12.luku: Asia kerrallaan
Kuningatar oli nukkunut vain muutaman tunnin, mutta nousi silti varhain ja laittautui tällä kertaa omin avuin niin hyvin kuin taisi. Hän joutuisi vaihtamaan helposti puettavan oleskelupuvun vielä raskaampiin kankaisiin ja nyöreihin, mutta tälle retkelleen hänen ei tarvinnut varsinaisesti laittautua. Hiukset olivat menneet sekaisin lakanoissa pyörimisen jäljiltä, joten hän vietti hetken peilin ääressä niitä harjaten ja suuntasi sitten hiljaisin askelin ulos huoneestaan. Tara ei pitänyt siitä, että hän lähti omille teilleen ilmoittamatta hovinaisilleen, mutta hän ei hennonut herättää edes läheisintä hovinaistaan näin varhain.
Linna oli vielä hiljainen. Jossakin kuului rahinaa, kun tuhkaa siivottiin tulisijasta, mutta ei puhetta, ei askeleita. Valoa ei ollut, vaan kaikki kätkeytyi vielä hämärään ikkunattomalla käytävällä. Matka ei ollut pitkä, mutta Olivian sydän pamppaili jälleen lujasti kuten edellisenä iltana.
Hän astui sisään huoneeseen, joka oli pidetty koskemattomana pitkän aikaa. Huoneessa oli hentoinen kerros pölyä, siivoamisesta oli vierähtänyt hetki. Tuoleja ja pöytää peittivät valkeat lakanat, mutta äidin valitsemat värit näkyivät yhä paksuissa verhoissa ja sängyn peitteissä. Olivia ei ollut halunnut äitinsä makuuhuonetta käyttöönsä, ensin koska oli uskonut äitinsä vielä palaavan kotiin, ja myöhemmin siksi, että tuntui liian pahalta edes astua huoneeseen. Hänellä oli oma kamarinsa, joka sopi hänelle oikein hyvin, eikä hän hennonut määrätä palvelusväkeä tyhjentämään äidin huonetta. Oli parempi pitää kaikki paikoillaan ja välttää edes kulkemasta oven ohi, jos mahdollista.
Nyt Olivialla oli kuitenkin erityinen syy vierailuunsa. Hän siirsi valkean lakanan pois pöydän päältä, sitten sen edessä olevalta tuolilta ja paljasti esiin tummasta puusta valmistetut kalusteet. Hän istui tuoliin ja hengitti hetken syvään, ennen kuin avasi pöytätason alla olevan laatikon.
Hän oli nähnyt monesti äidin availevan laatikkoa, laskevan sinne milloin mitäkin, mutta nyt lipasto näytti olevan vain täynnä kirjeitä. Olivia vilkaisi niiden alle ja löysi kauniin käsipeilin, hetken aikaa tongittuaan myös korurasiat. Hän nosti rasiat pöydän päälle ja tuli sitten vilkaisseeksi kellastuneita papereita tarkemmin. Tässä oli äidin ja isän kirjeenvaihtoa, jostakin vuosien takaa.
Olivia pysähtyi hämmentyneenä lukemaan ja oli naurahtaa ääneen huomatessaan äidin äänen erottuvan jopa kirjeestä selkeänä ja päättäväisenä. Äidin oli täytynyt kirjoittaa isälle ennen kuin he tapasivat, ennen sovittua liittoa. Joissakin kirjeissä vaikutti melkein siltä kuin kaksikko olisi väitellyt, mikä sai Olivian entistä enemmän pyörälle päästään. Hänen mielikuvissaan äiti ja isä olivat muuttuneet niin täydelliseksi parivaljakoksi, että oli mahdotonta kuvitella heidänkin joskus riidelleen.
Päästyään viidennen kirjeen loppuun, Olivia päätti avata tumman rasian, joka oli kovin samankaltainen kuin se, jonka hän oli saanut edellisenä yönä, vain paljon vanhempi ja kooltaan paksumpi. Nuori kuningatar raotti rasiaa ja paljasti esiin rannerenkaat, joita oli pidetty tallessa kuin salaisuutta, tuskin niitä oli puettu ylle arkisina päivinä. Ehkä äidillä oli ollut koru kruunajaisissaan, siitä Olivia ei ollut varma.
Hän vilkaisi omaa rannettaan, jonka ympärillä hopeinen koru lepäsi. Hän ei ollut vielä antanut hovinaistensa nähdä korua, mutta he näkisivät sen kyllä tänään vaatettaessaan häntä. Ja miksi hän sitä piilottelisikaan? Näky saisi luultavasti aikaan ilon kiljahduksia ja tungettelevia kysymyksiä. Olivia ei voinut olla pohtimatta, mitä juoruja tämän jälkeen pääsisi liikkeelle.
Koru oli lupaus, ja Blade ymmärsi, että hän arvosti perinteitä. Ei niin, että sitä välttämättä olisi tarvittu, mutta Olivialle asialla oli merkitystä. Hän ei vielä tiennyt, voisiko koskaan tuoda Bladea rinnalleen hoviin virallisesti aiheuttamatta jälleen uutta katastrofia, mutta ainakin Blade oli valmis odottamaan ja pysymään hänen kanssaan.
Oliviaa hävetti yhä edellisen päivän käytöksensä neuvoston edessä. Koko tilanne oli kylläkin Silaksen syytä, siitä hän oli edelleen varma, sillä mies oli asettanut hänet jälleen epämukavaan tilanteeseen, jossa hän ei ollut osannut olla tarpeeksi nokkela, tarpeeksi vakuuttava. Hän tiesi pitävänsä liikaa salaisuuksia, aivan liikaa voidakseen suojella niistä jokaista, mutta hänen oli vain pärjättävä. Ijs, kristallit, Bladen tilanne, mikä tahansa näistä voisi suistaa hänet entistä suurempaan epäsuosioon neuvoston keskuudessa.
Hän oli tullut äidin huoneeseen hakemaan uutta rohkaisua, mutta ei ollut varma, tunsiko oloaan paremmaksi. Tuleva tapaaminen neuvoston kanssa sai kädet hikoamaan, ja Olivian oli pakko keskittyä hetken verran hengittämiseen, jotta keho rentoutuisi. Sitten hän muisti, että Blade oli lupautunut hänen mukaansa ja antoi hartioidensa laskeutua jännityksestä.
Seuraavaksi hovinaisten kohtaaminen, sitten aamiaista. Hän etenisi yksi asia kerrallaan, ja kohtaisi neuvoston kaikesta huolimatta pystypäin.
Tunnit harppasivat eteenpäin vauhdilla. Aamiainen ei juuri ollut maistunut, mutta hovinaisten iloinen keskustelu ja onnittelut olivat lämmittäneet Olivian mieltä. Mitä ilmeisimmin Taran vaikutuksesta häntä ei kuitenkaan kiusoiteltu kovin pitkään yksityiskohtaisilla kysymyksillä, vaikka hän kyllä huomasi Maarian vieressä seisseen Demetreen kasvoilla hämmennystä ja halun sanoa jotakin. Kuiskailu jatkui hänen poistuessaan. Kokoushuoneeseen Olivia saapui Taran kanssa täsmällisesti sovittuna ajankohtana ja lähetti sitten hovinaisensa pois keskustelun ajaksi.
Auringonvalo tulvi sisään ikkunoista. Muut istuutuivat kuningattaren annettua merkin, mutta Blade nojasi seinään ikkunan pielessä ja näytti jäävän siihen. Pieni sotilaiden ryhmä oli jäänyt seisomaan oven lähettyville hieman epävarman näköisinä. Olivia oli pyytänyt kutsumaan paikalle myös hovinoitansa, mutta Cecilietä ei näkynyt missään.
Silas seurasi Oliviaa tarkkasilmäisesti tapaamisen ajan, mutta ei osoittanut merkkejä anteeksipyynnöstä. Paikalla oli hänen lisäkseen vain muutama neuvoston jäsen, sillä kuningatar ei ajatellut tiedoksiannon olevan tarpeen koko joukolle. Olivia oli päättänyt, ettei itsekään ottaisi eilistä puheeksi, jos saisi tällä tapaamisella osoitettua jakavansa tietoa eteenpäin, luottavansa yhä kuten oli ääneen sanonutkin. Hän myös odotti jännittyneenä sotilaiden ja Bladen raporttia siitä, mitä sotilaan kimppuun hyökänneestä miehestä oli saatu selville. Blade antoi sotilaiden puhua ja hän itse näytti syvästi pohtivan jotakin.
”Emme saaneet selville, milloin hyökkääjä saapui pääkaupunkiin, mutta epäilemme hänen tulleen vasta joitakin päiviä ennen hyökkäystä”, ruskeatukkainen mies selitti. Hänen varustuksensa olivat hieman repaleiset ja likaiset kuin hän olisi juuri tullut kovastakin kahakasta. Olivia pani mieleensä, että hänen pitäisi muistaa varustaa sotilaitaan paremmilla varusteilla ja ottaa asia puheeksi asiaa hoitavan tahon kanssa. ”Nyt oletamme hänen olevan yhä kaupungissa. Kansalaiset ovat raportoineet hyökkäyksistä. Kaksi on kuollut. Meillä on silminnäkijöiden havaintoja.”
Mies empi hetken. Hän vilkaisi Bladen suuntaan, mutta Bladen katse oli ikkunassa, eikä hän tuntunut kuuntelevan kovin tarkasti.
”Se otus kykeni liikkumaan nopeasti”, sotilasmies jatkoi hiljaisemmalla äänellä. ”Sen täytyi olla suoraan paholaisen luoma.”
Olivia ei tiennyt, mitä vastata. Hänkin vilkaisi vaistomaisesti Bladen suuntaan kuin hakien varmistusta, mitä voisi sanoa. Mies vaikutti synkältä, mutta ei katsonut häneen, joten Olivian oli tehtävä päätös itse.
”Tiedämme saaduista havainnoista, että se oli yön olento. Vampyyri”, Olivia vahvisti heidän oivalluksensa ja huomasi sotilaiden ryhdistäytyvän kuuntelemaan. Silas kohotti kulmiaan ja toinen neuvoston jäsenistä kuiskasi hänelle jotakin. ”Sotilaat tunnistivat merkit Lucasista hyökkäyksen jälkeen.”
”Tämä olento on nyt siis vapaana kaupungissa?” Silas kysyi.
”Viimeisin hyökkäys oli vain muutama päivä sitten”, sotilas vastasi nyökäten. ”Uusia on varmasti luvassa, jos se oli… mitä sanoitte hänen olevan.”
”Se täytyy saada kiinni ja tuhota”, Charles, toinen neuvoston väestä, puhui korottaen ääntään. ”Tarvitsemme sotilaat yöksi kaduille.”
”Niitä voi olla pääkaupungissa kokonainen ryhmä”, Blade pisti väliin ja kääntyi katsomaan huoneessa olijoita. ”Emme lähde metsästämään vastustajaamme keskellä yötä antaen hänelle tai niille etulyöntiaseman.”
Silaksen katse oli kääntynyt Bladeen, mutta hän ei sanonut muuta.
”Teillä on ilmeisesti jo jokin toinen suunnitelma?” jatkoi toinen neuvoston miehistä kiihtyneenä.
”Jatkamme etsintöjä päiväsaikaan”, Blade kertoi ja näytti hieman valpastuvan. ”En odota kuitenkaan ihmeitä, ellei hyökkääjä tee suurta virhettä. Tutkittavaa aluetta on ollut mahdotonta rajata ja koko kaupungin läpikäyminen vie kuukausia. Suosittelisin ulkonaliikkumiskieltoa öisin, jolloin voimme varautua hyökkääjän tai useamman liikkeisiin paremmin.”
”Kauppiasväki tekee matkaa öisin, kalastajat lähtevät ja saapuvan usein vielä pimeän aikaan”, kuului vastaväite. ”Kaupunkilaisten elämä hankaloituu kiellosta, jota ette pysty edes täysin valvomaan, jos oikein ymmärsin.”
Bladea syytös ei tuntunut hetkauttavan. ”Siinä tapauksessa varaudutte uusiin uhreihin. Jokaisen olisi parempi pysyä pimeän aikaan sisätiloissa.”
Oliviasta tuntui, että hän oli tultava väliin keskustelun kiihtyessä.
”Neuvosto ottaa asian työstettäväkseen”, hän käski. ”Selvitetään, mitä sellainen kielto vaatisi ja kuinka hyvin voimme viestiä sen pääkaupunkilaisille. Jos asiasta aiheutuu kohtuutonta haittaa, meidän pitää tietysti miettiä erityisratkaisuja, mutta lähtökohtaisesti uskoisin kiellon suojelevan myös niitä kauppiaita, kalastajia tai muita ammatinharjoittajia, jotka saattavat olla liikkeellä pimeän aikaan.”
Keskustelua jatkui vielä jonkin aikaa, mutta suuremmilta vastaväitteiltä vältyttiin. Olivia antoi sotilaiden poistua ensimmäisenä, kun he olivat jo raporttinsa antaneet, mutta Blade jäi huoneeseen, mistä hän oli tyytyväinen. Hän ei halunnut jäädä neuvoston väen kanssa yksin. Olivia nousi ylös tuolistaan merkiksi keskustelun päättymisestä, jolloin muutkin nousivat ylös. Tara oli ilmestynyt ovelle äänettömästi valmiina viemään hänet seuraavaan tapaamiseen.
”Teidän korkeutenne, onnittelut lienevät paikallaan”, Silas sanoi yllättäen ja lähestyi Oliviaa. Lähes aina Silaksen kannoilla oleva Charles jäi etäämmälle hapan ilme kasvoillaan. ”Kuulin uutiset aamulla.”
Olivia kohtasi hänet hieman hämmästyneenä, mutta onnistui sanomaan kiitoksen. Hän piti katseensa visusti neuvoston väessä ja varoi vilkaisemastakaan Bladen suuntaan. Juorut olivat nopeampia kuin Olivia oli odottanutkaan. Hän oli epävarma, olisiko hänen pitänyt tehdä hoville jokin virallinen tiedotus, mutta samaan aikaan helpottunut, että asia taisi olla jo hoidettu tällä tavoin.
”Odotin hovinoitanne olevan paikalla tänään”, Silas jatkoi.
”Hänellä oli esteitä.” Olivian vastaus oli automaattinen, mutta todellisuudessa hän mietti itsekin, missä Cecilie oikein oli. Kukaan ei ollut tuonut hänelle sanaa tytön poissaolosta.
”Ajattelin, että kutsutte meidät jatkamaan keskustelua eilisen kokouksen jatkosta”, Silas paljasti, ja totta puhuen Olivia oli odottanut, että asia otettaisiin lopulta esille. Hän oli toivonut anteeksipyyntöä, mutta ymmärsi nyt, ettei sellaista olisi tulossa ollenkaan. Hän onnistui kuitenkin pysymään tyynenä.
”Uusi kokous ajoitetaan kevään juhlan jälkeen”, kuningatar sanoi kiireinen aikataulu mielessään. Hän ei mitenkään saisi järjestettyä uutta kokoontumista ennen sitä ja vielä sovittua Cecilien ja Bladen kanssa, mistä kaikesta neuvostolle lopulta puhuttaisiin. ”Mutta tämä on aivan yhtä tärkeää. Ymmärrätte varmasti, että syyllisen kiinnisaaminen on vaikeaa, mutta sotilaani tekevät kaikkensa turvatakseen kaupungin.”
Olivia toivoi, että hänen sanansa myös viestittäisivät hänen yrityksestään rakentaa luottamusta uudelleen. Hän uskoi Silaksen kyllä ymmärtävän merkityksen sanojen takana ja kohtasi tämän katseen pää pystyssä, vakava ilme kasvoillaan.
”Tämä on alku”, Silas myöntyi ja kumarsi päätään ennen lähtöä.
Olivia seurasi väen poistumista, mutta otti Bladen kiinni ovella, ennen kuin mies ehti lähteä. Tara vetäytyi käytävään huomattuaan, että Olivia halusi keskustella miehen kanssa kahden.
”Onko kaikki hyvin?” Olivia kysyi ja ymmärsi heti kysymyksensä olevan typerä. Asiat olivat varsin huonolla tolalla, eikä Bladelta kannattanut tivata hänen vointiaan, ellei halunnut ärsyttää. Bladen käytös kokouksen ajan oli kuitenkin saanut Olivian huolestumaan. Oli niin erilaista olla Bladen seurassa virallisissa yhteyksissä kuin kahden sillä tavalla kuin edellisenä iltana.
”Tämä on uutta”, Blade sanoi ja näytti kämmenselkäänsä, joka punoitti. Hän oli pitänyt kättään ikkunalla, auringonvalon alla, ja pelkkä haavan näkeminen sai Olivian mielen synkkenemään. ”Ilmeisesti sain tässä vaihdossa vain ne huonot ominaisuudet ja hävisin kaikki hyvät.”
”Hyvät?” Olivia kysyi varovasti, epävarmana siitä, vitsailiko Blade ja yrittikö tämä tosiaan saada hänet nauramaan.
”Nopeasti liikkuminen”, Blade tuumasi, mutta hänen hymynsä oli vailla aitoa iloa. Hän sipaisi sormillaan Olivian poskea ja siirtyi sitten kauemmas kuin katuisi kosketusta.
Olivia ei osannut sanoa mitään. Hän päästi Bladen menemään ja muistutti itseään aamuisesta lupauksestaan. Yksi asia kerrallaan, jotta jossakin syvällä sisimmässä kasvava turhautumisen pimeys ei pääsisi lannistamaan häntä. Kevään juhlan viimeiset järjestelyt vaatisivat vielä hänen huomiotaan, huomenna olisi tapaaminen ompelijan kanssa, juhlat jo ylihuomenna. Hän yrittäisi tavata Cecilien mahdollisimman pian. Sen jälkeen hän olisi valmis neuvostonsa eteen virallisesti. Sitten he voisivat tehdä päätöksiä Harenan suhteen, hän aikoi pitää lupauksensa Sonyalle ja tarjota apuaan. Sitten Blade.
Kaikki tuntui nurinkuriselta, aivan väärältä järjestykseltä siihen, mitä hän sydämessään tunsi. Oliko äidistä koskaan tuntunut tältä? Oliko entinen kuningatar murehtinut, miten hovin paineet puristivat häntä joka puolelta valmiina murentamaan hänet pienimmästäkin virheestä?