehelle tärkeä. Paikka, johon kuulua omalla tavallaan.

”Garet ja kaverinsa terveen epäilevästi. Muut vähän huonommin.” Blade kaunisteli totuutta, mutta Olivia ei halunnut painostaa. Hän arvasi kyllä, millaista Bladen olisi jatkossa olla sotilaiden edessä. Mieleen palasi lyhyt keskustelu aiemmin päivällä Charlesin kanssa, miehen selvä asenne Bladea kohtaan. Onneksi Cecilie oli ollut läsnä.

”Mietin, kun kaikki tämä on joskus vihdoin ohi, et varmaan voi enää liittyä kaartiin”, Olivia sanoi ja kohottautui niin, että pystyi katsomaan Bladea kunnolla. Miehen käsi siirtyi pois hänen ympäriltään ja tytön hartioilla ollut huivi valui selkää pitkin alas. ”Mutta haluaisitko ottaa paikkasi minun rinnallani?”

Bladen silmät laajenivat ja hän korjasi asentoaan istuakseen pystymmässä. ”Eikö tämä ole väärä hetki pohtia asiaa? Sinulla olisi yksi kuningattaren paikka vielä vaadittavana takaisin ennen kuin voit tehdä päätöksiä.”

”En minä hallitsijakumppania tarvitse. Aion hoitaa sen osuuden itse. Jonkinlaisen neuvoston kanssa tietenkin, saa nähdä, ketkä siihen jatkossa kuuluvat. Mutta sinulla on valtavasti osaamista ja tietoa. Miksi et käyttäisi niitä”, Olivia selitti. ”Tarvitsen jatkossa erikseen asiantuntijoita valtakunnanlaajuisiin ja pääkaupungin sisäisiin asioihin. Ulkoasioiden valtuustoon jonkun, joka tuntee tämän maan ja ymmärtää sen puolustuksesta.”

Blade selvästi mietti asiaa, mutta katseesta oli vaikea arvioida, kumpaan suuntaan mies oli kallistumassa. ”Se on aika iso tarjous.”

”Jota toivoisin sinun harkitsevan.” Olivia veti jännittyneenä henkeä ja asettui sohvalle poikittain vetäen jalkoja koukkuun. Blade oli nojautunut eteenpäin ja silmäili nyt synkästi lattiaa. Kuningatar ojensi kättään ja tarttui Bladen vasempaan kämmeneen. ”Haluan rakentaa tätä elämää sinun kanssasi. Minun mukanani tulee yksi kokonainen valtakunta ongelmineen ja ymmärrän, että tähän ei ole helppoa lähteä ihan noin vain.”

”Enköhän ole jo aika syvälle näihin asioihin sotkeutunut”, Blade hymähti ja kosketti sormillaan Olivian rannekorua. ”Tämä nykyinen maineeniko vain katoaa sillä hetkellä, kun keksit minulle jonkin tittelin?”

”Ei, ei katoa, tiedän sen. Mutta haluan hovin näkevän, että luotan sinuun. Ajan myötä asiat muuttuvat, juorut unohtuvat.”

”En ole edes varma, jäänkö tällaiseksi loppuelämäkseni, kuinka pitkä se elämä nyt sitten onkaan.” Bladen ääni oli vakavoitunut aiemmasta ja hän veti kätensä pois tytön otteesta. ”Mahdotonta ajatella tuollaista nyt.”

Olivia nieli harminsa. Pöydällä olevat kynttilät sammuivat lähes samaan aikaan ja huone pimeni entisestään. Tyttö kumartui lähemmäs Bladea ja laski kätensä tämän poskelle. Blade näytti jähmettyvän paikoilleen, melkein kuin hän ei edes hengittäisi.

Miten valtavan paljon hän välittikään Bladesta. Miten paljon saattoikaan mahtua yhteen ihmissydämeen tällaisella hetkellä. Oli vaikea nähdä toisen ilmettä niin hämärässä, mutta Olivia odotti pienen hetken, että oli varma.

Suudelma alkoi lempeän varovasti, mutta Olivia painautui tarkoituksella lähemmäs ja yritti potkia pukunsa helman sen verran sivuun, että pääsisi takaisin aivan kiinni Bladeen. Bladen kädet pitelivät häntä varoen, jolloin Olivia antoi käsiensä kulkea miehen tummassa tukassa ja tarttui toisella kädellään kiinni niskahiuksiin. Väristys kulki koko kehon läpi ja herätti lämpimän tunteen Olivian vatsanpohjalla.

Suudelman syventyessä Blade alkoi jarrutella ja lopulta otti hieman etäisyyttä. Olivia huokaisi, mutta antoi käsiensä valua vasten Bladen rintakehää. Poskille oli noussut kuumotus. Viimeinen kynttilä ikkunansyvennyksessä valaisi enää hyvin heikosti huonetta ja Olivia oli aikeissa nousta sitä hakemaan, mutta Blade tulikin uudelleen lähemmäs. Viileät huulet kulkivat pitkin Olivian leuan kaarta, alas kaulalle ja siitä taas takaisin. Kädet pitelivät nyt tiukemmin kiinni, vasemman käden sormet siirsivät tytön pitkiä hiuksia korvan taa.

Olivian hengitys tihentyi ja sormet painuivat kiinni miehen paitaan. Bladen sormet sivelivät korkeaa kaulusta ja Olivia sävähti kivusta, kun sormet osuivat peitetyn haavan arkaan kohtaan. Ele sai Bladen suoristamaan ryhtinsä ja vetäytymään sen verran etäämmälle, että Olivian oli irrotettava otteensa ja annettava käsien pudota syliinsä.

”Aika mennä”, Blade sanoi hiljaa. ”Sinulla on huomenna pitkä päivä edessäsi.”

”Jää”, Olivia pyysi. ”Valvon yöni kuitenkin, jos olen yksin.”

”Et sinä täällä voi koko yötä istua.”

Olivia nousi ylös ja haki viimeisen palavan kynttilän ikkunalaudalta. ”Mennään sitten yläkertaan. Annoin jo palvelusväelleni luvan mennä lepäämään, enkä tarvitse heidän apuaan iltatoimiini.”

Kuningatar ojensi kätensä Bladelle, joka nousi ylös ja tarttui siihen sanomatta mitään.





>> Seuraava luku

Edellinen - Ylös