TRUST 2 - LUPAUS
8.luku: Veljekset
Seuraavana aamuna matkaava kolmikko odotti yhden jokea ylittävän suuren sillan alla tapaamisen alkamista. Ilma oli kirkas ja viileän syksyinen edellisen päivän sateen jäljiltä. Blade nautti ilman raikkaasta tuoksusta ja yritti painaa kaupungin katuja mieleensä auringon ensimmäisten heikkojen säteiden valaistessa taivaanrantaa. Kaukana koillisessa saattoi erottaa vuoriston kohoavat huiput.
Kun neljä miestä viimein saapui, he saivat tietää, että heidät vietäisiin melkein kaupungin toiselle laidalle, jossa he vasta tapaisivat kaupunginjohtajan pojat. Garet oli jo aiemmin näyttänyt sormuksen, jossa oli kuninkaallinen tunnus ja myös tällä kerralla he osoittivat virallisen tunnuksen avulla olevansa luottamuksen arvoisia.
Talo, johon heidät vietiin, oli suuri ja viihtyisä. Ilmeisesti kaupunginjohtajan tuttavat olivat suhteellisen varakkaita, sillä Blade huomasi käytävällä kulkevan muutamia palvelijoita. He joutuivat luopumaan miekoistaan ja muista varusteistaan ennen tapaamista, kuten Blade oli aavistellutkin, eikä se ei tehnyt hänen oloaan rauhalliseksi. Hän vilkuili vielä heitä saattaneiden ihmisten kasvoja ja mietti, olivatko he kaupungin sotilaita.
Viimein kodikkaan oloiseen takkahuoneeseen astuessaan he tapasivat kolme vaaleaa miestä, jokainen Miriamia vanhempia.
Yksi heistä - mies, jonka hiukset olivat hyvin lyhyet - astui eteenpäin ja ojensi kätensä Garetille, joka seisoi häntä lähimpänä.
"Te siis olette matkaajat pääkaupungista."
Garet nyökkäsi ja kertoi nimensä. Hän esitteli samalla myös Bladen ja Denin, jotka nyökkäsivät tervehdykseksi. Blade tarkkaili huonetta tottuneena siihen, että hänen oli havainnoitava ympäristönsä tarkkaan.
"Olen Ethan", mies sanoi ja viittasi sitten toiseen veljistään, jonka tummanvaaleat hiukset olivat toiselta puolelta pidemmät. "Veljeni Alex…" Ja sitten kolmanteen veljekseen. "Ja Isac."
"Anteeksi, etten nouse kättelemään", Isac sanoi nojatuolista takan läheltä. Blade huomasi nuoren miehen pitävän jalkaansa tuen päällä ja oikeaa kättään kantositeessä. Siinä siis syy, miksi he eivät olleet lähteneet Kaanahista pääkaupunkiin.
"Lähtö Ijsistä ei ollut aivan helppo", Ethan selitti. Miehen kasvoissa oli sekä vanhoja että uusia arpia, joten ainakaan he eivät olleet vain istuskelleen piilossa Kaanahissa oleskellessaan. "Mutta istukaa alas. Kertokaa, miten te tänne päädyitte ja mitä tiedätte Ijsin tilanteesta."
Blade antoi Garetin puhua, sillä hän itse ei ollut tarpeeksi rauhallinen juttelemaan ja istumaan. Vaikka kaupunginjohtajan pojat olisivatkin piileskelleet Kaananissa jo pitkään, hän ei halunnut luottaa siihen, ettei joku salakuuntelisi ja yrittäisi välittää viestiä eteenpäin esimerkiksi Drakelle.
Garet kertoi heidän sopimuksensa mukaan lyhyesti kaiken heidän matkastaan sekä siitä, miten Miriam oli saapunut turvallisesti pääkaupunkiin. Miehet halusivat tietää sisarensa kunnosta, ja he vakuuttivat tytön olevan kunnossa ja taistelevan Ijsin puolesta pääkaupungista käsin. Garet ei maininnut kristallia ennen kuin Alex kysyi siitä. Den mainitsi Miriamin tuoneen kristallin ja kuningattaren hovinoidan tutkivan sen ominaisuuksia. Miehet vaikuttivat helpottuneilta, sillä he eivät olleet saaneet tietoja Miriamista ja Troysta, mutta olivat yrittäneet kuunnella kaikkia mahdollisia uutisia Ijsistä. Myös he olivat levittäneet eteenpäin huhua kylmästä pohjoisesta saadakseen enemmän tietoa.
"Tarvitsemme lisää väkeä voidaksemme vallata Ijsin takaisin, mutta emme voi odottaa enää kauaa. Drake ehtii vahvistua, jos piileskelemme vielä pitkään."
Blade halusi ravistella Alexia, joka toi esille jälleen saman aiheen kuin Miriam aiemmin pääkaupungissa. Ilman kunnollista suunnitelmaa oli turha jauhaa Ijsiin hyökkäämisestä.
"Me emme päässeet sisään kaupunkiin, tuskin onnistutte paremmin", Blade totesi nojaillen seinään ikkunan vieressä. "Drakella on kokonainen armeija. Teitä on kolme."
"Enpä ollut huomannut", Alex sanoi sarkastisesti.
"Harmi. Hei, kertokaa joku hänellekin, että heillä on aika paha alivoima", Blade sanoi puhuen koko huoneelle ja kääntäen katseensa Deniin, joka ei täysin pystynyt peittämään virnistystään.
"Hän ei voi pitää Ijsiä suljettuna ikuisuuksia", Isac muistutti. "He tarvitsevat kaupankäyntiä tai he ovat itsekin pulassa."
"Te voisitte myös puhua kuningattarelle. Me olemme joka tapauksessa palaamassa pääkaupunkiin, minkä jälkeen Ijsin tilanteesta voidaan keskustella lisää", Garet ehdotti, mutta Isac pudisti jo päätään.
"En voi ratsastaa vielä aikoihin", hän sanoi. "Siksi emme ole lähteneetkään. Veljeni eivät halunneet jättää minua itsekseni, mutta kummankaan ei ollut turvallista matkustaa yksin."
"Jos minä lähden", Alex sanoi. "Haluan nähdä omin silmin, että Miriam on kunnossa."
"Minä haluan myös, että joku meistä on Miriamin luona. Me pystymme suunnittelemaan hyökkäystä täältä Kaanahista ja hankkimaan myös muita liittolaisia", Ethan jatkoi hyväksyen veljensä ehdotuksen.
"Kuinka pian olette lähdössä?" Alex varmisti.
"Niin pian kuin mahdollista", Garet sanoi ja vilkaisi Bladea, joka nyökkäsi vastaukseksi.
"Selvä. Antakaa minulle muutama tunti aikaa. Ja tarvitsen hevosen."
Etsinnöistä huolimatta viidennestä kristallista ei ollut merkkejä linnan kellareissa. He olivat tutkineet jokaisen kuvion, jokaisen koukeron ja kaiverruksen, mutta eivät saaneet mitään selville kristallin olinpaikasta. Joitakin kuvioita he olivat jopa jäljentäneet piirtämällä ne paperille, jotta voisivat tutkia niitä yläkerrassa. Cecilie sanoi, että kristalli voisi olla hyvin kätketty, kenties vahvoin loitsuin, joten Olivia päätti, että he voisivat luottaa kristallin olevan turvassa. Kun hekään eivät tienneet sen tarkkaa sijaintia, se pysyisi tuntemattomana muillekin.
Olivia hoiti töitään kuningattarena ja erään kokouksen jälkeen eräs hänen neuvonantajistaan kysyi olisiko kuningattarella hetki aikaa keskustelulle. Silas oli yksi vanhimpia virkamiehiä, jotka vastasivat jokainen omista tehtävistään ja raportoivat tarvittavista asioista kuningattarelle.
"Teidän Korkeutenne, jos sallitte, asiani olisi varsin vakava."
Kuningatar ei tiennyt, mitä odottaa. Jos asia olisi koskenut äskettäin käsiteltyjä asioita, se olisi tullut esiin kokouksessa.
"Ole hyvä", Olivia nyökäytti päätään ja kehotti miestä jatkamaan.
"Useimmat hallinnon jäsenet ovat huolissaan tilanteesta. Ijsin kaupunginjohtajan tytär on täällä ja lähetitte miehiä pohjoiseen, mutta emme tiedä tarkkaa syytä, emmekä tilanteen vakavuutta. Jätätte paljon kertomatta ja teette suunnitelmanne yhden joukkojen komentajan kanssa, joka ei saa kaikkien luottamusta."
Silas kohtasi kuningattaren katseen edelleen päättäväisenä ja hetken Olivia ei osannut sanoa mitään. Hän tiesi toimineensa epätavallisesti ollessaan jakamatta kaikkea tietoa virkamiehiensä kanssa, mutta juuri luottamussyistä hän ei ollut valmis jakamaan kaikkea tietoa samoille ihmisille. Lisäksi hän tunsi tarvitsevansa Bladea Ijsiä koskevissa päätöksissä, eikä hänen edessään seisova mies ollut ilmaissut hallinnon ihmisten tulleen yhtään suopeammiksi Bladea kohtaan.
"Kiitos, että otit asian puheeksi", Olivia aloitti, sillä se tuntui sopivalta. "Ijsin tilanne on… herkkä ja siksi Miriam on täällä. En halua riskeerata mitään Ijsin kaupungin suhteen, joten olemme tehneet päätöksen hankkia lisää tietoa tilanteesta, ennen kuin suunnittelemme mitään suurempaa. Tietysti minun olisi huomioitava, että asiasta on tiedotettava myös teille, kunhan matkalaiset palaavat."
Mies kumarsi lyhyesti ja näytti hyväksyvän vastauksen siltä erää, vaikka tuima katse hänen kasvoiltaan ei kadonnut.
Vaikka epäluottamuksen ilmaisuista tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen, Olivia jäi pohtimaan keskustelua vielä pitkäksi aikaa. Hän pelkäsi hoitavansa työnsä huonosti. Hänellä ei ollut ketään neuvomassa, miten toimittiin kuin oikea kuningatar ja neuvot, jotka hän muisti, olivat aikanaan hänen enonsa antamia tai hän muisti, miten hänen äitinsä toimi johtajana. Uusiin ja sen hetkisiin ongelmiin niistä oli harvoin apua. Siksi tyttö olikin noudattanut ajatusta, että kuuntelisi kaikkia, ottaisi asioista selvää ja sen jälkeen selvittäisi asian niin hyvin kuin hallinnon virkamiestensä kanssa kykeni. Usein asia ei ollut näin yksinkertainen, mutta ohjenuorana se helpotti hänen oloaan.
Sama asia seurasi Oliviaa vielä nukkumaan mennessäkin ja hämärän turvin pelot yltyivät entistä suuremmiksi. Hän joutui jopa naurahtamaan itselleen, kun hän mietti, alkaisiko kansa vaatia pian kuningattaren tilalle jotakuta toista johtajaa. Hänen täytyisi selvittää salamyhkäisiä tilanteitaan virkamiehille enemmän ja saada näiden luottamus Bladeen kuntoon, sillä halusivat tai eivät, Blade oli osa hänen elämäänsä ja hän halusi, että olisi vastedeskin. Bladen ajatteleminen sai taas mieleen huolen matkalaisista, joiden pitäisi varmasti olla jo paluumatkalla. Uni ei tullut toisen huolen myötä yhtään helpommin.
Kun hän ei saanut nukutuksi, oli parempi vain nousta ylös kuin kieriskellä vuoteessa ja turhautua entistä enemmän. Olivia olisi voinut kutsua palvelusväkeään, mutta ei viitsinyt häiritä heitä oman unettomuutensa takia ja päätti sytyttää tulen takkaan itsekseen. Hän voisi samalla testata voimansa käyttöä, olihan hän oppinut lopulta sytyttämään kynttilänkin. Näin yhä useampana iltana hän otti tavaksi harjoitella loitsujaan.
Tulen sytyttäminen oli hyvin erilaista verrattuna muihin loitsuihin ja Olivia oli oppinut vain oman tekniikkansa loitsun luomisessa. Cecilien ohjeiden mukaan hän tunnusteli voimaa sisällään, rauhoittui tarpeeksi voidakseen sitten keskittyä ja mumista toiveensa ääneen.
Loitsun muodostaminen tuntui valtavalta ponnistukselta. Olivia etsi tulta mielessään useita kertoja, kuvitteli edes pienen liekin syttymisen, mutta tuntui aina päätyvän umpikujaan. Hänen päätään alkoi särkeä ja koko loitsun kokeileminen alkoi tuntua typerältä idealta. Tyttö sulki silmänsä ja keskittyi kovemmin, koska halu onnistua oli vahva eikä sallinut luovuttamista. Kipu alkoi pistellä ensin vatsassa ja siitä se levisi muualle kehoon. Lopulta väsymys rojahti tytön niskaan kuin jotakin raskasta olisi pudotettu hänen päälleen. Olivia vaipui polvilleen takan ääreen ja luovutti. Hän ei jaksanut.
Ehkä Blade oli oikeassa sen suhteen, ettei liian suuria loitsuja pitäisi kokeilla. Nyt Olivia oli kyllä väsynyt, mutta päänsärky tuskin antaisi hänelle rauhaa ja nukkuminen olisi aivan yhtä hankalaa kuin aiemmin. Tyttö kömpi takaisin sänkyyn ja hieroi ohimoitaan varovasti. Hänen täytyisi muistaa kysyä Cecilieltä mitä hän teki väärin. Jonakin päivänä hän vielä oppisi nämä loitsut ja hallitsisi voimiaan edes puoliksi niin hyvin kuin hovinoitansa.
Tiet olivat pieniä ja nelikon kulku oli epätasaista välillä edeten pitkiä matkoja päivässä, välillä heidän oli käytettävä useita tuntia lepoon ja seuraava päivä oikean reitin valitsemiseen. Maasto kohosi paikoin ja tie oli lähes jatkuvasti metsikköjen ympäröimä. Yhtenä tihkusateisena päivänä he kulkivat läheltä korkeaa kalliota, jonka kyljessä kulki laaja putous vettä alla virtaavaan ohueen jokeen. Tämän erikoisen vesiputouksen editse ja veden yli kulki silta, jolle he pysähtyivät hetkeksi. Vaikka päivä olikin synkkä, maisema oli silti omituisen kaunis harmaassakin säässä ja sai Bladen muistamaan, miltä matkustaminen oli parhaimpina päivinä tuntunut.
He eivät kulkeneet sinä päivänä enää kovin paljon, vaan leiriytyivät lähistölle hämärän alkaessa laskeutua. Ulkona olisi kylmä nukkua, mutta kiertoteiden valitseminen pakotti heidät tekemään myös muita ratkaisuja, jotka vähensivät matkan mukavuutta. Bladelle leiriytyminen oli tuttua, mutta hän mietti, miten hänen matkakumppaninsa siihen suhtautuisivat. Garet oli edelleen synkkäilmeinen Ijsissä käynnin jäljiltä ja Denkin vaikutti hiljaiselta, mutta nytkään kumpikaan ei valittanut. Alex oli tyyni ja näytti viihtyvän matkatessa.
Den otti ensimmäisen vartiovuoron nuotion ääressä. Blade oli varautunut nukkumaan kehnosti ja huomasi raottavansa silmiään melko pienistäkin kahahduksista. Silti Den sai tönäistä häntä kunnolla muutaman tunnin kuluttua, ja Blade luuli olevansa seuraavana vartiovuorossa. Den kuitenkin painoi kädellään hänen olkaansa tiukasti estäen häntä nousemasta ja kuiskasi: ”Sotilaita.”
Blade nyökkäsi ymmärtävänsä ja ilmeisesti Den erotti liikkeen hämärässä, sillä hän siirtyi herättämään Garetia. Alex oli jo noussut ja piteli kättään miekkansa kahvalla. Nuotio oli huomattavasti pienempi kuin aiemmin ja Blade yritti mahdollisimman hiljaa saada liekkejä sammumaan.
”Odotetaanko vai mennäänkö vastaan?” Garet kysyi hyvin hiljaa noustuaan ylös.
”Ne saattavat vain tarkkailla”, Den muistutti. ”Niinhän ne tekivät jo useamman päivän ajan.”
"Olivatko ne perässänne ennen Kaanahia?" Alex kysyi. "Ijsistä asti?"
”Vähän matkaa, kyllä. Luulin, että ehdimme niiltä karkuun.”
”Parempi, ettei jäädä tähän ansaan”, Blade ehdotti ja mietti samalla kuumeisesti parasta ratkaisua pysyä näkymättömissä. Matkan jatkaminen näin pimeällä olisi typerää ja heidät kuultaisiin varmasti.
”Kierretään syvemmältä metsän puolelta”, Den sanoi. ”Odotetaan siellä ja katsotaan mitä ne tekevät.”
Ehdotus sai hiljaisen myöntymisen muiltakin, joten he ottivat miekkansa, mutta jättivät muut tarvikkeensa, joiden pakkaaminen ja raahaaminen olisi vain vienyt aikaa.
Jo vähän matkaa pimeässä kuljettuaan Blade alkoi aavistella, että jotakin oli pielessä. Hän kuuli silloin tällöin kahahduksia jopa edestäpäin eikä voinut olla kiroamatta mielessään sitä, ettei nähnyt tai kuullut enää yhtä hyvin kuin ennen. Nyt niistä kyvyistä olisi ollut hyötyä.
Hän pysähtyi lopulta leveämpirunkoisten puiden suojaan, ja Den ja Garet pysähtyivät hänen viereensä. Alex väisti kauemmas, mutta tarkkaili hämärää vähintään yhtä tarkasti kuin Blade.
”Mitä nyt?” kysyi Den kuiskaten ja Garet kysyi samaa äänettömästi silmillään.
”Jotain on vial-”, Blade aloitti, mutta samassa heidän ympäriltään hämärästä ilmestyi useita hahmoja, jotka olivat onnistuneet melko tehokkaasti piirittämään heidät.
Sotilaat eivät aikailleet tai välittäneet aiheuttamastaan metelistä, vaan hyökkäsivät välittömästi. Blade ei ehtinyt miettimään, vaan veti miekkansa esiin ja puolustautui nopeita iskuja vastaan. Hän huomasi heti, etteivät sotilaat olleet tavallisia ihmisiä. Niiden liikkeet olivat liian sulavia ja hallittuja, ja jopa niiden askeleet olivat hiljaisempia kuin hänen omansa. Joidenkin hänen vastustajiensa silmät kiilsivät uhkaavan punaisina ja Blade tunnisti kypärien ja suojien raoista kasvoille vääntyneen hirviömäisen ilmeen. Sielunsyöjiä.
Nämä ihmiset olivat jo mennyttä.
Tunnistus teki hänen päätöksestään helpomman. Blade ei antanut armoa iskiessään vastustajiaan, ja mieluummin hän todella haavoitti kuin vain tainnutti hyökkääjät. Oli hirvittävää nähdä, kuinka kaatuessaan sotilaiden sisällä jokin ikään kuin sammui. Heidät oli julmasti muutettu hirviöiksi ja turmeltu niin, ettei paluuta ollut. Blade yritti muistuttaa itseään, että nämä ihmiset olivat jo kuolleet. Kuolema tapahtui jo silloin, kun sielunsyöjät istutettiin heihin ja he olivat liian heikkoja vastustaakseen mielensä valtausta.
Vastustajia oli niin monta, että Blade sai taistella vuoroin kahden tai kolmen sotilaan kanssa. Hän kompuroi epätasaisessa metsämaastossa oksien ja kivien seassa, ja oli siksi ainakin kolmesti hyvin lähellä menettää toisen kätensä. Miekaniskut osuivat hyvin lähelle ja vastustajat taistelivat erittäin hyvin. Bladen hyödyksi koituivat hyvät taidot ja yllättävää kyllä, pimeys, josta hän itsekin luuli kärsivänsä. Sielunsyöjät liikkuivat kyllä hyvin, mutta eivät ilmeisesti erottaneet kohteitaan yhtään sen paremmin. Blade ehti useasti kierähtää sivuun tai kiertää puun taa pois iskujen tieltä.
Viimeistä vastustajaansa Blade potkaisi rajusti päähän, jolloin sotilas kaatui ja Blade ehti lävistää miekallaan tämän suojuksien heikoimmasta kohdasta. Hän hengitti raskaasti ja tunsi miekan painon käsissään raskaampana kuin oli muistanut. Pieni oksan rasahdus sai hänet kääntymään ja iskemään miekkansa vastakkain takaa ilmestyneen hahmon kanssa.
”Hitto, se olen minä”, Den tokaisi ehdittyään onneksi puolustautua ja kumpikin laski miekkansa.
”Montako niitä oli?”
”Varmaan seitsemän tai kahdeksan, en ehtinyt laskea tarkkaan…”
Blade huokaisi. Hän oli ollut varma, että sotilaita oli yli kymmenen. Hän oli hoitanut kolme tai neljä, joten jäljellä tuskin oli enää montaakaan.
Samassa he joutuivat jo puolustautumaan uutta sotilasta vastaan. Nämä sielunsyöjät olivat vain odottaneet oikeaa hetkeä, melkein leikittelivät heillä. Blade käytti miekkaansa niin taitavasti kuin kykeni, tarpeen tullen potki ja sai sysätyksi olentoja kauemmas.
Yhtäkkiä Blade tunsi samanlaisen iskun, kuin viikkoja sitten menomatkalla Ijsiin. Aivan kuin joku olisi lyönyt häntä nyrkillä kasvoihin, ja hetken mies olikin varma, että isku oli tullut uudelta hyökkääjältä, mutta kipu voimistuikin koko kehoon, pakottaen hänet maahan. Hän kompuroi sivuun, mutta havahtui siihen, että yksi sotilaista seisoi aivan hänen edessään. Ennen kuin hän ehti edes harkita nostavansa miekkansa, sielunsyöjä kohotti omansa ja Blade liikahti sivuun liian myöhään. Terävä ja aiempaa todellisempi kipu kyljessä sai maailman pimeydestä huolimatta mustenemaan entisestään.