Trust 3: Lunastus

18.luku: Syrjäytetty

Tällä kertaa Olivia oli yksin. Blade oli lähtenyt kuulemaan sotilaita ja selvittämään, kuinka väkijoukossa liikkunutta vampyyria ei ollut huomattu ennen kohtalokasta hetkeä. Olivia olisi halunnut pyytää hovinaisensa tuekseen, mutta tällaiset asiat eivät kuuluneet heidän vaivoikseen. Kuningattaren kuuluisi selvitä johtotehtävistään ilman huolehtijaa. Silaksen katse oli kuitenkin niin tuima, että Olivialla oli vaikeuksia olla kääntämättä päätään toiseen suuntaan.

”Neuvosto on tehnyt päätöksen hallintavastuunne keskeyttämisestä väliaikaisesti”, Silas sanoi ja ojensi kuningattarelle allekirjoitetun paperin, jonka viralliset sanamuodot tuntuivat vilisevän silmissä, kun tekstiä yritti lukea. Olivia siirsi katseensa takaisin pöydän ääressä oleviin neuvoston jäseniin ja huomasi heidän katselevan takaisin vakavina. Inga näytti kalpealta, eikä hänenkään katseessaan ollut havaittavissa heltymistä.

”Tarkoitatte, että…?” Olivia aloitti varovasti ja joutui yskäisemään avatakseen käheän kurkkunsa. Silaksen vierellä oleva Charles näytti pidättelevän tyytyväistä hymyä.

”Ette osallistu virkamiesten työhön tai valtion päätöksentekoon toistaiseksi.” Silas oli noussut seisomaan ja tuntui katselevan häntä kaukaa korkeuksista. ”Teidän korkeutenne, valitettavasti neuvosto näkee epäluottamuksenne, viimeaikaisen huolimattomuutenne ja tunteellisuutenne esteenä työnteolle. Äskeiset tapahtumat vain vahvistavat sitä, että teidän on parasta pysyä hetken sivussa hallintatehtävistä.”

Tällaista ei ollut luultavasti tapahtunut vuosisatoihin, ehkä ei koskaan. Puna nousi Olivian poskille ja hän avasi suunsa tietämättä, mitä aikoi sanoa.

Epäonnistumisia oli kasaantunut niin monta, että oliko esitetty epäluottamuslause lopulta mikään yllätys? Olivia tiesi olleensa huolimaton kokouksissaan ja kiireen painamana tehnyt työtään puolihuolimattomasti. Hän oli pitänyt salaisuuksia, alkanut pelätä omaa neuvostoaan ja aiheuttanut valtakuntaan valtavan mullistuksen magian kadottua. Nyt hän oli epäonnistunut pysäyttämään kaupunkia piinaavan hyökkäysten sarjan ja kerrankin näyttäytyessään kansalaisille ajautunut saman tien hengenvaaraan. Hänen toimintansa ei totisesti näyttänyt vakaan kuningattaren työltä.

”Voin antaa kirjallisen vastaukseni heti huomenna”, Olivia lupautui, kun viimein sai sanat ulos suustaan, mutta Silas pudisti päätään.

”Emme odota teiltä vastausta. Päätös on jo tehty, pyydämme teitä noudattamaan virkamiestenne pyyntöä, Teidän korkeutenne.”


***

Päivän tapahtumien ei olisi pitänyt yllättää. Blade oli huomannut sotilaiden muuttuneen käytöksen jo jonkin aikaa, mutta luottanut siihen, että kuningattaren arvio hänestä pitäisi jonkinlaisen kunnioituksen yllä myös sotilasporukan keskuudessa. Näytti kuitenkin siltä, että porukasta löytyi yhä toisin ajatteleviakin.

”Blade, tule mukaan.” Garetin pyyntö oli rauhallinen, mutta hänen kasvoiltaan näkyi, ettei hän tehnyt tätä mielellään. Mukana oli pieni ryhmä sotilaita, kaikki vakavakasvoisia. Bladen ympärillä ollut sotilasporukka katseli kiinnostuneena tapahtumia, kaikki yhä jännittyneinä päivän käänteistä. Blade kohotti kulmiaan, mutta päätti olla tokaisematta ensimmäisenä mieleensä tullutta vastausta, joka pahimmassa tapauksessa saisi hänet vain suurempaan epäsuosioon.

”Mistä on kyse?”

”Haluamme vain jutella.”

Bladen teki mieli pyörittää silmiään. Noin sitä sanottiin pahimmille rikollisillekin ennen kuin heidät marssitettiin tuomiolle. Hän tajusi sydämen hakkaavan rinnassaan. Jos hän vielä olikin jotenkuten ihminen, tämä sen vähintäänkin todisti, eikä hänen tarvitsisi olla huolissaan.

”Päihitän sinut vähän huononakin päivänä. Kaverisi myös”, Blade tuumasi ja nyökäytti mukana olevia sotilaita kohti. Garet huokaisi.

”Tämä hoituu nopeammin, jos lähdet mukaan. Saimme käskyn.”

Bladen oli lopulta suostuttava. Hän ei tiennyt, oliko käsky kuningattarelta, joltain toiselta joukkojen päälliköltä vai neuvostolta, mutta Garetin ja sotilaiden ilmeet kertoivat kaiken. He olivat oikeasti valmiita tappeluun saadakseen hänet mukaansa.

Hänet vietiin kellarikerroksiin, samaan huoneeseen, jossa vampyyrivankia oli pidetty vasta vähän aikaa sitten. Bladea etoi ajatuskin astua sisään huoneeseen, mutta ei lopulta voinut tehdä muutakaan. Lattia oli märkä, huoneessa tuoksui ensimmäiseksi jokin vahva ja hapan, joka pisteli nenää. Huonekaluja ei ollut viety pois, rikkinäinen pöytä oli yhä huoneen nurkassa, mutta tilaan oli jätetty kaksi tuolia. Hän istui toiselle vasta, kun Garet oli sulkenut oven ja kääntynyt häntä kohti.

”Aiotteko lukita minutkin pöydänjalkaan?” Blade tiedusteli. ”Tämä huone on muuten surkea tyrmäksi. Aivan liian lähellä yläkerroksia ja liikaa tavaraa, joista tarjota vangille ase.”

Garet hymähti ilottomasti. Mies oli jo tarkistanut Bladen, ettei tällä ollut mukanaan tikaria tai miekkaansa. ”Yritän auttaa. Haluat puhua taatusti mieluummin minulle kuin jollekulle noista muista, jotka tekevät paholaisen merkkejä selkäsi takana.”

Blade ei vastannut, vaan tyytyi kyräilemään miestä. Hänen olonsa oli epävakaa. Ihoa pisteli hänen kuljettuaan ulkona pilvien raoista paistavan auringon alla ja kurkussa kutitti vanha, tuttu tunne, jonka hän yritti selittää pelkäksi ahdistukseksi. Nuori vampyyri oli kuollut niin kovin helposti, isku oikeaan kohtaan oli sammuttanut elämän hetkessä. Tässä huoneessa haisi yhä verelle puhdistuksesta huolimatta.

”Mistä tiesit Lucasin kimppuun hyökänneen olevan yön olento?” Garet kysyi, ja Blade kiinnitti huomiota siihen, että mies ei ollut astellut kovin kauas ovelta. Garet piti etäisyyttä häneen kuin varmuuden vuoksi.

”Olet varmaan kuullut, mitä pojan löytäneet sotilaat näkivät. Puremajäljet ja se ulos valutettu veri.” Blade työnsi kädet puuskaan ja nojasi tuolissaan taaksepäin. ”Näin ne itsekin.”

”Mutta et myöntänyt suoraan. Käskit meitä vain tarkkailemaan tiettyjä merkkejä.”

Siihen Blade ei sanonut mitään. Jos häntä olisikin uskottu, mitä hän olisi saattanut paljastaa itsestään?

”Näitte esimerkin tekijästä itse, jos kaveri oli sama kuin kuningattaren kimppuun käynyt”, Blade tuumasi hetken kuluttua. Garet nyökkäsi.

”Kuinka tuo olento pääsi niin lähelle kuningatarta? Hänen korkeutensa turvallisuus on ollut sinun käsissäsi.”

Blade tuijotti suoraan Garetia ja hymähti. ”Epäilettekö te ihan tosissanne tästä minua?”

Olisihan hänen tietysti pitänyt arvata. Bladea inhotti ajatella, että mikäli hänen muutoksensa olisi hitusen verran pidemmällä, luultavasti sotilailla olisi ihan oikea syyllinen edessään. Hän oli ollut lähellä satuttaa Oliviaa. Silti Lucasin tappo ja kuningattaren kimppuun hyökkääminen olivat tekoja, joita oli järjetöntä yrittää vierittää hänen niskoilleen, varsinkin kun hyökkääjä oli saatu kiinni. Paha vain, että hyökkääjästä ei ollut enää todistamaan omaa osuuttaan tapahtumiin.

”Sinä tunnet vampyyrit”, Garet sanoi ensi kertaa nimeten olennot ääneen niiden oikealla nimellä. ”Ja epäilen vahvasti sinulla olleen ennen jotain vastaavia kykyjä.”

He eivät olleet puhuneet asiasta suoraan, mutta Den oli kerran kysynyt jotakin Bladen menneisyydestä ja Blade oli myöntänyt epätavallisuuden. Hän tiesi kyllä, että Garet oli saattanut yhdistää juorut, kerrotut asiat ja jo aiemmin tietämänsä vampyyreista.

”Jotkut sotilaista sanovat, että sinä tapoit todistajan”, Garet jatkoi. ”Tilanne ei oikeasti näytä kovin hyvältä.”

Sen Blade uskoi. ”Teidän pitää jututtaa kuningatarta. Eiköhän hän osaa kertoa, mitä tapahtui.”

”En taida päästä hänen korkeutensa puheille, käsky tuli muualta.” Garet kääntyi lähteäkseen. ”Sinun täytyy joka tapauksessa pysyä jonkin aikaa täällä. Yritän pysytellä siinä asemassa, että saan olla se, joka käy jututtamassa sinua. Tulen taas, kunhan tiedän enemmän.”

Bladen ei auttanut muuta kuin seurata oven sulkeutumista. Kurkkua polttava tunne yltyi. Hän kuuli, miten jotakin raskasta siirrettiin oven eteen, minkä jälkeen tuli hiljaista.





>> Seuraava luku

Edellinen - Ylös