08.luku: Sisäpiiri
Kevät saapui keinahdellen, kuten vanha kansa sanoi, ja Olivian oli tyydyttävä taas lämpimämpään vaatetukseen, vaikka muutaman aurinkoisen päivän ajan hän oli jo odottanut kesäisen lämmön saapuvan. Harmaa ja tuulinen aamu sai koko linnan tuntumaan kolkolta kalpeassa valossa.
Kokous aloitettiin hermostuneissa tunnelmissa. Olivia oli muokannut asialistaa niin paljon, että sai useita kysyviä katseita osakseen kertoessaan heidän aloittavan Harenan tilanteesta. Osallistujat olisivat halunneet kuulla hänen voinnistaan, kenties kuningattaren kannan aikaisempiin järkyttäviin tapahtumiin, mutta Olivia piti päänsä ja sivuutti aiheet lyhyesti toteamalla olevansa kunnossa. Sonya oli saapunut kokoukseen, kuten oli luvannut ja palvelusväki oli pitänyt hänestä huolta ennen tilaisuuden alkamista. Cecilie oli myös istuutunut pöydän ääreen tarkkaavainen ja vakava ilme kasvoillaan. Lyhyt esittely tilaisuuden aluksi oli tarpeen, ja Olivia huomasi, miten Sonyan silmät kirkastuivat, kun kuningatar esitteli hovinoitansa.
Olivia pyysi Sonya kertaamaan tilanteen virkamiehilleen ja nainen kertoi kuuluvalla äänellä tapahtuneesta, Harenan kaupunkilaisten ratkaisuista ja omasta matkastaan pääkaupunkiin. Puhe sai aikaan sekä ihmetystä että vakavia ilmeistä, mutta kukaan ei keskeyttänyt häntä. Olivia pyysi myös Cecilietä pitämään puheenvuoron magian näkökulmasta, ja oli helpottunut, että alun empimisestään huolimatta noitatyttö sai esityksensä aikana lisää rohkeutta puhua.
”Viime aikoina kuulemme uutiset liittyvät kaikki magian paikkoihin”, Olivia selvitti neuvostolle ja turvautui tekemäänsä listaan kertoakseen muutamia esimerkkejä. Hän seisoi pöydän päädyssä, sillä oli liian jännittynyt istuakseen. ”Hovin on puututtava tilanteeseen ennen kuin tapahtuu jotakin pahempaa. Haluan hovinoitani johtamaan tutkimuksia magian tilanteesta.”
Kuningatar loi katseen Cecilieen, joka nyökkäsi heti. ”Toivon, että vieraamme Harenasta liittyy hänen seuraansa.” Olivia siirsi katseensa Sonyaan, joka vastasi kuuluvalla äänellä suostuvansa.
Ennen kuin kuningatar ehti jatkaa, Silas nousi seisomaan.
”Pyytäisin vielä hieman harkinta-aikaa neuvostolle”, Silas sanoi ääneen ja silmäili läpi kaikki pöydän ääressä istuvat. Hänen katseensa pysähtyi kuningattareen. ”Kerrotte kaupungin tuhosta Harenassa ja puhutte magian katoamisesta valtakunnassa, mutta jätätte pois yksityiskohtia, joista selvästi olette tietoinen. Mikä on tämän katoamisen juurisyy? Mitä on tapahtunut, mikä on muuttanut maailman voimia tällä tavoin? Olette ottaneet hoviin taikuuden asiantuntijan, johon turvaatte, mutta unohdatte, että neuvosto ei ole perehtynyt magian saloihin.”
Olivia nieli harmistuksensa. Hän oli tarkoituksella pyytänyt Cecilietä välttämään Ijsistä puhumista. Hän ei aikonut kertoa kaupungin tapahtumista ja matkansa syistä sen tarkemmin, sillä kristalleista ja jumalattaren voimista puhuminen olisi varomatonta. Silaksen tarkkanäköisyys viivästytti kuitenkin jälleen kerran Olivian aikeita ja sai tytön posket hehkumaan nolostumisesta.
”Tarkoittaako tilanne sitä, että muutkin kaupungit ovat vaarassa?” Silas jatkoi kysymyksiään. ”Vai oletteko varustamassa retkikunnan vain Harenaan?”
”En ole lähdössä matkaan”, Olivia rauhoitteli.
”Millaisista päätöksistä tänään sitten keskustellaan?”
”Meidän on tietenkin autettava kaupunkilaisia jälleenrakennuksessa”, Olivia selitti ja tiesi vastauksensa olevan mahdottoman epämääräinen. ”Mutta taikuuden tutkiminen on avain siihen, miten voimme auttaa koko valtakuntaa.”
Vastaus herätti heti puheensorinaa pöydän ääressä istuvien keskuudessa. Vanhempi ja tukevarakenteinen Charles esitti näreissään hyvinkin äänekkäitä vastalauseita magiaan liittyvistä seikoista.
”Ettekö luota neuvostoon? Tästäkö syystä jätätte kertomasta asioita? Teidän korkeutenne?” Silas lisäsi kuin olisi kiihdyksissään unohtanut kohteliaisuudet. ”Saanen muistuttaa, että pääkaupunki on myös kaaoksessa, ja asian käsittely on odottanut aivan liian kauan. Silti siirsitte asian pois tämänpäiväisestä käsittelystä. Pääkaupungin mailla kulkee tappaja, joka on päässyt tunkeutumaan linnan maille asti. Kansalaiset pelkäävät, heidän puheissaan kulkee huhuja teidän voinnistanne. Toiset sanovat teidän piileskelevän ja vetäytyvän suojaan, unohtavan maan johtamisen hädän hetkellä. Älkää antako heille syytä uskoa, että olette unohtanut heidät ja keskitytte vain omiin mielenkiinnonkohteisiinne, että keskitytte vain magiaan, joka, kaikella kunnioituksella, on hyvin epävarma tieteenala ja sen myötä epäilen asian liittymistä viimeaikaisiin tapahtumiin.”
Keskustelu oli suistumassa raiteiltaan ja Oliviaa alkoi raivostuttaa. Hän ei halunnut punastella koko neuvoston edessä, mutta Silaksen käytös sai hänet jälleen kerran nolostumaan. Hänen pitkään keräämänsä hillitty kuningattaren asenne karisi pois aivan liian helposti.
”Älä laita sanoja suuhuni”, Olivia tokaisi kiukkuisesti ja tarttui käsillään kiinni tuolin selkänojasta, jonka takana seisoi. ”En ole unohtanut paikkaani. Se, että osallistun valtakuntani turvallisuuden ylläpitämiseen tai magiaan liittyviin tutkimuksiin on minun tapani johtaa. Enkä aio muuttaa käytöstäni.”
”Ette vastannut kysymykseeni, Teidän korkeutenne. Ettekö luota neuvostoon?” Silaksen katse oli vakaa, ja Olivian oli vaikea kohdata koko joukon tuijotus, kun viimeistenkin papereitaan selanneiden katse kohdistui häneen. Myös Cecilie katsoi häntä silmät suurina. Sonya näytti puulla päähän lyödyltä kuin ei uskoisi kuulemaansa.
Kysymys tuntui typerältä, mutta nyt kun se esitettiin ääneen, Olivia mietti ensi kertaa, mitä todellisuudessa vastaisi, jos olisi yksin. Hänen henkeään oli uhattu liian monta kertaa viimeisten vuosien aikana. Mistä hän voisi olla varma, että hänen enonsa poistuttua hovista myös miehen ajatukset olisivat kokonaan hävinneet ihmisten mielistä? Sillä hetkellä Olivia tajusi, että hänen olisi valehdeltava.
”Luotan.” Olivia tuijotti itsepintaisesti takaisin Silaksen silmiin. ”Tietenkin luotan.”
Kuningatar oli empinyt liian kauan. Silas nousi myös ylös tuolistaan.
”Meidän on parempi jatkaa, kun saatte tunteenne selvitetyksi”, mies ehdotti. ”Jos ette jaa tietojanne neuvostolle, ja tarkoitan kaikkia tietojanne, meidän on mahdoton tehdä päätöksiä.”
Olivia oli hetken verran sanaton. Hänen teki mieli suuttua uudelleen, käskeä miestä poistumaan salista, mutta se olisi ollut lapsellista.
”Teemme niin”, Olivia vastasi niin tyynesti kuin kykeni ja poistui huoneesta muistamatta Cecilietä tai kutsumaansa vierasta, jotka seurasivat hämmentyneinä kuningattaren lähtöä.