TRUST 2 - LUPAUS
9.luku: Paluu
”Blade? Blade?! Kävikö pahasti?”
Kipunsa keskellä Blade havahtui ääneen ja häntä kasvoihin läimäisevään käteen. Den kuulosti huolestuneelta, mikä sai Bladen entistä enemmän varuilleen, mutta kyljen kirvely ei antanut paljoa tilaa muille ajatuksille.
Garet ilmestyi heidän viereensä Alex vain muutaman askeleen jäljessä ja auttoi Bladen nousemaa istuma-asentoon puunrunkoa vasten. Ilmeisesti he ja Den olivat nujertaneet viimeisetkin sotilaat, sillä pimeässä ei enää näkynyt muita hahmoja. Oli vaikea erottaa, olivatko muut haavoittuneet.
"Helvetti. Mitä te sähelsitte?" Alex kysyi synkkänä ja Den mutisi vastaukseksi jotakin, mitä Blade ei kuullut. Hänen oli hankala keskittyä, mutta hänen teki mieli vastata jotakin hänen ympärilleen kerääntyneelle kolmikolle.
Blade hengitti syvään ja valmistautui katsomaan kylkeään, jonka päällä hän oli pitänyt kämmentään. Hän tunsi sen verestä kosteaksi, mutta ei ollut vielä arvaillut kuinka pahalta haava näyttäisi. Hän veti kätensä varovasti sivuun ja vilkaisi. Avoimen takin alta paita näkyi olevan veressä, mutta haavaa hän ei onnistunut näkemään. Hän painoi päänsä takaisin puuta vasten ja puri hammasta, jottei valittaisi kivusta.
”Se pitää sitoa”, Garet sanoi ja lähetti Denin ilmeisesti hakemaan vettä, sillä hetken kuluttua hän saapui takaisin ja Blade piti kätensä vastahakoisesti poissa tieltä, kun Garet repi hänen paitansa helmasta kaistaleen ja alkoi tarkistaa haavaa.
”No?” Blade kysyi hetken kuluttua yhteen puristettujen hampaiden välistä ja yritti hämärässä erottaa edes jotakin Garetin kasvoilta. Hän huomasi, että miehen huuli oli halki.
”Se on aika syvä”, mies vastasi pienen hiljaisuuden jälkeen ja alkoi sitten puhdistaa haavan reunoja. Blade säpsähti joka kosketuksella ja halusi kääntää kylkensä pois, mutta tiesi, että haava oli hoidettava.
Garet sitoi haavan tiukasti niin, että kangaskaitaleet kulkivat Bladen vyötärön ympäri useaan kertaan. Veri imeytyi kankaaseen nopeasti ja Den mainitsi ääneen jokaisen huolen siitä, tyrehtyisikö haava ollenkaan. Alex tarkasti Denin ranteen, mutta muuten loppu porukka selvisi mustelmilla ja vaarattomilla haavoilla.
”Hän selviää”, Garet sanoi päättäväisesti ja Blade melkein uskoi, että mies puhui ammattitaidolla ja tietonsa varassa, eikä vakuutellen muiden lisäksi itseään.
”Hän tuskin pystyy liikkumaan”, Den totesi huolestuneena ja Bladen mielessä kulki useampi vastaus, joista yksikään ei kuitenkaan päässyt huulille asti, sillä kipu pisti tiukasti väliin ja sai hänet unohtamaan, mitä hän oli aikonut sanoa.
”Autetaan hänet leiriin. Odotetaan aamuun ja kunhan saadaan hänet ratsaille, niin häivytään täältä”, Garet ehdotti, muttei sanonut ääneen jokaisen sisällä pistelevää totuutta. Heidän täytyisi pitää kiirettä.
Alex ja Den auttoivat Bladen pystyyn hyvin vaivalloisesti, vaikka mies vastustelikin ja sanoi kivun jo helpottaneen, kun häneltä kysyttiin pystyisikö hän kävelemään. He etenivät hitaasti, mutta pääsivät lopulta takaisin hiiltyneen nuotionsa luo. Blade kuuli Garetin vielä mutisevan puoliksi itselleen, puoliksi Denille: ”Hän selviää. Minä hemmetti vieköön tapan hänet itse, jos hän ei saavu hengissä pääkaupunkiin asti, kuten olen luvannut.”
***
Seuraavana aamuna matkalaiset repivät kaistaleiksi uuden paidan ja vaihtoivat Bladen siteet. Onneksi haava ei enää vuotanut samalla tavoin kuin yöllä ja Garet alkoi epäillä, että oli arvioinut haavan vakavuuden pimeässä väärin. Blade saatiin vaivoin hevosen selkään ja jokaisen sekunnin täytyi tuottaa ääretöntä kipua, mutta Blade piti suunsa supussa ja vain näytti äreämmältä kuin aiemmin.
Heidän matkan tekonsa hidastui, vaikka heidän olisi pitänyt pitää kiirettä. Bladen oli vaikea ratsastaa liian nopeassa vauhdissa ja jokainen pysähdys kesti kauemmin kuin tavallisesti. Blade yritti olla ajattelematta, että hän oli loukkaantunut typerästä syystä, varomattomuudesta, siitä, ettei hän kyennyt olemaan tarpeeksi tarkkaavainen. Vaikka hän oli kaukana pääkaupungista, hän tunsi yhteyden Oliviaan ja se sai hänet haavoittuvaiseksi. Hän ei ollut ottanut sitä huomioon taistelussa.
Aivan muutaman päivän kuluttua he alkoivat lähestyä pääkaupungin lähiseutuja ja sen lähistölle muodostuneita kyliä. Blade oli uupunut ja tunsi olonsa heikoksi. Haava ei parantunut parhaalla mahdollisella tavalla ja hän pelkäsi, että se saattoi olla tulehtunut. Huono olo ja kylmyys saivat Bladen hytisemään, mikä aiheutti lisää kipua kyljessä.
Jos hän vain selviäisi kaupunkiin asti, kaikki hoituisi. Blade yritti ajatella, että näkisi kaupungin muurit pian ja pääsisi jonnekin sisälle lämpimään, mutta eniten lohdutti mieleen pyrkivä ajatus siitä, että hän näkisi Olivian. Hän selviäisi tämän pitkän ja turhauttavan matkan pelkällä tahdonvoimalla, kunhan hän näkisi odottavan valon ikkunassa ohjaamassa häntä takaisin.
Liian monta pitkää päivää oli jo takana, ja asioiden jämähtäessä paikoilleen kuningattaren oli keskityttävä Miriamin ja Ijsin ongelmien lisäksi muihin töihinsä. Viimein pitkä odotus kuitenkin tuli päätökseensä.
Kun ilmoitus Ijsin matkalaisten lähestymisestä saapui linnaan, Olivian oli mahdotonta keskittyä mihinkään. Hän odotti uutta ilmoitusta siitä, että hänelle kerrottaisiin matkalaisten viimein tulleen linnan pihalle ja hovineidon viimein ilmoittaessa siitä, tyttö kiiruhti ulos niin lujaa kuin jaloistaan pääsi.
Olivia juoksi tallipihan läpi ja mietti, miksi ulkona oli juuri nyt näin paljon ihmisiä ja hevosia. Hänen mekkonsa helma sotkeutui kuraan ja tihkusade sai kosteat hiukset valumaan kasvoille. Hän näki Denin kauempana laskeutumassa hevosen selästä ja kääntyi siihen suuntaan. Garet näytti väsyneeltä ja jollakin tapaa surumieliseltä. Miehen hartiat olivat painuneet kasaan, mutta hänen silmänsä selvästi kirkastuivat, vaikkakin hän horjahti tummatukkaisen naisen rynnätessä hänen kaulaansa. Olivia antoi Garetin olla rauhassa vaimonsa kanssa ja kiirehti eteenpäin etsien yksiä kasvoja sydän takoen. Häntä pelotti jatkuvasti enemmän ja mielessä kuiski kysymyksiä. Missä? Miksi? Entä jos?
Silloin hän näki Bladen. Musta tukka valui nyt märkänä silmille, kun mies ojensi hevosensa ohjakset tallipojalle ja avonaisen takin sivusta Olivia erotti likaisen liivin ja kuivuneessa veressä olevan paidan. Näky salpasi tytön hengen, sillä veri ei koskaan ollut hyvä asia. Loukkaantuminen saattoi johtaa johonkin paljon pahempaan, vaikka sitä ei päällepäin heti näkisi. Blade kuitenkin seisoi omin jaloin, väsyneenä ja kalpeana, mutta hengittäen, mikä oli Olivialle valtava helpotus, kun hän juoksi miehen luo niin kovaa kuin pääsi.
Blade näytti helpottuneelta huomatessaan hänet ja veti välittömästi Olivian lähelleen. Suudelma oli voimakas, mutta hieman kömpelö ja tyttö huomasi Bladen varovan kylkeään. Kumpikin oli kaivannut tätä ja Blade lunasti lupauksen välittömästi välittämättä ympärillä olevista ihmisistä, joista moni tuijotti heitä häpeilemättä.
Bladen kasvot olivat kuumat ja poskilla hehkui punaiset läiskät, vaikka tämä muuten näytti niin kalpealta, ja se sai Olivian hieman pelästymään. Kun he irtautuivat hieman toisistaan, Olivia nosti kämmenensä kokeilemaan miehen otsaa ja oli aivan varma, että tällä oli kuumetta. Otsa oli polttavan kuuma.
“Sinä olet kipeä. Ja haavoittunut”, tyttö sanoi hätääntyneesti. “Mitä tapahtui? Sinut pitää viedä sisään, minä haen-”
“Älä hössötä, minä pärjään”, Blade vastusteli, vaikka ei kuulostanut ollenkaan vakuuttavalta ääni käheänä ja silmät lähes puoliummessa. “Pikku naarmu vaan.”
“Mitä tapahtui?”
“Kerron koko reissun…”, Blade hengitti raskaasti. “…kun päästään sisään.”
Olivia saattoi Bladen suojaan sateelta ja yritti kiirehtiä, mutta miehen kulku ei ollut kovin nopeaa. Alkoi valjeta, ettei Bladesta olisi kertomaan vähään aikaan yhtään mitään.
Palvelusväkeä saapui nopeasti ja Olivia jäi odottamaan, kun Blade istui huoneessaan sängyn jalkopään eteen jätetyllä tuolilla ja antoi palvelusväen kuoria vaatteita ja verisiä paidan kappaleita päältään. Blade näytti siltä, ettei pystyisi istumaan kauaa pystyssä ja sähähti kivusta, kun viimeinen paidan riekale revittiin pois haavan päältä. Olivia ei voinut olla katsomatta, mutta ei ehtinyt nähdä haavan kuin vilaukselta, sillä Blade ympärillä hyöri paljon väkeä. Joku työnsi teekupin miehen käteen ja tämä yritti laskea sen sängylle ilmeisesti huomaamatta mitä teki, kunnes yksi hovinaisista puristi kupin Bladen käteen tiukemmin ja käski tämän juoda sen.
“Blade-herran kuume johtuu varmasti haavasta, eikä tuo hirveä sää tehnyt hyvää”, yksi palvelijattarista pysähtyi puhumaan Olivialle.
“Onko se vakavaa?” kuningatar kysyi huolestuneena. Kovaan kuumeeseen saattoi jopa kuolla, jos ei saanut lääkettä tai päässyt lepäämään. Blade oli saattanut sairastaa jo päiviä.
“Haava pitää puhdistaa heti. Yrtit alkavat varmaan pian vaikuttaa, kunhan hän saa juotua ne.”
Olivia vain nyökkäsi ja jäi vielä seuraamaan, kun Blade siirrettiin vaivalloisesti sängylle. Hän olisi halunnut päästä lähemmäs, koskettaa miehen kättä tai pyyhkäistä kasvoille jääviä hiuksia, mutta ei tohtinut häiritä palvelusväkeä, jotka yrittivät saada Bladen kääntymään niin, että haava nähtäisiin paremmin. Blade oli itsepäinen, mutta kuitenkin niin väsynyt, ettei pystynyt kovin pitkään vastustelemaan. Yksi hovineidoista kiiruhti viemään Oliviaa pois ja selitti, että kuningatar voisi tavata Garetin ja Denin reilun tunnin kuluttua, jotta miehet pääsivät kertomaan tiedot matkasta. Olivia ei kuitenkaan voinut olla hätääntymättä kuullessaan Bladen kiroavan ja vaikertavan haavaa puhdistettaessa, jolloin hovineito vei kuningattaren nopeasti käytävään ja sulki oven heidän perässään.
Sännätessään käytävälle Miriamin perään Troy uskoi olonsa olevan yhtä inhottava kuin tytölläkin. Miriam taatusti odotti vastauksia ja toivoa Ijsiin matkanneilta, mutta mitä uutiset olisivat? Tyttö oli poistunut matkalaisten paluusta kuultuaan niin äkisti ja tuiman näköisenä, ettei Troy halunnut tämän olevan yksin. Hän ei myöskään halunnut tytön törmäävän ensimmäisenä Bladeen, sillä mieheltä tuskin saisi tietoa Ijsistä kovin ystävällisellä tavalla.
Pitkään aikaan Troy ei ollut tuntenut yhtä suurta halua löydä jotakuta kuin Bladen seurassa. Häntä suututti se, miten mies härnäsi Miriamia, mutta koko ikänsä käytössääntöjä oppineena hän oli pysytellyt hovissa hiljaa.
Hän kiihdytti askeliaan Miriamin päästyä portaisiin ja seurasi tyttöä ulos asti. Ulkona tihutti edelleen vettä ja maa sekä kivetetyt tiet kiilsivät kosteudesta. Heille kerrottiin, että koko porukka oli jo päässyt sisätiloihin, ja yksi hovineidoista, jonka Miriam pysäytti, mainitsi kuningattaren puhuvan pian matkalaisille. Miriam kääntyi takaisin sisälle vauhti yhtä hurjana kuin aiemmin.
Troy oli toiminut Ijsin kaupunginjohtajan perheen palveluksessa pienestä pitäen, kuten hänen vanhempansa. Tarpeeksi vanhana hän oli liittynyt sotilaskaartiin. Hän oli tuntenut Miriamin niin kauan kuin muisti, ja vaikka tytölle hän oli ehkä yksi sotilaista, Miriam oli ollut aina hänelle jollakin tapaa läheinen. Ehkä siksi, että hän oli vahtinut tyttöä jo Ijsissä ja nyt matkannut tämän kanssa useita viikkoja pääkaupunkiin. Matka oli saanut hänet näkemään Miriamin eri tavalla, paljon itsenäisempänä ja vahvana, kuin hän oli aiemmin ajatellut.
"Odota!" Troy huusi tytön perään huomaamatta puheensa vaihtuvan tuttavallisemmaksi. Viime viikot pääkaupungissa olivat saaneet hänet toisinaan lipsumaan tavallisesta teitittelystä etenkin Miriamin kanssa. Tyttö pysähtyi lopulta päästyään pitkälle puutarhan puolelle puiden ja pensaiden suojaan. Troy hidasti askeliaan ja käveli viimeiset metrit tytön vierelle.
"Palvelusväki ei osaa sanoa mitään! Kuinka tietämätöntä tämä porukka on?" Miriam sanoi vihaisesti. Tyttö oli jo kysynyt, olivatko matkalaiset kertoneet matkansa tuloksista, mutta tietenkään kukaan ei tiennyt mitään.
"Matkalaiset puhuvat kuningattarelle ensimmäisenä", Troy rauhoitteli. "He ovat vasta saapuneet ja heillä on ollut pitkä matka."
Miriam oli kääntynyt katselemaan kylmin silmin pensasaitaa niin, että Troy kykeni tarkastelemaan vaalean tytön sivuprofiilia. Hän ei ollut muistanut, että tytön silmät olivat tuimasta katseesta huolimatta niin kauniit.
"Olisivat kertoneet edes jotakin, vanhemmistani tai jostain. Vaikka he olisivat kuolleet. Se olisi parempi kuin tämä tietämättömyys", tyttö sanoi ahdistuneena ja puristi tumman mekkonsa kangasta nyrkeissään.
"Äitisi oli vielä elossa, vaikka vankina", Troy muistutti. "Jos häntä ei tarvittaisi, hän ei olisi vanki."
Miriam hengitti raskaasti ja räpytteli nyt tiuhaan silmiään.
"Haluan vain kotiin", hän sanoi. "Haluan takaisin kotiin Ijsiin ja kuristaa sen miehen, joka on aiheuttanut tämän kaiken."
"Niin haluan minäkin. Ja olla rinnallasi, kun Drake kukistetaan", Troy sanoi toivoen rauhoittavansa tyttöä. Tihkuisella pihalla oli kylmä ja poika vilkaisi taivaalle kerääntyneitä harmaita pilviä. "Lähdetäänkö jo takaisin sisälle? Mennään kuuntelemaan, mitä kerrottavaa heillä on."
Miriam kuitenkin ärähti raivosta ja painoi hetkeksi kädet kasvoilleen suostumatta lähtemään.
"En tiedä voinko mennä sinne, en kestä nähdä ketään, jos heillä on huonoja uutisia. Minun tekee mieli lyödä jokaista, joka sanoo jotain Ijsistä, enkä voi edes istua alas haluamatta hajottaa jotakin!"
Kumpikin hiljeni hetkeksi ja Troy helpottui kuunnellessaan tytön hengityksen tasaantumista. Hänen oma sydämensä tuntui jyskyttävän rinnassa, kun hän astui askeleen lähemmäs ja laski kätensä tytön olkapäälle. Tiedonhalustaan huolimatta Miriam oli kuitenkin peloissaan ja puheensa ristiriitaisuudessa ilmaisi huomaamatta huolensa.
"Sinulla on ihan täysi oikeus olla huolissasi, mutta meidän pitää luottaa näihin ihmisiin. Emme saa Ijsiä takaisin yksin", Troy sanoi. Hän halusi vetää tytön syliinsä, painaa kasvonsa tämän hiuksiin, mutta jännitys sai hänet epäröimään. Lopulta hän uskaltautui kääntämään Miriamin varovasti itseään kohti ja hän kietoi kätensä tytön ympärille.
Miriam painoi kasvonsa hetkeksi hänen rintakehäänsä vasten ja Troy oli huokaisemassa, kun tyttö yhtäkkiä jähmettyi kuin kiveksi hänen sylissään. Miriamin kädet työnsivät hänet voimakkaasti taaksepäin ja Troy irrotti nopeasti otteensa tytöstä.
"Älä", Miriam sanoi tuskin kuuluvasti ja tytön kohottaessa katseensa Troy ei ollut varma, minkä tunnemyräkän hän tytössä erotti. Miriam poistui pihalta ripein askelin mekon helma kastuneena ja jättäen Troyn yksinään sateeseen. Hetken kuluttua poika rynnisti Miriamin perään, mutta pitäen etäisyyttä. Hän saattoi olla pilannut välinsä tyttöön, mikä pelotti häntä enemmän kuin hän oli ajatellut.
Aika kului tuskastuttavan hitaasti, mutta lopulta Olivia tapasi Garetin ja Denin kokoushuoneessa. Heidän mukanaan oli kuningattarelle vieras henkilö, mutta juuri nyt hänen mieleensä ei mahtunut paljon muuta huolen lisäksi. Tyttö tajusi, ettei Bladesta ollut kertomaan mitään vähään aikaan, joten he eivät edes harkinneet odottavansa tätä. Garet näytti edelleen väsyneeltä ja käänsi katseensa suoraan kuningattareen istuessaan pöydän ääreen.
“Mikä Bladen tila on?”
“Hänellä on kova kuume”, Olivia sanoi, eikä voinut peittää värinää äänessään. “Kukaan ei ole vielä kertonut enempää siitä, miten paha haava on.”
“Yritimme kiiruhtaa, mutta meillä oli vielä muutaman päivän matka, kun hän haavoittui”, Den sanoi pahoitellen kuin olisi tuntenut olevansa jotenkin syyllinen Bladen kipuun.
Vasta hiljaisuuden pidentyessä Olivia tajusi tarkastelevansa vaalean miehen kasvoja ja tämän hiuksia, jotka toiselta puolelta yltivät leukaan asti, mutta toiselta puolelta olivat reilusti lyhyemmät. Mies katseli tarkkaavaisin silmin ympärilleen, mutta odotti selvästi vuoroaan puhua.
"Tässä on Alex, kaupunginjohtaja Robertin poika. Hän lähti mukaamme matkan varrelta", Garet ehätti sanomaan ja mies kumarsi hiukan päätään.
"Sinä olet siis… Miriamin veli?" Olivia kysyi hieman hämillään.
"Miten sisareni voi? Haluaisin nähdä hänet, ymmärrätte varmasti", Alex sanoi ja Olivia hymyili hänelle.
Kuningatar ajatteli, miten helpottunut Miriamin olisi saadessaan nähdä ainakin yhden perheenjäsenistään. Kuningatar lupasi, että tyttöä oltaisiin hakemassa ja hän saapuisi kokoushuoneeseen varmasti pian. Tämän jälkeen hän pyysi matkalaisia selittämään, miten Bladen loukkaantuminen oli tapahtunut.
“Meidät yllätettiin”, Garet alkoi kertoa. "Sotilaita lähti peräämme Ijsistä, mutta luulimme karistaneemme heidät. Ensin he vaikuttivat vain tarkkailevan, mutta hämärän tultua he pääsivät tarpeeksi lähelle ja hyökkäsivät."
"En tiedä tarkkaan, mitä oikein tapahtui, mutta luulimme hoitaneemme jo kaikki meitä seuranneet sotilaat emmekä olleet täysin valmiita muutaman iskiessä uudestaan. Blade kaatui jostakin syystä, kuin häntä olisi sattunut", Den sanoi ja vilkaisi Garetia kuin he olisivat ymmärtäneet vasta jotakin uutta. "Yksi sotilas ehti hänen kimppunsa…"
Olivia oli vihainen itselleen, sillä häntä kadutti nyt koko reissu ja Bladen päästäminen Ijsin matkalaisten mukaan. Mitään tällaista ei pitänyt sattua.
Kesken kaiken Miriam kiiruhti kokoushuoneeseen Troy kannoillaan.
"Minun vanhempani? Veljeni?" olivat tytön ainoat sanat ja hän tuijotti ahnaasti matkalaisia odottaen näiden sanojen helpotusta. Alex oli noussut tuolistaan saman tien ja Miriam pysähtyi ensin kuin seinään nähdessään veljensä. Vasta hämmästyksestä havahduttuaan tyttö rynnisti Alexin halaukseen. Olivia huomasi vasta nyt, miten samanväriset sisarusten silmät olivat. He muistuttivat kovasti toisiaan.
Myös Troy käveli lähemmäs pöydän ääressä istuvia. Poika vaikutti hiukan häkeltyneeltä, mutta tottuneesti peitteli tunteensa hiljaisuuteen. Miriamilla oli vaikeuksia päättää, mitä kysyä ensimmäisenä ja Alex vakuutteli tytölle, että muutkin veljet olivat kunnossa. Tyttö yritti ryhdistäytyä ja Olivia huomasi tämän räpyttelevän tiuhaan silmiään estääkseen helpotuksen kyyneleet.
"Mitä Ijsissä tapahtui?" Miriam kysyi suunnaten kysymyksensä kaikille pöydässä istuville. Garet ja Den kuitenkin odottivat Olivian nyökkäystä, minkä jälkeen he alkoivat puhua. Olivian mielessä oli kuitenkin vielä huoli, ja hän toivoi jatkuvasti, että joku pistäytyisi kertomassa hänelle väliaikatietoja Bladesta.
Kuningattaren oli kuitenkin ryhdistäydyttävä ja saatava selville, miten matka oli kokonaisuudessaan sujunut. Garet ja Den kertoivat kaupungin johtajan vaimon tapaamisesta, siitä kuinka heidän oli ollut mahdotonta päästä sisälle Ijsin kaupunkiin paljastamatta ketä he olivat ja kuinka he olivat saaneet tietää toisesta kristallista. Miriamin ote tuolista kiristyi ja tytön kasvoilta pystyi näkemään tuskastumisen ja vihan, kun tietoa ei ollut riittävästi. Matkalaiset eivät osanneet kertoa paljoakaan hänen vanhemmistaan, ja Garet odotti Olivian lupaa, ennen kuin hän mainitsi Miriamin äidin sanat.
"Kertokaa Miriamille, että kristalli on pidettävä turvassa. Drake tahtoo sen. Sitä ei missään nimessä saa luovuttaa hänelle tai vaarassa on muutakin kuin Ijs."
Miriamin huulet puristuivat tiukasti yhteen. Alex näytti myös vakavalta, mutta hän onnistui rauhoittelemaan sisartaan ja ehdottamaan, että he siirtyisivät pois juttelemaan. Miriam nyökkäsi ja irrotti otteensa tuolin selkänojasta. Hän käännähti kannoillaan niin, että pitkät vaaleat hiukset hulmahtivat ja kiiruhti kovin askelin pois huoneesta Alexin seurassa. Olivia nyökkäsi Troylle, joka oli huolissaan lähdössä tytön perään, muttei tiennyt pitäisikö hänen jäädä vielä kuulemaan matkalaisia.
Ijsin vieraiden kadottua Olivia painoi pään hetkeksi käsiinsä, kunnes uskalsi jälleen kohdata muut pöydässä istujat ja antoi näiden puhua loppuun. Tunnin keskustelun jälkeen Olivia päästi miehet lähtemään ja oli lähdössä etsimään Cecilietä, kun yksi hovinaisista kiiruhti hänen luokseen.
“Kuinka Blade voi?” Olivia kysyi huolissaan.
“Teidän Korkeutenne, hän kyselee teitä.”
Siitä Olivia oli hieman hämmentynyt ja huomasi myös hovineidon olevan epävarma.
“Onko hän hereillä?”
“Ei varsinaisesti, en oikein ole varma”, nainen sanoi. “Se voi johtua kuumeesta, mutta hän kyllä puhui. Ja olin kuulevinani… Hän kysyi teitä.”
Palvelijatar vei Olivian Bladen huoneelle ja poistui sitten niiaillen ja Olivia lupasi kutsua tämän heti, jos tarvitsi jotakin. Kuningatar lähestyi Bladea, joka makasi omituisesti kyljellään ja näytti tärisevän.
Bladen huulet liikkuivat ja hänellä oli selvästi kipuja. Kuningatar erotti hiljaisen mutinan ja tunsi piston sisällään kuullessaan oman nimensä. Olivia, Olivia, Olivia. Hänen nimensä uudelleen ja uudelleen. Lähempänä Olivia huomasi miehen kasvoilta paistavan kuumeen ja kosketti hipaisten Bladen kuumaa otsaa.
Olivia siirsi käsinojallisen tuolin sängyn viereen ja käpertyi siihen ollakseen mahdollisimman lähellä Bladea. Hän erotti tämän suun liikkeen, mutta sanoista oli hankala saada selvää ja oli todennäköisempää, että Blade nukkui. Olivia siirsi peitettä paremmin miehen päälle ja säpsähti huomatessaan Bladen availevan silmiään.
“Anteeksi, ei minun pitänyt herättää”, tyttö pahoitteli hiljaa ja sätti mielessään itseään. Blade tarvitsi lepoa ja hän ei osannut antaa tämän olla rauhassa. Hänen mieleensä juolahti, että Miriam saattaisi kyetä käyttämään parantavia kykyjään kristallin avulla, mutta tajusi saman tien, ettei hennoisi pyytää tytön apua. Miriam oli vasta saanut tietää veljiensä olevan kunnossa.
“Ei mitään…”, Blade vastasi aika vaivalloisesti. “Olo… hirveä…”
Sanoja seurasi jälleen omituinen mutina eikä Olivia saanut selkoa, mutta hymyili ja käski Bladen sulkea silmänsä.
“Puheesta… tule mitään”, Blade mutisi silmät kiinni.
“Johtuu kuumeesta”, Olivia vakuutti, sillä Bladen sanat olivat sekavia ja hän tuskin pystyi keskittymään sanomaan kokonaista lausetta.
Hän piteli kättään Bladen peiton päällä ja katseli kun tämän hengitys vähitellen rauhoittui ja Blade näytti vaipuvan rauhallisempaan uneen. Vähitellen tämän tärinäkin lakkasi ja Olivia toivoi, että miehen kivutkin laantuivat.
“Kaikki helpottuu, kun paranet. Nukkuminen auttaa.”
Cecilie pistäytyi vilkaisemassa Bladea, jolloin Olivia kertoi lyhyesti sen, mitä oli matkalaisilta kuullut. Kuningatar rauhoitteli huolestunutta Cecilietä, jonka kasvot olivat kalvenneet heti hänen nähdessään Bladen. Mies makasi vuotellaan kalpeana, vain kuume poskilla hehkuen. Ei ollut vaikea aistia kuningattaresta, että hänkin oli huolissaan, mutta luottavainen Bladen parantumisesta.
"Den ja Garet kertoivat, mitä tapahtui", Olivia selitti istuessaan tuolilla vuoteen vieressä. "He eivät myöntäneet, mutta minusta tuntui, että Blade oli käyttäytynyt hieman erikoisesti kuin hän olisi jo aiemmin loukannut itsensä jossakin. Voimmeko auttaa häntä jotenkin?"
"En ole varma", Cecilie sanoi epävarmasti, sillä viimeaikoina hänen voimansa olivat toimineet oikukkaasti. "Ehkä lievittää kipuja."
"Tekisitkö jotakin? Jonkin loitsun, minä autan."
"Voimme yrittää…"
Kuningatar nyökkäsi. Cecilie tuli lähemmäs vuodetta ja yritti keskittyä aistimaan Bladen tilaa voimiensa avulla. Huomatessaan Olivian koskettavan Bladen kättä kaikki ikään kuin kirkastui ja noituuden käyttäminen sai Cecilien tuntemaan iholla kuin pieniä sähköiskuja.
Cecilie hengitti raskaasti ja tuijotti hämillään kuningatarta, joka katseli edelleen Bladea. Miten hän ei ollut aiemmin huomannut tai aistinut Olivian ja Bladen yhteyttä? Milloin se oli edes syntynyt?
"Milloin sinun voimasi on kytketty Bladeen?" Cecilie kysyi lähes kuiskaten ja Olivia kääntyi katsomaan häntä.
"Mitä tarkoitat?"
"Aistin sen äsken aivan selvästi, kun molemmat yritimme käyttää voimiamme. Tunsin tuo saman outouden aiemmin, mutta vasta nyt teidän kummankin lähellä ymmärsin. Sinun voimasi on yhteydessä häneen."
Cecilie oli varma, ettei ollut erehtynyt. Hän tunsi tällaisen siteen, oli tuntenut lähes samanveroisen sisarensa kanssa. Ja kuitenkin Celine oli ollut erilainen. Heidän sisaruutensa, samankaltaisuutensa, oli sitonut heidät toisiinsa aivan erilaisella tavalla kuin tällainen, kahden henkilön väliin luotu sidos.
Olivia näytti aidosti hämmentyneeltä ja hän suoristautui tuolissaan.
"Miten minun voimani on yhteydessä kehenkään ja mitä se edes tarkoittaa? En ole kuullutkaan sellaisesta."
"Se on muinainen taikuuden haara. Perheenjäsenillä se voi syntyä jopa luonnostaan. Kun käytät voimiasi, käytät samalla Bladen voimaa. Se on vahva yhteys, en tajua, miten en ole aiemmin huomannut sitä", Cecilie sanoi kummastellen ja kiersi sängyn toiselle puolelle. Hän laski kätensä koskettamaan sekä kuningattaren että Bladen rannetta. "Yhteys suojaa sinua, auttaa sinua loitsuissasi ja voi tehdä sinusta voimakkaamman. Samalla tavoin, kuin me teemme loitsuja yhdessä, tosin tämä yhteys on pysyvämpi. Sellaisen luomiseenkin tarvitaan vahvaa noituutta."
"Onko se vaarallista?" Olivia kysyi ja tällä kertaa hänen äänestään kuului kuningattarelle ominainen jämäkkyys. Enää ei vain jutusteltu. Asia oli vakava.
"Se on tarkoitettu suojelemaan", Cecilie rauhoitteli, mutta puri huultaan ennen kuin kertoi loitsusta lisää. "Mutta yhteys voi myös saada sinut käyttämään loitsussasi niin paljon Bladen voimia, että hän kärsii siitä. Kaikki uupumus, jonka sinä tunnet, vaikuttaa myös häneen. Pahimmassa tapauksessa et huomasi sitä ja hän voisi... kuolla."
Olivia nielaisi. "En tiennyt… En tiennyt ollenkaan."
Cecilie ei osannut sanoa mitään, mutta hänen mieleensä tuli tapaus yli vuosi sitten, hänen valtava loitsunsa taistelun päättämiseksi.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Olivia mutisi melkein kuulumattomasti jotakin ja Cecilie joutui pyytämään häntä toistamaan.
"Tiesiköhän Blade?" kuningatar sanoi, eikä Cecilie jälleen osannut vastata. Hän päätti jättää kuningattaren rauhaan ja poistui varovaisin askelin huoneesta.
Olivialle Cecilie ei ollut maininnut yllättäen nousseen pelkonsa syytä, mutta tytön oli pysähdyttävä käytävään lähdettyään huoneesta ja räpyteltävä tiuhasti silmiään. Hänen siskonsa Celine oli tullut hänen mieleensä useita kertoja viimeisten viikkojen aikana, eikä haavoittuneiden ihmisten näkeminen auttanut tukahduttamaan muistoja. Nytkin Celine ja sisaren voimien käyttäminen sai hänet voimaan pahoin. Hänellä ei ollut selitystä kuningattaren ja Bladen yhteyteen, mutta hän oli huolissaan. Noituus ei aina ollut turvallista ja näin vahvat loitsut eivät kuuluneet tavalliseen käyttöön.
Heidän pitäisi ehkä vain odottaa Bladen parantumista, jotta he voisivat puhua miehelle. Sitä ennen heillä oli lisää selvitettävää koskien kristalleja ja edelleen mysteeristä Ijsiä. He eivät edelleenkään olleet varmoja kaikista kaupungin tapahtumista tai siitä, miten tytön vanhemmat voivat. Cecilie ei muistanut, milloin olisi ollut yhtä uupunut. Hän oli kadottanut sen toivon tunteen, joka aiemmin auttoi jaksamaan.