06.luku: Yöllisiä ajatuksia
Sisällä oli yhtä pimeää kuin ulkona. Sonya painoi oven tiukasti kiinni ja lukitsi sen säppiin kädet täristen, ja harkitsi kipittävänsä nopeasti keittiöön etsimään kynttilöitä. Hänen sydämensä takoi vieläkin hurjasti, eikä vain oudon kohtaamisen vuoksi. Hän ei ollut koskaan pelännyt pimeää, mutta nyt kauhu tuntui hiipivän selkää pitkin niskaan. Kylmillä, vierailla kaduilla hän oli kuvitellut moneen kertaan näkevänsä jotakin, kuulevansa ääniä, ja vaikka sotilaskomentaja oli ollutkin kohtalaisen ystävällinen, pelko ei ollut kadonnut. Kuin luonto olisi käskenyt hänen välttää miestä, pelätä kuin saalis saalistajaa.
Sonya taputteli poskiaan ja rauhoitteli itseään. Hän oli nyt sisätiloissa, turvassa, jälleen yksi pitkäksi venynyt ilta oli päättynyt aivan onnellisesti. Tyttö pujotteli Magdan myymälän poikki varoen pudottamasta tavaroita pöydiltä ja löysi naisen keittiösopesta hellan äärestä.
”Odotitko minua?” Sonya kysyi yllättyneenä.
”Onko sinun juoksenneltava ulkona iltaa vasten?” Magda heitti vastakysymyksen. Sonya laski mukanaan olleen tikarin pöydälle ja ryhtyi sytyttämään kynttilöitä.
”Asetit minulle aikarajan ja aion löytää magian lähteen ennen kuin heität minut kadulle”, tyttö totesi topakasti ja ilahtui huomatessaan, että käsien tärinä oli ainakin hieman hellittänyt. Ellei hän pitäisi kiirettä, hän ylittäisi kuukauden vierailuaikansa ja Magda heittäisi hänet ulos. Kynttilöiden väpättävä liekki tuntui sulattavan jännityksen vähitellen. ”Minulla on muuten kerrottavaa.”
Magda siirtyi istuimellaan parempaan asentoon. ”Kerrohan.”
”Sain kutsun palatsiin. Kuningatarta tapaamaan.” Sonya ei voinut pidätellä innostustaan, joka alkoi heräillä turvassa takkatulenlämmössä. ”Aion esittää asiani hänelle.”
Magda tuijotti häntä silmät pyöreänä eikä selvästi uskonut sanaakaan. Vaadittiin vielä vartin verran vakuuttelua ja yöllisen kohtaamisen kertaamista pariin kertaan, jotta täti suostui uskomaan, ettei Sonya keksinyt tarinaa päästään.
”Tarvitset jotakin yllesi. Et voi mennä kuningatarta tapaaman tuollaisissa lainavaatteissa”, Magda huolehti, mutta vaikutti vieläkin epäuskoiselta. Hän oli lainannut tytölle vaatteita, jotka eivät kuitenkaan istuneet kovin hyvin, vaan paidan hihat pussittivat ja Sonya oli joutunut sitomaan hameen tiukasti vyötäisilleen, helma oli pitkälle tytölle aivan liian lyhyt.
”Menen omissani”, Sonya sanoi. Hän ei ollut ajatellut, että moisella asialla olisi väliä. Magdan mukaan kuitenkin oli, joten Sonya asetti omat tutut värikkäät kankaansa tuolin selkänojalle odottamaan aamua, yritti siistiä ne suuremmista rypyistä ja varmisti, että hameen helma oli puhdistettu pölystä.
Ennen nukahtamistaan Sonya paneutui pienellä makuualustallaan aivan pienelle kerälle ja soi ajatuksen järjestäen siskoilleen ja sitten vanhemmilleen. Hän oli lähtenyt matkaan uhmaten neuvoja ja pyyntöjä jäädä perheen luo, auttamatta uuden elämän luomisessa jossakin lähikaupungeista, ja iltaisin ikävä oli voimakkaampaa. Tyttö mutisi rukouksen jokaisen puolesta ja muistutti itseään siitä, että oli jo askeleen lähempänä tavoitettaan. Hän palaisi vasta, kun olisi löytänyt magian, jonka avulla palauttaa Harenan takaisin kukoistukseensa.
Olihan kaupungin romahtaminen hänen syytään.
Tähdet olivat ilmestyneet taivaan tummaan kanteen. Blade jäi viettämään aikaa öiselle linnan pihamaalle ja vakuutteli itselleen, että teki vain kierroksen työssä olevien sotilaiden osalta, vaikka nämä kaikki eivät hänen suorassa komennuksessaan olleetkaan.
Totuus oli, että hän oli liian levoton nukkumaan, ja ahdistus oli karistettava pois ennen sisälle menoa. Hän oli tuntenut jo edellisestä syksystä lähtien, ettei kaikki ollut aivan kohdallaan. Äskettäinen tapaaminen, muistutus magian katoamisesta sai hänet vakuuttumaan entistä enemmän siitä, että epämukavuuden tunne oli otettava todesta. Blade ei ollut varma, oliko kaikki alkanut siinä painajaisia synnyttävässä usvassa vai vasta Cecilien kutsuman jumalattaren rikottua Olivian ja hänen välillään olleen loitsuyhteyden. Joka tapauksessa hän uneksi nykyisin verestä.
Kammottavat kuvat palasivat useina öinä hänen mieleensä, vaikka hän yritti rauhoittua parhaansa mukaan ennen nukkumaanmenoa. Hän ikään kuin palasi ajassa taaksepäin, tunsi jälleen veren himon ja kirouksen tuoman voiman kehossaan. Pieninä hetkinä, kun hän ei ollut erityisen keskittynyt, tunne oli alkanut talven aikana ilmestyä myös hänen hereillä ollessaan. Toisinaan, kun hän kulki peilin ohitse, hän oli näkevinään tumman varjon vilahtavan silmissään. Aluksi hän oli ajatellut vain olevansa vainoharhainen, ehkä jostakin omituisesta syystä peloissaan Ijsin tapahtumien jälkeen. Kun tilanne ei kuitenkaan helpottunut edes pääkaupunkiin paluun jälkeen, Blade oli alkanut huolestua.
Hän ei puhunut asiasta kenellekään, mitä se edes auttaisi. Mutta pian hän ei tiennyt voisiko olla varma, että painajaiset jäisivät pelkiksi pahoiksi uniksi. Pahinta oli olla Olivian lähellä, kun verenhimo iski. Hän pystyi yhtäkkiä aistimaan tytön paremmin lähellään, melkein tunsi lämmön hohkaavan tästä. Hän ei haistanut verta, ei aivan, mutta hänestä tuntui, että muistikuva sen viekoittelevasta tuoksusta oli yhä läsnä.
Pian asialle olisi tehtävä jotakin. Mitä se olisi, hän ei vielä tiennyt.
Vuorossa olevat sotilaat olivat kukin paikoillaan, vastaan tuli parivaljakko kiertämässä muurin toiselta laidalta vastakkaiselle puolelle pihaa. Blade huomasi toisen sotilaista ohjaavan kumppaninsa sivuun reitiltä, jotta he eivät kävelisi häntä vastaan. Eivät halunneet kohdata häntä keskellä yötä. Samapa tuo. Hän ei voisi miellyttää kaikkia, eikä sitä haluaisikaan. Nämä epäsuorat kannanotot muistuttivat kuitenkin menneestä ja saivat hänet pahalle tuulelle.
Kaupungissa liikkuvasta vampyyrista oli saatu harmittavan vähän tietoa ja pian heiltä loppuisi aika. Jos kaupunkilaisten kertomat huhut pitivät paikkansa, hyökkäyksiä oli tapahtunut lisää. Kaupungin pohjoisosien köyhillä alueilla tapahtui ennennäkemätöntä liikehdintää. Niitä olisi selvitettävä valoisan aikana, puhutettava kaupunkilaisia. Oli omituista, että vampyyri oli päätynyt linnan pihamaalle, kun saalista oli helpommin saatavissa kaupungilla ja todennäköisyys kiinnijäämiseen pienempi. Kuningatar odotti raporttiaan, ja Bladesta tuntui, että olisi parasta kertoa Olivialle muutama yksityiskohta etukäteen. Olisi turha järkyttää häntä neuvoston edessä.
Näiden hyökkäysten takana tuntui olevan jotakin muuta kuin yksi eksynyt vampyyri.
Cecilie!
Tyttö säpsähti hereille ja nousi istumaan niin nopeasti, että näkökentässä sumeni. Cecilie sulki hetkeksi silmänsä ja odotti huimauksen menevän ohitse, ennen kuin laski jalkansa sängyn laidalle ja ryhtyi sytyttämään kynttilää. Vaaleat hiukset olivat sotkuisena pörrönä, sillä polkka oli jälleen sen verran lyhyempi, ettei sitä voinut sitoa kiinni.
Jälleen hän heräsi keskellä yötä kutsuun, jonka täytyi olla taas yhden painajaisen tuotos. Cecilie ei muistanut näkemäänsä unta, mutta pystyi arvaamaan aiheen: Ijs, pääkaupungin taistelu, pitkä matka sisarta etsien. Joskus vielä synkempiä asioita menneestä, lähes unohtuneita asioita, jotka palasivat jostakin mielen perukoilta kummittelemaan. Tältä listalta hänen unensa nykyisin aina olivat.
Tällä kertaa kutsu jäi kaikumaan hereillä ollessakin.
Cecilie!
Tyttö pidätti hengitystään ja keskittyi kuuntelemaan. Sydän hakkasi rinnassa, kun hän odotti aivan liian pitkältä tuntuvan minuutin, josko ääni kuuluisi uudelleen. Pettyneenä Cecilie päästi lopulta ilmat keuhkoistaan, kun ei kyennyt pidättämään enää henkeä, ja veti happea sisään hätäisesti kuin hukkuva.
Lattia oli täynnä hänen keskeneräisiä tutkimuksiaan. Ensimmäisellä kerralla, yli vuosi sitten, palvelijat olivat siivonneet hänen sotkunsa, eikä hän ollut hennonut sanoa asiasta mitään. Kun Olivia oli nimennyt hänet hovinoidaksi, olivat palvelusväen tavatkin yllättäen muuttuneet. Hänelle niiailtiin ja kumarreltiin käytävillä, huoneen tavaroihin ei koskettu ilman lupaa ja lattialle jätetyt muistiinpanotkin saivat olla rauhassa.
Osa hovin väestä tuijotti häntä, jos hän kulki kuningattaren jäljessä tapaamisissa. Ei niin, että tuijotus olisi niin kovasti haitannut, mutta kuiskaukset ja juorut harmittivat toisinaan. Onneksi Olivian hovinaiset olivat ottaneet hänet hyvin vastaan jo ennen arvonimeä, minkä myötä suoranainen sormilla osoittelu tai pikkulapseksi nimittely oli loppunut.
Cecilien silmiin osui yöpöydän kynttilän valossa viimeisin muistiinpano, jota hän oli lukenut vielä ennen nukkumaanmenoa. Kristallien kuvat hän oli kopioinut niin hyvin kuin taisi heidän edellisenä syksynä löytämistään kaiverruksista. Kivet olivat saaneet alun perin voimansa jumalilta, elämän jumalatar oli ollut niiden vankina, mutta magian kadottua Cecilie oli etsinyt lisätietoja alkulähteestä, voimasta, jolla täyttää kivet uudelleen, jonka palauttaa vapaaksi maailmaan. Valitettavasti tutkimukset tuntuivat päätyvän jatkuvaan umpikujaan. Kun magiaa ei ollut, ei näyttänyt olevan minkäänlaista alkuvoimaakaan, jota palauttaa.
Joissakin teksteissä oli kerrottu magian vaativan harjoittajiaan luokseen, mutta kyseiset raapustukset olivat kuulostaneet niin uskonnollisilta, että Cecilie oli hylännyt ne materiaaleistaan. Kutsumus, lunastus ja vahva usko eivät tuntuneet sopivan yhteen muiden tehtyjen muistiinpanojen kanssa.
Sen sijaan kaikki magiaan liittyvät luonnon kolkat olivat tuntuneet oikealta ratkaisulta, ja siksi hän oli kysellyt Bladelta tämän matkoista. Cecilie oli jopa kirjaimellisesti etsinyt kartalta lähteitä, lähteiden muodostamia lampia ja muita vesialueita toiveissaan löytää se nimetty magian alkulähde, mutta joutui lopulta myöntämään, ettei taikuuden kanssa puhuttu oikeasta luonnonlähteestä.
Cecilie oli harkinnut kirjoittamista Tanyalle, mutta ei ollut uskaltanut. Nainen oli yksi harvoja noitia, joita hän oli tavannut, ja vaikka heidän kohtaamisensa Marokkan raunioille rakennetussa, uudessa kylässä oli ollut lopulta sopuisa, Cecilie ei ollut varma Tanyan suopeasta suhtautumisesta. Muiden noitien täytyi tuntea olonsa yhtä hukassa oleviksi ilman yhteyttä magiaan.
Tanya oli sanonut, että maa oli saanut kristallinsa jumalilta sodan ja luonnontuhojen rauhoittamiseksi. Voisiko voimaa pyytää jotenkin takaisin? Ehkä alkulähde liittyisikin jotenkin jumalten läheisyyteen, ehkä he tarvitsivat yhteyden elämän jumalattareen, jonka Cecilie oli Ijsissä vapauttanut. Noitatyttö kumartui kiireesti papereidensa pariin ja etsi muistiinpanojen joukosta kynän ja mustetta voidakseen kirjoittaa ajatuksensa ylös.
Hän palasi nukkumaan vasta, kun pää alkoi väkisin nuokkua, eikä uusien ajatusten kirjoittamisesta tullut enää mitään.