Trust 3: Lunastus

05.luku: Kiireitä ja koetuksia

Viikkojen kuluessa huolestuttavat juorut vain levisivät, kun linnan pihamaalla hyökännyttä tappajaa ei löydetty. Kansan keskuudessa huhuttiin kuningattaren voinnista, kaupungilla pelättiin liikkua pimeän tullen ja hovin korviin kantautui entistä enemmän huolia ympäri valtakuntaa. Olivia oli aluksi yrittänyt olla välittämättä, mitä kansan parissa juoruttiin, mutta Silaksen nostaessa esiin kansalaisten huolen kuningattaren voinnista ja hovin salailusta tappajan suhteen oli nuoren kuningattaren pakko myöntää, että hänen olisi taitettava huhuilta siivet.

Kiire kuitenkin piti Olivian mielen niin täynnä, että aikaa ideointiin ei ollut, eikä sen puoleen pelkäämiseenkään. Ei ollut aikaa pohtia, kuka linnan pihalla sotilaan kimppuun hyökännyt oli tai oliko tämä edes löydettävissä.

Uniin asia kuitenkin tulvi väkisinkin, ja viime aikoina kuningatar oli viettänyt yöt katkeavien ja hatarien unikuvien kanssa. Päivisin hän kiiruhti kokouksesta toiseen, vastasi kirjeisiinsä, osallistui neuvoston päätöksentekoon ja kuunteli viikoittain vierailevia virkamiehiä ja kansalaisia. Taakkana oli myös valmistautuminen vuosittaiseen kevään juhlaan, jonka kuningatar oli ajatellut yhdistää syntymäpäivänsä viettoon.

Nyt hän oli jo myöhässä seuraavasta tapaamisesta hovin arjen pyörittämisestä vastuussa olevan Ruutin kanssa. Ingan kanssa pidetty talouspalaveri oli venynyt, eikä Olivia vieläkään ollut varma, oliko saanut painettua päähänsä kaikki luvut, joita Inga piti tärkeänä. Pääasia oli, että budjetti olisi tiukka ja sitä olisi käsiteltävä seuraavassa neuvoston kokouksessa.

Kiiruhtaessaan käytävällä Olivian korviin kantautui Bladen nauru. Ääni oli niin yllättävä, että hän oli pysähtyä niille sijoilleen. Hän harvoin kuuli Bladen tällaisena, rentona ja aitona, viime aikoina yhteisiä hetkiä kun oli ollut niin kovin vähän.

Kun nuori kuningatar tajusi keskustelun äänten kuuluvan oleskeluhuoneesta, hän lähestyi raollaan olevaa ovea ja jäi ovensuuhun kuuntelemaan, kun Cecilie raapusti huomioita muistiinpanoihinsa Bladen kertoman perusteella. Olivia olisi halunnut jäädä kaksikon seuraan oleskeluhuoneen lämpöön, ja tuntui hyvältä nähdä heidän viettävän aikaa yhdessä. Ikkunan takana ilta jo kuitenkin pimeni, ja hän oli myöhässä ja päivän viimeiset tunnit olisivat vielä täynnä tekemistä.

Kun kaksikko huomasi hänet, Olivia pahoitteli häiriötään.
”Minun täytyy pian mennä. Toivottavasti näen teidät kuitenkin illallisella.”
”Olen lupautunut muualle”, Blade muistutti.
”Minä tulen”, Cecilie lupasi hiljaa ja nosti muistiinpanojaan näkyville. ”Olen kerännyt listaa magian paikoista. Blade on matkannut paljon, joten ajattelin, että hänen huomioistaan olisi hyötyä.”
”Hienoa, kuulen siitä mielelläni”, Olivia vastasi ja siirsi katseensa Bladeen. Rinnassa tuntui ikävä, vaikka toinen oli aivan lähellä. Oli tuskastuttavaa, miten vähän heillä oli nykyisin aikaa yhdessä ja miten Blade tuntui pitävän etäisyytensä. Vaikkakin tämäniltaiseen tilaisuuteen kuningatar oli itse usuttanut miehen osallistumaan.

”Kerro sitten, miten sotilaiden kanssa sujui”, Olivia sanoi kohdaten Bladen sinisten silmien katseen.
”Tulen todennäköisesti inhoamaan sitä”, Blade irvisti.
”Joudun pyytämään sinulta sitten vielä hieman lisää kärsivällisyyttä”, kuningatar tuumasi pieni hymy huulillaan. ”Olet kaartin johdossa, joten sinun pitää osallistua heidän yhteiseen vapaan viettoonsa. Osoittaa olevasi osa ryhmää.”
”Kaikki tietävät jo, etten ole osa ryhmää.”
”Teet tämän niin kamalan vaikeaksi”, Olivia sanoi huokaisten. ”Nyt minun on mentävä. Onneksi huominen ei ole pelkkää juoksemista, kun istun vastaanottamassa vieraita.”

Tara tuli häntä käytävällä vastaan ja kehotti kiiruhtamaan. Ilmeisesti Ruutin järjestyksessä pitämät pyykkivuoret ja keittiövuorot eivät odottaneet edes kuninkaallisia. Kuningatar nosti päänsä pystyyn, korjasi ryhtiään ja lähti ottamaan vastaan illan haasteet mieli kiireisenä, ajatukset jo puoliksi seuraavan päivän koitoksissa.


***


Majatalon alakerrassa tunnelma oli nousussa. Sotilasryhmä istui pöydän ääressä ja piti melkoista metakkaa. Juomia kannettiin pöytään ja tilan nurkassa soitettiin vauhdikkaasti musiikkia. Alkuun sisätiloissa vallinnut vakava tunnelma oli maljojen ja muutaman puheen jälkeen kaikonnut viihdykkeen tieltä. Blade tunsi olevansa väärässä paikassa ja hakeutui nojailemaan takan kulmaan hieman sivussa muista. Hän mietti, miten helppoa ihmisten oli unohtaa arki ja sen vaikeudet, ja hakeutua toistensa seuraan. Garet löysi hänet ennen kuin hän ehti tyhjentää viskilasinsa ja suunnata ulos kylmään yöilmaan.

”Taidat ajatella, ettei meillä ole aikaa tällaiseen”, mies tuumasi ja pyyhki kädellä huolettomasti hiustensa läpi. ”Näinä aikoina.”
”En oikeastaan. Tajuan kyllä, että porukka tarvitsee vapaansa”, Blade tuumasi hieman yllättyneenä ja silmäili sotilaita pöytien ääressä. ”En vain usko, että kukaan kaipaa esimiestään illanistujaisiin.”
Garet naurahti, mutta vakavoitui sitten.
”Sen nuoren pojan murha on yhä kaikkien mielissä. Se palaa minunkin uniini öisin. Jokainen meistä tarvitsee tätä, muistutusta siitä, että elämää on, että taistelutahtoa on”, Garet sanoi madaltaen hieman ääntään. ”Jo pelkästään hovin sisällä pelko on kasvanut ja se levittää huhuja.”

Blade ei osannut sanoa siihen mitään. Hän oli kyllä huomannut väen vakavoitumisen, ja hän itse oli ollut mukana määrittelemässä hovin kiristyneitä turvatoimia. Sotilaita oli määrätty tutkimaan tapahtumia ja jäljittämään syyllistä, mutta tuntui kuin hyökkääjä olisi kadonnut kokonaan. Bladea asia lähinnä ärsytti, varsinkin kun hän oli varma siitä, että tekijä oli vampyyri, mutta nyt hänen mielessään olivat kerrankin muut asiat.

”Sinulla on epäilyksesi. Kerroit tuntomerkkejä, merkkejä, joihin pitäisi kiinnittää huomiota”, Garet tuumasi hiljaa. ”Tiedät, mikä olento tämän takana on.”
”Veikkaukseni osuu luultavasti oikeaan”, Blade vastasi. ”Mutta syytetyn puuttuessa on hankala esittää kaikkia todisteita.”
Garet katseli häntä arvioiden, ja Blade vältteli katsekontaktia. Hänestä tuntui kuin ympärillä olevien ihmisten kohina olisi kaikunut hänen sisällään ja sai jokaisen solun jännittymään, etsimään jotakin.

Osa sotilaista piti häneen etäisyyttä, jos se vain oli mahdollista, osa katsoi pahasti perään tai teki sormillaan paholaisen karkottavan merkin hänen ohitseen päästyään kuin vielä uskoen, että hän saattoi olla jotakin muuta kuin ihminen, mutta sellaiset asiat eivät häntä satuttaneet. Korkeintaan siitä oli epämiellyttävää haittaa, kun sotilaita oli käskytettävä, mutta Bladelle riitti, että porukka kunnioitti häntä harjoituskentällä, missä hän päihitti vielä tätä nykyä jokaisen. Joskin Garet ja kumppanit olivat kehittyneet sellaista tahtia, että heikompana päivänä hänestäkään ei pian olisi näille vastusta. Joka tapauksessa tämäkin ilta tuntui vain osoittavan, että hän oli tehnyt virheen.

Mies kulautti lasinsa tyhjäksi ja lähti kulkemaan salin poikki aikeinaan päästä ulko-ovelle. Ohi mennessään hän laski lasin yhdelle tyhjemmistä pöydistä ja sätti itseään siitä, että murehti näin typeriä.

Kevät oli jo aivan ovella, mutta öisin lämpötila laski yhä matalalle. Hengitys nousi huurua kylmään ilmaan. Blade ei voinut olla katselematta sitä katulyhtyjen heikossa loimotuksessa. Vieläkin hän toisinaan havahtui siihen, että oli omituista olla ihminen, joskin viimeaikaiset muutokset kehossa kielivät siitä, ettei kaikki ollut aivan kunnossa. Viime aikoina oli tuntunut siltä kuin hän olisi haistanut ihmisten tuoksun tarkemmin, kuullut jokaisen pienen häiritsevän äänen kuiskauksesta kenkien kopinaan ja vaistonnut muut lähellään liikkuvat kuin saalistaja saaliin. Sen piti olla mennyttä. Öisin valvoessaan hän joskus mietti, oliko menettämässä järkensä.

Muistot elosta vampyyrinä saivat hänet varomaan myös Olivian lähellä. Hän oli pitänyt etäisyytensä, eikä se ollut edes kovin vaikeaa kuningattaren kiireiden vuoksi. Mutta miten pitkään hän siinä onnistuisi, siitä mies ei ollut varma.

Blade veti takin kauluksia pystyyn ja suuntasi majatalon edustalta kadulle, missä sisältä kantautuvat äänet vähitellen vaimenivat. Hän pysyttäytyi rivakassa tahdissa ja pujotteli tiensä lyhtyjen valon täplittämien katujen poikki aikomuksenaan päästä linnan muurien suojiin. Blade havahtui vain pieni hetki ennen seuraavan rakennuksen kulmalle tuloa, että joku tuli häntä vastaan talon toista seinustaa.

Kädet toimivat ennen ajatusta. Blade pysäytti kulkijan, mutta sai rajun potkun sääreensä ja joutui kohottamaan kätensä tarttuakseen vastaantulijaa ranteesta. Hahmo oli pieni ja voimiltaan heikompi, vaikka kamppailikin rajusti vastaan. Kiihtynyt hengitys paljasti toisen henkilön hädän, ja Blade siristeli silmiään nähdäkseen, kenen kanssa kamppaili, ennen kuin laski irti. Vastustajakin rauhoittui, joskin kädet olivat yhä koholla kehon edessä kuin valmiina iskuun tai puolustautumiseen.

”Päästähän siitä irti”, Blade kehotti. Tytön katse siirtyi vilkkaasti hänen kasvoihinsa ja silmät laajenivat hämmästyksestä. Tikarista hän päästi kuitenkin irti vasta, kun Blade ojensi kätensä ja otti sen puoliväkisin tytön otteesta.

Vaikka vaatteet olivat nyt toiset, tummanpunainen, hiukset piilottava huivi oli tuttu. Blade yritti muistaa, mistä tunnisti kasvot, joille oli nyt ilmestynyt kiukku.

”Vai sukulaisia tapaamassa”, hän sanoi tajuttuaan lopulta, että kyseessä oli sama tyttö, jonka hän oli laskenut kaupungin porteista sisään joitakin viikkoja sitten. Olisi pitänyt arvata, että kyseessä olikin pelkkä varas. Tyttö laittoi kädet lanteilleen ja hänen ilmeestään tiesi, ettei hänkään ollut unohtanut edellistä kohtaamista.

”En valehdellut”, hän tokaisi kylmästi, sanat terävinä kuin veitsi. ”Itse yllätit minut.”
Blade pyöritteli tikaria sormissaan. ”Eli et ole varkaissa? Mihin sinulla on tällaisella tarvetta?”
Tyttö kohdisti tummien silmiensä katseen tuimasti häneen. ”Kenties sinun on turvallista liikkua ulkona tähän aikaan tai et tiedä, mitä yössä liikkuu. Se on turvakseni.”

Äänessä yhä kuultava säikähdys sai Bladen vakuuttuneeksi siitä, että tyttö oli tosissaan. Blade ojensi veitsen takaisin kahva edellä, kun arveli, että tuskin tyttö yrittäisi lyödä häntä sillä uudelleen. Hän oli todennäköisesti pelästyttänyt tytön pahemmin kuin tämä oli yllättänyt hänet.

”Ja mikä sitten on syy näin myöhäiseen aikaan sijoittuvaan kävelyretkeen?” Blade tiedusteli. Tyttö empi ja piilotti tikarin vaatteidensa kätköihin mekon pitkän halkion kautta, jonka alta erottui häivähdys alushametta.
”Olen jo matkalla sisään”, tyttö sanoi lopulta hiljaa. ”Mutta älä sinä siitä murehdi. Minun pitäisi kiiruhtaa. Pimeässä ei pitäisi olla pitkään, täällä on nähty paholaisia. Kaupunkilaiset puhuvat hyökkäyksistä.”
Blade kohotti kulmiaan. ”Oletko törmännyt hyökkääjiin itse?”
Tyttö pudisti päätään. Eipä tietysti, tuskin hän olisi hengissä, jos olisi kohdannut öisellä kadulla vampyyrin, Blade mietti. Hänen olisi huolehdittava, että kaupungin alueilla järjestettäisiin vielä uudet etsinnät.

”Sinä olet kuningattaren sotilaita”, tyttö tuumasi silmäillessään hänen vaatteitaan. ”Oletteko löytäneet sitä, mitä kaupunkilaiset nimittävät yön olennoksi?”
”Älä sinä siitä murehdi”, Blade toisti tytön sanat, mutta hänen uteliaisuutensa heräsi. Jokin tytön olemuksessa sai hänet arvaamaan. ”Etsintäretkelläkö sinäkin olet?”
Tytön katseeseen syttyi kipinä ja hänen ryhtinsä suoristui kuin hän olisi valmistautunut iskuun.
”Sinne päin.” Hän näytti haluavan sanoa enemmän, mutta valikoi pitkään sanojaan. ”Uskoisitko, jos sanoisin etsiväni magiaa?”

”Kuulostaa yhä siltä, ettei olisi pitänyt sallia tuloasi pääkaupunkiin.” Blade jatkoi kuulusteluaan. ”Miksi magian voimaa olisi löydettävissä pääkaupungista?”
”En tiedä. Ehkä ei olekaan. Oletko sinä nähnyt kenenkään harjoittavan taikuutta?” Pitkä tauko sai Bladen melkein epäilemään, ettei tyttö sanoisi enää mitään. He silmäilivät vielä hetken toisiaan, ja Blade oli varma, että toinen halusi juosta. Hän melkein tunsi sen, miten tyttö pidättäytyi pysymään paikoillaan.

”Tein virheen ja yritän hyvittää sitä. Siksi piti tarttua tähänkin vaihtoehtoon, etsiä täältä, missä se tuntuu oikealta”, tyttö paljasti lopulta hiljaa ja lähti vetäytymään miehen ohitse pääkadulle.

Blade tarkasteli tyttöä miettien, valehteliko tämä. Tytön kertoma kuitenkin kuulosti lupaavalta, juuri siltä, mitä Cecilie ja Olivia tutkimuksissaan etsivät. Blade tiesi paremmin kuin hyvin, kuinka taikuus oli hävinnyt maailmasta sen myötä, kun noitatyttö oli vapauttanut jumalattaren, ja tiesi Cecilien tekevän tutkimuksiaan asiasta, mutta ei kuvitellut, että magia olisi vain jossakin piilossa, odottamassa löytymistään.

”Jos kaipaat apua etsintöihin, kuningatar saattaisi haluta kuulla, mitä sinulla on kerrottavanasi”, Blade totesi. ”Hän ottaa vastaan vieraita huomenna, neuvonantajia ja kansalaisia. Hänen hovinoitansa etsii samaa kuin sinäkin.”

Aluksi se ei herättänyt reaktiota, ei saanut toista edes hidastamaan kulkuaan. Blade tunki kädet taskuihin ja kääntyi aikeinaan lähteä toiseen suuntaan, mutta kääntyi takaisinpäin kuullessaan tytön äänen.
”Uskoisiko hän minua?” Tyttö katseli häntä epäillen, kädet kiedottuna ympärilleen kuin suojelemassa häntä kylmyydeltä. Takaa hohkaavat kadun valot kätkivät hänen kasvonsa varjoihin, ja sanoissa kuulsi vahvasti hänen vieras ääntämistapansa. Blade hymähti.
”Voisit yrittää.”





>> Seuraava luku

Edellinen - Ylös