17.luku: Kuulustelu
Saattue saapui hajanaisena takaisin linnaan osan sotilaista jäädessä kaupunkiin, osan saattaessa Olivian kumppaneineen turvaan. Kuningattaren kimppuun hyökännyt mies oli kuljetettu alakerran tyrmiin, jotka tätä nykyä eivät tavallisesti olleet käytössä vankeja varten. Omat tyrmänsä oli suunniteltu kaupungin toiselle laidalle, jossa myös hoidettiin muita oikeustoimia lakioppineiden kesken. Tämä oli kuitenkin poikkeustilanne.
Olivia oli pyytänyt, että palvelusväki veisi sotilaille sanan, ettei miestä saanut pahoinpidellä, mutta kuningatar tiesi olevansa varoituksineen pahasti myöhässä. Kaduille kokoontunut väki oli rynnännyt miehen kimppuun lähes heti, kun tämän hyökkäys oli epäonnistunut.
Blade oli riisunut takkinsa ja yksi palvelustytöistä toi hänelle sidetarpeita, mutta mies käski hänen pistää ne syrjään. Olennon terävien kynsien ote oli vain raapaissut häntä ja paksu takki oli suojannut sen verran, että isku oli vain koskettanut ihoa.
”Isku muutamaa sekuntia aiemmin ja asia voisi olla toinen”, Blade mutisi ärtyneenä ja hypisteli valkeassa paidassa olevaa repeämää osoittaessaan sanansa kuningattarelle. ”Sen kynsien edessä olisit ollut sinä.”
”Minun täytyy päästä tapaamaan sitä miestä”, Olivia sanoi ahdistuneena.
”Minkä ihmeen takia?” Blade kysyi kohottaen katseensa. ”Hän yritti äsken hyökätä kimppuusi.”
”Haluan tietää syyn”, Olivia sanoi ja liikuskeli huoneessa pystymättä asettumaan aloilleen. ”Minun on saatava vastauksia. Miksi? Miten hän pääsi kaupunkiin, saati luokseni siinä tungoksessa?”
”Tuon voivat hoitaa sotilaatkin”, Blade huomautti. ”Hän voi olla se sama vampyyri, jonka näit puutarhassa. Se, että hän pääsi tänään edes lähelle sinua on minun vikani. Olisi pitänyt tajuta varautua tuollaiseen pähkähulluun.”
Oliviasta kuitenkin tuntui, ettei hänen olonsa ollut mitenkään uhattu, oikeastaan häntä ei edes pelottanut. Vapina johtui varmasti vain tilanteen herättämästä jännityksestä, polte silmien takana oli helppo sulkea pois mielestä. Hän kaipasi vastauksia ja niitä saisi vain tapaamalla hyökkääjän.
Kun sotilaat tulivat ilmoittamaan, että rikollinen oli viety kellarikerrokseen vankien tiloihin, Olivia nousi lähteäkseen alas. Blade lähti hänen mukaansa, mutta käytävän puolella odottaneita hovinaisiaan ja palvelusväkeään Olivia pyysi jäämään.
Heidän ei tarvinnut edetä aivan niin alas tyrmiin kuin aikaisemmilla syksyisillä tutkimusretkillään. Mies oli suljettu huoneeseen, joka luultavasti oli joskus aikoinaan ollut vanginvartijan työhuone. Yksi sotilaista pysäytti kuningattaren ennen kuin tämä ehti ovelle, jonka yläosassa oli pieni ikkuna.
”En menisi heti hänen luokseen, Teidän korkeutenne. Hän on… Hän voi olla vaarallinen.”
”Ei mitään huolta”, Olivia yritti sanoa, mutta sotilas keskeytti hänet kasvot punehtuen ja sanoissaan empien.
”Teidän korkeutenne, tarvitsimme viisi miestä saadaksemme hänet sisään. Hänet on kahlittu pöytään, koska muuten emme saisi häntä pysymään siellä.” Sotilas vaikutti hermostuneelta ja vilkuili vuoroin ovea, vuoroin kuningatarta. Nuori palvelustyttö oli pyydetty kuningattaren avuksi, vaikka Olivia ei olisi seuraneitiä tarvinnut, ja tyttö näytti vapisevan kauttaaltaan. Blade eteni lähemmäs ovea kurkistaakseen sen pienestä ikkunasta sisään.
”Hän oli ulkona melko säyseä. Luulimme, että hän sai pahasti köniinsä siinä väentungoksessa”, sotilas jatkoi selitystään. ”Mutta sisällä hän heräsi kuin unesta, ärisi ja tappeli vastaan, yritti jopa purra Tynania, mutta saimme hänet raahatuksi sisälle.”
Bladen kasvoilla oli irvistys ja hän oli puristanut kätensä tiukasti nyrkkiin.
”Se on vampyyri, kuten arvelin”, Blade totesi mulkoillen yhä sisään ikkunasta. Olivia hivuttautui lähemmäs voidakseen myös kurkistaa ikkunasta.
”Oletko varma?” Olivian mielestä mies näytti varsin huonovointiselta sellissään. Hän oli kuvitellut vampyyrin hyökkäyksen toisenlaiseksi, hän oli nähnyt mielessään verta ja kiiluvat punaiset silmät. Hän oli kerran kohdannut tällaisen olennon pääkaupungin taistelussa. Tämä sellissä viruva mies oli liikkunut ulkona päivänvalossa varsin vaivattomasti.
”Sinä et ole menossa tuonne”, Blade tokaisi välittämättä kuningattaren kysymyksestä. Olivia kurtisti kulmiaan.
”Hänet on kahlittu, hän ei voi tehdä minulle mitään.”
”Et ymmärrä. Hän tarvitsee vain oikean tilaisuuden satuttaakseen sinua, jos hän vain on voimissaan”, Blade ärähti hampaidensa välistä. ”Hän oli luultavasti heikkona päivänvalosta. Se vahingoitti häntä, mutta vähemmän näin pilvisenä päivänä kuin suora aurinko. Jos et usko, mieti, mitä kävi niille, jotka kohtasivat hänet tai jonkun toisen vampyyrin pimeän aikaan. Mieti, mitä näin puutarhassa.”
”Jonkun täytyy puhua hänelle”, Olivia sanoi hieman turhautuneena ja risti kädet puuskaan rinnalle. Häntä inhotti, että Blade yritti pelotella hänet pois. ”Jos minä en voi mennä sisään, eivät voi minun sotilaanikaan.”
Bladen silmissä välähti kiukku, mutta Olivia tuijotti häntä silti yhä terävä katse silmissään. Hän tiesi, että Blade ei tarkoittanut sitä, että hän olisi heikko, mutta kuningatar halusi vetää silti tämän kortin esiin. Mies joutuisi itse myöntämään, että kukaan ihmisistä ei voisi astua sisään. Olivia ei ollut ketään miestä heikompi, se ei syyksi kelvannut, ja Blade tiesi sen.
”Menen itse”, Blade puuskahti lopulta. Olivia avasi suunsa väittääkseen vastaan, mutta Blade kohotti kätensä hiljentääkseen hänet. ”Minulla on parempaa tietoa yön olennoista kuin kenelläkään teistä.”
Siihen ei voinut väittää vastaan. Olivia vilkaisi ovella ollutta sotilasta, joka katsoi häntä silmät suurina ja käskyä odottaen.
”Tiedät, että olen oikeassa”, Blade jatkoi. ”Hänen onnistui päästä väkijoukon läpi luoksesi. Isku oli hyvin suunniteltu, etenkin kun kulkureitistäsi ja puheesi aikataulusta ei ollut tietoa etukäteen. Emme tiedä hänen voimistaan juuri nyt.”
”Selvä sitten”, Olivia myöntyi. ”Mutta lähetän sotilaat saman tien sisään kanssasi, jos kaikki ei suju hyvin.”
Blade näytti tyytyvän siihen ja avasi raskaan oven astuakseen sisällä. Sotilaat ryhmittyivät valmiiksi odottamaan kuningattaren käskyä, ja Olivia hakeutui oven lähelle halukkaana seuraamaan, mitä sisällä huoneessa tapahtuisi.
Kun Blade astui sisään huoneeseen, ruskeatukkainen mies kohotti päänsä. Hän istui tuolissa puisen pöydän takana, ja kun hän yritti nousta, kahleet kilahtivat ja pakottivat hänet asettumaan takaisin tuoliin. Ne oli sidottu hänen oikeaan ranteeseensa ja toinen pää kiinni pöydänjalkaan. Näky pisti silmään, alkeellinen valinta vangita hänet noin heikosti, varsinkin jos vampyyri saisi yhtään kerätyksi voimiaan. Huone ei ollut ihanteellinen, ei edes tarkoitettu vankien pitämiseen, mutta tällaisiin puutteisiin olisi puututtava myöhemmin.
”Laske vain kuningatar sisään”, mies murahti ja sen terävät kulmahampaat välähtivät. Blade tyytyi marssimaan pöydän toiselle puolelle ja mulkoilemaan miestä. Ilmeisesti vampyyri oli kuunnellut, mitä he olivat puhuneet oven ulkopuolella. Bladen olisi pitänyt muistaa ottaa se huomioon.
”Nimesi?” hän kysyi ensimmäiseksi ja laski kätensä pöytää vasten. Vampyyri sylkäisi, mutta ei vastannut.
”Sinua syytetään murhan yrityksestä. Varmaankin voimme laskea tekosiksesi myös ne tapahtuneet murhat viimeisten viikkojen aikana”, Blade huomautti kylmästi. Hän näki merkkejä janosta, vapisevat kädet ja silmät niin tumman punaiset, että mustuaista oli vaikea erottaa. ”Eiköhän tuomiosi ole surkean loppuelämäsi ajan yhtä kitumista, joten luulisi, että haluat tehdä jonkinlaisen numeron itsestäsi ennen sitä.”
Vampyyri murahti, mutta sen itsevarmuus tuntui karisevan seuraavien sanojen mukana. ”Tehkää mitä vain. Minulla ei ole teille kerrottavaa. Aina on uusi ehdokas minun tilalleni.”
Blade marssi pöydän sivulle. ”Joten teitä on jonkinlainen ryhmä? Kuka sinut lähetti?”
”Keksi jotakin uutta, kuningattaren sotilaat yrittivät jo”, mies sanoi, mutta ääni värisi. Blade tarttui miestä olkapäästä ja painoi tämän taakse niin, että tuolin selkänoja kolahti seinään. Kahle kädessä kiristyi äärimmilleen ja vampyyri yritti toisella kädellään tarttua Bladeen.
”En kysy toistamiseen”, Blade ilmoitti päin olennon naamaa. Vampyyri nauroi katkonaisesti ja yritti kääntää katseensa pois, mutta Blade ei päästänyt olentoa liikkumaan.
”Uhkailusi ei tehoa minuun.” Sanoissa ei kuitenkaan ollut voimaa.
”Voimme testata, milloin se alkaa tehota, jos keskustelu ei huvita”, Blade totesi. Hän huomasi olennon ihon punertavan paikoin niistä kohdista, jotka olivat saaneet aurinkoa. ”Voimme pitää sinua janossa viikkokausia. Vai lähdetäänkö kokeilemaan, miltä auringon valo tuntuu?”
Hän painoi miestä kovemmin seinää vasten ja huomasi vampyyrin hätkähtävän. Mies oli heikko, varsin nuori yksilö, tuskin hän oli ollut vampyyri kovin pitkään. Kaikki merkit viittasivat siihen, että olento oli pyörällä päästään ja janon heikentämä.
”Ette ymmärrä. Ei minua tulla täältä hakemaan, ei kukaan odota minun selviävän”, vampyyri sanoi, nyt jo hieman tuskaisesti. ”Tein mitä pitikin ja epäonnistuin. Millä tavoin ikinä haluattekaan minua kiduttaa, se ei voi olla yhtä paha kuin mitä tapahtuisi, jos selviäisin täältä kaltaisteni tuomittavaksi.”
Blade hapuili tikaria vyöltään ja vampyyri huomasi sen.
”Jatka vain, ettei tälle tule käyttöä”, Blade kehotti, jolloin olento sähähti.
”Ihmiset ovat vain ravintoa, ei tätä kukaan kestä, ellei ajattele niin. Tuska on niin valtava, jano on pakko tyynnyttää, pakko saalistaa.” Mies oli alkanut vapista. Puhe muuttui vaimeaksi ja toisteli itseään. ”Sitä se oli täälläkin, pelkkää saalistusta. Meidän vain käskettiin tehdä se kaupungissa. Tiesimme kyllä, että jäämme kiinni. Tiesin jääväni kiinni, tiesin jääväni kiinni…”
Maaniseksi muuttuva mutina taukosi kesken kaiken. Vampyyri työnsi Bladen rajusti poispäin itsestään, jolloin Bladen oli otettava tukea pöydästä, ettei kaatunut. Vanki riuhtoi kahlittua kättään ja onnistui rikkomaan pöydänjalan, jolloin siinä kiinni oleva kahleen pää pääsi helposti vapaaksi. Pöytä romahti yhden jalan pettäessä, Blade horjahti ja perääntyi kiireesti kauemmas. Hän kohotti vyöltään tikarin kuitenkin juuri, kun vampyyri oli loikkaamassa ja painoi sen tämän rintaa vasten.
”Anna yksikin syy”, Blade totesi. Vampyyri silmäili katseellaan huonetta, mutta ilmeisesti ymmärsi, ettei pakoreittiä ollut. Ovesta syöksyi sisään joukko sotilaita, jotka ryhmittyivät puolikaareen huoneen seinustalle keihäät ojossa. Ilmeisesti Olivia oli lähettänyt heidät, kun tapahtumat vaikuttivat kärjistyvän.
Vampyyrin silmät hehkuivat punaisina. Blade tunsi sen nälän, pystyi kuvittelemaan sen tuntemukset. Mies olisi pian sekaisin janosta, pystyisi tuskin liikkumaan. Sen voimat ailahtelivat, se ei pääsisi kauas, vaikka yrittäisikin pakoon. Mies liikahti hitaasti lähemmäs Bladea niin, että terä painoi ihon läpi.
”Minä aistin sen sinusta. Sinä olet meitä”, mies sanoi hiljaa silmät kiiluen. Se sai Bladen säpsähtämään, otteen laskemaan muutaman sentin. Vampyyrin kasvoilla kävi kuitenkin ilkeä virnistys. ”Sinä olet erikoinen, haistan sen sinusta. Et ole meitä, mutta olet… jotakin. Mikä hemmetti sinä olet?”
”Se ei ole sinun asiasi”, Blade totesi yhtä hiljaa.
”Tappaja olet yhtä lailla”, vampyyri totesi myrkyllisesti ja vaikutti olevan tyytyväinen itseensä. ”Sen haistan sinusta.”
Blade oli liikahtamassa sivuun, mutta vampyyri puristi kätensä hänen omiensa ympärille ja painoi tikarin siististi ja nopeasti ihonsa läpi. Olento nauroi, mutta kivun korahdus katkaisi äänen, kun terä lävisti sydämen. Blade kiskoi kätensä irti inhoa tuntien ja katsoi, miten mies painui lattialle, ensin polvilleen ja siitä oksettavasti rusahtaen toiselle kyljelleen. Silmien hohde oli sammunut.
Olivia oli nähnyt miehen vain vilaukselta, kun tämä makasi lattialla silmät ammottaen tyhjyyttä ja veren vuotaessa kiviselle lattialle. Yksi sotilaista kehotti kuningatarta siirtymään takaisin yläkertaan, ja paikalle pyydetty palvelustyttö tarttui Olivian ranteeseen samalla, kun piteli toista kättään kauhuissaan suunsa edessä. Tyttö pyyteli anteeksi moista sopimatonta tekoaan myöhemmin, jolloin Olivia päästi järkyttyneen tytön Taran seurassa lepäämään, kun hän itse jäi oleskeluhuoneeseen odottamaan. Blade tuli yläkertaan hieman myöhemmin.
”Mitä oikein tapahtui?” Olivia kysyi heti, kun mies astui huoneeseen ja käveli tätä vastaan. ”Mitä hän sanoi?”
”Hänet oli lähetetty tekemään isku pääkaupunkiin. Niitä on jonkinlainen joukko, joka on käsketty tänne”, Blade vastasi. Hän näytti turhautuneelta ja kuljetti kättään mustan tukkansa läpi sekoittaen sen entistä pahemmin. ”Hän oli jo heikko, kärsi janosta. Päätti itse syöksyä kuolemaan, ettei joutuisi paljastamaan enempää.”
Oliviaa kuvotti, mutta hän yritti pitäytyä tyynenä. ”Hän vaikutti niin nuorelta…”
”Hänet oli muutettu vasta joitakin kuukausia sitten. Ihme kyllä hän hillitsi itsensä niinkin hyvin. Mutta kehonsa hallitsemisessa hän oli vielä hatara, tuskin kokenut vielä sitä, miten heikkona hän voi olla ilman verta”, Blade sanoi hiljaa. Olivia ei ollut tarkoittanut miehen muutosta vampyyriksi, vaan tämän ikää, mutta ei sanonut mitään. Hän nieleskeli pois pahaa oloaan ja yritti karkottaa silmiin piirtyneen kuvan ruumiista.
”Sanoit, että hänet oli lähetetty tänne. Kuka hänet lähetti?” Olivia yritti vieläkin jäsennellä tapahtumia. Pelko alkoi vasta tosissaan iskeä häneen, eikä vapina ottanut loppuakseen. Jalat tuskin pitivät hänet pystyssä ja hän kaipasi nukkumaan, vaikka oli vasta iltapäivä.
Bladen ääni oli kireä. ”Hän ei ehtinyt kertoa.”
Olivia huomasi olonsa niin heikoksi, että hän harkitsi istuvansa alas. Tämä oli erilaista kuin syöksyminen taisteluun. Tähän hän ei ollut valmistautunut. Tällaista tekoa vastaan hän ei ollut kyennyt puolustautumaan.
Pian huoneeseen kiiruhti palvelustyttö pienen tarjottimen kanssa. Hän oli kasannut siihen teetä, vettä, voileipiä ja pieniä keksejä, joiden tiesi olevan kuningattaren suosikkeja. Olivia kiitti tyttöä ja tämä poistui niiaten ja sanoen, että olisi aivan lähellä viereisessä huoneessa, jos kuningatar tarvitsisi häntä. Blade työnsi vesilasin saman tien Olivian käteen. Kuningatar joi rauhoittuakseen, mutta kädet vapisivat rajusti. Viileä vesi tuntui kuitenkin hyvältä ja hän nappasi muutaman keksin, mutta ei oikeastaan maistanut niiden makua kunnolla.
Olivia seurasi katseellaan, miten Blade liikkui huoneessa ikkunan luo ja vähän ajan päästä jälleen takaisin. Miehen levottomuus tuntui epätavalliselta ja sai kylmät väreet kulkemaan kuningattaren iholla. Olivia tajusi, että Bladenkin oli täytynyt todella pelästyä, ja jostakin syystä hänen vampyyripuolensa tuntui aiempaa vahvemmalta tässä mielentilassa.
”Olin täysin valmistautumaton, en osannut reagoida mitenkään, vaikka olen harjoitellut puolustautumista”, Olivia sanoi turhautuneena ja yritti kerätä kasaan kiukkua, jotta ahdistus unohtuisi. ”Tästä hovinaisenikin puhuivat. Meidän kaikkien olisi syytä oppia näitä taitoja.”
”Sinun ei tarvitse puolustaa itseäsi, jos annat sotilaiden hoitaa sen”, Blade muistutti. ”Jätä tällaiset vierailut väliin ja keskity hoviisi.”
”Niin, me naiset kun mieluummin istumme sisällä lämpimässä juoruamassa käsitöidemme parissa”, Olivia totesi ja sai Bladen suupielet nykimään vakavasta tilanteesta huolimatta.
”Tiedän, että sinä et jää käsitöiden pariin, kuten asian ilmaisit, mutta joskus voisit harkita, mikä on kuningattaren työtä ja mikä ei.” Blade oli pysähtynyt ja pistänyt kädet puuskaan.
”En aio jättää asioita muiden hoidettavaksi, vaan haluan vaikuttaa itse”, kuningatar sanoi ja silitteli mekkonsa helmaa tasaisemmaksi. Sitten hän riisui hansikkaat, joiden valkeaan pintaan oli ehtinyt tarttua likaa niin ulkoa kuin tyrmistäkin. Muutama hengenveto auttoi tasaamaan hengityksen, mutta vapinaa ei täysin voinut piilottaa. Ovelle saapunut Maaria sai kuitenkin välittömästi hänen huomionsa. Nainen oli kalpea ja hengästynyt.
”Teidän korkeutenne, neuvosto haluaa tavata teidät välittömästi.”