14.luku: Uutisia
Pieni oleskeluhuone oli valmisteltu lämpimäksi kuningattarelle ja hänen lähipiirilleen, kun Olivia oli pyytänyt rauhallista hetkeä hovinoitansa sekä Bladen kanssa. Olivia oli kuluttanut aamupäivän ompelijansa luona kevään juhlan puvun viimeisissä mittauksissa ja iloitsi siitä, että päivä olisi vapaa virkamiesten tapaamisista. Cecilie saapui paikalle Demetreen saattamana ja näyttäen siltä kuin ei olisi nukkunut yöllä ollenkaan. Olivia antoi hovinaisensa poistua ja pyysi Cecilien istumaan luokseen sohvaryhmän luo.
”Odotin sinua eilen, mutta palvelusväki ei osannut sanoa, missä olit”, Olivia aloitti varovasti ja silmäili tyttöä, joka painui syvälle sohvatyynyjen sekaan. ”Sotilaat antoivat raporttinsa etsinnöistä.”
”Anteeksi, olin ulkona”, Cecilie sanoi menemättä yksityiskohtiin. ”Onko jotakin uutta kerrottavaa?”
”Hyviä ja huonoja uutisia”, Olivia kertoi, ja mietti, mahtoiko Blade olla tulossa ollenkaan, vaikka hän oli kutsunut tämän. Sitten hän nosti vasemman kätensä ylös niin, että hopeinen koru ranteessa tuli selkeästi näkyviin pitkän hihan alta. ”Hyvät ensin.”
Cecilie katseli häntä hetken verran unisen näköisesti, ennen kuin ymmärsi mistä oli kyse. Olivia oli jo ehtinyt punastua ja ajatella, että joutuisi tekemään virallisen julistuksen asiasta hyvälle ystävälleenkin, kun Cecilien kasvot yllättäen kirkastuivat, ja hän onnitteli kuningatarta aitoa lämpöä äänessään.
”Milloin tämä tapahtui?” Cecilie kysyi ja hieroi toista silmäänsä saaden virkeyttä ääneensä ja olemukseensa.
”Ihan vasta.” Olivian oli vaikea kätkeä innostustaan puhuessaan. ”Kaikki tapahtui vähän yllättäen ja oikeastaan ihan väärällä tavalla, mutta olen todella onnellinen.”
Cecilie oli juuri avaamassa suunsa, kun Blade asteli sisään ja sulki oven takanaan.
”Onneksi olkoon”, Cecilie toivotti uudelleen ja jätti melkein aloittamansa kysymyksensä kysymättä. Blade katsahti heitä molempia ja pääsi nopeasti tilanteen tasalle.
”Täällä sitä vain juorutaan. Eikö meitä kutsuttu tilannekokoukseen?” Blade kysyi ja nojautui sohvan selkänojan yli pörröttämään Cecilien tukkaa. Noitatyttö väisti ja suki vaaleat suortuvat jälleen ojennukseen, mutta katseli Bladea nyt tarkkaavaisemmin.
”Niin, meillä on aika paljon enemmän huonoja kuulumisia”, Olivia tuumasi ja huokaisi vain ajatellessaankin kaikkea, mitä oli käytävä läpi. ”Kaiken taikuuden katoaminen on vaikuttanut koko valtakuntaan, ympäri maata on havaittavissa muutoksia. Ja Blade…”
Hän katseli miestä osaamatta sanoa asiaansa loppuun. Blade esitteli kaksikolle ilottoman hymyn ja osoitti sormellaan erikoisen teräviin kulmahampaisiin.
”Uusin havaintoni. Eilen paloin auringossa. Huomenna luultavasti kuljen jo punaisilla silmillä.”
”Olet taas vampyyri”, Cecilie henkäisi, mutta näytti Olivian silmiin onneksi paljon pelottomammalta kuin hän tunsi oman olonsa. Bladen läsnäolo oli alkanut jälleen nostaa pintaan omituisen jännityksen, jonka hän oli kuvitellut ensin olevan omaa romantiikannälkäänsä. Ihoa kihelmöi, hengitys muuttui pinnalliseksi vain hänen ollessaan miehen lähellä.
Blade yritti vaikuttaa positiivisemmalta kuin oli ja epäonnistui. ”Jotain sinne päin.”
”Magian kato muutti kaiken. Bladen muutos kääntyi jotenkin itseään vastaan, en tiedä, onko koko loitsu peruuntunut vai mistä on kyse.” Olivia katsoi odottavasti hovinoitaansa, joka silmäili Bladea pohdiskellen.
”Taikuus piti muutoksen voimassa. Mutta ei kai Blade voi muuttua kokonaan, tai siis, eikö vampyyriksi muuttumiseen tarvita jotakin muuta?” Cecilie muotoili hieman epävarmasti, mutta kaikki ymmärsivät tytön tarkoittavan puremaa, myrkkyä ja vampyyrin omaa verta.
”Olen siis jossain helvetin välitilassa”, Blade sanoi kitkerästi. ”Hienoa.”
”Ja Blade arvelee, että hyökkäyksen tehnyt on vampyyri”, Olivia sanoi ja puristi kädet yhteen sylissään. ”Tekijää ei ole tavoitettu, mutta hyökkäyksiä on tapahtunut lisää kaupungilla. Ne vain vahvistavat epäilyjä, ehkä vampyyreja on kaupungissa enemmänkin kuin tämä yksi. Neuvosto selvittää mahdollisuutta asettaa kaupunkiin ulkonaliikkumiskielto öisin.”
”Se on isossa ristiriidassa sen kanssa, että kevään juhla järjestetään huomenna”, Cecilie sanoi.
Blade käveli sohvan ympäri, muttei istuutunut. ”Isoon väkijoukkoon on varauduttu, mutta viimeaikaiset asiat huomioon ottaen olisi varmaan parempi lisätä sotilaita kaduilla.”
”Ja valvomaan kuningatarta”, Cecilie huomautti ja katsoi Oliviaa, jonka poskia kuumotti jälleen.
”Aion osallistua”, Olivia sanoi kohdaten Bladen katseen rohkeasti. ”Päivää varten on suunniteltu kulkue.”
”Idioottimainen ajatus”, Blade tuhahti saman tien ja pisti kädet puuskaan. Hän katseli Oliviaa kuin ei voisi uskoa, mitä oli juuri kuullut. ”Emmekö juuri vähän aikaa sitten puhuneet siitä, että sinun kannattaisi yrittää pysyä hengissä?”
”Toimin kansani vuoksi. Minun on näyttäydyttävä, oltava läsnä tällaistenkin tapahtumien aikaan”, Olivia sanoi ja piti päänsä ylväästi pystyssä. Hän oli ajatellut, että Blade ymmärtäisi, ainakin tämän kerran. ”Juhla on keskellä päivää, minulla ei ole hätää.”
”Suuren väkijoukon liikkumisessa on riskinsä ilman, että sinä marssit porukan keskelle maalitauluksi.” Blade ei näyttänyt heltyvän. ”Tästäkö niissä turvajärjestelyissä oli kyse, kun tästä asiasta istuttiin puuduttavan pitkään kokoussalissa?”
”Kyllä. Anteeksi, etten kertonut, en silloin tiennyt, että kaupungilla joku voisi uhata henkeäni”, Olivia tiuskaisi.
”Jos tilanne magian kanssa vaikuttaa myös Bladeen, entä meihin muihin?” Cecilie sanoi väliin. ”Minä tietysti olen ilman voimiani, mutta Olivia…”
Kuningatar oli tyytyväinen, että kevään juhlajärjestelyistä ei jatkettu. Hän ei halunnut aloittaa väittelyä Bladen kanssa. Mutta tämä toinenkaan aihe ei tuntunut erityisen hyvältä.
”Minuun ei liity mikään loitsu”, hän sanoi tavoitellen rauhoittavaa äänensävyä. ”Henkilökohtaiset harmini liittyvät lähinnä hovin juoruiluun. Pidän suurempana ongelmana kaikkia luonnonmullistuksia ja kokonaisen kaupungin tuhoa. Ja olen huolissani Bladesta.”
”Pärjään tilanteen kanssa toistaiseksi”, Blade vain totesi, mutta Olivia huomasi Cecilien katseessa saman huolen kuin uskoi olevan omilla kasvoillaan.
”Voikohan magian puuttuminen vaikuttaa muihin vampyyreihin?” Cecilie jatkoi pohdintojaan ääneen. ”Selittäisikö se hyökkäyksiä? Jos Bladekin saa oireita, vaikka hänen pitäisi olla ihminen, voisivatko täydet vampyyrit kokea olonsa vielä kurjemmaksi? Kokisivat janonsa voimakkaampana?”
”Toivon, että eivät”, Blade sanoi synkästi. ”Koska silloin tästä on kehittymässä täysi katastrofi ja näemme sen tulokset ihan minä päivänä tahansa.”
Olivian toivoma tilannekatsaus oli kyllä tuonut heistä jokaisen tilanteen tasalle, mutta samalla synnyttänyt uusia huolia. He palasivat jokainen askareisiinsa entistä synkemmissä mietteissä.
Päivän edetessä Demetree pyysi kuningattarelta pienen hetken, johon Olivia suostui uteliaana kuulemaan, mistä oli kyse. Hovinaiset harvoin pyysivät hänen aikaansa erikseen, ellei heillä sitten ollut jokin hyvin erityinen pyyntö tai huolia kotiväestä. Nainen oli Oliviaa jonkin verran vanhempi, aatelisen suvun ainokainen, joka oli mennyt hyviin naimisiin ja työskennellyt hovissa joitakin vuosia. Olivia oli joskus ajatellut, että Demetree voisi olla hänelle ystävä eikä lastenvahti, ikäero kun ei ollut niin valtava kuin monen muun hoviin kuuluvan kanssa, mutta oli käynyt toisin. He eivät olleet koskaan lähentyneet niin paljon kuin Olivia oli toivonut.
He istuivat kahden oleskeluhuoneessa juuri ennen päivällistä. Olivia epäili jo olevansa myöhässä, mutta jostakin syystä vaikutti siltä, että Demetree oli juuri sitä halunnutkin. Tällaisena hetkenä kukaan ei tupsahtaisi sisään yllättäen, kun väki oli pitämässä taukoaan. Olivia istuutui alas ja kehotti naista tekemään samoin, mutta Demetree jäi seisomaan pää pystyssä, nuttura pitäen ruskean tukan tiukasti niskassa, hansikkaat kirkkaan valkoisina ja hameen laskokset ojennuksessa.
”Haluan esittää teille pyynnön erota palveluksestanne”, Demetree sanoi vakavasti. Hänen kasvoilleen nousi puna, mutta hän piti katseensa ylhäällä. Olivia ei ollut odottanut moista ollenkaan, eikä hetkeen saanut sanaa suustaan. Hovinaisten tehtävästä harvoin lähdettiin, ellei sitten muutettu muualle aatelisarvoa vahvistavan avioliiton vuoksi ja jääty pois työstä onnellisten perheuutisten tähden.
”Tämä tuli kovin yllättäen”, Olivia sai lopulta sanotuksi pohtien, mistä pyyntö oikein johtui. Häntä houkutti kysyä, mutta Demetreen ankara ilme sai hänet epäröimään. ”Olet ollut pidetty jäsen hovissani, arvostan kovasti työtä, jota olet tehnyt.”
Demetree painoi hieman päätään kiitokseksi. ”Mikäli hyväksytte pyyntöni, Teidän korkeutenne, jätän palvelukseni heti tämän päivän jälkeen.”
Hovi oli ollut Demetreen koti, muut hovinaiset hänen ystäviään. Mikä voisi saada hänet haluamaan pois näin yllättäen? Oliko hän pulassa?
”Hyväksyn pyyntösi”, Olivia vastasi, sillä ei hän voisi naista työhön pakottaakaan. ”Mutta halusin kysyä, miksi se esitettiin.”
Demetree oli vaikeana ja puristi sormissaan mekkonsa helmaa. ”Viimeaikaiset uutiset ovat valitettavasti liikaa. En voi jäädä palvelukseenne tapahtuneiden asioiden jälkeen. Sen jälkeen, kun valitsitte puolisonne. Jos olisi sallittua, neuvoisin teitä toimimaan toisin, kuningattareni.”
Olivia tuijotti naista hetken verran ja huomasi Demetreen suun vetäytyneen tiukaksi viivaksi. Demetree vilkaisi kuningattaren ranteessa olevaa korua ja siirsi sitten katseensa kiireesti pois. Tässä oli kyse Bladesta ja kihlauksesta.
”Ymmärrän.” Olivian oli nieleskeltävä käheys pois kurkustaan. ”Voit mennä. Kiitos.”
Sanat tulivat ulos tönkösti, mutta enempää kuningatar ei saanut sanotuksi. Häntä oli alkanut hikoiluttaa, ja vasta Demetreen mentyä hän ymmärsi, että häntä hävetti. Miksi, siitä hän ei ollut varma. Tunne oli aivan turha, hän ajatteli kiukun noustessa kuohuina nolostumisen rinnalle. Hän ei tekisi mitään toisin. Jos joku hänen hovissaan ei voisi olla hänen palveluksessaan sen vuoksi, ketä hän rakasti, olisi annettava näiden ihmisten mennä.
Ruokahalu oli hävinnyt saman tien. Olivia antoi ryhtinsä lysähtää ja hän silitteli rannekorua hajamielisesti oikeankäden sormilla. Polte silmissä sai hänet räpyttelemään tiuhaan tahtiin, joten lopulta hänen oli painettava pää käsiinsä ja vedettävä hetki henkeä, ennen kuin uskaltautui takaisin hoviväen joukkoon.
Päivä kääntyi hiljalleen saapuvan yön hämärään ja tuuli linnan pihamaalla yltyi. Illan Olivia kulutti Cecilien kanssa kirjastossa valmistellen uutta kokousta. Hän oli helpottunut voidessaan keskittyä johonkin muuhun kuin Bladen ja vampyyrien hyökkäysten pohtimiseen tai Demetreen, jonka kasvot palasivat hänen mieleensä jatkuvasti.
Hän oli positiivisemmalla mielellä Cecilien magian tutkimusten suhteen, sillä Sonyan tapaaminen oli aiheuttanut niin suuren oivalluksen, että tuntui kuin he voisivat ratkaista tapauksen yhdistämällä vielä viimeiset langat toisiinsa. Yksi onnistuminen tuntuisi tässä lukuisten epäonnekkaiden tapausten listassa taivaalliselta. Cecilie oli kertonut pitävänsä yhteyttä Sonyaan ja Olivia oli vakuuttanut, että noitatyttö voisi kutsua Sonyan vieraakseen milloin tahansa. Hän itse aikoi lähestyä tyttö heti, kun vain tietäisi neuvoston päätöksen, kuinka Harenaa autettaisiin taloudellisesti.
Huoneeseen oli kuljetettu kiireistä postia kuningattaren pyynnöstä. Tavallisesti hän olisi saanut kirjeensä aamupäivisin ja keskittynyt ainakin kahdesti viikossa niihin vastaamiseen, mutta viime aikoina hän oli pyytänyt saada saapuneet kirjeet luettavakseen heti. Nytkin hän silmäili yhtä Ijsistä tullutta viestiä, joka tosin oli matkannut viikkoja, eikä Olivia tietenkään voinut saada siinä kaikkein tuoreimpia tietoja kaupungista. Se oli kuitenkin enemmän kuin täysi kuukausien hiljaisuus, joka oli muutamien kaupunkien tilanne.
”Keneltä sait vastauksen?” Cecilie kysyi hiljaa. Tyttö oli kääntänyt katseensa hänen suuntaansa toiselta puolelta pöytää.
”Kirjoitin Miriamille. Hänen vastauksensa ovat aina kauhean virallisia, muodollisempia kuin kirjeenvaihto Ethanin kanssa”, Olivia kertoi. ”Ijsissä kaikki vaikuttaa olevan hyvin, ainakin hänen viimeisimmän vastauksensa perusteella. Pohjoisessa on kuitenkin valtatyhjiö Draken kuoleman jälkeen ja alue Ijsistä länteen päin on aikamoisessa kaaoksessa. He tekevät Ijsissä parhaansa, enkä oikeastaan tiedä, voinko edes puuttua asioihin. Olenkin enemmän huolissani jumalattaren kirouksesta. Jumalatar sanoi kiroavansa meidät kaikki ja pelkään, että se koski myös Miriamia ja hänen perhettään pohjoisessa. Jos magian kato on meidän rangaistuksemme, ovatko myös he joutuneet kärsimään?”
Cecilie hymisi hiljaa. Hän oli kaivanut esiin jonkinlaisen piirroksen muistiinpanoistaan, ja hetken verran Olivian täytyi tarkastella sitä, ennen kuin ymmärsi, että kuvassa olivat kristallit.
”Muistuta minua taas, jumalatar kertoi niiden nimet”, Cecilie pyysi ja valmistautui kirjoittamaan.
”Hallinta, parantaja. Suojelija. Tuhon tuoja. Ja… Elämän antaja”, Olivia luetteli. Hänen katseensa käväisi kristallissa, joka oli laskettu pöydälle Cecilien muistiinpanojen viereen. Hän oli antanut kiven noitatytölle muutama päivä sitten tämän tutkimuksia varten, ja edelleen kristalli näytti hohtonsa menettäneeltä, kuin siitä olisi tullut tyhjä. Cecilie itse oli säilyttänyt vihreän kiven, joka aikanaan oli ollut Draken hallussa.
”Ei puhuta Ijsistä neuvostolle, jos mahdollista”, Olivia sanoi hiljaa. ”En halua käydä läpi niitä tapahtumia. En haluaisi puhua kristalleistakaan, ellei meidän ole aivan pakko.”
Cecilie piti päänsä painuksissa, mutta nyökkäsi pienesti. ”Tehdään niin.”
”Keskitytään siihen, mitä kuka tahansa voisi ymmärtää. Miten magia on ollut oikeasti osa elämää täällä aina, vaikka sitä ei vuosiin olekaan arvostettu tai edes ymmärretty. Ehkä saisimme heidät ymmärtämään, jos kytkemme tämän ihmisten arkielämään?”
Hovinoita ei näyttänyt aivan siltä kuin olisi ollut samaa mieltä, mutta Olivia ei rohjennut kysyä, mitä tyttö oikeasti ajatteli. Häntä oli alkanut yhtäkkiä jännittää, sillä mieleen palasi keskustelu Demetreen kanssa. Mitä, jos Cecilie jonakin päivänä haluaisi puhua hänen kanssaan samasta asiasta? Jos noitatyttö haluaisi lähteä?
He jatkoivat työskentelyään vielä jonkin aikaa ja palvelusväki kuljetti heille pientä syötävää. Ruuan jälkeen Olivia luki vielä uudelleen suunnittelemansa selonteon, mutta rivit alkoivat jo hyppiä silmissä.
”Parempi lopetella tältä päivältä”, Olivia sanoi haukotellen. Hän tiesi Cecilien olevan uupunut, sen näki tytön asennosta ja tummista jäljistä silmien alla. ”Lähde sinäkin lepäämään. Huomisesta tulee pitkä päivä.”
”Olen ajatellut, että en olisi huomenna paikalla”, Cecilie sanoi katse yhä muistiinpanoissaan. ”Keskustelin Sonyan kanssa asiasta ja luulemme, että kevään juhlan hetki voisi olla tilaisuus etsiä keinoa magian palauttamiseksi. Kuunkierron aika ei ole juuri nyt aivan oikea, mutta juhlallisuudet saattavat merkitä jotakin jumalille, siksi huominen olisi täydellinen.”
”Täydellinen mihin?” Olivia ihmetteli.
”Magian riittiin. Kustumme taikuutta luoksemme. Valitsimme luonnonpaikan, sellaisen, joka voisi olla vahvasti yhteydessä niihin magian linjoihin, joita kulkee läpi tämän maan.” Cecilien selitys alkoi olla niin yksityiskohtainen, että Olivian oli keskityttävä pysyäkseen perässä. Noitatyttö kertoi matkasuunnitelmista eteläisille järville, jonne tarpoisi hyvässä säässä aamupäivän aikana.
”Yritätte siis tehdä jonkinlaista loitsua ilman taikuutta?” Olivia ihmetteli ja istuutui takaisin tuolille, josta oli jo ehtinyt nousta. Cecilie siirsi viimein muistiinpanonsa yhteen pinoon ja kohotti katseensa.
”Se ei ole virallisesti loitsu”, hän kierteli selityksessään. ”Se ei ehkä edes toimi. Mutta kokeilemme, mitä saamme Sonyan kanssa aikaan. Jos tämän avulla löytyy edes merkkejä siitä, mitä magian palauttamiseksi voidaan tehdä, olemme taas askeleen edempänä onnistumista.”
”Matkustatteko kahden?”
”Kyllä. Olemme jo tehneet valmistelut, tulemme takaisin saman päivän aikana.”
Olivialla oli outo tunne, mutta hän oletti sen johtuvan väsymyksestä ja päivän aikana kokemastaan jännityksestä. Hän kohtasi vielä Cecilien katseen.
”Etsitte siis vain uusia johtolankoja?” Hän olisi halunnut tarttua Cecilien käteen, sanoa vielä jotakin muuta, tarjota apuaan, sotilaitaan, mitä tyttö vain tarvitsisi tuekseen, mutta ei osannut sanoa mitään ajatuksistaan ääneen.
Cecilie sai luotua kasvoilleen hymyn, joka muistutti melkein sitä pienen tytön hymyä, jolla hän oli kohdannut Olivian ensimmäistä kertaa.
”Me pärjäämme kyllä. En ole yksin”, noitatyttö vakuutti. ”Luota minuun.”