TRUST 2 - LUPAUS
10.luku: Huomisen paino
Ijs, kaukana pohjoisessa
Pimeys saapui jo aikaisin. Syksy oli edennyt hurjaa vauhtia kohti kylmää kautta ja kartanon huoneet hohkasivat kylmyyttä, kun kukaan ei sytyttänyt tulia huoneisiin. Talossa aikanaan hyörineet palvelijat oli jo aikapäiviä sitten suljettu tyrmiin tai häädetty koteihinsa. Tummatukkainen ja parrakas mies kulki aulan poikki saliin, joka joskus oli ollut ruokailutila. Hänen toiveistaan sali oli varustettu tummin verhoin ja huonekalut oli siirretty pois. Vain korkeaselkäinen tuoli seisoi keskellä huoneen etuosaa. Hänen oma valtaistuinsalinsa.
Drake käveli paksujen verhojen luo ja raotti niitä sen verran, että näki harmaalle pihamaalle. Hänen sotilaitaan kulki pihalla, odotti, maleksi, mutta tuskin kukaan puhui. Loitsu vaikutti jokaiseen, teki heistä väsymättömiä, poisti ihmisyyden lähes täysin. Valitettavasti ihmiskehot tuntuivat kestävän sielunsyöjää vain jonkin aikaa ennen tuhoutumista.
Nämä maat, joita hän ikkunan takaa heikosti erotti, olivat nyt hänen. Maat, jotka hän koki oikeudekseen, olivathan hänen vanhempansa aikanaan omistaneet alueita näiltä seuduilta. Taistelu kaupungissa oli ollut pientä, mutta vastustus oli onnistunut sitäkin paremmin. Kaupunginjohtajan lapset olivat poistuneet kaupungista ja nuorin, se vaalea tyttönen, oli vienyt kaupungin voimakkaan kristallin mennessään. Sen avulla hän olisi voinut luoda yhä voimakkaamman armeijan, kenties sielunsyöjät olisivat entistä vahvempia. Drake oli loitsuillaan pitänyt vahtia kuninkaanlinnasta sen jälkeen, kun hän oli havainnut loitsujen iskevän Ijsiin. Kuningattaren hovinoita oli ottanut asiakseen vakoilla häntä ja Drake oli iskenyt takaisin.
Nyt kuningatar oli lähettänyt tiedustelijoita ja Drake tunsi hallintansa riittämättömäksi. Mikään ei tuntunut edistyvän, Ijsin tyttönen oli yhtä saavuttamattomissa kuin aikaisemminkin. Drake ei ollut haalinut kaupunkia haltuunsa pelkällä tuurilla. Hän ei ollut heikko. Jos hän oli kyennyt vangitsemaan yhden suuren voimakristallin energian käyttöönsä, hän ei voinut hävitä. Oli tehtävä jotakin.
Pääkaupunki, kuninkaanlinna
Istuessaan alas yhteen oleskeluhuoneista Miriam ei tiennyt, mitä kysyisi ensimmäiseksi. Hän oli helpottunut kuullessaan veljiensä olevan kunnossa, mutta huolissaan siitä, etteivät hekään tienneet heidän vanhemmistaan enempää kuin hän. Alexin päättäväisyys oli kuitenkin samanlaista kuin hänen omansa ja toisen toiveikkaan sekä tutun ihmisen seurassa Miriam tunsi olonsa paremmaksi. Troy oli jäänyt ulkopuolelle antaakseen heille rauhaa puhua.
"Ethan ja Isac voivat kerätä liittolaisia Kaanahista käsin. Me voimme puhua kuningattarelle. Saamme taatusti kokoon ihmisiä, jotka ovat valmiita auttamaan. Drake on uhka kaikille ja meillä on ystäviä sekä niitä, jotka ovat meille palveluksen velkaa", Alex sanoi luottavaisesti. Hän vaikutti nyt rennommalta tietäessään, että Miriam oli kunnossa ja että kuningatar olisi mukana suunnittelemassa toimia Ijsin vapauttamisen eteen.
Miriam tyytyi nyökkäämään ja tarkasteli veljeään yhä huoli mielessään. Hän huomasi Alexin ranteen lähellä suuren mustelman.
"Oletko haavoittunut matkalla? Tai aiemmin? Entä muut?"
"Isac mursi jalkansa. Pako Ijsistä ei sujunut ihan niin nätisti", Alex kertoi, mutta saman tien rauhoitteli tyttöä. "Ei se ole vakavaa, hän kuntoutuu kyllä. Minullakaan ei ole hätää. Eräs Blade loukkaantui kun olimme jo tulossa pääkaupunkiin. Hänen tilastaan en tiedä, mutta haava ei ollut mikään pikkujuttu."
"Blade? Minä tiedän hänet…", Miriam sanoi hiljaa. "Mitä tapahtui?"
Alex kertoi hänelle lyhyesti hyökkäyksestä.
"Se ei ollut pelkkä jahtaamisreissu. Drake luultavasti lähetti meille viestin siitä, miten vahva hän on. Pääkaupungin matkalaisethan kävivät Ijsissä, eikä hän taatusti aikonut päästää heitä aivan helpolla."
"Hänellä täytyy olla hallinnassaan todella monta sotilasta, sielunsyöjiä, kuten kuulin kuningattarelta. Heitä ohjaillaan noituuden avulla."
"Sitä sen täytyy olla. Drake oli vahva lordin kannattaja ja eikö hän käyttänyt myös noituutta usein apunaan? Drakella on lisäksi vanhoja kaunoja Ijsin pohjoisia alueita koskien, joten hän on varmasti valmis käyttämään niinkin suuria ja riskialttiita voimia saadakseen haluamansa."
"Entä, jos Drake on tulossa seuraavaksi tänne?" Miriam kysyi. "Mitä me voimme tehdä?"
"Pääkaupungilla on hyvä puolustus."
"Mutta mekään emme tienneet Draken tulosta. Hän yllätti kaikki", Miriam sanoi vastaan.
"Meidän täytyy sitten vain tehdä suunnitelmia sen pohjalta, mitä tiedämme", Alex vastasi. "Kaikki järjestyy."
Pitkästä aikaa Miriam todella uskoi, että asiat voisivat parantua. Hän kaipasi kahta muuta veljeään niin, että sattui ja pelkäsi edes ajatella vanhempiaan, koska se sattuisi vielä enemmän. Oli huojentavaa nähdä läheisiään ja hieman omituistakin, että tapaamisesta puuttui heille tavallinen sisarusten naljailu, kun kummankin huojentuminen voitti kaiken muun.
”Anna minun auttaa”, Miriam pyysi hiljaa. Alex katseli hämillään, kun Miriam tarttui hänen käteensä ja veti sen syliinsä. Samalla tyttö otti esiin Ijsin kristallin, jonka voimaan hän keskittyi. Se alkoi tuntua päivä päivältä tutummalta, kuin ystävältä, jonka hän oli aina tuntenut. Alexin katse osui kiveen ja sen hohteeseen samalla, kun hänen haavansa hiljalleen paranivat.
”Milloin opit käyttämään sitä?” Alex kysyi varovasti ja tarkasteli rannettaan.
”Kun matkasin tänne”, Miriam vastasi. ”Kristalli tunnisti minut.”
”Tietysti…”, Alex mutisi, eikä tyttö ollut saada selvää hänen sanoistaan. ”Jos sen täytyi olla meistä joku, olisinkin arvannut, että kristalli hyväksyisi sinut.”
Miriamin kurkkua kuristi, eikä hän tiennyt mitä sanoa. He eivät puhuneet, vaan kuuntelivat takkatulen rätinää.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Alex hymyili hänelle varovasti ja laski käden hänen kädelleen.
"Olen niin helpottunut, kun olet kunnossa."
"Minäkin olin huolissani teistä."
"Tiesin kyllä, että selviäisitte pääkaupunkiin asti, mutten ollut varma, miten pahasti matkalla saattaisi sattua."
"Troy oli tukenani koko ajan. Ilman häntä en varmaan olisi vieläkään täällä", Miriam myönsi. Kumma kyllä, hänen poskiaan kuumotti vain Troyn ajatteleminenkin, ja hän toivoi, ettei se näkyisi. Hän yritti hengittää syvään ja taikoa kasvoilleen saman tyyneyden ja vakavuuden, jota häneltä odotettiin.
"Hyvä, ettet ollut yksin. Minun täytyy kiittää häntä, kunhan saan tilaisuuden puhua hänen kanssaan", Alex sanoi noustessaan ylös. "Tule. Kuningatar lupasi ruokaa ja sen jälkeen tahdon päästä lepäämään."
Muutaman kuumeisen päivän kuluttua selvisi, että Blade sairasti tulehtuneen haavansa vuoksi, mutta saatuaan lepoa ja hoitoa mies alkoi parantua ripeään tahtiin. Olivia vietti vapaa-aikaansa käyden vilkaisemassa Bladen tilaa, mutta tämä nukkui suurimman osan ajasta.
Cecilie oli saanut tehtäväkseen selvittää lisää tietoa Olivian voimien yhteydestä Bladeen, mutta kristallien tutkimisessa noitatytöllä oli jo valtavasti puuhaa. Lisäksi linnassa käynnissä olleet etsinnät ja kellareista löydettyjen kuvioiden tulkitseminen oli jouduttu keskeyttämään, sillä muutakin työtä oli valtavasti. Olivia oli tehtävissään hajamielinen ja joutui useamman kerran pyytämään apua neuvonantajiltaan keskustellessaan virkamiesten kanssa.
Kun Blade vihdoin oli enemmän jalkeilla, hän oli lyhyesti kertonut saman heidän matkastaan kuin Garet ja Denkin, ja Olivia oli päivittänyt hänen tietonsa pääkaupungin tapahtumista matkalaisten poissa ollessa. Tieto Draken toisesta kristallista oli huolestuttava, etenkin, kun pääkaupunkiin jääneet eivät olleet saaneet vihiä muiden kristallien sijainnista.
Olivia halusi päästä puhumaan Bladelle heitä sitovasta loitsusta, mutta ei tuntunut löytävän oikeaa hetkeä. Hänestä tuntui, että huolimatta kesästä ja paremmasta tutustumisesta Bladeen heidän kommunikointinsa oli edelleen ongelmaista kummankin jättäessä kertomatta asioita, joiden uskoi vaivaavan toista. Olivia itse ei halunnut puhua johtamisen taakastaan, joka tuntui uusien ongelmien esiin noustessa entistä haastavammalta. Blade ei ollut kertonut loitsusta tai ylipäänsä kaikkea muutoksesta, joka oli tehnyt hänestä ihmisen.
Heidän piti luottaa toisiinsa, mutta olivatko he aloittaneet Bladen paluun jälkeen kaiken aivan kuin miehen poissaoloa ei olisi ollutkaan? Liian helposti, liian välinpitämättömästi, ymmärtämättä, että Olivian pako, taistelu ja myöhemmin Bladen lähtö, ne kaikki vaikuttivat heihin kumpaakin.
Tilannepäivitys koko porukan kesken oli ensimmäinen kerta matkan jälkeen, jolloin Blade näki Miriamin ja Troyn. Hän mietti hetken, oliko tyttö ollut jopa tyytyväinen, että hän oli maannut useamman päivän sängynpohjalla kuumeisena kuin rangaistuksena lähdöstä ja aiemmasta ilkeilystään. Ijsin jääprinsessan kasvoilla ei kuitenkaan näkynyt mitään siihen viittaavaa, vaan tyttö oli kerännyt kokoon jälleen saman tyynen ja viileän itsensä, mikä häiritsi Bladea. Liian vakavaa, liian elotonta. Ei noin nuoren henkilö pitäisi näyttää jo kaiken menettäneeltä.
Miriam oli pukeutunut harjoitusvaatteisiin, eikä tavalliseen mekkoon. Hän selvästi vältteli Troyn katsetta ja poika jättäytyi hieman etäämmäs kuin tavallista. Blade kurtisti kulmiaan, mutta silloin Miriam vilkaisi häntä ja hän päätyi tuijottamaan sinisiin silmiin, kunnes tyttö käänsi katseensa pois.
Kokoushuoneen pöydän ympärille kerääntyi jälleen heidän tuttu pieni porukkansa. Miriam ja Troy vierekkäin, Alex myös sisarensa vierellä, Olivia tutulle paikalleen pöydän päähän, ja Cecilie hänen toiselle puolelleen väsyneenä ja silmänaluset tummempina kuin koskaan. Blade itse nojaili tuolissaan taakse ja pysähtyi tarkastelemaan noitatyttöä pidemmäksi aikaa. Cecilie oli käynyt vilkaisemassa häntä silloin tällöin, kuten Oliviakin, ja jokaisella kerralla tyttö näytti väsyneemmältä. Blade ei ollut vielä kysynyt, mutta hän alkoi aavistella, että jotakin oli vialla. Jokainen pöydän ääressä vaikutti kantavan huomisen, koko tulevaisuuden painoa muiden taakkojen mukana hartioillaan.
Tuntui, että asioista puhuttiin jo sadatta kertaa. He kertasivat Ijsin matkan, kaiken mitä matkalaiset olivat saaneet tietää ja mitä Miriamin äiti oli kertonut. Blade oli ymmärtänyt, että hänen haavoittumisensa oli ollut viesti Drakelta pääkaupunkiin. Ijsin valloittaneet joukot tuli ottaa vakavasti eikä moista vakoilua katsottu hyvällä. (Blade voi jo paremmin kuumeen laskettua, mutta yhä häntä pyörrytti silloin tällöin. Kylki oli hiukan arka, mutta ilmeisesti parani hyvää tahtia.)
He puhuivat myös paluumatkasta, siitä miten Cecilie oli yrittänyt loitsuja sillä välin pääkaupungissa ja miten loitsu oli iskenyt takaisin. He liippasivat pelottavan läheltä aihetta, josta Blade ei halunnut puhua, ei ainakaan nyt eikä kaikkien näiden ihmisten kanssa, mutta häntä arvelutti, että Olivia oli jo saanut jotakin selville, sillä kuningatar vilkuili huolissaan hänen suuntaansa.
Olivia kertoi ottaneensa yhteyttä muihin kaupunkeihin. Hän selitti tietoa viidestä kristallista, jotka liittyivät maan voimakenttään ja siitä, miten yksi niistä oli luultavasti pääkaupungissa, tosin he eivät olleet löytäneet sitä, eikä etsimiseen ollut riittänyt kovinkaan paljon aikaa. Etenkin kun Olivia halusi ehdottomasti itse olla mukana etsinnöissä, sillä tyttö ei tuntunut luottavan sitä muille. Kuningatar kertoi kuvioista ja niiden tulkitsemisesta, mutta kaikkien mielialaa tuntui laskevan tieto, etteivät he olleet saanee kaiverruksista paljoakaan selville.
Matkalaiset jakoivat Miriamin äidin tiedon Drakella jo olevasta kristallista, mutta kenelläkään ei ollut hyvää aavistusta, mistä kristalli olisi peräisin. Alex kertoi saman, mitä oli jo omien sanojensa mukaan kertonut Miriamille sekä kuningattarelle.
"Draken suku on omistanut maata pohjoisessa, mutta alueita otettiin haltuun ja jaettiin kaupungin toimesta Ijsissä jo hänen vanhempiensa aikana. Lordi oli suopea Draken yrityksille saada alueet takaisin omistukseensa. Drake on toiminut Higthin kaupunginjohtajana jo useampia vuosia. Hän nousi valtaan yllättäen edellisen kaupunginjohtajan kuoltua. Drake oli hänen neuvonantajansa", Alex sanoi ja antoi kuningattaren sen jälkeen tiivistää, mitä he tiesivät.
"Drake havittelee kristalleja keräten itselleen armeijaa ja vallatakseen takaisin maata pohjoisesta alkaen. Hän luultavasti tuntee olevansa oikeutettu niiden omistukseen, ovathan hänen vanhempansa joskus omistaneet sieltä laajoja alueita. Hän on luoteessa sijaitsevien suurempien kaupunginjohtajien tuttavia, niitä, jotka tukivat minun enoni ajatuksia", Olivia selitti. "Ehkä hänellä on kosto mielessään, ehkä hän tavoittelee valtaa. Sama se, hän on tosissaan ja pitää edelleen Ijsiä täysin hallussaan. Matka toi meille tietoja, mutta ei parannusta Ijsin tilanteeseen. On tehtävä päätöksiä sen suhteen, mitä teemme seuraavaksi."
"Minä haluan lähteä Ijsiin", Miriam sanoi välittömästi. Alex ei puhunut, mutta nyökäytti päätään myönnellen olevansa samaa mieltä. "Haluan tehdä jotakin ja haluan käyttää voimakeinoja. Valtaamme Ijsin takaisin."
"Se vaatii paljon enemmän kuin vain kävelemistä kaupunkiin ja koputtamista oveen", Blade tuhahti. "Drake ei päästä meitä lähellekään, ja jos hänen armeijansa vain kasvaa uusien turmeltujen ihmisten ja muutettujen sielunsyöjien myötä, meidän mahdollisuutemme hänen alueellaan ovat heikot."
"Olemmeko taas samassa tilanteessa?" Miriam sanoi turhautuneena nostaen kädet pöydälle eteensä. "Emme voi tehdä mitään, emme tiedä tarpeeksi, emme tahdokaan yrittää! Minun äitinikin kehotti taistelemaan!"
Blade muisti sanat, jotka Olivia oli hetki sitten toistanut ja nyt ne tuntuivat palaavan myös muiden mieleen.
Kristallin avulla voi olla Drakea voimakkaampi.
"Cecilie, oletko saanut selville mitään Ijsin kristallista?" Olivia kysyi ja väsynyt noitatyttö kohotti katseensa kuin vasta kuulisi, mitä muut puhuivat. Alex näytti tarkastelevan noitatyttöä kiinnostuneena.
"En saa selvitettyä kaikkea niin nopeasti, kun saan jatkuvasti uusia töitä", Cecilie vastasi.
"Eikö mitään?" Olivia yritti uudelleen.
"Lähinnä sen voimista, mutta se ei luultavasti ole paljoa avuksi", tyttö sanoi ja Blade oli kuulevinaan tämän äänessä jotakin erilaista. Pisteliäisyyttä, ei ollenkaan Cecilielle ominaista.
"Miriam sanoi löytäneensä parantavia voimia kristallista ja hän osasi käyttääkin kiveä", Olivia sanoi kuulostaen innostuneemmalta eikä vaikuttanut huomaavan Cecilien äänensävyä. "Voimmeko käyttää sitä voimaa hyväksemme jotenkin? Entä jos löytäisimme pääkaupungin kristallin?"
Cecilie harkitsi hetken ja Blade huomasi selvästi hetken, jolloin oivallus juolahti noitatytön mieleen. Ensimmäistä kertaa Blade kuitenkin tajusi tytön harkitsevan sanojaan hyvin tarkkaan. Hän oli hetken varma, että Cecilie oli keksinyt jotakin, mitä ei haluaisi paljastaa. Tyttö kuitenkin puhui lopulta hiljaa.
"Pääkaupungin kristallista en tiedä, emmehän ole edes nähneet sitä. Mutta Ijsin kivi. Voisimme yrittää muuttaa sielunsyöjät. Parantavat voimat voivat toimia. ", Cecilie sanoi ja siirsi katseensa Miriamiin. "Mutta se on iso loitsu. Liian iso."
"Jos se on toimiva keino, meidän täytyy kokeilla", Miriam sanoi. "Jos Drakella ei ole sielunsyöjiä, hänellä ei ole armeijaa. Hänellä ei ole mitään, millä taistella."
"Ja sinä olet loistava noita, Cecilie", Olivia sanoi katsellen ihailevasti hovinoitaansa. "Olet tehnyt suuria loitsuja ennenkin."
Cecilie kuitenkin pudisti hieman päätään ja puhui niin hiljaa, että Blade oli varma, etteivät muut edes kuulleet. "Sain niihin apua."
"Ja niillä on hintansa", Blade muistutti, jolloin noitatyttö vilkaisi häntä. Blade uskoi ymmärtävänsä, mitä tyttö ajatteli, sillä hänen mieleensä nousi sama asia. Viimeisin suuri loitsu oli toteutettu pääkaupungin taistelun aikaan.
Olivian katse oli, joka häneen suuntautui, kuitenkin niin terävä, että Blade arvasi tytön tietävän. Tietysti Cecilie oli huomannut jotakin, ehkä kertonut Olivialle jotakin loitsusta, joka sitoi heidät yhteen. Kuningatar oli vihainen.
"Olen samaa mieltä kuin Miriam, sillä emme voi enää vain istua aloillamme. Jotain on tehtävä", Olivia sanoi. "Cecilie, meidän pitää selvittää, onnistuisiko sielunsyöjien päihittäminen. Silloin voimme vallata Ijsin takaisin, sillä saamme apua muista kaupungeista. Vapautamme Miriamin vanhemmat, kitkemme valtakunnasta nämä tuhoavat voimat ja viimeisenkin yhteyden kristalleja tai niiden voimia havitteleviin."
"En pidä tästä", Cecilie kuiskasi ja tarkoitti selvästi sanansa Bladelle, joka kohtasi tytön katseen ilmaisten sanattomasti yhteisymmärryksen.
"Kutsun teidät kaikki jälleen kokoukseen, kun tiedämme lisää", Olivia sanoi päättäen heidän tapaamisensa. Miriam suuntasi saman tien ovelle Troy vain hiukan jäljessään. Blade nousi tuolistaan hitaasti ja huomasi Cecilien jäävän paikoilleen. Hän halusi puhua noitatytölle, mutta päätti antaa tämän selvittää ensin asioita Olivian kanssa, sillä toinen kuningattaren kohteena oleva keskustelukumppani olisi pian hän eikä siitä keskustelusta tulisi helppo. Hän välttelisi vielä hetken. Etsisi sanoja, joita ei aiemmin ollut osannut sanoa.
Kun Olivia näytti siltä, että pysäyttäisi Bladen, mies suuntasi ovelle ja sanoi ohi kulkiessaan:
"Ei vielä. Jutellaan myöhemmin. Puhu noitatytölle ensin."
Hän kuuli Olivian äänen vielä sulkiessaan oven ja mietti, miten osaisi pukea sanoiksi täyttämänsä sopimuksen. Entä jos Olivia sanoisikin ei? Jos tyttö käsittäisi väärin syyt siihen, miten pitkälle hän oli mennyt.
Kokous oli helpottanut Miriamin oloa, sillä viimein tyttö tunsi asioiden edistyvän. Hän kuuli Troyn askeleet jäljessään pojan seuratessa häntä jälleen ja tyttö piti katseensa tiukasti edessäpäin. Miriam halusi päästä ulos, pois linnan tiloista ja sotilaiden harjoittelualueelle voidakseen purkaa energiaansa.
"Vihdoin teemme oikeasti jotakin", tyttö sanoi ääneen. "Olen kyllästynyt tähän hitaaseen odottamiseen. Aloin epäillä, oliko pääkaupunkiin tuleminen sittenkin virhe."
"Emme ole pelkästään epäonnistuneet, vaikka sotilaiden matka Ijsiin olikin, mitä oli. Me saimme kristallin tänne niin kuin pitikin. Saimme tietää jotakin ainakin äidistäsi, saimme tietää veljiesi olevan kunnossa ja suunnittelevan hyökkäystä. Drake tässä on häviöllä."
"Tiedän. Se ei vain tunnu siltä. Äiti ohjasi meitä tähän suuntaan."
Hetkeen kumpikaan ei puhunut ja Miriam luuli Troyn jo jääneen jälkeen, kun poika rykäisi varovasti aikoen sanoa jotakin. Miriam hidasti askeliaan.
"Kysyisin siitä yhdestä päivästä… silloin aiemmin, kun… tiedät kyllä", Troy sanoi empien ja tyttö pysähtyi, muttei kääntynyt. "Olit niin poissa tolaltasi."
Miriam oli kuulevinaan pojan äänestä, että tämä oli pohtinut asiaa jo jonkin aikaa. Hän oli yrittänyt tapahtuman jälkeen välttää aihetta tietämättä oikein miksi edes reagoi niin. Hän oli huomannut, miten Troyn puhetapa oli saanut tuttavallisemman muodon ja heidän ollessaan kahden poika ei enää teititellyt häntä kovin usein. Ehkä koko heidän pakonsa pääkaupunkiin oli muuttanut heidän suhdettaan, ehkä suurempaa muutosta oli tapahtunut vasta pääkaupungissa kuningattareen tutustumisen myötä. Miriam ei ollut varma.
"Mitä siitä?" tyttö kysyi varovasti. Häntä jännitti, että joku kuulisi heidän keskustelunsa, sillä olivathan he edelleen linnan käytävällä. Lähistöllä linnan tiloissa kulki jatkuvasti ihmisiä, erilaista palvelusväkeä ja sotilaita sekä virkamiehiä paikasta toiseen. Hänen omissa korvissaan sanoi edelleen hiljainen pyyntö, joka johtui jännittämisestä. Tunteiden paljastumisesta. Älä.
"Rakennat vain entistä pahempia muureja ympärillesi. Miksi et päästä minua lähellesi?" Troy kysyi äänessään huolta, jota Miriam ei ollut aiemmin siinä yhtä selvästi kuullut. Kun hiljaisuus jatkui, eikä Miriam vielä vastannut, poika lisäsi kysymyksen.
"Miksi et voi luottaa siihen, että muut haluavat auttaa ja ettei sinun tarvitse murehtia mitään yksin?"
Miriam tunsi vatsanpohjassa kuplivan jännityksen, joka kehotti häntä vastaamaan ja samaan aikaan hän halusi juosta pois, paeta katsetta ja pyytäviä sanoja, jotka halusivat hänen avaavan itsensä, paljastavan kaiken. Hän hengitti syvään ennen kuin sain sanat suustaan.
"Sinä saat minut paljastamaan liikaa", tyttö sanoi hyvin hiljaa. Hän kääntyi puolittain tulosuuntaansa Troyta kohti. "Yritän olla vahvempi, mutta sinun lähelläsi pelkään murtuvani täysin. Olet liian kiltti."
Troy näytti hetken hämmentyneeltä, mutta pian pojan kasvoille kohosi varovainen hymy. Miriam oli hieman yllättynyt, sillä hän ei ollut itsekään varma tarkoittiko sanoja syyttävästi vai kiittävästi. Hän ei halunnut rikkoa johtajantyttären rooliaan, viileän pohjoisen kansalaisen vahvaa luonnetta, sillä se saisi hänet vaikuttamaan heikolta. Sitä hän ei haluaisi olla, ei kuningattaren, ei Bladen, ei muiden sotilaiden, ei kenenkään silmissä. Silti Troy sai sillä tavoin hänen olonsa helpottumaan hetkeksi. Troy oli ainoa henkilö, joka ymmärsi, mitä pohjoinen ja koti hänelle tarkoittivat. Olihan se myös pojan koti.
"Anteeksi, jos olen ollut liian tungetteleva. En tee sitä enää", Troy lupasi kumartaen hiukan päätään. "Mutta olen iloinen, että pystyitte avautumaan minulle."
Puheeseen oli palannut virallinen sävy ja se sai tytön yllättävän surulliseksi. Troy kääntyi poispäin ja Miriam jäi pohtimaan, pitäisikö hänen pyytää poikaa jäämään. Aiemmin läheisyys ja tunteiden paljastaminen oli ahdistanut häntä, mutta nyt Troyn kävellessä pois hän ei yllättäen halunnutkaan tämän lähtevän. Tyttö sulki silmänsä ja puristi kädet tiukasti nyrkkiin. Miksi hän oli näin ristiriitainen ihminen?
Rauhoittava ulos hengitys ja silmien avaaminen. Troy oli poissa.
Cecilie istui pöydän ääressä väsyneen näköisenä, eikä Olivia voinut olla kysymättä, oliko tyttö nukkunut yöllä ollenkaan. Noitatyttö kuitenkin vähätteli uupumustaan sanoen, että kuningatar itse vaikutti aivan yhtä väsyneeltä. Olivia tunsikin olevansa uupunut, mutta ei halunnut puhua kiireestään muiden kuullen. Hän ei halunnut muiden ajattelevan, että hän ei sopinut tehtäviinsä. Hän oli ollut kuningatar vasta niin vähän aikaa, että hänen täytyisi osoittaa pätevyyttä, eikä sotkea asioita ja aikatauluja, kuten jo useamman kerran viimeisten viikkojen aikana. Se vielä tästä puuttuisi, että kaikki tajuaisivat hänen olevan lopen uupunut.
"Voit kyllä levätä ja pitää taukoa, jos tarvitset", Olivia kehotti.
"Halusit minun selvittävän lisää kristalleista ja…", Cecilie vilkaisi ovelle, ilmeisesti Bladen perään. "Teidän välisestänne loitsusta."
Tytön ääni kuulosti yllättävän kylmältä. Tällainen käytös ei vaikuttanut ollenkaan Cecilieltä.
"En käskenyt raataa niin, että pyörryt uupumuksesta", hän muistutti, jolloin Cecilie nosti katseensa ja vaaleat hiukset heilahtivat kasvoilta.
"Itse et järjestele mitään, vaan yrität hoitaa kaiken itse, olla mukana kaikessa tapahtuvassa. Turhaan neuvot minua."
Olivian silmät laajenivat hämmästyksestä, sillä hän ei ollut koskaan kuullut Cecilietä vihaisena. Hetken hän ihmetteli, mitä hänen tuntemalleen tytölle oikein oli tapahtunut. Hän oli niin tottunut pieneen pikkusiskomaiseen Cecilieen, joka hymyili ja seuraili hänen puuhiaan, ettei hän ollut keskittynyt huomaamaan tytön muita piirteitä tai tämän kasvua viimeisen vuoden aikana. Mutta silti, miten Cecilie arvosteli häntä tällä tavalla?
"Tarkoitatko, etten tiedä, miten minun täytyisi kuningattarena toimia?" Olivia kysyi tiukasti. Hän ei tuntenut suuttumusta, enemmänkin pettymystä ja jonkinlaista häpeää. Hän ei ollut odottanut, että Ceciliekin saattaisi arvostella häntä.
"Sanoin vain, että olet aivan yhtä väsynyt, kokeilisit omaa neuvoasi, kun samaan aikaan latelet uusia tehtäviä.”
”En minä-”
”Tämä loitsu, jota te Miriamin kanssa suunnittelette... Minä luulin, että sinä ymmärrät, miten vahvaa noituus on."
"Cecilie", Olivia oli sanomassa, mutta noitatyttö nousi silmät punertaen seisomaan ja poistui nopeasti huoneesta. Kuningatarta alkoi suututtaa niin, että hän hetken harkitsi lähtevänsä tytön perään, mutta ei lopulta tohtinut. He olivat kaikki väsyneitä. Hänen pitäisi puhua hovinoidalleen myöhemmin uudelleen. Nyt hän halusi päästä puhumaan Bladelle.
Bladen etsiminen ei ollut hankalaa. Hän löysi miehen suuren salin lähistöllä olevalta parvekkeelta, samalta jolla he olivat kerran kuukausia sitten tanssineet.
"Sinun pitäisi pysytellä vielä lämpimässä", Olivia huomautti, mutta Blade vain tuhahti kuin hän olisi selättänyt vain pikkuflunssan, jollaista hän ei enää varmasti saisi uudelleen. Hänen tumma tukkansa oli tavalliseen tapaan hiukan sekaisin ja tuuli sai pidemmät suortuvat pyyhkäistyksi kasvoilta.
"Kerro vain", Blade kehotti tyttöä puhumaan, muttei kääntynyt kaiteen viereltä. Ehkä hän oli aistinut, että Olivia halusi puhua jostakin vakavasta ja arvannut kuningattaren saavan selville hänen salaamansa asian. Olivia tunsi viileän ilman käsivarsissaan ja kietoi kätensä ympärilleen kuin lämmittääkseen itseään.
"Cecilie kertoi minulle, että me olemme loitsulla sidotut toisiimme. Että käytän sinua voimanani", kuningatar sanoi kävellen myös kaiteen lähelle ja huomasi Bladen katseen kovettuvan. Tyttö nielaisi ja sanoi hiljaa ääneen sen, mitä hän oli jo pitkään pohtinutkin.
"Sinä tiesit siitä."
"Niin tiesin."
"Etkä koskaan sanonut minulle? Milloin se tapahtui? Miten?" Olivia kysyi ja astui lähemmäs Bladea. Tyttö laski kätensä kuin aikeinaan tarttua johonkin, muttei oikeasti tiennyt, mitä tehdä. Kaikki Bladessa vaikutti siltä, että hän oli pohtinut asiaa jo pidemmän aikaa. Silti hän ei ollut maininnut asiasta sanallakaan Olivialle. Mies huokaisi ja vältti hetken tytön katsetta.
"Silloin, kun minä muutuin."
Olivia tuijotti miehen kasvoja ja puristi kätensä nyrkkiin, jotta ne eivät tärisisi.
"Siis jokainen kerta, kun olen käyttänyt loitsuja ja voimiani, sinä olet tuntenut sen?"
Pelkkä Bladen nyökkäys riitti. Olivian mieleen nousi jokainen kerta, kun Blade oli varoittanut häntä loitsuista, jokainen hetki, kun hän oli itse väsynyt jopa pienistä yrityksistä. Oliko jokainen kerta sattunut?
"Ja se on vaikuttanut sinuun? Aiheuttanut kipua?"
Blade näytti haluttomalta vastaamaan, mutta Olivia arvasi totuuden ennen kuin mies ehti sanoa sanaakaan. Tyttö kääntyi poispäin ja painoi käsillä otsaansa kuin tuntisi tulossa olevan päänsäryn.
"Se vaikutti sinuun teidän matkallenne Ijsiin. Siksikö sinä loukkaannuit?"
"En, se oli oma mokani", Blade puuttui väliin, mutta ei kuulostanut tytön korviin tarpeeksi vakuuttavalta.
"Sinä valehtelit minulle", Olivia sanoi vihaisesti ja kääntyi jälleen ympäri tyytyväisenä siitä, että Blade näytti aivan yhtä ahdistuneelta asiasta kuin hänkin.
"Ei, jätin vain jotain kertomatta."
"Älä viisastele! Muutosloitsun aikana jätit vain kertomatta, että samalla minun voimani ovat sidotut sinuun niin, että voin noituutta harjoittaessani vahingoittaa sinua, vaikka tappaa sinut!"
"Se oli-"
"Jos muuttuminen tarkoitti tätä, se oli oikeasti typerin, ajattelemattomin teko-"
Bladen silmissä salamoi, kun hän keskeytti kuningattaren.
“Minä muistan loitsun ulkoa, Olivia. Auringon säteiden läpäisemänä, sydämesi, ruumiisi, sielusi. Sitovat, polttavat lupauksen verelläsi. Se sitoi minut lupaukseen, ja minä tiesin sen.”
“Sellainen lupaus on vaarallinen!”
“Hänen luottamuksestaan, sinun toiveestasi… Se tarkoitti, että minä tarvitsen sinua, mutta myös sinun piti tarvita minua, jotta loitsu voi toteutua", Blade selitti lausuen sanoja kuin runosta, joka oli Olivialle tuntematon loitsu. Tytön sydän takoi nopeammin niin kuin joka kerta Bladen kutsuessa häntä nimeltä, vaikka nyt Olivia ei erottanut sitä kiihtymykseltään.
“Eli olisit voinut vain käyttää minua muuttumiseen? Vain sen aikaa, että minä ‘tarvitsin’ sinua ja siinä se?”
“Olisin voinut häipyä saman tien, kun muutuin, jos olisin halunnut. Mutta en lähtenyt. Minä jäin. Ja juuri siksi minä muutuin, koska sinä luotit minuun, sinä halusit minun jäävän. Ei siinä olisi muuten ollut mitään ideaa!” Blade sanoi korottaen ääntään.
“Mutta sen muutoksen ei pidä edellyttää sitä, että sinun henkesi on vaarassa minun takiani!”
“Se muutos on ollut lahja. Minä tiesin ehdot muuttuessani, enkä todellakaan kadu sitä.”
“Sinun olisi pitänyt kertoa minulle!” Olivia huudahti. Koko loitsu vaikutti omanlaiseltaan paradoksilta, jonka pohtiminen sai hänen päänsä särkemään.
“Jotta olisit voinut tehdä mitä? Jos olisin kertonut, olisit halunnut suostua muutokseen minun takiani, mutta et pitäisi ehdoista. Jos olisit kieltäytynyt, olisit syyttänyt itseäsi siitä, että minä jäisin hirviöksi niin pitkäksi aikaa kuin tätä helvetin ikuisuutta nyt olisi edessä.”
“Sinä sanoit aina, että minun luottamukseni merkitsi.”
“Niin merkitsi, se oli osa loitsua. Siksi en edes olisi voinut kertoa ehdoista, se ei ollut mahdollista. Minä valmistauduin siihen, että sanot ei. Jopa siihen, että muutoksen jälkeen jonakin päivänä sanot ei tai tahdot minun lähtevän. Minä olen ollut valmis siihen koko ajan, eikä muutos silti kaduta minua, ei pätkääkään.”
Olivia oli hetken hiljaa, sillä Bladen sanat iskivät vahvasti, eikä hän hetkeen osannut vastata mitään.
“En minä haluaisi sinun lähtevän”, tyttö sanoi lopulta. Hän mietti, miksi oli niin kovin suuttunut, vaikka Blade oli tehnyt paljon hänen vuokseen. Ehkä se johtui pelosta ja uudesta tiedosta, joka tuntui tekevän Bladen vain alttiimmaksi vaaralle, että hän huolestui ja pahoitti mielensä. Loitsun ehdot olivat kovat.
Blade näytti myös rauhoittuvan.
"Tiedän, että tämä on iso juttu, siksi yritin kai välttääkin koko asiaa. Tämä ei vaikuta siihen, miten aion elää tai miten haluan sinun elävän. Tämä on hinta muutoksesta ja minä hyväksyin sen. Sinä et ole vastuussa tästä tai mistään tähän liittyvästä."
"Minusta tuntuu, että olen. Haluan tietää, voiko sen kumota."
Bladen silmien syvässä sinessä oli yllättäen aivan erilaista surua. "En usko että voi. Eikä se haittaa minua."
"En halua vahingoittaa sinua."
"Et vahingoitakaan, se on sinun suojaksesi."
"Minun pitää joka tapauksessa oppia koko yhteydestä lisää", Olivia sanoi. Siihen Blade ei enää vastannut mitään, mutta ojensi kätensä, johon tyttö tarttui. Kosketus oli varovainen, mutta tuttu, omanlaisensa anteeksipyyntö, johon Olivia ei voinut olla heltymättä.
"Et koskaan aiemmin kertonut minulle, että tiesit sen loitsun sanat", Olivia sanoi hiljaa, kun Blade veti hänet lähemmäs ja kietoi kätensä tytön ympärille.
"En voisi unohtaa niitä."
"Meidän pitää olla rehellisiä… Puhua enemmän", Olivia sanoi hiljaa antaen ymmärtää, että ei ollut täysin päässyt vielä suuttumuksestaan, mutta ettei heidän tarvitsisi puhua asiasta juuri nyt.
"Mm… Kaikki tapahtunut vaikuttaa meihin yhä ja kun olin poissa niin pitkään ennen kruunajaisia… No, ehkä sekin jätti jälkensä…", Blade myönsi oikein saamatta sanoiksi kaikkea, mitä hän ilmeisesti halusi ilmaista.
"Oliko tämä se asia, josta halusit puhua aiemmin?" Olivia kysyi varovasti, sillä hän muisti edelleen jo ennen matkaa miehen yrittäneen kertoa hänelle jotakin. Nyt hänen mieleensä juolahti, että ehkä Blade olisi saattanut yrittää puhua loitsusta aiemmin, muttei ollut kyennyt. Hän tunsi Bladen värähtävän pienestä naurahduksesta.
"Ei. Se oli itse asiassa yksi toinen juttu… Mutta en kerro sitä nyt. Ei ole oikea hetki…"
Vastaus jäi kummastuttamaan Oliviaa, mutta hän ei viitsinyt alkaa väittelemään uudestaan. Tunnemylläkkä oli nyt vaihtumassa jännitykseen, sillä voimien sitoutuminen toisiinsa oli iso asia. Sen täytyisi muuttaa jotakin. Hänen täytyisi lopettaa loitsujen harjoittaminen. Hänen pitäisi olla varovaisempi, ettei asettaisi Bladea enää uudelleen vaaraan.
***
He seisoskelivat parvekkeella vielä jonkin aikaa, kunnes kummankin oli niin kylmä, että he tärisivät. Olivia käski Bladen nukkumaan ja päätti itsekin siirtyä lepäämään. Tara harjasi hänen hiuksiaan ja toi hänelle vettä, jotta tyttö sai pestä kasvonsa. Olivia pukeutui valkoiseen yöpukuunsa ja toivotti hovinaisilleen hyvää yötä, kun nämä poistuivat huoneesta ja veivät kynttilän mukanaan.
Päivä oli ollut raskas ja Olivia oli helpottunut päästessään nukkumaan. Hänen mieltään kaihersi edelleen kina Cecilien kanssa, mutta olisi parempi jutella virkeänä kummankin levättyä. Hänen huoltaan helpotti hiukan keskustelu Bladen kanssa, vaikka se ei ratkaissutkaan heidän tilannettaan. Bladen antamat vastaukset kuitenkin rauhoittivat. Koko viikon tapahtumat sekoittuivat kuningattaren mielessä hänen painaessa päänsä tyynyyn.
Avatessaan silmänsä Olivia huomasi huoneessaan olevan kumman valoisaa, vaikka verhot oli vedetty ikkunan eteen ja takassa oli vain lämmin hiillos. Hän istui vuoteellaan, mutta nousi siitä seisomaan katsellen kummissaan ympärilleen. Huoneen valoisuus oli epäluonnollista, mahdotonta. Hengittäminen oli hankalaa ja tyttöä ahdisti hieman. Mitä hän edes oli ollut tekemässä, ennen kuin havahtui ajatuksistaan istumasta sänkynsä jalkopäästä?
"Teidän Korkeutenne."
Olivia säpsähti vierasta, hieman huvittunutta ääntä, ja kääntyi katsomaan. Hänen huoneensa oven edessä seisoi mies, ei nuori, muttei vielä vanhuskaan, vaikka kasvoilla erottui uurteita. Hänellä oli tumma tukka ja kasvoillaan parransänki. Kuinka hän ei ollut huomannut tulokasta aiemmin? Ja miten tämä oli päässyt vartioinnin ohi hänen luokseen?
"Varmasti mietit, kuka olen", mies sanoi ja astui lähemmäs. "Emme ole vielä tavanneet, mutta sinulla on jotakin haluamaani. Hoidan tällä hetkellä Ijsin johtajan, pohjoisen ruhtinaan virkaa."
"Sinä", tyttö henkäisi. Olivia tunsi olonsa epämukavaksi, sillä hän seisoi huoneessaan vain yömekossaan. Kuningatar katseli, miten mies otti jälleen askeleen lähemmäs. Hän seisoi ryhdikkäästi, vahvat hartiat rentoina ja kädet roikkuen kehon vierellä. Hän oli varustautunut sotilasvarustein tai matkaa varten.
"Drake", mies esittäytyi ja painoi päätään vain hitusen alaspäin.
Olivia ei kyennyt jännitykseltään puhumaan. Hän ryhdistäytyi vaivalloisesti yrittäen samalla saada henkeä, ja tuntui kuin koko maailma olisi hidastanut hänen liikkeitään. Miksi tämä omituisuus tuntui jollakin tapaa niin tutulta?
"Tietenkään emme tapaa oikeasti nytkään", mies jatkoi. "Tämä on unesi, pelkkä väline viestin välittämiseen."
Siksi tämä tunne siis oli tuttu. Olivia muisti unet äidistään, joiden hän oli aluksi luullut olevan juuri sitä: unta. Äidin pysähtynyt aika oli vaikuttanut uniin, mutta tavallinen uniyhteys tuntui kovasti samalta. Nähtävästi Drake oli tarpeeksi vahva ottamaan häneen yhteyttä unen kautta, eikä hän ollut millään tapaa valmistautunut tällaiseen.
"Mitä sinä tahdot?" Olivia onnistui kysymään samalla kun viha hänen sisällään tuota miestä kohtaan kasvoi. Drake oli syy Miriamin perheen ahdinkoon, syy koko Ijsin ja pohjoisen alueen pelkoon sekä siihen, että Blade oli haavoittunut. Tyttö toivoi, että hänellä olisi miekkansa, oli tämä sitten unta tai ei.
"Ijsin tyttö on kuin onkin saapunut luoksesi mukanaan jotain, mitä tulin pohjoisesta hakemaan", Drake sanoi. "Haluaisin sen takaisin."
"Miksi luulet, että minä olisin se, joka antaisi sen sinulle?"
"Täytyyhän sinun tietää, etteivät kaikki ole alun perinkään olleet tyytyväisiä sinuun tai äitiisi tämän maan johtajina. Valtakuntasi on niin hajanainen, että tuskin tunnet sen reuna-alueita. Jotkin kaupungit voivat pärjätä itsenäisesti ja hankkia valtiaansa muualta. Mutta minä tavoittelen Ijsin kiveä. Olen valmis jättämään sinut rauhaan pikku pääkaupunkeinesi, hallitse heikosti siinä roikkuvia alueita niin kauan kuin kykenet, kunhan lähetät kristallin ja tytön minulle."
"Miksi uskoisin sinua?" Olivia kysyi halveksien. Miehen hymy ärsytti häntä suunnattomasti.
"Koska minä pidän aina sanani. Jos sinä et ole valmis antamaan kiveä minulle, minun on lähetettävä joku hakemaan se.”
Miehen rauhallinen äänensävy tuntui uhkaavalta ja Drake jatkoi puhettaan, ennen kuin Olivia ehti vastata.
”Lisäksi minulla on sinulle jotakin vastalahjana kristallista, muutakin kuin se, että jätän pienen kuningaskuntasi rauhaan."
Olivia veti vaivalloisesti henkeä. "Eli jos suostun?"
"Minulla on käytössäni valtavia kykyjä käyttää noituutta, suurempia vielä myöhemmin. Voin toteuttaa jotakin tarvitsemaasi. Uskon, että sinullakin on jotain, johon haluat vaikuttaa."
Kasvot oli vaikea pitää tyynenä, ja tyttö käänsi katseensa pois miehen harmaista silmistä. Drake näytti tyytyväiseltä ja ottaessaan jälleen yhden askeleen tyttöä kohti, Olivia perääntyi.
”Voisit poistaa sinussa sidoksissa olevan loitsun. Olisit vapaa, kuten sinuun sidottukin.”
Olivia säikähti ja yritti peittää yllättyneisyytensä, mutta tiesi Draken ilmeestä, ettei täysin onnistunut. Jos mies pitäisi lupauksensa, tarjous olisi arvokas. Mutta eihän hän voisi koskaan luottaa Drakeen. Mies valehteli.
Ja mistä hän tiesi loitsusta?
"Entä jos sanon ei?" Olivia kysyi uhmakkaasti tuijottaen miehen kirkkaita silmiä. Drake asteli nopein harppauksin hänen luokseen eikä tyttö ehtinyt väistää.
"Haen haluamani vaikka väkisin. Ja sinä et ole ainoa, joka maksaa", mies sanoi hiljaa samalla, kun iski veitsen tytön vatsaan.
Olivia heräsi omaan kiljaisuunsa ja ponkaisi istumaan vuoteellaan, pidellen käsiään siinä, mihin haava unessa syntyi. Kipu oli tuntunut valtavalta, kuin aidolta, vaikka ei tytöllä tietenkään ollut todellista tapahtumaa verrattavana tilanteeseen. Hän ei kuitenkaan ollut haavoittunut, veitsi ei ollut todellinen, eikä veri valunut pitkin hänen vaatteitaan. Muutama sotilas rynnisti huoneeseen kysellen hänen vointiaan ja tarkastellen huonetta, jolloin kuningatar onnistui sopertamaan jotakin pahasta unesta. Pian joku hovinaisista ilmaantui huoneeseen ja toi mukanaan Taran, joka istui nyyhkyttävän Olivian viereen ja rauhoitteli häntä. Loppu yönä kuningatar ei kuitenkaan enää nukkunut.