TRUST 2 - LUPAUS
12.luku: Painajaisteni vanki
Taran lempeät kutsut ja silitykset herättivät Olivian. Aamu oli jo valjennut ja hän oli selvästi nukkunut tavallista pidempään. Olivia oli yhä väsynyt nukahdettuaan vasta aamuyöllä, herättyään painajaisesta ja valvottuaan sen jälkeen, yksi huutoon heränneistä hovinaisista vierellään.
”Olenko myöhässä?” Olivia kysyi unisesti.
”Siirsimme kokousta muutamalla tunnilla eteenpäin”, Tara ilmoitti rauhallisesti. ”Voitte syödä aamiaisen täällä.”
Olivia kiitti hovinaistaan ja nousi pukeutumaan yhä haukotellen. Häntä kadutti hieman, koska oli nukkunut liian myöhään ja vaivannut muita aikataulujen muutoksella, sillä tavallisesti hän hoiti mahdollisimman tunnollisesti kaiken juuri oikealla minuutilla.
Päivänvalosta huolimatta tytön mielessä oli jatkuvasti yön painajainen. Drake oli päässyt hänen uniinsa uudelleen, eikä hänen uhkauksensa ollut yhtään vaatimattomampi. Oliviaa kylmäsi ajatellakin miestä. Kipu oli tuntunut niin aidolta, että hän melkein ihmetteli, miksei kylki ollut kipeä ja arka hereillä ollessakin.
Yhä vahvemmin hänestä tuntui, että asiasta oli puhuttava muille. Hän oli ollut paljastamassa painajaisensa edellisenä päivänä Cecilielle, mutta ei ollut lopulta kyennyt muodostamaan pelkojaan sanoiksi. Jotenkin hänen unessa tuntemansa heikkous jopa nolotti häntä.
Painajaisesta puhuminen saisi kuitenkin odottaa aamupäivän. Hänellä oli töitä.
Tyttö pukeutui yksinkertaiseen, tummansiniseen mekkoon. Hihat olivat pitkät ja levenivät laajasti hihansuista. Edestä näkyi hameen vaalea kaistale, samoin kuin hihojen sisäpuolelta. Vyötärön kohdalla oli kirjailua, kuin vyönä.
Aamiaisen ja pukeutumisen jälkeen Olivia kiiruhti huoneestaan käytävään. Häntä odotti tuttu punatukkainen sotilastyttö ja Olivian täytyi vain hetki pinnistellä muistaakseen tytön nimen. Hän huomasi, miten Amelian kasvot näyttivät hyvin nuorilta, kun hiukset oli solmittu pitkälle palmikolle. Olivia arveli tytön olevan lähellä omaa ikäluokkaansa.
Amelia kumarsi hiukan päätään kuningattaren saapuessa. Olivia tunsi pienen hyvänolon sykäyksen kuin pelkkä Amelian läsnäolo olisi helpottanut painajaisen jälkeistä pahaa oloa. Tyttö ei kuitenkaan näyttänyt huomaavan mitään vaikutusta. Hän neuvoi Olivialle salin, jossa häntä odotettiin ja kuningatar kiitti häntä hiljaa. Amelia näytti olevan vastuussa hänen vahdistaan sinä päivänä, sillä tyttö seurasi häntä kokoushuoneen ovelle asti ja jäi sitten sen edustalle odottamaan toisen sotilaan seuraksi.
Virkamiehet istuivat jo pöydän ääressä. Jokainen kuitenkin nousi kuningattaren astuessa huoneeseen ja Silas kumarsi ensimmäisenä päätään tytölle. Olivia istuutui ja muut istuutuivat hänen jälkeensä. Tuolien jalat kolisivat lattiaa vasten, kun jokainen asettui lähemmäs pöytää ja paperipinojaan. Muistiinpanoja, karttoja, listoja, pöytäkirjoja, kaikkea, mitä vain täytyi kirjata jostakin syystä ylös.
Puheenvuorot tuntuivat kestävän sinä päivänä pitkään. Olivia ei selitellyt myöhästymistään, mutta hänestä tuntui kuin koko virkamiesten joukko kostaisi sitä, että he olivat joutuneet odottamaan tai muutamaan aikataulujaan. Monia asia tuntui menevän kuningattarelta ohitse, eikä hänen keskittymisensä ollut kovinkaan onnistunutta. Joku puhui mustasta ratsastajasta, joka oli havaittu lähikylissä kylvämässä tuhoa, mutta keskustelun lopuksi Olivia ei ollut perillä siitä, oliko keskusteltu sadusta, huhusta vai tosiasiasta.
Hiukan ennen kokouksen loppua, Olivia kutsui sotilaita ovelta ja lähetti Amelian hakemaan Miriamin ja Alexin. Kaksikko oli jo aiemmin puhunut virkamiesten edessä, joten kuningatar ei odottanut heidän osallistuvan kokoukseen.
Olivia pyysikin Miriamia ja Alexia jäämään kokouksen jälkeen hänen seuraansa. Virkamiehet kulkivat pois tasaisena virtana ja osa vielä nyökäytti hyvästiksi kuningattarelle. Olivia nyökkäsi vastaukseksi jokaiselle ja keskitti sitten huomionsa takaisin vieraisiinsa. Saatuaan yhdeltä hovineidoista tiedon, että Cecilie vietti aikaansa kirjastossa, he suuntasivat kulkunsa sinne, ja Olivia pyysi kutsumaan paikalle myös Bladen ja Troyn, jotta koko porukka saisi kuulla hänen kertomansa samalla kertaa.
He löysivät Cecilien hautautuneena tutkimuksiin. Hänellä oli pöydällä esillä useampi kirjapino sekä valtavat määrät papereita, joille hän raapusti tekstiä tai joista hän etsi jotakin tärkeää yksityiskohtaa. Olivia ei ollut aina tiennyt noituuden olevan niin monimuotoista tai että hänen hovinoitansa oli tehtävä näin paljon selvitystyötä. Siksi Cecilien tapa työskennellä onnistui aina yllättämään hänet.
Pöydällä oli myös jäljennöksiä tyrmistä ja kellareista löytyneistä piirroksista. Olivia tunnisti kuvan kristallien luomisesta ja pohti, oliko hovinoita saanut mitään selville.
"Cecilie, meidän pitäisi puhua. Minulla on kerrottavaa kaikille", kuningatar aloitti tultuaan pöydän ääreen. Tyttö kohotti katseensa varovasti ennen kuin palasi kirjan pariin ja nyökkäsi. Alex ja Miriam keskustelivat jostakin hiljaa ja asettuivat istumaan pehmeille tuoleille kauemmas korkeista kirjahyllyistä. Olivia istuutui myös, muttei saanut levottomuuttaan rauhoittumaan. He odottivat Troyn ja Bladen saapuvan, ja viimein oven sulkeuduttua Bladen takana, he saattoivat aloittaa.
"Kutsuin kaikki tänne, koska minulla on uutta kerrottavaa. Illalla… Tai yöllä sattui eräs asia", Olivia aloitti epävarmasti kun kaikki olivat istuneet. Blade jäi tapansa mukaan seisoskelemaan kirjahyllyn vierelle. Olivian itsensä oli noustava ylös, sillä paikoillaan pysyminen tuntui liian hankalalta. Kaikkien katseet olivat suuntautuneet häneen, mutta surukseen kuningatar huomasi Cecilie laskevan katseensa pian pois ja katselevan tyhjyyteen. Oli yllättävän vaikea kertoa unesta näin suurelle porukalle. Tyttö muisti ensimmäisen kerran, kun hän oli maininnut unistaan Bladelle, eikä mies ollut silloin aluksi uskonut häntä.
"Minä… Näin unen edellisenä yönä tai oikeastaan se ei ollut pelkkä uni. Näin Draken.”
Huoneeseen tuntui laskeutuneen täysi hiljaisuus.
”Se oli… Drake otti minuun yhteyttä. Hän tunkeutui uniini noituuden avulla saadakseen minulle viestin", Olivia selitti ja katseli, miten kuuntelevan joukon ilmeet vaihtuivat. Cecilie oli yllättäen havahtunut mietteistään ja näytti miettivät kuningattaren sanoja. Miriam oli kurtistanut kulmiaan, eikä varmaan ollut koskaan aiemmin kuullutkaan moisesta. Troy ja Alex näyttivät hämmentyneiltä, mutta kumpikin peitti ilmeensä nopeasti. Olivian katse pysähtyi Bladeen, joka katseli häntä tummansinisillä silmillään tällä kertaa ilman epäilystä.
"Otti yhteyttä unen kautta? Mitä se tarkoittaa?" Alex puuttui puheeseen.
”Aika ilmiselvää. Meillä on tässä sopassa jo yksi jääprinsessa maagisine kristalleineen. Ei tuo unissa kävelevä ja murhanhimoinen maailmanvaltaaja ole yllätys”, Blade tuhahti ja kumma kyllä, Cecilie virnisti ja peitti sitten nopeasti kasvonsa. Olivia vilkaisi tuimasti Blade, mutta keskittyi sitten jälleen muihin.
"Olen nähnyt tällaisia unia… Tai saanut tällaisia yhteyksiä aikaisemminkin", Olivia vastasi. "Kun äitini oli kateissa, hän sai minuun yhteyden unien avulla. Silloin vain ymmärsin hyvin myöhään, että ne olivat totta…"
"Mikä Draken viesti oli?" Blade kysyi selvästi vakavoituen.
Olivia ei halunnut katsoa miestä ja onnistuikin irrottamaan katseensa, jotta saisi varmuutta sanoihinsa. Tuntui pahalta, että he olivat juuri puhuneet siitä, miten heidän olisi oltava avoimempia toisilleen, ja jo nyt hän ei halunnut paljastaa kaikkea Bladelle. Tyttö yritti etsiä sisältään suuttumusta siitä, ettei Bladekaan ollut aiemmin kertonut kaikkea heitä sitovasta loitsusta, mutta ei silti saanut suljettua pois syyllisyyden tunnetta.
"Drake tahtoo kristallin ja on valmis hyökkäämään myös pääkaupunkiin saadakseen sen. Hän luuli voivansa suostutella minut luovuttamaan kristallin hänelle, jotta valtakunta jäisi rauhaan", Olivia sanoi tukahtuneella äänellä ymmärtäen samalla, miten hankalia päätöksiä hän teki. Hän uskoi tekevänsä oikein, mutta olisiko parempi, jos hän voisi joskus vain luovuttaa ja taata kansalaistensa turvallisuuden helposti, kivuitta?
"Miten uni eteni?" Cecilie kysyi vaimealla äänellä, kuin tyttö ei haluaisi puhua laisinkaan. Olivia nielaisi ja kertoisi sitten niin tarkkaan kuin muisti. Jostakin syystä hän ei saanut sanotuksi, että uni oli toistunut edellisenä yönä uudelleen. Hän ei paljastanut, mitä Drake oli luvannut vastalahjaksi.
"Ensin tuntui, kuin en olisi nukahtanutkaan. Drake puhui minulle, uhkaili ja minä kieltäydyin hänen… tarjouksestaan. Hän iski minua veitsellä. Ja se kipu… Se oli kuin aitoa, vaikka en tiedä… Tarkoitan, että se tuntui kuin minua olisi oikeasti satutettu. Heräsin siihen kipuun", Olivia selitti.
”Voiko häntä suojata näiltä unilta?” Blade halusi tietää. Ennen kuin hovinoita ehti vastata, kysymys herätti kuitenkin lisää keskustelua
”Miten hän kykenee tuollaiseen?” Alex kysyi tyrmistyneenä. ”Ja miksei hän ole iskenyt meihin muihin? Tai Miriamiin, jolla kristalli on?”
”Ehkä hänellä on jotakin, mikä vahvistaa yhteyden kuningattareen”, Cecilie sanoi uupuneesti. ”Osaan vain arvailla.”
”Tämä tarkoittaa siis sitä, että hän voi yrittää hyökätä kenen tahansa uniin? Satuttaa meistä ketä vain?” Miriam kysyi.
Cecilie vain pudisti hitaasti päätään. Olivian teki mieli halata tyttöä, mutta pelkäsi, ettei tämä halunnut juuri nyt läheisyyttä.
”Kaikki tämä vain osoittaa entistä enemmän, että Drake on tosissaan”, Alex sanoi terävästi. ”Meidän pitää tehdä jotakin. On jo aika toimia.”
”Sitä tässä on yritettykin. Sieltä suunnalta voisi välillä sadella ideoita, ihan konkreettisia sellaisia”, Blade totesi ärtyneenä ja risti kädet rinnalleen.
Pitkään hiljaa ollut Troy puuttui puheeseen ennen riidan alkamista.
”Voisimme lähteä Ijsiin. Kristallin vieminen olisi pelkkä tekosyy päästä sisään. Voisimme taistella.”
Kukaan ei sanonut hetkeen mitään. Oliviasta idea vaikutti hankalalta, mutta hänellä itsellään ei ollut ehdottaa toistakaan keinoa.
”Tämä tarkoittaa sitä, että minun on lähdettävä viemään kristallia”, Olivia totesi ja laski kätensä pöydälle, jonka ääressä Cecilie työskenteli.
”Ei”, Blade totesi terävästi, mutta korottamatta ääntään. Olivia vain vilkaisi miestä varoittavasti. Bladen ei pitäisi puuttua tähän.
”Olemme piileskelleet ja odottaneet aivan tarpeeksi kauan”, kuningatar myönsi. ”Miriam ja Alex ovat oikeassa. Troy myös. Jos minun kotini olisi vaarassa tällä tavalla… Kun pääkaupunki oli vaarassa, halusin palata. Olin valmis taistelemaan.”
”Lähdemme siis kohti Kaanahia”, Alex varmisti.
”Niin”, Olivia huokaisi ja istahti alas pöydän ääressä olevaan tuoliin. Hän tunsi itsensä uupuneeksi. ”Minun on varmistettava kuinka monta meitä on lähdössä. Ensin kohti Kaanahia, missä toivottavasti saamme lisää apua. Sitten Ijsiin, ennen kuin Drake päättää itse lähteä meitä kohti.”
”Olen valmistellut loitsua”, Cecilie sanoi yllättäen hiljaa. Kaikkien katseen kääntyivät kohti hovinoitaa, joka käänsi katseensa joutuessaan niin monen silmäparin kohteeksi. ”Se ei ole valmis, eikä välttämättä edes onnistu. Mutta se on jotakin erilaista, jotakin, mitä voisin toteuttaa ilman vaaraa. Tarvitsen siihen sinua, Olivia. Ja Miriamia.”
Kumpikin tytöistä katsoi noitatyttöä, vilkaisi toisiaan ja Olivia huomasi nyökkäävänsä jo ennen kuin oli tehnyt päätöksen.
”Tietysti me autamme.”
”Siinä on vielä työtä. Olen vähän kuin… umpikujassa. Mutta yritän selvittää tämän.”
Olivia päästi ilmat keuhkoistaan ja katseli sitten kaikkia huoneessa olijoita.
”Lähtö on siis päätetty.”
”Kiitos”, Miriam sanoi, mutta Olivia pystyi kohtaamaan tytön katseen vain hetkeksi. Hän edelleen mietti, oliko tehnyt oikein. Miriam ja Alex poistuivat kirjastosta vilkkaasti keskustellen. Troy kumarsi lyhyesti ja katosi kaksikon perään varsin pian. Blade tuijotteli vastapäistä kirjahyllyä synkän näköisenä ja Cecilie vilkaisi jäljelle jäänyttä kaksikkoa kuin riitaa odottaen.
”Vaikutatte siltä, että teidän täytyy puhua”, noitatyttö sanoi hiljaa ja keräsi tavaransa. Hän poistui äänettömästi huoneesta jättäen Olivian ja Bladen vaivaantuneeseen hiljaisuuteen.
Olivia tunsi olonsa kehnoksi. Vaikka hän oli kertonut unista ja Draken uhkauksista, hän oli silti valehdellut. Drake tiesi enemmän kuin olisi pitänyt ja osasi jopa tarjota jotakin sellaista, mitä Olivia olisi voinut kuvitella haluavansa. Juuri muutama päivä sitten hän oli puhunut Bladelle rehellisyydestä ja avoimuudesta, mutta nyt hän itse tietoisesti piilotteli asioita. Miten tekopyhä hän oli.
Tyttö kuitenkin rohkaisi mielensä ensimmäisenä.
”Et halua minun poistuvan pääkaupungista”, hän totesi hiljaa aloittaakseen keskustelun.
”Sinä olet kuningatar. Et oikeastaan voi poistua, sinua tarvitaan täällä”, Blade sanoi tuijottaen edelleen itsepintaisesti kirjojen selkämyksiä.
”Jos tämä koskee sitä, että pelkäät turvallisuuteni puolesta, ymmärrän kyllä, mutta olen ollut vaarassa ennenkin ja-”
”Sinä olet ainoa hallitsijasuvun jäsen”, Blade muistutti.
”Minun täytyy.” Olivian ääni vaikutti tukahtuvan. Hänen kurkussaan tuntui olevan palanen, joka kuristi ja ahdisti. Miksi heidän täytyi nykyisin olla kaikesta eri mieltä?
”Minun ei tarvitse pitää siitä.” Blade huokasi hiljaa. ”Miksen tuntenut Draken hyökkäyksiä uniisi? Eikö sen olisi kuulunut vaikuttaa minuunkin?”
”En tiedä”, Olivia sanoi ymmärtäen vasta nyt miettiä asiaa. ”Ehkä se ei vaikuttanut sinuun, koska mikään painajaisista ei ollut todellista, ei oikeasti. Se ei ollut fyysistä kipua. Se kaikki tapahtui kai mielessäni.”
Blade vain hymähti jokseenkin myöntävän kuuloisena.
”Jos hän haluaa vahingoittaa sinua tällä tavoin, voimme tuskin olettaa sinun olevan turvassa, jos lähdet kohti Ijsiä”, Blade tokaisi.
”Et ymmärrä”, Olivia huokaisi.
”Selitä sitten.”
”Blade, hän uhkasi pääkaupunkia. Minun kansaani”, Olivia sanoi lopulta. ”Drake haluaa joka tapauksessa selvästi kohdata minut. En voi antaa pääkaupungille tapahtua sellaista, mitä vasta vuosi sitten tapahtui. Me olemme vieläkin toipumassa taistelusta. Minun takiani ei saa enää tapahtua sellaista.”
Vihdoin Blade käänsi katseensa kuningattareen. Hänen silmänsä olivat surulliset ja kasvoista paistoi hyvin vanha suru, joka sai Olivia muistamaan, miten pitkään Blade oli jo elänyt, ja silti tämän kasvot saattoivat näyttää niin nuorelta.
”Tiedän, että olet loistava hallitsija. Silti… ajattelet taas liikaa. Pistät kaikki muut itsesi edelle.” Bladen käsi haroi hänen mustaa tukkaansa entistä sotkuisemmaksi samalla kun hän puhui. Olivian kasvoilla kävi surumielinen hymy.
”Niinhän minulla on tapana tehdä.”
Vielä illalla ruokailujen jälkeen Blade liittyi Olivian seuraan yhteen oleskeluhuoneista. Kuningatar oli väsyneen näköinen, kuten melkein jokainen linnassa tuntui sillä hetkellä olevan. Bladesta tuntui, että heidän porukkansa, vieraat mukaan lukien, ei muuta tehnytkään kuin stressaantui ja ahdistui. Jos Drake oli halunnut aiheuttaa pelkoa, siinä tämä oli jo onnistunut.
Suunnittelun jälkeen heillä olisi uusi matka edessään. Blade ei ollut varma, oliko heillä parhaat mahdollisuudet päihittää Drake Ijisissä. Mies oli vallannut kaupungin ja he olivat jo edellisellä matkallaan todenneet, ettei kaupunkiin kulkeminen tapahtunut ihan noin vain. Voisivatko he muka marssia sisään pieni armeija mukanaan?
Kaksikko istuskeli pehmeällä sohvalla hiipuvan takkatulen ääressä. Ulkona oli hämärää ja tuulesta päätellen pian myrskyäisi. Sadepisarat ropisivat ikkunaan.
Olivia painoi päänsä Bladen hartiaa vasten. He olivat keskustelleen jonkin verran, kuitenkin vältellen päivän aikana puhuttuja asioita. Hiljaisuus tuntui kuitenkin pitkään vievän voiton. Blade kietoi kätensä tytön hartian ympäri ja piti tätä lähellään. Tyttö käpertyi hänen viereensä niin, että sinisen mekon helma nousi ylöspäin.
”Ehkä sinun olisi parempi käydä jo nukkumaan”, hän sanoi hiljaa samalla, kun kuljetti sormiaan tytön hiuksissa.
Olivia vain pudisti päätään.
”Saattaisit tarvita lepoa”, Blade yritti ehdottaa. Hän huomasi, miten Olivia selvästi kamppaili ajatustensa kanssa.
"En uskalla nukahtaa."
Tunnustus oli vaimea, melkein pelokas. Tietysti näiden painajaisen jälkeen tytön oli liian vaikea saada nukutuksi. Selvästi hän jännitti uneen vaipumista, jolloin hän saattaisi joutua kohtaamaan Draken uudelleen. Ulkona jyrisevä ukkonen ja sateen raivoisa ropina häiritsivät varmasti yhtä lailla.
"Jää tähän sitten", Blade myöntyi uskoen tytön nukahtavan ennen pitkää. "Puhutaan."
"Kerro siitä, kun vielä matkustit ja kuljit paikasta toiseen. Sinun äänesi rauhoittaa."
Blade kurtisti kulmiaan, mutta antoi Olivian nojata itseensä samalla kun hän puhui tytölle. Aiemmin häntä oli häirinnyt, että Olivia oli liian rauhallinen hänen seurassaan. Nyt tuntui hyvältä, että tyttö tunsi olonsa turvalliseksi hänen lähellään.
Ei kestänyt kovinkaan kauaa, kun Olivia jo nukkui, ja Blade nosti tytön syliinsä, jottei joutuisi herättämään tätä. Kylkeä kivisti hetken hänen lähtiessään kohti Olivian huonetta, mutta kipu unohtui pian. Oli erilaista kantaa Oliviaa nyt, kun hän tunsi tytön painon ja lämmön sylissään. Aiemmin toisen piteleminen tuntui vain nostamiselta, varomiselta, jottei vahingossa satuttaisi ketään, mutta nyt hän ikään kuin tunsi elämän tytön sisällä.
Päästyään useamman kerroksen ylemmäs ja Olivian huoneen käytävän päähän, Blade joutui pysähtymään kohdatessaan sotilaat, jotka seisoivat vahdissa.
"Hän nukahti oleskeluhuoneessa", Blade selitti toisen sotilaista tullessa lähemmäs. "En viitsi herättää häntä, kun hän viimein uskalsi nukahtaa sen painajaisen jälkeen."
"Hänen korkeutensa yksityisiin tiloihin ei lasketa ketään ilman lupaa."
Bladen teki mieli pyöritellä silmiään. Hän ei viitsinyt mainita, että oli käynyt huoneessa aiemminkin (silloin vartijoiden ohi livahtaminen oli vielä ollut helppoa).
"Kannan vain hänet sinne, sen kun tulette mukaan vahtimaan."
Toinen vartijoista oli sillä välin kadonnut käytävään ja saapui sieltä joku hovinaisista mukanaan. Blade tunnisti Taran ja huomasi naisen hymyilevän hänelle.
"Blade-herralla on lupa. Tulkaa vain", nainen viittoili ja sai vartijat päästämään Bladen kuningatar sylissään käytävään. "Hyvä, että hänen korkeutensa vihdoin nukahti. Olin huolissani."
Olivian huoneen ovelle päästyään Tara piteli ovea auki ja toivotti hyvää yötä Bladen laskiessa Olivian tytön sängylle. Olivia taisi olla puolittain hereillä, sillä tyttö tarrasi kädellään Bladen paitaan ja mies joutui irrottamaan sormet varovasti puristuksesta. Blade vilkaisi ovelle hieman myöhässä nähden sen jo sulkeutuvan. Häntä kummastutti, että Tara oli yksi niistä harvoista, joka luotti häneen ja uskalsi jättää hänet yksin kuningattaren kanssa. Vahdissa olleet sotilaat olivat jo tehneet selväksi, etteivät koskaan olisi sallineet sellaista.
Jopa nukkuessa kuningattaren kasvoille tuntui jääneen ahdistunut, ei täysin rentoutunut olo. Liikaa huolia yhden ihmiselämän ajaksi, Blade tuumasi ja siirsi varovasti ruskean hiussuortuvan tytön kasvoilta. Hän tunsi halua jäädä ja laskeutua tytön viereen nukkumaan, vetää tämän viereensä ja kuunnella Olivian hengitystä, kunnes hän itse nukahtaisi.
Vartijat tulisivat kuitenkin etsimään häntä, jos he eivät vähään aikaan kuulisi hänen palaavan kuningattaren huoneesta. Bladen kasvoille nousi tahtomattakin hymy, kun hän poisti kengät tytön jalasta. Mikä ihme hänet oli saanut rakastumaan kuninkaalliseen?
Blade käänsi peiton kulman Olivian ylle peittämään tämän sinisen mekon. Hän lähti huoneesta vilkaisematta taakseen, jättäen tytön rauhallisesti nukkumaan ja toivoi, että Olivia saisi viimein levätä yönsä rauhassa.
Sinä yönä pimeyden läpi tunkeutui hahmo pukeutuneena samaan öiseen mustuuteen. Hän kulki ratsastaen mustalla ratsulla, jonka vauhti oli yliluonnollisen nopea. Ilma tuoksui sateiselle illan ukkosmyrkyn jäljiltä. Hevosen kaviot eivät kuitenkaan piirtäneet yhtäkään jälkeä mutaiseen katuun, eikä kulkija pitänyt ääntä liikkuessaan.
Hahmon saapuessa kuninkaallisen linnan porteille, ratsu haihtui varjoiksi ja hän itse laskeutui hämmästyneiden vartijoiden eteen sulavasti kuin kissa. Hänen miekkansa kohtasi vastustajat kahdella nopealla sivalluksella. Sotilaat vaipuivat maahan, eikä mikään estänyt miehen kulkua läpi porteista hiekkaiselle tielle.
Hahmo kohotti katseensa ja erotti korkeat linnan tornit piirtymässä ylös kohti tummaa taivasta. Jossain pimeiden ikkunoiden takana häntä odotti kaikki se, mitä varten hänet oli käsketty matkaan.