TRUST 2 - LUPAUS
11.luku: Pysyviä haavoja
Seuraavana aamuna Blade uskoi olevansa jalkeilla ennen kaikkia muita, ja ajatteli aloittaa aamun harjoittelulla, vaikka kylki tuntui yhä olevan liiasta liikkumisesta eri mieltä. Hän poikkesi kiertoreittiä herätellessään itseään, ja löysi Cecilien oleskeluhuoneesta istumassa takan ääressä leuka painettuna polviin ja kädet jalkojen ympärille kiedottuna. Noitatyttö oli pukeutunut siniharmaaseen mekkoon, ja alushameen valkea pitsireuna pilkisti helman alta hänen istueessaan. Olivia oli maininnut heidän kinastaan, mutta Blade ei ollut olettanut sen olevan näin vakavaa. Hän lähestyi noitatyttöä varovasti ja huomasi tämän punertavat silmät ja helottavat posket.
"Mitä on tapahtunut?" Blade kysyi, jolloin Cecilie nytkähti kuin vasta olisi huomannut hänet. Tyttö käänsi katseensa takaisin takan liekkeihin ja korjasi asentoaan. ”
"Ei mitään."
"Älä viitsi, näen että jokin on vialla. Mietitkö eilistä? Vai jääprinsessako sinua vaivaa?"
Cecilie nyökkäsi ja pudisti sitten yhtäkkiä päätään kuin muuttaen mieltään. "Joo ja ei. Siitä loitsusta… Minä vaan muistan tai olen viime aikoina muistanut usein Celinen… ja Dinan…", Cecilie nyyhkäisi.
Blade ei osannut sanoa ensin mitään. Hän ei ollut arvannut, että mennyt oli yhä näin vahvasti noitatytön mielessä, vaikka nyt tarkemmin ajatellen olisihan hänen pitänyt tajuta.
"Se taistelu on nyt takanapäin", Blade totesi lopulta. "Emme ole toistamassa sitä."
"Kuinka sinä pystyt käsittelemään kaiken taistelun ajalta niin tyynesti?" Cecilie kysyi. "Eikö mikään vaivaa sinua?"
"Tietysti vaivaa. Zen, Dina, ihan koko juttu. Niitä vaan on turha jäädä murehtimaan koko loppu elämäkseen, sillä on pakko jatkaa eteenpäin", Blade selitti. "Mitä luulet minun tehneen ne kuukaudet, kun olin poissa? Minulla oli valtavasti aikaa ajatella. Liikaa, jos totta puhutaan."
"Minä puhuin kyllä Olivian kanssa silloin", Cecilie sanoi silmät kiiltäen uusista kyynelistä, jotka eivät vielä vierähtäneet poskille. "Mutta hän suri silloin äitiäänkin ja… En tiedä, miksi tämä kaikki vaikuttaa minuun vieläkin. Voimanikaan eivät ole täydessä terässä."
"On ihan tavallista surra", Blade sanoi melkein kyllästyneesti, mutta pehmensi ääntään sen verran, ettei kuulostanut töykeältä.
"Näin pitkäkin ajan jälkeen?"
"Eivät ne asiat koskaan katoa. Niiden kanssa vaan täytyy oppia elämään. Ne ovat faktoja, pysyviä haavoja, tapahtuneita asioita jotka ovat ja pysyvät. Et voi muuttaa niitä, mutta älä anna niidenkään muuttaa sinua huonompaan suuntaan."
Cecilie pyyhkäisi silmiään ja hetken Blade oli näkevinään toisen sisaristaan, vaikka Cecilien hiukset olivatkin vaaleat eivätkä tummat. Eleessä oli jotakin katkerasti tuttua. Cecilie oli kasvanut hurjasti sitten heidän ensimmäisen tapaamisensa Seatopiessa.
"En halua tehdä toista loitsua, johon joku voi kuolla", Cecilie sanoi. "Olivia ja Miriam pyytävät liikaa. Vaikka se tuhoaisi tai pelastaisi sielunsyöjiksi muutetut ihmiset, se vaatii veronsa. Minä en tapa enää ketään."
"Ei sinun tarvitsekaan", Blade huomasi sanovansa. Hän ei voisi tehdä moista lupausta, eikä hän edes ollut varma olisiko loitsu kuitenkin paras ratkaisu jos vaihtoehtona kerran oli yhden tai tuhansien kuolema. Silti nähdessään Cecilien hädän hän ei halunnut pakottaa tyttöä mihinkään.
"Hei. Sinunkin pitäisi muistaa, ettet ole vastuussa niistä asioista, joista syytät itseäsi. Mikään ei ole ollut sinun vikaasi", Blade sanoi laskien kätensä varovasti tytön olkapäälle. Cecilie nyökkäsi varovasti, muttei vaikuttanut kovin vakuuttuneelta.
Blade virnisti leveästi ja tönäisi tyttöä kevyesti.
"Mihin se ärsyttävä kakara sinussa oikein katosi? Se, joka lateli tietoa meistä kaikista, puhui kaikilta pään pyörryksiin ja taisteli pahan paikan tullen vastaan?"
Cecilie ei pystynyt pidättämään hymyä, ja silti kyyneltulva ryöpsähti poskille saaden tytön pyyhkimään jälleen kasvojaan.
"Kiitos vaan", tyttö sanoi hiljaa kuulostaen melkein samalta kuin kauan sitten heidän vaihtaessaan väliaikaisia hyvästejä ennen taistelua.
"Sinun pitää puhua kuningattarelle. Hän osaa olla jääräpää, mutta ymmärtää kyllä, kun kerrot hänelle", Blade kehotti ennen kuin siirtyi pois tytön viereltä. Kumpikin tarvitsi sopua, sekä Olivia että Cecilie. Hän odotti, jotta näki Cecilien nyökkäävän ennen kuin poistui huoneesta.
Edellisen illan jälkeen Miriam oli nukahtanut aikaisin ja oli myös siksi varhain hereillä. Hän oli suunnannut aamiaisen jälkeen suoraan harjoittelemaan, ja yllättyi saadessaan seuraa Troysta, joka oli edellisenä iltana jättänyt hänet harjoittelemaan yksin. Troy ei maininnut heidän aikaisempaa keskustelua sanallakaan, vaan suostui tytön harjoittelupariksi ja hymyili, kun he asettuivat huoneen vastakkaisille laidoille.
He ottelivat harjoittelussa käytettävin pitkin kepein, miekoin ja ilman aseita. Miriam nautti työstä, joka sai lihakset ensin särkemään, mutta tuntui lopulta uskomattoman hyvältä. Troy harjoitteli aina tosissaan eikä antanut hänen voittaa, mikä oli harjoittelussa parasta. Ilman kunnollista vastusta ei voisi kehittyä.
Jonkin aikaa harjoiteltuaan he kuulivat oven kolahduksen ja huomasivat Bladen astuvan sisään. Miriam hämääntyi niin, että Troy ehti kaataa hänet ja tyttö menetti harjoitteluaseensa.
"Älkää antako minun häiritä", Blade totesi kävellen seinän viertä välineiden luo kääntäen selkänsä heille.
"Me olimme joka tapauksessa lopettamassa", Troy vastasi ja ojensi kätensä auttaakseen Miriamin ylös. Hetken tyttö ajatteli jättävänsä avun huomioitta, mutta tarttui lopulta pojan lämpimään käteen. Troy päästi irti saman tien kun tyttö oli jaloillaan.
"Nähdään myöhemmin yläkerrassa", Troy sanoi kumartaen lyhyesti päätään Miriamille ja suuntasi sitten pois pukutiloihin vaihtaakseen harjoitusvarusteensa. Tyttö ei kuitenkaan ottanut askeltakaan lähteäkseen.
Miriam seurasi katseellaan Troyta, kunnes tämä katosi huoneen ulkopuolelle. Heidän keskustelunsa jälkeen poika oli ollut kohteliaan etäinen, kuten oli luvannutkin, mutta se tuntui liian omituiselta. Miriamia kadutti, että hän oli ajanut Troyn pois läheltään, mutta ei enää osannut sanoa tuntemuksiaan ääneen.
"Harjoitteletko vai lähdetkö poikaystäväsi perään?" Blade kysyi ja sai Miriamin kääntymään pois ovelta. Tyttö piti suunsa supussa, mutta vain vaivoin ja tarttui vastaukseksi harjoittelussa käyttämäänsä miekkaan. Blade hymyili ja asettui valmiiksi, jolloin Miriam syöksähti häntä kohti.
Tyttö oli päättänyt, ettei antaisi yhtään helpotusta, vaikka Blade olikin vasta toipumassa. Oli yllättävän vapauttavaa päästä purkamaan energiaa ja vihaa juuri sellaista ihmistä kohtaan, joka sai hänen verensä kiehumaan enemmän kuin kukaan muu. Bladesta ei kuitenkaan voinut aluksi huomata ollenkaan, että hänen kylkensä olisi ollut kipeä. Blade oli taitava ja vastasi Miriamin iskuihin tottuneesti, mikä sai tytön yrittämään entistä kovemmin.
Harjoittelu Bladen kanssa oli erilaista ja mukavampaa kuin Troyn, sillä Miriam tunsi Troyn tutut liikkeet ja mukautui niihin ja lähes tietämättään. Blade oli uusi haaste, joka liikkui eri tavalla, sulavasti ja arvaamattomasti.
Kun Blade sai miekan singahtamaan tytön kädestä, Miriam näki tilaisuutensa ja hän kampitti miehen lattiaan. Vasta nyt Blade älähti kivusta eikä ehtinyt väistää ennen kuin Miriam oli saanut miekkansa takaisin.
"Hän ei ole mikään poikaystäväni", Miriam totesi kylmästi ja sai Bladen virnistämään. Kumpikin hengitti raskaasti, mutta tunsi tyytyväisyyttä harjoittelun ja liikunnan kivusta. Miriam piteli miekkaansa terä vain vähän matkan päässä Bladen rintakehästä ja mies tuijotti häntä odottaen, mitä hän tekisi.
"Et ole huono", Blade totesi lopulta hiljaisuuden jälkeen ja sai Miriamin vetämään miekkansa pois ja väistymään. Tytön kasvoille pyrki tyytyväinen hymy, sillä hän tuskin saisi yhtään lähempää kehua liippaavaa tunnustusta Bladelta.
"Olen harjoitellut koko ikäni", Miriam totesi. Pienet hiussuortuvat olivat karanneet poninhännältä ja hän pyyhkäisi niitä kasvoiltaan ennen kuin kääntyi lähteäkseen.
"Äitisi on vahva nainen. Näen, mistä olet päättäväisyytesi perinyt", Blade sanoi noustuaan ja sai Miriamin pysähtymään ovensuuhun.
"Puhuitko hänelle?" Miriam kysyi. Hän oli jo tietenkin kuullut, miten matkalaisten reissu oli sujunut, mutta kukaan ei ollut määritellyt tarkemmin miten ja kuka oli puhunut hänen äitinsä kanssa muurien tyrmän luona.
Blade jätti vastaamatta kysymykseen ja kääntyi takaisin seinän luona olevien aseiden pariin. Miriam odotti hetken, mutta hiljaisuuden jatkuessa hän poistui hieman hämillään siitä, että tämä kohtaaminen Bladen kanssa ei ollut päättynyt sanasotaan.
Draken kohtaaminen yöllä unessa oli pahempi painajainen kuin Olivia oli aikoihin kokenut. Aamun koittaessa hän oli alkanut epäillä unensa todellisuutta. Olisiko se saattanut olla vain uni, pelkkä painajainen eikä todella Draken yhteydenotto? Tarkat muistikuvat unesta kuitenkin saivat kuningattaren lopulta uskomaan, että uni ei ollut todellakaan tavallinen. Hänen pitäisi kertoa kohtaamisestaan muille, mutta jollakin tapaa hän vielä odotti oikeaa hetkeä. Drake oli uhkaillut, mutta myös tehnyt tarjouksen.
Olivia pudisti päätään kuin saadakseen sekavat ajatukset selkiämään ja tuijotti kuvajaistaan pöydällä olevasta peilistä. Harkitsiko hän tosiaan Draken tarjoamaa palvelusta? Oliko hän niin hölmö, että uskoi miestä?
Lisäksi hänellä oli yhä huolenaan uuden kokouksen järjestäminen, mieluiten ennen iltapäivää. Siksi hän ryhtyikin toimeen saadakseen ilmoitettua kaikille tarvittaville henkilöille, miten aamupäivä etenisi. Aamiaisen ja suunnittelun myötä pari tuntia kuluivat hujauksessa. Kuningatar ei aikonut edistää uutta samanlaista tilannetta, jossa luottamus häntä kohtaan virkamiesten kesken vähentyisi entisestään, joten hän kertoisi tarvittavia tietoja Ijsiä koskien. Hän toivoi myös saavansa neuvoja, vaikka ei uskaltanutkaan luottaa siihen, että neuvosto suhtautuisi suopeasti hänen haluihinsa taistella Drakea vastaan.
Hän oli päättänyt, että Miriamin ja Alexin olisi myös tärkeää osallistua kokoukseen. Miriam saapuikin yhdessä veljensä kanssa, yllättäen ilman Troyta, jonka Olivia oli huomannut aina aiemmin seuraavan aivan Miriamin kannoilla. Tyttö oli sitonut hiuksensa korkealle nutturalle samoin kuin ensimmäisinä päivinä pääkaupungissa ollessaan ja hänen kasvoilleen oli muuttunut sama tyyni viileys, jonka Olivia luuli hieman rakoilleen.
Alex oli myös rauhallinen ja selvästi omassa elementissään. He istuivat pitkän pöydän ääressä, Olivia tietenkin pääpaikalla ja hänen vieraansa hänen vasemmalla puolellaan. Alex osallistui vilkkaasti keskusteluun ja Olivia huomasi hyvillään, että neuvoston virkamiehet näyttivät tyytyväisiltä saadessaan vastauksia. Miriam istui selkä suorassa ja kasvot koholla kuin osoittaakseen olevansa paikkansa arvoinen.
He puhuivat Drakesta, Ijsin kaappauksesta ja Miriamin paosta, mutta jättivät kristallin mainitsematta. Olivia ei myöskään halunnut puhua suunnitelmasta hyökätä noituuden keinoin Drakea vastaan, joten he tyytyivät puhumaan mahdollisuuksistaan hyökätä kaupunkiin ja vallata se takaisin Miriamin ja Alexin kahden veljen muodostaessa siteitä Kaanahin tukijoukkoihin. He saivat vastaan ehdotuksia, mutta myös ilmaisun siitä, että tilanne vaikutti hankalalta, eikä kuningattaren pitäisi tehdä hätiköityjä päätöksiä. Huoli myös Higthin kaupungin tilanteesta oli suuri, sillä Drake oli toiminut kaupunginjohtajana ja nyt mitä ilmeisimmin ollut sieltä poissa jo useita kuukausia. Samalla he päättivät, että kuningatar ottaisi yhteyttä idän suureen kaupunkiin Zhanyitiin, jotta siellä voitaisiin varautua Draken mahdollisiin suunnitelmiin.
Uusi, edessä oleva sotiminen stressasi Oliviaa. Hän ei tiennyt, miten kaikki käytännössä onnistuisi niin kaukana pääkaupungista, hätäisesti kerätyin varustein. Lisäksi sotiminen vaati rahaa. Pääkaupunki ei olisi valmis suuriin uhrauksiin.
He saivat aamupäivästä alkaneen kokouksen loppuun kahden aikaan iltapäivällä ja Olivia päätti siirtyä listallaan seuraaviin tärkeisiin asioihin. Cecilien kanssa puhuminen ja muille Draken univierailusta kertominen olivat kumpikin hankalia asioita, joista hän ei mielellään olisi tarttunut juuri nyt kumpaankaan, mutta hän ei voisi odotella liian pitkään.
Iltapäivään mennessä aamun sumu oli laantunut, mutta tihkusade jatkui edelleen Cecilien palattua kaupungilta takaisin kuningattaren linnaan. Bladen kanssa jutteleminen oli saanut hänet ajattelemaan, ja pää ajatuksista entistä enemmän sekaisin hän oli lähtenyt pois linnan kaavallisesta muodollisuudesta keskelle kaupungin vilskettä. Tytön suru oli jo hieman laantunut, mutta häntä vaivasi yhä se, että hänen magiansa ei ollut tasapainossa. Surulla oli osansa, mutta siitä huolimatta hän oli ainakin aikaisemmin onnistunut pitämään taikuutensa tasaisena ja luomaan loitsuja tunnekuohuista huolimatta.
Cecilie pääsi huoneensa ovelle ja riisui jo tummaa viittaa harteiltaan, joka oli ollut suojaamassa häntä kosteudelta. Hän kuitenkin pysähtyi kuullessaan jonkun kutsuvan häntä nimeltä käytävän päässä. Kuningatar kiiruhti häntä kohti väsyneen ja hieman huolestuneen näköisenä.
”Kävin koputtamassa ovellesi ja olin juuri lähdössä etsimään sinua muualta”, Olivia sanoi.
”Olin käymässä kaupungissa”, Cecilie vastasi hiljaa. Hän oli väsynyt itsekin, mutta katsellessaan Oliviaa hän ymmärsi käyttäytyneensä hyvin kylmästi kuningatarta kohtaan, vaikka hän kantoi taakkana koko valtakunnan hyvinvointia. Tietysti Miriam ja Ijsin tila olivat Olivian harteilla.
”Voisimmeko jutella hetken?” Olivia pyysi niin varovasti, että Cecilie oli jopa hiukan häpeissään käytöksestään. Hän huokaisi hyvin hiljaa, mutta sai sen jälkeen vaisun hymyn kasvoilleen.
”Joo. Meidän pitäisi.”
Ensin he aikoivat lähteä ulos ja kuljeskella puutarhassa, mutta Olivia päätti ehdottaa heidän lähtemistään kaupungin puolelle tapaamaan äitiään ja Celineä. Matka ei ollut pitkä ja vierailu sujuisi nopeasti. He hakivat matkalla mukaansa kukkia ja kuningattaren saattueeksi lähti pieni ryhmä sotilaita. Naiset jätettiin kuitenkin rauhaan heidän päästyään hautausmaalle, ja Olivia kulki nurmikolla kivien välissä kohti suurinta koristetta, joka oli asetettu kuninkaallisten hautapaikan luo. Cecilien sisaren hauta oli aivan näiden lähistöllä ja tyttö pysähtyi laskemaan kukkasensa kiven eteen.
Hetkeen heidän ei tarvinnut puhua. Suru oli läsnä harmaassa iltapäivässä, mutta toisen läsnäolossa oli jotakin lohduttavaa. Kummankin mekon helma kastui laahatessaan kosteaa nurmikkoa. Cecilie oli jäänyt kyykkyyn kukat laskettuaan, mutta nousi nyt ylös ja katseli Oliviaa, joka näytti puhuvan hiljaa. Cecilie tiesi tytön juttelevan äidilleen, koska tunsi sen helpottavaksi. Hän itse ei vieläkään kyennyt sanomaan mitään Celinelle.
Lopulta Olivia kääntyi ja Cecilie uskaltautui lähemmäs varmana, ettei enää häiritsisi kuningatarta.
”En tiedä, miksi tämä tunne ei oikein koskaan helpota”, Olivia sanoi ja hänen äänensä kuulosti hieman tukahtuneelta. Cecilie nyökkäsi vaisusti.
”Tällaisina hetkinä muistan taistelun ja mietin, olisinko voinut tehdä jotain toisin”, Cecilie tunnusti.
Olivia ei katsonut häneen, mutta vastasi hiljaa: ”Tiedän, mitä tarkoitat.”
”Jos olisin voinut jotenkin… Olisinko voinut muuttaa heidän kohtaloaan?”
”En tiedä. En usko, että olisimme voineet tehdä mitään toisin. Teimme parhaamme niillä tiedoilla, joita meillä silloin oli. Jos olisimmekin voineet pelastaa jonkun läheisen, ehkä olisimme menettäneet jonkun toisen”, Olivia sanoi.
”Sinä pyydät minulta jotain hirvittävän suurta”, Cecilie sanoi ja kuvitteli mielessään loitsua, joka olisi tarpeeksi vahva Draken sielunsyöjiä vastaan. ”Sellainen loitsu Draken kukistamiseksi on liian voimakas hallittavaksi.”
”Pyydän, että tutkit asiaa. En tee sitä siksi, että haluaisin sinun satuttavan ketään. Minulla vain ei ole vaihtoehtoja”, Olivia sanoi väsyneenä. ”Meidän on pakko löytää jonkinlainen puolustautumiskeino.”
”Selvä”, Cecilie vastasi hiljaa katse kohti maata. ”Minä vain… voimani eivät ole olleet aivan kunnossa viimeaikoina. En tiedä miksi loitsut tuntuvat hankalilta tai en pysty puolustautumaan loitsun iskiessä takaisin.”
Olivia tarkasteli nyt huolestuneena hovinoitaansa. ”Voiko auttaa siinä jotenkin?”
”En usko. Minun pitää selvittää tämä itse.”
He lähtivät kulkemaan verkkaista tahtia kohti portteja ja odottavia sotilaita.
”Olen pahoillani, etten ole huomannut sinun väsymistäsi”, kuningatar sanoi. ”Muistathan, että olen aina valmis kuuntelemaan, jos sinua vaivaa jokin?”
”Kiitos”, Cecilie vain vastasi hiljaisesti ennen kuin sotilaat kerääntyivät taas vartioksi heidän ympärilleen ja he lähtivät kulkemaan takaisin kohti linnaa.
Seuraavana yönä Olivia nukkui edelleen kehnosti. Hän oli ollut väsynyt koko päivän, ja Cecilien kanssa jutteleminen oli saanut hänet entistä enemmän huolestuneeksi, vaikka Cecilie olikin vaikuttanut nyt suopeammalta. He eivät olleet oikeastaan sopineet, mutta ainakin he pääsivät jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen tai tyyneyteen. Draken hyökkäyksestä hänen uneensa Olivia ei ollut saanut puhutuksi. Hän oli onnistunut päivän aikana melkein vannomaan itselleen, että oli kuvitellut kaiken.
Painajainen kuitenkin toistui ja Olivia huomasi sen liian myöhään. Hän tunsi kuristavan tunteen ja lihastensa jäykkyyden vasta, kun mies seisoi hänen edessään.
”Olen lähettänyt yhden parhaistani varmistamaan, että otat minut tosissasi”, mies sanoi. Hänen äänensä oli myrkyllinen kuiskaus, joka sai väreet kulkemaan tytön selkää pitkin.
Drake painoi veitsen hänen kylkeensä tällä kertaa hitaasti ja tuskallisesti tuijottaen häntä koko ajan kylmillä silmillään. Olivia istui yhä sängyllään ja haukkoi henkeä, kun polte kyljessä kasvoi. Hänen yöpukunsa ja peittonsa oli verestä punainen.
”Tuot minulle kiven ja tytön. Saavut tuomaan heidät minulle itse tai sinusta ja pienestä valtakunnastasi ei pian ole paljoa jäljellä.”