TRUST 2 - LUPAUS
21.luku: Jumalatar
Pimeys ympäröi Troyn myös ulkona hänen päästyään pois muurin keskitasanteelta. Vaikka jalat käskivät yhä juoksemaan, Troy pakottautui pysähtymään ja miettimään. Hän tarvitsi suunnitelman, mutta juuri sillä hetkellä hän halusi vain rynnätä takaisin ylös Miriamin avuksi. Tytön suudelma tuntui vieläkin polttelevan hänen huulillaan ja ajatuksia oli vaikea pitää kasassa. Pojan silmiin osui kuollut sielunsyöjä, jonka Alex ja Blade olivat jättäneet portaiden alapäähän. Mies makasi yhä paikoillaan omituisessa asennossa, silmät suljettuina kuin nukkuva. Ajatus iski Troyn mieleen sillä hetkellä, eikä hän ehtinyt epäröidä.
Hän raahasi sotilaan sivummalle pienen kadun kulmaan ja riisui tämän varusteet. Mies oli isokokoisempi kuin hän itse, mutta sotilasvarusteet harvoin sopivat aivan täydellisesti. Hän kuuli vain vähän ääniä tulosuunnastaan, eikä kukaan kulkenut hänen piilonsa ohitse. Hänellä ei ollut tietoakaan, mitä muille oli käynyt. Troy pukeutui tamineisiin, saappaisiin, suojiin ja kiinnitti miekkavyön uudelleen ympärilleen. Hän toivoi, että valeasu toimisi.
Matka kartanolle sujui yhdessä sumussa. Troy huomasi vasta pihamaalla menettäneensä ajantajunsa täysin. Hän ei ollut varma, olivatko sotilaat jo vieneet Miriamin ja Bladen, mitä he olivat kenties kaksikolle tehneet ja miten Alexin ja kaupunginjohtajan vaimon oli käynyt. Hovinoidan loitsu ei ainakaan ollut vielä onnistunut tai sitä ei ollut edes toteutettu. Suunnitelman oli täytynyt muuttua. Draken sielunsyöjäsotilaat partioivat pihamaalla ja Troy yritti sovittaa askeleensa tarpeeksi rauhallisiksi, ettei herättäisi huomiota. Sotilaat tuskin katsahtivat hänen suuntaansa. Hän pääsi pian sisään aulaan ja poika silmäili hämmentyneenä ympärilleen.
Tuttu tila oli tunkkainen ja autio. Troy erotti puheensorinaa, muttei pystynyt paikallistamaan, mistä äänet kuuluvat. Hän pohti päänsä puhki suunnitelman seuraavaa vaihetta ja tajusi toimineensa yhtä rämäpäisen äkkipikaisesti kuin Miriam toisinaan. Ajatus hymyilytti ilottomasti Troyta, kun hän suuntasi käytävälle kohti tytön huonetta. Hän tarvitsisi aikaa ajatella.
Miriamin huoneen ovi oli raollaan. Troy hidasti tahtiaan ja kuunteli, mutta ei kuullut ääntäkään. Vaikka talossa muuten oli hämärää, huoneessa tanssi ohut kellertävä valo. Troy lähestyi ovea ja kurkisti sisään. Lattialle oli levitetty kynttilöitä, joiden liekit valaisivat ympäristöä ja valo heijastui kristalleista lattialla olevassa muodostelmassa. Troy astui peremmälle huoneeseen ja sulki oven takanaan. Huone oli muutoin tyhjä, mutta hovinoita oli varmasti ollut täällä. Cecilien loitsu vaikutti kuitenkin jääneen kesken. Troy kumartui tutkimaan Cecilien tavaroita ja huomasi sängyn päällä kuningattaren viitan. Mitä oikein oli tapahtunut?
Poika tunnisti nopeasti kynttiläpiirin keskellä olevan Ijsin kristallin. Toisen, valkeamman kiven täytyi olla kuningattaren kivi. Troy poimi kivet varovasti taskuunsa ja huomasi kynttilöiden liekkien lepattavan nopeammassa tahdissa. Selvää oli, ettei huoneessa oltu saatu valmiiksi minkäänlaista loitsua. Sekaiset tavarat ja jalanjäljet pölyssä kertoivat keskeneräisyydestä, kenties kamppailusta. Troy poistui huoneesta ja kääntyi käytävällä paluusuuntaansa. Hänen olisi löydettävä Drake.
Poika joutui kuitenkin pysähtymään ennen kuin saapui takaisin aulaan. Hän kuuli kamppailun äänet ennen kuin näki sotilaiden astelevan aulaan. Troy painautui seinää vasten ja jäi tarkkailemaan tilannetta. Kuusi sielunsyöjää raahasi Bladen ja Miriamin aulaan ja pian tilan toiselle laidalle läpi ruokailusalin ovista. Kumpikin vangeista rimpuili hieman ja jommankumman kommentoidessa kiukkuisesti sotilaat tuuppasivat heitä eteenpäin entistäkin kovakouraisemmin. Troy erotti salissa kuningattaren ja Ethanin, ennen kuin ovi sulkeutui sotilaiden jäljessä. Ruokasali oli suuri tila. Paljon ikkunoita, Troy muisteli. Sisään pääsi kuitenkin vain näistä suurista pariovista, mikä paljastaisi hänet heti.
Ei, oli toinenkin tie, huoneen peränurkassa oleva yksittäinen ovi. Palvelijoiden sisäänkäynti. Se, josta palvelusväki kantoi ruoan pöytään suoraan keittiöstä. Troy suuntasi toiselle käytävälle kiertääkseen kartanon keittiötiloihin. Nyt hän ei enää malttanut olla juoksematta.
Terän painuessa Ethanin ihon läpi, Cecilie ei tiennyt, kuka kiljahti ensimmäisenä. Hän erotti Miriamin äännähdyksen takaa myös oman hätääntyneen huudahduksensa ja Olivian kauhistuneen henkäisyn. Ethan painui lattialle henkeä haukkoen ja Drake pyyhki tikarinsa terän hihaansa tyynen rauhallisesti. Hän vilkaisi makuullaan olevaa Ethania, jonka silmät olivat sulkeutuneet, mutta hän tärisi ja selvästi kärsi kivusta. Drake puhui jotain hiljaisella äänellä Ethanille, mutta Cecilien huomion vei huoneen takaosaan ilmestyvä hahmo. Tyttö erotti tumman sotilasvarusteet, joihin pukeutunut hahmo astui esiin verhojen seasta. Tämän outo liike sai tytön seuraamaan hahmoa tarkemmin. Ilmeisesti takana oli ollut ovi, kenties jonkin palvelijoiden sisäänkäynti. Kasvot Cecilie tunnisti vasta hetken kuluttua. Poika oli Troy.
Troy silmäili tilannetta huoneessa rauhallisesti ja tuntui tekevän havaintoja tapahtuneesta. Cecilien hätäännys laski hetkeksi ja hän pohti, miten voisi välittää viestin pojalle. Heidän kaikki toivonsa ei ehkä vielä olisikaan mennyttä, jos Troy ehtisi toimia. Cecilie puristi silmänsä hetkeksi kiinni ja toivoi, että sielunsyöjät laskisivat irti hänen käsistään, joita kivisti kovasti. Loitsun valmistelu oli ollut lähes valmis. Kaikki olisi voinut onnistua, jos kristallit eivät olisi jääneet huoneeseen kaikkien nähtäville.
Troy lähti kulkemaan hitain askelin huoneen laitaa kohti Cecilietä ja tyttö kohtasi pojan sinisten ja kirkkaitten silmien katseen. Toivottavasti Troy tajusi, että hän halusi puhua. Pojan kulun keskeytti kuitenkin Miriamin huudahdus.
”Lopeta”, tyttö pyysi ja katsoi kohti Drakea, joka oli jalallaan tönäissyt Ethanin selälleen. ”Ole kiltti, lopeta.”
Draken katse kääntyi Miriamiin ja hän tarkasteli tyttöä tovin sanomatta mitään. Hän heitti tikarin kädestään, ja se kolahti laskeutuessaan kovalle lattialle. Miriam tuijotti takaisin silmät kiillellen, mutta pidättäen kyyneltulvan. Draken pistävien silmien katse kääntyi Oliviaan.
”Kerroin tarvitsevani tytön ja kristallin. Annoin sinulle selkeät ohjeet niissä pienissä vierailuissani, joita luonasi toteutin”, Drake sanoi hitaasti. ”Lupasin jopa jättää pikku valtakuntasi rauhaan, jos toimit kuten käsken. Olisin voinut murtaa sinuun sidotun loitsun.”
Cecilien huomio kääntyi nyt kokonaan Drakeen. Hän ei ollut kuullut moista, Olivia ei ollut maininnut tätä kertoessaan unista. Noitatyttö huomasi, että Blade oli samalla kohottanut katseensa ja lopettanut hiljaisen kamppailun hänestä kiinni pitävien sielunsyöjien kanssa. Drake näytti olevan mielissään saamastaan huomiosta ja nauttivan dramaattisuudesta, jonka pystyi ympärilleen luomaan.
”Miksi olet edes tehnyt niin? Sitoessasi itsesi toiseen loitsun täytyy olla äärimmäisen vahva. Mutta kohde tuskin kestää kovin kauan, jos aiot hyödyntää taikavoimiasi hänen kauttaan”, Drake sanoi pohdiskellen.
”En ole tehnyt sidosta tarkoituksella”, Olivia vastasi. Drake naurahti. Hänen merkistään sielunsyöjät laskivat irti Cecilien ja Bladen käsistä, mutta pysyttelivät yhä heidän lähellään.
”Et siis itsekään tiedä, miten vahvasti olette toisiinne sidotut. Hölmö tyttö, et tajua, mitä olet mennyt tekemään.”
Samassa Drake ojensi kätensä ja Olivian silmät laajenivat hämmästyksestä, kun voimanpuuskahdus vavisutti koko huonetta. Cecilie erotti liekit ja melkein tunsi niiden lämmön, kun tuli kietoutui pisaramaiseksi muodostelmaksi Draken käden edessä. Mies oli selvästi harjaantunut magian käyttäjä. Cecilie odotti kauhistuneena, että tuli kääntyisi nuorta kuningatarta kohti, ja noitatyttö yritti miettiä nopeasti jonkinlaista vastaloitsua, mutta Drake nykäisikin kätensä kohti Bladea.
Blade painoi päänsä alas ja häntä ympäröivät sielunsyöjät perääntyivät nopeasti askeleen. Olivia parahti ja kohotti toisen kätensä. Juuri ennen, kuin lieskat koskettivat Bladea, ne haihtuivat pieniksi vesipisaroiksi ja satoivat Bladen ylle värjäten tämän tummat vaatteet kastepisaroin. Olivia hengitti raskaasti ja Cecilie huomasi, että taikuus oli purkautunut vahingossa. Hän oli harjoitellut kuningattaren kanssa, mutta tiesi Olivian olevan vielä kaukana tällaisesta voiman tasosta. Blade piteli kylkeään ja näytti siltä, että loitsun tekeminen oli iskenyt kipeästi häneenkin.
”Et osaa edes hallita voimiasi”, Drake sanoi melkein leikkisästi. Olivia silmäili huolestuneena Bladea, muttei selvästi uskaltanut lähestyä tätä.
”Sinä yritit vahingoittaa häntä”, Olivia sanoi tuimasti. ”En minä.”
”Ja silti teit niin. Tarjouduin auttamaan sinua”, Drake muistutti. Hän asteli sivuun kauemmas maassa vielä tukalasti hengittävästä Ethanista, joka yritti nousta polvilleen.
”Luulin, että siksi saavuit”, Drake sanoi ääni lähes kuiskauksena.
Olivian silmät kiiltelivät, eikä hän laskenut katsettaan, vaikka Cecilie huomasi, miten kuningatar halusi perääntyä. Bladen tuijotuksen pystyi melkein tuntemaan, kun sen suuntautui Olivian ruskean tukan peittämään niskaan.
”En tullut itseni vuoksi”, Olivia sanoi hiljaa. ”Tulin Miriamin ja Ijisin vuoksi. Oman kansani puolesta.”
Drake vaikutti huvittuneelta. ”Nyt. Kristalli.”
Olivia astui samassa askeleen eteenpäin ja ojensi kädessään olevaa kiveä, jonka Cecilie oli tytölle lainannut. Tavallinen, pieni loitsukristalli, joita hän käytti toisinaan taikojensa apuna. Cecilie toivoi, että vedätys toimisi edes hetken.
”Tässä”, Olivia ilmoitti kuuluvalla äänellä. Kuningatar yritti selvästi pitää äänestään poissa hädän, joka oli noussut esiin Draken hyökätessä heitä vastaan. ”Ota se ja laske heidät menemään. Emme palaa. Laske heidät ja Ijsin asukkaat vapaaksi, ja minäkään en puutu enää toimiisi.”
Drake asteli lähemmäs, mutta oli edelleen parin askeleen päässä Oliviasta. Miehen kasvoilla oli arvaamaton ja tutkimaton ilme, suupielet kääntyivät hiukan ylöspäin.
”Polvistu”, Drake sanoi hiljaa. Olivia katsoi miestä hämmentyneenä.
”Polvistu eteeni ja anele”, Drake sanoi ja hänen sihisevä äänensä tuntui täyttävän salin. Miriam tuijotti kuningatarta silmät suurina, Bladen kasvoilla oli tuima ilme, kun hän suoristautui ja piteli yhä toista kättä kyljellään. Miehen tummansiniset silmät salamoivat.
Olivia nielaisi ja laski kätensä rennosti kylkien viereen, yhä pidellen kiinni kristallista. Tyttö polvistui ja hänen tummanvihreän mekkonsa helma laskeutui aaltoillen lattialle tytön ympärille.
”Anna Ijsin väen lähteä. Jätä heidät rankaisematta, olet jo saanut haluamasi.” Kuningattaren ääni oli kuuluva, tytön vihertävänruskeat silmät tuijottivat suoraan Drakeen. ”Minä pyydän.”
Cecilien huomio oli ollut niin tarkkaan kuningattaressa, että hän huomasi Troyn vasta, kun tämä oli astunut hänen vierelleen. Aiemmin siinä olleet sielunsyöjät olivat asettuneet lähemmäs Drakea. Draken käsi oli valmiina miekan kahvalla ja hän oli hyvin lähellä kuningatarta.
”Troy, sinun täytyy hakea loitsuni”, Cecilie kuiskutti niin nopeasti kuin pystyi ja yritti olla vilkaisematta poikaa.
”Kristallit ovat minulla”, Troy vastasi takaisin yhtä hiljaisesti. Cecilie ei voinut olla katsahtamatta poikaa kohti. Valtava helpotuksen tunne pyyhkäisi tytön yli niin, että sanoja oli vaikea muodostaa.
”Miten-?”
”Ei sillä väliä”, Troy sanoi ja laski kristallit varovasti tytön käsiin, joita Cecilie piteli selkänsä takana. Cecilie tunsi kivien painon ja niiden yhtäkkisen lämmönsykäyksen, kun kristallit koskettivat hänen ihoaan.
Huudot ja melske katkaisivat huoneessa olleen puheen. Draken katse kääntyi pariovia kohti, samoin yhä lattialla oleva Olivia kääntyi katsomaan äänen lähdettä. Ovet paukahtivat auki ja kuningattaren seurueeseen mukaan päätyneet sotilaat rynnistivät sisään Alex etunenässä. Sielunsyöjät joutuivat puolustautumaan yllättävää hyökkäystä vastaan ja hetkessä huone oli täynnä askeleita ja miekan kalahduksia. Blade syöksähti maahan väistääkseen sielunsyöjät ja onnistui kampittamaan yhden Draken sotilaista. Yhä lattialla kylkeään pitelevä Ethan hivuttautui hammasta purren lähemmäs Draken pudottamaa tikaria. Hän yritti nousta, mutta ei päässyt pystyyn. Alex suuntasi ensimmäisenä kohti Drakea ja mies joutui vetämään miekan esiin torjuakseen iskun.
”Tarvitsen Olivian ja Miriamin!” Cecilie huudahti viitsimättä enää hiljentää ääntään. Troy nyökkäsi ja ryntäsi ihmismassan sekaan. Cecilie laskeutui lattialle ja toivoi, että olisi huoneen nurkassa mahdollisimman huomaamaton. Hän laski kristallit polviensa eteen ja tähysi taistelun sekamelskaan. Hänellä ei ollut enää mitään valmistelujensa tuomaa etua, mutta Olivia ja Miriam saisivat korvata sen osuuden. Nyt oli pakko onnistua.
Blade oli vienyt joltakulta sotilaalta miekan ja lävisti nyt nopealla vauhdilla yhden niistä sielunsyöjistä, joka oli raahannut hänet saliin. Olivia oli tarttunut Miriamin ranteeseen ja kiskoi tytön hovinoitansa luokse, vaikka Miriam vilkuilikin hädissään kohti Drakea ja salin etuosaa.
”Minun veljeni!” Miriam huusi, mutta Cecilie pakotti tytön alas viereensä.
”Meidän täytyy saada loitsu käyntiin”, hän ilmoitti terävästi Miriamille. ”Se on ainoa keino auttaa heitä.”
Miriamin hätäännys kuulsi yhä tytön silmissä, mutta hän nyökkäsi ja tarttui Cecilien ojentamaan käteen. Olivia asettui tyttöjä vastapäätä ja ojensi omat kätensä niin, että he istuivat pienessä piirissä. Troy oli asettunut jonkin matkaa heidän eteensä ja pidätteli Draken sotilaita etäällä kahden muun Kaanahista mukaan tulleen sotilaan kanssa.
Loitsun polte iski nopeasti. Cecilie tunsi sen kulkevan läpi kehonsa ja kulkeutuvan käsiä pitkin myös Miriamiin ja Oliviaan, jotka värähtivät loitsun voimasta.
”Entä Blade?” Olivia kysyi yllättäen. ”En tiedä, voinko yrittää loitsua. Saatan satuttaa häntä.”
Hänen äänestään kuulsi huoli, ja Cecilie tiesi, että viime aikoina kuningatar oli välttänyt loitsuja kaksikon muodostaman siteen vuoksi. Draken hyökkäys oli saanut tytön reagoimaan vaistomaisesti. Hän hymyili Olivialle hiukan.
”Se on hoidossa. Älä huoli”, Cecilie vakuutti samalla, kun uusi lämmin värähdys kulki hänen lävitseen. ”Ajattele vain kristallia, luovuta voimasi sille. Et yritä käyttää sen voimia. Kuin tekisit kaiken takaperin. Uskon, että olen voinut turvata teidät kaikki.”
”Sanoit, että tämä on suuri loitsu, muttet kertonut, miten päihität sielunsyöjät”, Miriam sanoi ja joutui korottamaan ääntään, jotta se kuului mekastuksen ja heidän ympärilleen ilmestyneen tuulenpuuskan läpi. Tyttöjen hiukset lepattivat ilmavirrassa, joka oli ilmaantunut huoneeseen kuin tyhjästä ja Cecilie painoi silmänsä kiinni.
Olivia henkäisi. ”Aiotko kutsua jälleen auringon?”
”En”, Cecilie vastasi ja toivoi, että kaksikko olisi viimein hiljaa. Hänen olisi keskityttävä. ”Kutsun jotain muuta.”
”Cecilie-”
”Minä lupasin hoitaa tämän”, noitatyttö vastasi terävästi. ”Sinä sanoit luottavasi minuun, eikö niin?”
Tämän jälkeen noitatyttö ei kuullut enää vastalauseita. Hän tunsi Olivian puristavansa kättään merkiksi sanojen ymmärtämisestä ja se antoi lisää voimaa keskittyä loitsuun. Cecilie tiesi käyttävänsä Miriamin ja Olivian voimia taian muodostamiseen, mutta tällä kertaa hän oli varmempi kuin aiemmin. Tällä kertaa tytöt eivät auttaisi suoraan voimilla. Hän hyödyntäisi kristalleja välikappaleina, aivan kuten Tanya oli neuvonut. Hän muodosti pyyntönsä kohti taivaita ja toivoi, että kristallia koskevat tarut olivat tosia.
Kaikki tapahtui salamannopeasti. Tuulenpuuska huoneessa puuttui pyörremyrskyksi, joka laantui aivan yhtä nopeasti kuin oli syttynytkin. Cecilie tunsi kohoavansa korkealle, lentävänsä ilmassa huimaa vauhtia ja hänen oli avattava silmänsä. Hänen hahmonsa täyttyi koko salin, mutta kädet, jotka hän näki edessään, eivät olleet hänen. Iho hohti kuin kulta, sormet olivat pitkät ja laihat. Polte oli niin kova, että Cecilie ei ollut varma, kiljuiko ääneen vai ainoastaan päänsä sisällä. Hän ei hallinnut liikkeitään, hän kykeni vain kärsimään tulen poltetta, joka oli ympäröinyt hänet. Liekit tuntuivat kulkevan pitkin hänen suoniaan ja polttavan pois vähäisenkin ihmisyyden tunteen.
Ote Cecilien sormista lipesi yllättäen ja Olivia huudahti hämmennyksestä huomatessaan Cecilien hohtavan. Voima, jonka Olivia oli tuntenut kulkevan kehonsa läpi, oli tuntunut valtavalta ja jokainen sen tuoma sykäys oli tuntunut tulikuumalta. Polte yltyi hetkeksi niin kovaksi, että kyyneleet kohosivat Olivian silmiin ja hän haukkoi henkeä.
Miriam katsoi yhtä hämmentyneenä noitatyttöä, ja koko salin väki tuntui pysähtyneen, kun Cecilie hahmo kasvoi yllättäen. Hohtava keho kohosi kattoon asti. Olivia kompuroi jaloilleen ja perääntyi. Miriam törmäsi Troyhin, joka auttoi tyttöä pysymään jaloillaan ja saattoi hänet nopeasti kauemmas kasvavasta ja hohtavasta hahmosta, jonka paikalla Cecilie oli vielä hetki sitten ollut.
Huoneessa kaikui hetken huuto ja Olivia käännähti katsomaan. Huoneessa olleet sielunsyöjät lyyhistyivät maahan. Heidän silmänsä paloivat kirkkaanpunaisina, ennen kuin väri niissä sammui elämän katoamisen myötä. Ruumiit kaatuivat lattialle ja kuningattaren mukana olleet sotilaat saattoivat laskea miekkansa. Lähellä valtaistuintuoliaan taistellut Drake tuijotti ilmestynyttä hahmoa kalpein kasvoin. Alex oli käyttänyt tilaisuuden hyväkseen ja rynnännyt Ethanin luo. Hän oli asettanut veljensä nojaamaan seinää vasten ja he katsoivat nyt yhtä hämmentyneinä noitatytön paikalle ilmaantunutta hahmoa.
”Ei voi olla”, Drake sanoi hiljaa. Kaunis hahmo alkoi muotoutua ihmismäisemmäksi ja sen valtava hohde haihtui, vaikka iho olikin yhä kullanvärinen. Hahmo oli nainen, tummatukkainen ja pitkä, valtavan suuri kuin patsas, ja sen silmät kääntyivät kylminä katsomaan Drakea.
”Olette vapauttaneet minut”, nainen puhui. Sen ääni oli kylmä, ilman erityistä sointia. Olivia katsoi hämillään hahmoa ja yritti tunnistaa jotain Ceciliemäistä, mutta hänen hovinoitansa tuntui kadonneen täysin.
”Cecilie?” Olivia kysyi varovasti, muttei uskaltanut lähestyä hahmoa. Polte rinnassa hälveni, mutta jätti onton kolon tilalleen. Nainen vilkaisi häntä, liikuttaen hyvin hitaasti päätään.
”Se ei ole nimeni”, nainen vastasi. ”Olen elämän jumalatar.”
Draken henkäys sai naisen kääntymään jälleen miestä kohti. Jumalatar kohotti suuren kätensä ja Drake kääntyi paetakseen, mutta oli liian hidas. Jumalatar tarttui miehen hahmoon helposti ja puristi sen nyrkkiinsä. Olivia ei halunnut katsoa, muttei kyennyt kääntämään kasvojaan poispäin.
”Olet käyttänyt voimiani pahuuteen”, jumalatar lausui. ”Olet saava siitä rangaistuksen.”
Jumalatar puristi kätensä tiukasti nyrkkiin. Olivia ei kuullut huutoa tai muutakaan ääntä. Veri roiskahti ja luut rutisivat, kun jumalatar puristi Draken kehon pelkäksi tomuksi kädessään.
Tomu ja luun muruset tippuivat korkealta jumalattaren kädestä yhtenä jykevänä ryöppynä ja Olivia tajusi perääntyä vasta, kun Blade kiskoi häntä käsivarresta taaksepäin. Jokin vihreä ja kimmeltävä putosi tomun seassa ja kilahti osuessaan lattiaan. Jumalatar käänsi nyt päätään kuin katselisi patsaan silmillään vielä huoneeseen jäänyttä joukkoa.
”Te.” Hahmo piti pienen tauon ja sen katse pyyhki huoneessa olijoita. ”Tiedän, että olette käsitelleet kristallia”, jumalatar sanoi ja ojensi kätensä heitä kohti, jolloin kaikki jaloillaan pysyvät väistivät äkkiä taaksepäin.
”Olemme rauhan asialla”, Olivia kiirehti sanomaan pysähdyttyään. Hän oli aina uskonut jumaliin, oli rukoillut niiltä suojelusta. Hän ei suostunut uskomaan, että jumalatar olisi vihamielinen tai heille vaaraksi. ”Ystäväni Cecilie auttoi sinua vapautumaan.”
Jumalatar näytti nyt pohtivan asiaa ja hahmo veti kätensä takaisin. Olivia kuuli Miriamin pinnallisen hengityksen, kun tyttö tuijotti jumalattaren hahmoa silmät selällään.
”Olkaa kirotut. Olette löytäneet toiset kristallit. Hallinneet niitä.” Jumalattaren ääni kaikui huoneessa ja hetken Olivian teki mieli peittää korvansa kovaa ääntä vasten. Hän kuitenkin pakottautui pysymään paikoillaan ja hän kohtasi jumalattaren katseen. Nainen ei näyttänyt tyytyväiseltä.
”Olkoon rangaistuksenne sen mukainen. Jokainen tässä huoneessa, joka on koskettanut voimieni lähdettä, saa kokea pahimman painajaisensa.”
Olivia avasi suunsa, vaikka ei tiennyt, mitä olisi sanonut vastalauseeksi. Hän ei kuitenkaan ehtinyt ottaa kuin askeleen eteenpäin, kun voima-aalto pyyhkäisi huoneen läpi kuin tuuli ja sai tytön painamaan päänsä. Blade veti hänet takaisinpäin käsivarsi kasvojen suojana. Tuulen tyyntyessä Olivia kuuli jumalattaren sanoja, jotka kuulostivat loitsulta.
”Missä noitatyttö on?” Blade kysyi kuiskaten.
”Luulen, että hän muuttui…”, Olivia empi. ”Jumalatar ilmestyi hänen tilalleen.”
”Tuo ei ole hän”, Blade sanoi hiljaa ja Olivia uskaltautui hetkeksi irrottamaan katseensa jumalattaresta vilkaistakseen miestä. ”Jos hän vapautti jotain noin valtavaa ja voimakasta…”
”Voiko hän olla kunnossa”, Olivia viimeisteli miehen lauseen. ”Cecilie sanoi tietävänsä, mitä hän tekee, mutta… En tiedä, ehkä tämä ei ollut sitä, mitä hän aikoi.”
Blade ei vastannut, mutta Olivia näki huolen tämän silmissä. Tyttö kääntyi jälleen katsomaan jumalatarta, jonka sanat tuntuivat yhä kaikuvan huoneessa. Kuningattaren päässä kuhisi kymmeniä kysymyksiä, mutta oli vaikeaa tietää, mistä aloittaa. Samalla häntä huoletti, mitä hänen hovinoidalleen oli tapahtunut.
Hiljennyttyään jumalatar kohotti päänsä ja tuijotti kauas tyhjyyteen, jonnekin katon ja seinän rajamaastoon.
”Minun on aika viimein liittyä sisarusteni joukkoon”, jumalatar sanoi viileällä äänellään. ”Vien voimani mukanani, se olkoon osa rangaistustanne.”
Olivia tunsi pienen hätäännyksen valtaavan hänet. Kirouksen asettaminen tuntui vaaralliselta, vaikka vielä hän ei pystynyt tuntemaan ainakaan minkäänlaista muutosta kehossaan. Oli niin paljon kysyttävää, niin paljon asioita, joita hän ei ymmärtänyt.
”Odota”, Olivia pyysi korottaen ääntään. Jumalatar katseli häntä, mutta kivisistä kasvoista ei pystynyt päättelemään mitään.
”Kuinka Drake kykeni käyttämään kristallia? Me emme aikoneet pahaa, kuten hän. Ijsin kivi valitsi Miriamin ja… pääkaupungista löytynyt kristalli reagoi minun kanssani”, Olivia selitti.
”Kivi valitsi hänet.” Jumalattaren vastaus oli kylmän tunteeton.
”Ne ovat siis kaikki osa sinua?”
”Aikanaan he kahlitsivat minut”, jumalatar aloitti. Hänen äänensä tuntui kaikuvan hetken salissa. ”He jakoivat voimani, kivillä on omat nimensä. Hallinta. Parantaja. Kolmas suojelija. Viimeinen tuhon tuoja.”
Olivia painoi vaistomaisesti käden kaulalleen, vaikka kristalli ei enää ollutkaan hänellä. ”Mutta entä viides?”
Jumalatar katseli hetken hiljaisena nuorta kuningatarta. ”Viides on elämän antaja.”
Yhtäkkinen hohto valtasi jumalattaren aivan kuten aiemmin naisen ilmestyessä. Hahmo haihtui kultaisena sateena, joka laskeutui maahan kuin sankkana lumipyrynä. Olivia kohotti käden suojaamaan kasvojaan ja tunsi jälleen loitsun poltteen kehossaan, samanlaisen kivun kuin Cecilien vapauttaessa jumalattaren. Kipu vain kasvoi, eikä himmentynyt kuin liekkejä ei tukahduttaisi mikään. Pieni nykäys tuntui rikkovan jotakin tytön sisällä. Aivan kuin sydän murtuisi. Tyttö vilkaisi Bladea, joka vaikutti tuntevan saman kivun.
Kultaisen pölyn laskeuduttua kuningatar tähysi jälleen kohtaan, jossa jumalatar oli ollut. Kultapöly oli kadonnut osuttuaan maahan. Cecilie makasi lattialla kyljellään, hiljaisena ja silmät suljettuina. Olivia juoksi huomaamattaan tytön luo ja tajusi Cecilien rannetta puristaessaan, että Blade oli hänen vieressään. Cecilien iho oli polttavan kuuma. Miriam ja Troy kiiruhtivat kuningattaren vierelle.
Blade painoi sormensa noitatytön kaulalle ja odotti hetken.
”Hän on hengissä”, Blade totesi hiljaa, ja Olivia huomasi hengittävänsä kuin hukkumista pelkäävä, nopeita ja paniikinomaisia vetoja. ”Rauhoitu. Hän hengittää.”
Olivia veti yhä sisäänsä haukkovia henkäyksiä ja painoi silmänsä hetkeksi kiinni.
”Hän ei kertonut… Tuollainen loitsu ja meidän piti olla osa sitä…”
”En tuntenut sitä”, Blade sanoi hiljaa. ”Tai en samalla tavalla, en loitsua. Odotin, että se iskisi minuunkin noitatytön tarvitessa sinua. Nyt se lähinnä…”
”Tuntuu niin tyhjältä”, Olivia kuiskasi. ”Jumalatar sanoi vievänsä voimansa mennessään. Luuletko että hän rikkoi yhteyden?”
Blade ei kuitenkaan vastannut mitään. Olivia puristi silmänsä kiinni ja hellitti hieman otettaan Cecilien kädestä, jottei satuttaisi tyttöä. Viimein tyttö uskalsi itkeä. Hänen hartiansa lysähtivät ja polvet painuivat kovemmin lattiaa vasten. Drake oli mennyttä. He olivat voittaneet.