Trust 3: Lunastus

08.luku: Sisäpiiri

Kevät saapui keinahdellen, kuten vanha kansa sanoi, ja Olivian oli tyydyttävä taas lämpimämpään vaatetukseen, vaikka muutaman aurinkoisen päivän ajan hän oli jo odottanut kesäisen lämmön saapuvan. Harmaa ja tuulinen aamu sai koko linnan tuntumaan kolkolta kalpeassa valossa.

Olivia kuvitteli olevansa aikaisella aamiaisella, mutta Bladen liityttyä hänen seuraansa, hän ei ollut ollenkaan enää niin varma, mitä kello oli. Harvinainen yhteinen aika oli kaikkein epätavallisinta aamusta, joten kuningattarelta kesti hämmennykseltään hetken verran saada hyvä huomen ulos suustaan. Bladen silmien alla oli tummat jäljet, ja hän istui kahden tuolin päähän jättäen heidän väliinsä tarpeettoman paljon välimatkaa.

”Oletko nukkunut ollenkaan?” Olivia kysyi ajatuksen juolahdettua hänen mieleensä. Blade jätti vastaamatta ja meni suoraan asiaan.
”Hyökkääjä on vampyyri”, hän totesi hiljaa, mutta sai Olivian silti hätkähtämään. ”En puhunut sotilaille vielä suoraan mitään, mutta huomenna oli tarkoitus raportoida joka tapauksessa sinulle, joten eiköhän ole aika saattaa jokainen tilanteen tasalle.”

”Tarkoitatko, että… Eivätkö sotilaat nähneet ruumista?” Olivia ihmetteli.
”Vain harvat, enkä kehottanut ketään tutkimaan poikaa tarkemmin sen jälkeen, mitä hänelle oli tehty”, Blade vastasi synkästi ja otti leipää. ”Valikoin muutaman, joille kerroin enemmän ja tekijää etsittiin kyllä. Käskin kiinnittää huomiota silmiin. Valon välttämiseen. Outoihin liikkumisaikoihin ulkona kaupungilla. Ei se silti ole riittänyt. Eilen raportointiin parista uudesta hyökkäyksestä.”

”Sinä autoit meidät kaupunkiin ennen taistelua”, Olivia muistutti. Hän tiesi kokemuksesta, miten nopea ja huomaamaton vampyyri saattoi olla.
”Niin, ja minulla oli käytettävissäni sisäpiirin tietoa, muurilla ei ollut minkäänlaista vahtia ja koko lordin väki kiinnitti huomionsa aivan muualle kuin meidän pieneen ryhmäämme, joka tunkeutui kaupunkiin”, Blade totesi. ”Usko pois, olen pitänyt huolen, ettei sellainen onnistuisi uudelleen.”

Olivia nielaisi pahan olon pois kurkustaan.
”Tarkoitatko, että se oli minun perässäni?”
”Ehkä. Ainakin sen oli tarkoitus aiheuttaa juuri tällaista sekasortoa. Epäilen suuresti, että se oli vain janossaan eksynyt linnan pihalle. Mikä jättää pohdittavaksi kysymyksen siitä, kuinka se pääsi kaupunkiin, kun meidän pitäisi nykyisin saada tieto pelkästä muurin lähistöllä liikuskelusta. Ellei sillä ole joku sisäpiirissä. Helpottamassa hommaa.”

”Luulin, että kaikki on kunnossa, että ainoa huoleni on tämä kirous ja magian kato, joka vaikuttaa läpi koko valtakunnan. Puhuin siitä Cecilien kanssa, yhdistimme tapahtuneen kaikkeen, mitä olemme saaneet kuulla eri kaupungeista ja kylistä. Harenan kaupungista saapui nuori nainen kertomaan, että koko kaupunki on luhistunut. Luonnonmullistukset ja vaikeudet linkittyvät siihen, ettei taikuutta enää ole.”
”Sinulla on ollut vihamiehiä viime vuosina ihan riittämiin”, Blade muistutti. ”Luuletko, että lordi ei jättänyt jälkeensä jonkinlaista epävarmuuden ja vihan siementä, vaikka ei enää tässä linnassa vaikutakaan?”

”Mutta tällainen isku on aivan älytön! Onnistumisen mahdollisuudet olivat huonot, ja mitä sitten, jos olisinkin haavoittunut? Tai kuollut?”
”Olen samaa mieltä, että toteutus oli surkea, mutta mistä tiedät, että tässä oli koko suunnitelma? Sinun kuolemasi heilauttaisi tämän valtakunnan tasapainoa paljon enemmän kuin myönnät itsellesi. Pelkällä hyökkäyksellä on jo ollut vaikutusta. Ei sillä välttämättä ole väliä, kuka olet, mutta sillä on millainen olet. Järjestyksen ja rauhan ajan symboli. Ennen kaikkea elossa oleva symboli. Mitä jää jäljelle, kun sinut poistetaan kuvioista?”

”Valtakunta on ollut jatkuvassa taistelussa niin kauan kuin kruunua on minulle tarjottu”, Olivia pisti väliin ja työnsi aamiaislautastaan etäämmälle.
”Ei nyt aivan jatkuvassa, vaikka omat haasteensa tässä on ollutkin”, Blade totesi. ”Sinä otit takaisin paikkasi kruunun kantajana ja hyvä niin. Kuka astuu esiin, jos sinua ei enää ole?”

”Yritätkö vedota vastuuntuntooni? Että piileskelisin huoneissani koko lopun elämäni, jotta tällä valtakunnalla säilyisi oikea monarkian johtaja?”
Blade tuhahti. ”Ei sillä ole minulle merkitystä, koetko ottavasi vastuuta vai et. Mutta et tunnu kuuntelevan, jos puhun henkesi puolesta. Kuuntelet, jos puhun kansastasi.”

Olivia hiljeni. Hän huomasi, miten Bladen silmät olivat hyvin tummat, melkein mustat. Tuttu sinisyys oli kadonnut jonnekin pimeyden taakse. Ehkä se johtui vain valoista. Tyttö painoi katseensa alas ja mietti, että tämä taisi olla Bladea vaivannut asia jo pidemmän aikaa.

”Olet varmaan oikeassa”, kuningatar myönsi hiljaa. ”En kuitenkaan suostu uskomaan, että hyökkäysten takana olisi kukaan täältä hovista, sisäpiiristä, kuten sitä nimitit.”
”Olet liian hyväuskoinen.”
”Ehkä sitäkin. Yritän myös olla toiveikas.” Olivia laski Bladen menemään ilman vastaväitteitä, kun mies nousi ja lähti syömättä tuskin mitään. Hän ei halunnut myöntää, että heidän käymänsä keskustelu oli herättänyt myös ikävän pelon tunteen hänen sisällään, eikä hän saanut sitä enää sammumaan.


***


Kokous aloitettiin hermostuneissa tunnelmissa. Olivia oli muokannut asialistaa niin paljon, että sai useita kysyviä katseita osakseen kertoessaan heidän aloittavan Harenan tilanteesta. Osallistujat olisivat halunneet kuulla hänen voinnistaan, kenties kuningattaren kannan aikaisempiin järkyttäviin tapahtumiin, mutta Olivia piti päänsä ja sivuutti aiheet lyhyesti toteamalla olevansa kunnossa. Sonya oli saapunut kokoukseen, kuten oli luvannut ja palvelusväki oli pitänyt hänestä huolta ennen tilaisuuden alkamista. Cecilie oli myös istuutunut pöydän ääreen tarkkaavainen ja vakava ilme kasvoillaan. Lyhyt esittely tilaisuuden aluksi oli tarpeen, ja Olivia huomasi, miten Sonyan silmät kirkastuivat, kun kuningatar esitteli hovinoitansa.

Olivia pyysi Sonya kertaamaan tilanteen virkamiehilleen ja nainen kertoi kuuluvalla äänellä tapahtuneesta, Harenan kaupunkilaisten ratkaisuista ja omasta matkastaan pääkaupunkiin. Puhe sai aikaan sekä ihmetystä että vakavia ilmeistä, mutta kukaan ei keskeyttänyt häntä. Olivia pyysi myös Cecilietä pitämään puheenvuoron magian näkökulmasta, ja oli helpottunut, että alun empimisestään huolimatta noitatyttö sai esityksensä aikana lisää rohkeutta puhua.

”Viime aikoina kuulemme uutiset liittyvät kaikki magian paikkoihin”, Olivia selvitti neuvostolle ja turvautui tekemäänsä listaan kertoakseen muutamia esimerkkejä. Hän seisoi pöydän päädyssä, sillä oli liian jännittynyt istuakseen. ”Hovin on puututtava tilanteeseen ennen kuin tapahtuu jotakin pahempaa. Haluan hovinoitani johtamaan tutkimuksia magian tilanteesta.”
Kuningatar loi katseen Cecilieen, joka nyökkäsi heti.
”Toivon, että vieraamme Harenasta liittyy hänen seuraansa.” Olivia siirsi katseensa Sonyaan, joka vastasi kuuluvalla äänellä suostuvansa.

Ennen kuin kuningatar ehti jatkaa, Silas nousi seisomaan.
”Pyytäisin vielä hieman harkinta-aikaa neuvostolle”, Silas sanoi ääneen ja silmäili läpi kaikki pöydän ääressä istuvat. Hänen katseensa pysähtyi kuningattareen. ”Kerrotte kaupungin tuhosta Harenassa ja puhutte magian katoamisesta valtakunnassa, mutta jätätte pois yksityiskohtia, joista selvästi olette tietoinen. Mikä on tämän katoamisen juurisyy? Mitä on tapahtunut, mikä on muuttanut maailman voimia tällä tavoin? Olette ottaneet hoviin taikuuden asiantuntijan, johon turvaatte, mutta unohdatte, että neuvosto ei ole perehtynyt magian saloihin.”

Olivia nieli harmistuksensa. Hän oli tarkoituksella pyytänyt Cecilietä välttämään Ijsistä puhumista. Hän ei aikonut kertoa kaupungin tapahtumista ja matkansa syistä sen tarkemmin, sillä kristalleista ja jumalattaren voimista puhuminen olisi varomatonta. Silaksen tarkkanäköisyys viivästytti kuitenkin jälleen kerran Olivian aikeita ja sai tytön posket hehkumaan nolostumisesta.

”Tarkoittaako tilanne sitä, että muutkin kaupungit ovat vaarassa?” Silas jatkoi kysymyksiään. ”Vai oletteko varustamassa retkikunnan vain Harenaan?”
”En ole lähdössä matkaan”, Olivia rauhoitteli.
”Millaisista päätöksistä tänään sitten keskustellaan?”
”Meidän on tietenkin autettava kaupunkilaisia jälleenrakennuksessa”, Olivia selitti ja tiesi vastauksensa olevan mahdottoman epämääräinen. ”Mutta taikuuden tutkiminen on avain siihen, miten voimme auttaa koko valtakuntaa.”

Vastaus herätti heti puheensorinaa pöydän ääressä istuvien keskuudessa.

”Ettekö luota neuvostoon? Tästäkö syystä jätätte kertomasta asioita? Teidän korkeutenne?” Silas lisäsi kuin olisi kiihdyksissään unohtanut kohteliaisuudet. ”Saanen muistuttaa, että pääkaupunki on myös kaaoksessa, ja asian käsittely on odottanut aivan liian kauan. Silti siirsitte asian pois tämänpäiväisestä käsittelystä. Pääkaupungin mailla kulkee tappaja, joka on päässyt tunkeutumaan linnan maille asti. Kansalaiset pelkäävät, heidän puheissaan kulkee huhuja teidän voinnistanne. Toiset sanovat teidän piileskelevän ja vetäytyvän suojaan, unohtavan maan johtamisen hädän hetkellä. Älkää antako heille syytä uskoa, että olette unohtanut heidät ja keskitytte vain omiin mielenkiinnonkohteisiinne, että keskitytte vain magiaan, joka, kaikella kunnioituksella, on hyvin epävarma tieteenala ja sen myötä epäilen asian liittymistä viimeaikaisiin tapahtumiin.”

Keskustelu oli suistumassa raiteiltaan ja Oliviaa alkoi raivostuttaa. Hän ei halunnut punastella koko neuvoston edessä, mutta Silaksen käytös sai hänet jälleen kerran nolostumaan. Hänen pitkään keräämänsä hillitty kuningattaren asenne karisi pois aivan liian helposti.

”Älä laita sanoja suuhuni”, Olivia tokaisi kiukkuisesti ja tarttui käsillään kiinni tuolin selkänojasta, jonka takana seisoi. ”En ole unohtanut paikkaani. Se, että osallistun valtakuntani turvallisuuden ylläpitämiseen tai magiaan liittyviin tutkimuksiin on minun tapani johtaa. Enkä aio muuttaa käytöstäni.”

”Ette vastannut kysymykseeni, Teidän korkeutenne. Ettekö luota neuvostoon?” Silaksen katse oli vakaa, ja Olivian oli vaikea kohdata koko joukon tuijotus, kun viimeistenkin papereitaan selanneiden katse kohdistui häneen. Myös Cecilie katsoi häntä silmät suurina. Sonya näytti puulla päähän lyödyltä kuin ei uskoisi kuulemaansa.

Kysymys tuntui typerältä, mutta nyt kun se esitettiin ääneen, Olivia mietti ensi kertaa, mitä todellisuudessa vastaisi, jos olisi yksin. Hänen henkeään oli uhattu liian monta kertaa viimeisten vuosien aikana. Mistä hän voisi olla varma, että hänen enonsa poistuttua hovista myös miehen ajatukset olisivat kokonaan hävinneet ihmisten mielistä? Sillä hetkellä Olivia tajusi, että hänen olisi valehdeltava.

”Luotan.” Olivia tuijotti itsepintaisesti takaisin Silaksen silmiin. ”Tietenkin luotan.”

Kuningatar oli empinyt liian kauan. Silas nousi myös ylös tuolistaan.
”Meidän on parempi jatkaa, kun saatte tunteenne selvitetyksi”, mies ehdotti. ”Jos ette jaa tietojanne neuvostolle, ja tarkoitan kaikkia tietojanne, meidän on mahdoton tehdä päätöksiä.”

Olivia oli hetken verran sanaton. Hänen teki mieli suuttua uudelleen, käskeä miestä poistumaan salista, mutta se olisi ollut lapsellista.

”Teemme niin”, Olivia vastasi niin tyynesti kuin kykeni ja poistui huoneesta muistamatta Cecilietä tai kutsumaansa vierasta, jotka seurasivat hämmentyneinä kuningattaren lähtöä.





>> Seuraava luku

Edellinen - Ylös