TRUST 2 - LUPAUS
4. luku: Loitsuja
Viimein lähtöpäivä koitti, ja Blade oli ajoissa hereillä odottaen lähtöä. Hän ei tiennyt, miksi matkaaminen tuntui jälleen niin houkuttelevalta. Hän oli matkannut vuosia ja nauttinut siitä, kunnes tapasi Olivian ja oltuaan lähes puoli vuotta erossa tytöstä matkaaminenkin oli muuttunut tylsäksi. Kuin hän olisi kaivannut jonnekin. Nyt hän kuitenkin odotti reissua Ijsiin, ratsastamista, luontoa, kyliä, kaikkea. Ehkä se oli hänellä verissä. Hän oli viettänyt aikaa niin tiukasti linnan muurien sisäpuolella käyden vain muutaman kerran kaupungissa, että vähemmästäkin ihminen tuli hulluksi.
Aamun näytti pilviseltä, kun hän vilkaisi ulos ikkunasta, mutta ainakaan ei satanut. Käytävällä oli vielä melko hiljaista ja Bladen mieleen juolahti, oliko Olivia jo herännyt. Hän oli syönyt yksin paljon aikaisemmin kuin tavallisesti, joten hän ei ollut nähnyt muita kuin Denin vilaukselta aamiaiselta lähdettyään.
Juuri kun Blade oli tulossa portaisiin, hän huomasi Miriamin saapuvan ylätasanteelle ja melkein pysähtyvän nähdessään Bladen sen käytävän suunnalla, johon tyttö oli selvästi tulossa. Miriamilla oli yllään tummansininen mekko, joka tälle oli luultavimmin lainattu muiden vaatteiden lisäksi. Vaaleat hiukset oli vaihteeksi nostettu korkealle nutturalle, mikä sai tytön näyttämään hieman vanhemmalta.
“Huomenta”, Blade totesi hetken kuluttua, koska tyttö ei näyttänyt saavan sanaa suustaan, tai ehkä tämä oli niin kiukkuinen, ettei tiennyt minkä loukkauksen keksisi. Ainakin tytön ilme oli kivikova ja suu puristunut tiukaksi viivaksi.
“Huomenta”, tyttö sanoi vastahakoisen kuuloisena. “Nähtävästi sinulla on joitain tapoja.”
“Jäinen ilma pohjoisessa tänäänkin?”
“Oletko noin kamala vain minulle?” tyttö kysyi ja lähti tulemaan miestä kohti.
“En kohtele sinua yhtään sen ihmeellisemmin kuin ketään muitakaan”, Blade sanoi tylysti ja tajusi kyllä saman tien, ettei se ollut aivan totta.
“Ehkä sinun pitäisi. Minä olen kaupunginjohtajan tytär”, Miriam muistutti ääni hyisen kylmänä ja tuijotti rohkeasti Bladen tummansinisiin silmiin. Taas Blade tuntui törmäävän ihmisten odotuksiin ja oletuksiin tavoista, jotka ylempiluokkaisen piirin pitäisi tuntea.
“Täällä on ihan oikeita kuninkaallisia sinun prinsessaleikkiesi lisäksi ja hänkään ei käyttäydy yhtä lapsellisesti kuin sinä.”
Miriam näytti entistä vihaisemmalta ja sanat selvästi osuivat arkaan paikkaan. Blade hymyili tyytyväisenä.
“Minä en sentään ahdistele kuningatarta”, Miriam pisti takaisin ja odotti kai Bladen hymyn hyytyvän, mutta mies näyttikin hetken yllättyneeltä ja hymyili sitten entistä leveämmin.
“Näit meidät vai? Kauanko ehdit katsella?”
“Tarpeeksi kauan”, tyttö vastasi rohkeasti.
“Oho. Haluatko tietää, mitä teimme sen jälkeen, kun kerran noin utelias tirkistelijä olet?”
Puna nousi Miriamin kalpeille poskille ja tytön kasvoja kuumotti, mutta Blade virnisteli yhtä leveästi kuin ennenkin.
“Ei kiitos”, Miriam tiuskaisi, pyyhälsi nopeasti miehen ohitse käytävään ja näytti toivovan, ettei törmäisi Bladeen kovin pian uudelleen.
Härnääminen sai jääprinsessaan vähän eloa, vaikka Blade tiesi Olivian vain suuttuvan, jos tyttö kuulisi tästä. Hän tiesi tekevänsä typerästi, muttei voinut jättää niin herkullista tilaisuutta käyttämättä.
Lähtijät olivat jo aulassa, kun Olivia kiiruhti portaita alas toivottamaan turvallista matkaa. Kuningatar oli nukkunut hieman huonosti ja kumma painostava tunne oli saanut hänen unensa sekaviksi, vaikkei Olivia enää aamulla muistanut uniaan. Hän oli vieläkin huolissaan siitä, että Blade oli lähdössä, mutta ei enää vihainen. Hän oli yrittänyt miettiä asiaa Bladenkin kannalta ja oli alkanut ajatella, että miehen perusteluissa oli perää. Tai ehkä Blade oli vain taitava puhumaan hänet ympäri, ja muutenkin suostuttelemaan, joten tyttö oli antanut periksi ja uskoi, että Bladesta olisi apua Garetille ja Denille. Den näytti innostuneelta matkasta, ja nuoren miehen lyhyet hiekanruskeat hiukset nousivat edestä hieman pystyyn hänen haroessaan kädellään hiustensa läpi.
Bladella oli yllään tummat housut ja valkoisen paidan päällä oli ruskea liivi. Mies veti juuri käsiään mustan ja pitkän takin hihoihin ja asetti miekkavyöt niin, että hän saattoi kantaa miekkaa selässään. Oli sovittu, etteivät matkalaiset pukisi ylleen sotilasvarusteita, joista heidät tunnistettaisiin pääkaupungin sotilaiksi. He pysyisivät tuntemattomina ja teeskentelisivät olevansa kauppiaita tai muita matkaajia, jos joku kyselisi, millä asialla he olivat.
Olivia pysähtyi ensin puhumaan Garetille, joka oli pitkä, tummatukkainen mies, ja joka oli palvellut joukoissa jo vuosia. Mies kumarsi lyhyesti kuningattaren lähestyessä ja lähes olkapäille ulottuvat hiukset heilahtivat silmille.
“Olemme valmiita lähtöön, Teidän Korkeutenne.”
“Hyvä. Olkaa varovaisia. Haluan teidät kaikki turvassa kotiin.”
“Meillä ei ole hätää. Matkaaminen on helppoa hyvillä teillä ja Ijsin lähettyvillä pidämme matalaa profiilia.”
Garet vaikutti rauhalliselta, mikä helpotti hieman Olivian jännitystä. Hän luotti tähän mieheen ja pisti mieleensä, että hänen olisi kysyttävä Bladelta, voisiko hän ylentää Garetin kapteeniksi, kun seuraavia joukkojen osastoja muodostettiin.
“Älkää puuttuko mihinkään, mihin tiedätte, että ette voi vaikuttaa Ijsissä. Yrittäkää saada selville kaupunginjohtajan perheen tilanne, mutta älkää synnyttäkö kapinointia tai herättäkö epäilyksiä. Haluan tietää tilanteesta ennen kuin päätetään, miten toimitaan”, Olivia muistutti ja Garet nyökkäili kärsivällisesti, vaikka oli kuullut samat sanat jo aiemmin. Kuningatar vilkaisi samalla hermostuneesti Bladen suuntaan, joka kiinni vyössään olevaa tikaria paremmin ja mietti, pysyisikö Blade kurissa matkan ajan, eikä tekisi mitään hölmöä.
Garet ilmeisesti huomasi hänen katseen, sillä Denin myös tervehdittyä kuningatarta, hän kääntyi hieman hymyillen takaisin Olivian suuntaan.
“Tuomme hänet takaisin, vaikka mikä olisi. Joten älkää olko huolissanne.”
Olivia tunsi hieman punastuvansa, mutta kiitti miestä, joka kumarsi jälleen lyhyesti ja antoi Olivian siirtyä kauempana olevan Bladen luo.
“Näytätpä sinä vakavalta”, Blade huomautti.
“Olen vain huolissani. Älä tee mitään typerää, ethän?”
“Minäkö? En taatusti.”
Oliviaa hymyilytti, mutta hän yritti pitää ilmeensä kurissa. “Satuitko juttelemaan tänä aamuna Miriamille? Hän näytti erittäin kiukkuiselta, kun näin hänet ja Troyn ennen tänne tuloa.”
“Se tyttö ei muuta olekaan kuin kiukkuinen.”
“Sanoitko hänelle jotakin ilkeää?” Olivia kysyi hieman harmissaan.
Blade oli hetken hiljaa, jolloin Olivia jo melkein arvasi vastauksen.
“Saatoin mainita jotakin.”
“Hän alkaa kohta ihan tosissaan vihata sinua”, Olivia sanoi. Hän oli odottanut, että Blade olisi hölmön riitelyn ja keskustelun jälkeen ymmärtänyt käyttäytyä vähän kohteliaammin.
“Hän vihaa jo.”
“Haluatko sinä, etteivät muut pidä sinusta?” Olivia kysyi, sillä hänestä tuntui pahalta, että Blade työnsi ihmisiä kauemmas ja kauemmas. Sillä tavalla todella jäi yksin. Eikä Blade oikeasti ollut ilkeä, ainakaan kun häneen tutustui paremmin.
Blade huokaisi ja näytti haluttomalta vastaamaan.
“Yritän olla kinaamatta hänen kanssaan jatkossa”, hän sanoi, mutta Olivia huomasi, että mies jätti vastaamatta hänen kysymykseensä. Kuningatar ei painostanut, mutta mietti, miksei Bladelta meinannut saada suoraa vastausta. Sitten muisti, että hänellä oli jotain annettavaa mukanaan.
“Ota tämä”, Olivia sanoi ja ojensi miehelle pienen sormuksen, jossa oli kuningasperheen ja pääkaupungin tunnus. Garetilla ja Denillä oli jo sellaiset. “Jos joudutte vaikeuksiin, voitte osoittaa tuolla olevanne minun asiallani. Jos siitä vaikka olisi jossain tilanteessa apua.”
Blade tarkasteli sormusta hetken ja pisti sen sitten taskuunsa, jossa se olisi piilossa, mutta nopeasti löydettävissä, jos sitä tarvittaisiin.
“Toivottavasti ei tule ongelmia, päästään helpommalla”, mies sanoi hiljaa.
Heidän välilleen laskeutui hiljaisuus ja tuntui, ettei kumpikaan tiennyt enää mitä sanoa. Olivia tunsi kyllä Bladen katseen tarkastelevan häntä koko ajan, mutta tyttö ei pystynyt kohtaamaan tämän katsetta niin pitkään, vaan vilkaisi sivummalla seisovia miehiä, jotka keskustelivat keskenään.
“Meidän pitää lähteä tai heräsimme aikaisin ihan turhaan”, Blade sanoi ja Olivian kääntäessä katseensa hän levitti kätensä odottavasti, jolloin Olivia halasi häntä lujasti ja painoi kasvonsa takkia vasten.
“Tulkaa pian kotiin”, tyttö mutisi äänen kadoten puoliksi kankaaseen, mutta Bladen kuuli hänet.
“Pidä valoa ikkunassa, jotta löydän takaisin”, Blade kuiskasi ja hänen kätensä houkutteli Oliviaa kohottamaan kasvonsa. Hän kumartui lähemmäs, mutta tyttö painoi kädellään heidät kunnolla erilleen.
“Sitten kun palaat”, tyttö selitti, vaikka tunsi halua nousta varpailleen ja kuroa umpeen sen muutaman sentin, jotka erottivat hänet Bladen huulista. “Pitää minulla olla jotain, millä takaan paluusi. Ja sinulla jotain odotettavaa.”
Blade naurahti ja miehen hymy oli niin leveä, ettei Olivia muistanut nähneensä sellaista aikoihin. Kerrankin se oli aito, onnellinen, ei sellainen virnistys, joka Bladen kasvoilla näkyi usein.
“Minä odotan”, Blade totesi, nosti lattialta rinkkansa, jolloin Garet ja Den tekivät myös lähtöä. Olivia ei seurannut heitä ovelle, mutta katsoi heidän peräänsä, kunnes suuret etuovet suljettiin ja hän jäi aulaan vain palvelijat ja vartijat seuranaan.
Cecilie oli pysähtynyt lyhyesti aulassa ja sanonut näkemiin Bladelle ennen kuin oli lähtenyt etsimään Miriamia ja Troyta. Hän kuuli käytävään asti hennon pianon äänen ja suuntasi sitä kohti. Olivia oli kertonut heidän olevan musiikkihuoneessa, ja koska oli vielä aikaista, Cecilie päätti, että voisi ainakin ehdottaa aloittavansa työt, mutta ei pakottaisi vieraita vastailemaan lisäkysymyksiin, jos he olivat väsyneitä.
Miriam ja Troy näyttivät kuitenkin olevan varsin hereillä ja kumpikin kääntyi katsomaan ovelle noitatytön astuessa sisään. Cecilie huomasi Miriamin istuvan tuolissaan jäykkänä ja kädet nyrkkiin puristettuja, joten hän yritti kertoa asiansa varovasti, ettei tyttö purkaisi suuttumustaan häneen. Troy istui pianon ääressä ja oli lopettanut soittamisensa heti, kun noitatyttö astui huoneeseen. Cecilie ei ollut kuullut musiikkia linnassa aiemmin. Hän ei tiennyt, osasiko Olivia soittaa.
“Voisin ryhtyä tutkimaan kristallia tänään paremmin, jos sopii?” Cecilie ehdotti, jolloin Miriamin katse napsahti nopeasti häneen ja tytön käsi painui taskuun, jossa hän selvästi kristallia säilytti.
“Miksi emme aloita etsintäloitsusta?” tyttö kysyi, mutta ääni oli rauhallinen, täysi vastakohta tämän jäiseen ilmeeseen.
“Minulla ei ole kaikkia tarvikkeita, joita tarvitsen, jos haluan tehdä niin vahvan etsintäloitsun, että näemme heidät. Voisin tehdä jotakin, jotta näemme ovatko he Ijsissä, mutta en voi taata, että se on yhtä luotettava.”
Miriam näytti arvioivalta ja Cecilie huomasi Troyn seuraavan tarkasti tytön ilmettä.
“Eikö sekin loitsu kuitenkin auttaisi?” poika kysyi. “Tietäisimme, että he ovat kaupungissa. Että he ylipäänsä ovat…” Pojan ääni hiipui, sillä hän ei selvästi halunnut sanoa ajatusta ääneen.
“Elossa”, Miriam viimeisteli hänen puolestaan. “Pystytkö tekemään sen? Miksei sitä ole tehty aiemmin?”
“Kuten sanoin, en voit taata, että se pitää täysin paikkaansa. Enkä tiedä pystynkö etsimään kaikki perheenjäsenesi. Siinä tulee tehdyksi monta loitsua”, Cecilie selitti ja Miriam nyökkäsi.
“Kokeillaan kuitenkin. Jos pystyt etsimään äidin ja isän.”
“Onko sinulla jotain isäsi ja äitisi omaa? Tai jotain, mikä oli ennen heidän? Se tehostaisi loitsua”, Cecilie ehdotti, mutta Miriam pudisti päätään.
“Kristalli on ainoa, joka liittyy kotiin”, hän sanoi ja nosti tummansinisen kiven syliinsä.
Cecilie suostui kuitenkin yrittämään, ja noitatyttö kiiruhti hakemaan omat kristallinsa ja muita tarvikkeita huoneestaan. Tultuaan juoksujalkaa takaisin hän levitti ne huoneen lattialle ja alkoi järjestellä tavaroita kahden kiinnostuneen katseen edessä.
Noitatyttö pyysi Miriamia kertomaan vanhemmistaan, joita varten tytön oli tarkoitus loitsu tehdä ja Miriam kuvaili heitä. Se helpotti Cecilien työtä, sillä hän tiesi paremmin, mitä etsi, sillä Miriamin vanhemmat eivät olleet hänelle tuttuja. Omaa sisartaan etsiessään hän oli käyttänyt vahvoja loitsuja ja löytänyt Olivian, jota hän oli loitsujen avulla seurannutkin sen jälkeen useita kertoja. Nyt hän ei kuitenkaan ollut vielä varautunut niin suureen loitsuun, ja toisaalta tyttö halusi kuningattaren olevan mukana sitä tehtäessä, jotta kaikki saisivat saman tien tiedon Ijsin tapahtumista.
Cecilie avasi lattialle suuren kartan ja asettui polvilleen paperin alalaidan päälle. Yhteen kulmaan hän oli laskenut painoksi kirjan, toiseen kynttilän. Paperi oli kellertävää ja vanhaa. Kartta oli piirretty varmasti kauan sitten, eikä uudistuksia ollut tehty aikoihin. Suuret kaupungit oli merkitty pistein, pääkaupunki tummennetulla tähdellä. Pohjoisessa erottuivat vuoret ja lännessä meren rannat.
Cecilie pyysi Miriamia antamaan Ijsin kristallin ja tyttö luopui siitä vastahakoisen oloisena. Miriam asettui kartan toiselle laidalle seuraamaan noidan työtä ja Troy seisoi vain muutaman askeleen päässä tytöstä. Ei kestänyt kovin kauaa, kun hänen pienet valokristallinsa alkoivat hehkua, ja Cecilie sulki silmänsä samalla kun alkoi lausua loitsua lähes kuiskaten.
Magia pyrki ulos pienenä, hallittuna sykäyksenä. Cecilie maalaili mielessään kuvia ja kuvitteli kipunoiden etsivän ihmisiä, joita hänelle juuri oli kuvailtu. Hän tiesi Olivian kokeilevan taikuudessaan toivomista, mutta sama taktiikka ei suinkaan ollut hänelle ominainen. Hän oli oppinut hahmottelemaan taikuuden tavoitteet mielessään.
Kartan yläosaan napsahti kirkkaan punaisena hehkuva piste, joka peitti Ijsin kaupungin nimestä yhden kirjaimen. Cecilie huokaisi ja piste katosi.
“Se oli äitisi piste. Hän on kaupungissa”, noitatyttö vahvisti ja alkoi jo keskittyä seuraavaan kohteeseen. Se vaati yllättävän paljon hänen energiaansa, vaikka loitsun oli tarkoitus olla mahdollisimman pieni. Kuin joku olisi yrittänyt estää häntä etsimästä ketään. Lopulta toinen hehkuva piste ilmestyi täysin samaan kohtaan ja kaikki kolme päästivät ilmat keuhkoistaan kuuluvasti, sillä jokainen oli pidättänyt hengitystään.
Piste alkoi kuitenkin väristä kuin valo olisi epävarma siitä, mihin asettuisi. Cecilie keskittyi ja hetken piste hehkui entistä kirkkaampana, mutta kuitenkin sammui nopeasti, ja Miriam vilkaisi hädissään noitatyttöä.
“Isäsi on myös siellä”, Cecilie sanoi ja huomasi olevansa hengästynyt. Hän keräsi omat kristallinsa ja siveli niiden pintaa rauhoittuakseen, mutta ei saanut mielestään pelottavaa tunnetta, ettei pystynyt käyttämään voimiaan niin hyvin kuin aiemmin. Oliko hän kadottanut voimiaan vai tekikö joku todella hänen loitsunsa vaikeaksi? Miksi Miriamin isän löytäminen oli ollut paljon vaikeampaa?
Miriamin kasvot olivat kirkastuneet huomattavasti.
“Voitko tehdä sen vielä? Etsiä veljiäni?”
“En usko”, Cecilie sanoi. “Tämä oli yllättävän raskasta. Olen pahoillani.”
“Tiedämme sentään, että johtaja ja hänen vaimonsa kaupungissa. Luultavasti veljesikin ovat silloin siellä”, Troy lohdutti, ja Miriam nyökytteli päätään sulkiessaan hetkeksi silmänsä. Tyttö hengitti oikein syvään kuin pitäen tunnekuohun sisällään. Kuin hän olisi tyynnyttänyt aallot, jotka olivat lyömässä rajusti rantaan.
“Totta. Tiedämme jo nyt enemmän kuin pari viime kuukautta”, tyttö huokaisi ja käänsi kirkkaansiniset silmänsä Cecilieen. “Kiitos.”
Cecilie otti varovasti käsiinsä Miriamin kristallin ja huomasi tytön seuraavan sitä hänen käsissään.
“Hyvä, että olin avuksi. Koetan saada nyt lisää selville kristallista ja siitä, miksi veljesi halusi tuoda sen tänne.”
Miriam myöntyi, mutta Cecilie näki, ettei se ollut tytölle kovin helppoa. Hän keräsi tavaransa kasaan ja lähti viemään niitä takaisin huoneeseensa jättäen pohjoisen vieraat keskenään musiikkihuoneeseen.
Vaikka sää jatkui edelleen pilvisenä ja ilma oli sen vuoksi viileä, Blade nautti raikkaasti ilmasta ja luonnosta kaupungin ulkopuolella. Siitä oli jo vähän aikaa, kun hän oli viimeksi ratsastanut, mutta kulkeminen tuntui sujuvan ainakin nyt hyvin ja tie pääkaupungista lähikyliin ja kaupunkeihin oli hyvässä kunnossa. Oli omituista kulkea kunnollisia teitä pitkin, kun oli tottunut niin pitkään kulkemaan metsissä ja varjoissa vältellen turhia ihmiskontakteja parhaansa mukaan.
Garet ja Den olivat reiluja ja rohkeita, ja Blade tiesi melko paljon heidän taidoistaankin harjoitusten perusteella. Hän tiesi, että kumpikin mies oli seurannut häntä ja kuningatarta, kuten muukin hoviväki, vaikka eivät he sitä ilmaisseetkaan. Siitä huolimatta miehet eivät huomautelleet asiasta, hyväksyvät hänet sotilaskaartin johdossa ja kunnioittivat hänen mielipidettään. Se oli paljon enemmän kuin Blade oli odottanut, sillä edelleen hän näki niitä, jotka kyllä hymyilivät päin naamaa, mutta tekivät paholaisen merkkiä hänen selkänsä takana. Garet ja Den olivat lähes kuin ystäviä, joita hänellä ei kovin montaa ollut.
Pääkaupungin jäädessä taakse Blade tunsi sydämessään pienen piston, jota hän oli jo hetken odotellut. Hän tiesi jättävänsä linnaan jotakin tärkeää, mutta tunnetta lievensi ajatus paluusta. Sillä tällä kertaa hän tiesi jo lähtiessään tulevansa takaisin. Vaikka Olivia onnistuikin samaan itsensä vaikka minkämoiseen pulaan, Blade tiesi pääkaupungin olevan turvallinen. Hän itse oli suuntaamassa kohti vaaraa ja hän myös näkisi, jos uhkaavaa porukkaa oli matkalla pääkaupunkia kohti. Parempi pysäyttää heidät matkalla kuin päästää heidät kaupungin muurien sisäpuolelle.
Ulospääsy kaupungista ei kuitenkaan estänyt ajatuksia iskemästä heti, kun hänellä ei ollut muuta kuin aikaa odottaa kiusaavia mietteitä vaivaamaan matkantekoaan. Ensimmäinen liittyi tietenkin Oliviaan, kuten tuntui liittyvän melkein kaikki hänen elämässään nykyisin, vaikkei Blade siitä ollut pahoillaan. Häät ja naimisiinmenojuorut kuitenkin olivat tulleet hänelle yllätyksellisinä, eikä hän ollut saanut selkoa siitä, mitä Olivia asiasta ajatteli.
Muutoksen tapahduttua Blade oli todennut jatkavansa samasta ihmisiästä kuin hänen elämänsä oli kerran päättynytkin. Tietenkin hänellä oli todellisuudessa takanaan vuosia paljon enemmän kuin parikymmentä, mutta hän oli hemmetin iloinen, ettei loitsu ollut muuttanut häntä sen ikäiseksi kuin hän todellisuudessa olisi, jos olisi elänyt näin pitkään. Hän olisi kuollut vanhuuteen saman tien.
Blade oli kuitenkin melko varma siitä, että loitsu oli vienyt osan hänen tulevista elinvuosistaan. Hän oli elänyt vampyyrina niin pitkään, että taatusti häntä rangaistiin jonkin verran lisää. Hän ei osannut arvella tarkoittiko se kymmentä vai kahtakymmentä vuotta, ja lisäksi liika ajattelu hermostutti häntä.
Jos hänen elinvuotensakin olivat joka tapauksessa vähentyneet, eikö hänen pitäisi tehdä, kuten halusi ja elää loppuelämänsä hyvin? Joten miksei hän voisi saada Oliviaa? Sitähän hän halusi.
Niin hänen itsekäs puolensa käskikin tehdä, mutta jokin sai hänet epäilemään. Se ei voinut johtua Olivian asenteista, koska tyttö ei ilmaissut todellakaan haluavansa päästä eroon Bladesta. Ehkä se olikin ongelma. Olivia ei ajatellut asiaa samalla tavoin kuin hän. Hän ei ehkä ollut hyväksi kuningattarelle eikä läheskään hyväksyttävä kuulumaan hoviin.
Blade huokaisi ärtyneenä kannustaessaan hevosensa ravaamaan nopeammin. Hänellä oli edessään monta pitkää viikkoa aikaa ajatella. Siitäpä tulisi hauskaa.
Ensimmäinen viikko pohjoiseen matkaavan ryhmän lähdön jälkeen oli pitkä ja epätodellisen tuntuinen viikko. Olivia oli vuoroin huolissaan, vuoroin peloissaan, toisinaan hän taas vakuutti, ettei pelossa ollut mitään järkeä, koska uskomalla matkalaisiin nämä myös pärjäisivät paremmin. Muutamana päivänä kuningatar oli niin väsynyt, ettei edes jaksanut vaivata mieltään huolella, mutta tunsi silti ikävän. Linna tuntui kumman tyhjältä, vaikka poissa oli vain kolme ihmistä. Tai ehkä yksi ihmisistä jätti tytön luo suuremman tyhjiön kuin hän oli ajatellut.
Olivia oli kuitenkin iloinen, että asiat olivat toisin kuin viimeksi. Kun Blade oli lähtenyt ennen hänen kruunajaisiaan, hän oli ollut varma, että mies pysyttelisi poissa, sillä Blade oli tehnyt varsin selväksi haluavansa lähteä ja pitävänsä mahdollisimman paljon etäisyyttä. Nyt Blade kuitenkin oli luvannut tulla takaisin, eikä lähdön syy ollut Olivia. Tai ainakaan se ei ollut ainut syy ja kielteinen sellainen.
Cecilie ahersi pitkää päivää ja aina hovinoitansa nähdessään Olivia löysi tytön nenä kiinni kirjassa tai loitsupaperissa. Cecilie selvitti tietoa kristallista, mutta se osoittautui melko hankalaksi. Muuna aikana tyttö hankki tarvikkeita isomman etsintäloitsun tehdäkseen, minkä vuoksi loitsu alkoi vaikuttaa paljon suuremmalta kuin Cecilien tavalliset loitsut.
Miriam oli kyllästynyt vain istuskelemaan ja odottamaan, minkä Olivia ymmärsi hyvin. Hän yritti keksiä vierailleen jotakin puuhaa, mikä osoittautui kuitenkin melko hankalaksi. Miriam ei kiinnostunut monistakaan kirjoista, tyttö ei piirtänyt tai soittanut, eikä halunnut nähtävästi tehdä mitään muutakaan, mitä kuningatar ehdotti.
Yhtenä iltapäivänä Olivia sai hieman nyreän viestin sotilailtaan, sillä Miriam oli saanut haltuunsa harjoitusvarusteet, ärsyttänyt muutamaa sotilasta niin pitkään, että oli saanut nämä ottelemaan kanssaan ja sen jälkeen voittanut jokaisen vastustajansa. Ainakin tyttö vaikutti hallitsevan aseiden käytön ja taistelun, joten Olivia antoi Miriamin käyttää harjoitusvarusteita niin paljon kuin jaksoi, kunhan tyttö ei enää häirinnyt sotilaita. Troy harjoitteli tytön kanssa mielellään ja oli ilmeisesti siihen jo aiemmin tottunutkin. Muuten poika ei tuntunut vaativan itselleen mitään, mutta Olivia näki hänen pitävän tarkkaa vahtia Miriamista.
Viikon loppupuolella Olivia oli siis hyvin iloinen, kun Cecilie etsi hänet käsiinsä ja kertoi voivansa yrittää etsintäloitsua. He kokoontuivat yhteen suurimmista tornihuoneista, johon Cecilie oli käskenyt levittää yhden lakanan seinää vasten ja muuten huoneen keskelle oli tehty tilaa niin, että nojatuolit, lipasto ja kirjat oli työnnetty sivuun. Miriam oli kärsimätön ja asteli jatkuvasti edestakaisin Cecilien levittäessä lattialle kristallejaan, mutta edes Troy ei yrittänyt ehdottaa Ijsin johtajan tytärtä istumaan alas. Olivia ymmärsi Miriamin jännityksen, sillä häntä itseäänkin hermostutti hiukan.
”Tämä on vähän isompi juttu, joten tarvitsen apuasi”, Cecilie selitti kuningattarelle. ”Keskity näkemään ja ajattelemaan tarkkaan, mitä haluamme saada aikaan. Yhdessä saamme tämän ehkä vähemmän raskaaksi loitsuksi.”
Olivia auttoi mielellään, koska sai samalla itse harjoitusta. Hän aisti pian, kuinka Cecilie vaikutti olevan entistä lähempänä ja hän melkein tunsi, miten jonkinlaisen voima kipunoi tytön sormissa.
“Katsokaa tarkasti kangasta, yritän saada näkemäni heijastumaan siihen. Jos puhutte minulle jotain loitsun aikana, puhukaa selkeästi, koska en ehkä pysty keskittymään kovin hyvin siihen, mitä täällä tapahtuu”, Cecilie selitti ja sulki silmänsä. Tyttö laski kätensä kristallien keskelle ja Miriamin sininen kristalli hohti hetken kaikkein kirkkaimmin.
Olivia kuunteli Cecilien hiljaista puhetta hämillään, sillä se alkoi muistuttaa nopeaa laulua oudolla kielellä, jollaista kuningatar ei ollut ennen kuullut. Hän yritti keskittyä auttamaan voimillaan Cecilietä ja tunsi kuinka tyttö ikään kuin avasi käsin suurta ovea heidän edessään. Miriam oli tullut lähemmäs niin, että hän lähes kosketti lattialla polvillaan olevaa Cecilietä ja Troy oli vain muutaman askeleen hänen takanaan.
Yhtäkkiä seinälle kiinnitetty lakana pingottui kuin joku olisi repinyt sitä kulmista ja keskelle rävähti hämärä kuva, kuin he olisivat tuijottaneet ikkunan läpi näkyvää maisemaa. Paitsi että näkymä ei ollut kaunis luonnonmaisema, vaan harmaa kiviseinä, jota vasten vaaleahiuksinen nainen istui kasvot alas painettuna ja jalat koukussa kuin hän yrittäisi sulkeutua pienen huoneen viileydeltä ja pimeydeltä. Miriam henkäisi ja selvästi tunnisti hahmon, joka kohotti hitaasti päänsä. Hetken Olivia luuli, että nainen oli kuullut heidän äänensä ja kykeni näkemään heidät samoin kuin he näkivät naisen, mutta nainen olikin kääntynyt katsomaan vasemmalle ja nousi hitaasti seisomaan.
Naisen päällä oleva puku oli likainen ja sen tummansininen väri erottui pölyn ja tahrojen seasta vain jotenkuten. Hiukset roikkuivat lähes liimautuen päätä myöden ja posket olivat lommoilla, iho kalpea kuin nainen olisi hieman sairas. Kuinka kauan tämä oli ollut tuossa pienessä huoneessa ja mikä huone oli? Jonkinlainen tyrmä?
“Katso vasemmalle!” Miriam sanoi hädissään ja yritti selvästi nähdä kuvan ulkopuolelle liikkumalla Cecilien toiselle puolelle, mutta tietenkään kuva ei kääntynyt ja muuttunut. Olivia ymmärsi, että Miriam halusi nähdä, mikä sai naisen nousemaan ja mille tämä puhui, sillä naisen suu liikkui ja silmissä välkehti, vaikka ääntä ei kuulunut.
“Cecilie, vasemmalle”, Olivia yritti sanoa mahdollisimman selkeästi muistaen noitatytön ohjeet. Hän joutui toistamaan tytön nimen vielä kertaalleen, ennen kuin Cecilie sai käännettyä katsettaan ja he näkivät naisen tuijottavan puisen oven yläosassa olevien kalterien välistä jotakin tai jotakuta.
“Kenelle äiti puhuu?” Miriam kysyi ääneen ja silloin Oliviakin tajusi yhtäläisyyden äidin ja tyttären kasvonpiireissä, vaikka Miriamin äiti näyttikin kärsineeltä ja väsyneeltä.
“Pystytkö näkemään muualle? Pääsetkö liikkumaan tyrmissä?” Troy kysyi Cecilieltä seuraten edelleen tarkasti näkymää kankaalla. Kuva muuttui ikään kuin Cecilie olisi ottanut askeleita eteenpäin huoneessa, mutta samassa ovi avautui ja Miriamin äiti joutui peruuttamaan usean askeleen, jottei olisi kaatunut kivilattialle. Huoneeseen astui mies raskaat sotilasvarusteet yllään, tarttui naisen ranteeseen ja raahasi tämän ulos huoneesta.
“Äiti? Seuraa heitä! Mitä he tekevät hänelle?” Miriam huusi ja yritti astua lähemmäs kangasta, mutta Troy tarttui häntä käsivarresta ja kuva hämärtyi kuin Cecilie ei enää näkisi yhtä hyvin. Miriam riuhtoi itseään irti kuvan sumentuessa, eikä Olivia tiennyt mitä tehdä. Hän tunsi loitsun painavan jo omilla harteillaan. He eivät olleen nähneet paljon, mutta Cecilie ei näyttänyt jaksavan ylläpitää loitsua enää pidempään.
Vankityrmään astui yllättäen uusi hahmo, joka erottui kuvasta vielä huonommin tummissa vaatteissaan ja näytti siltä, kuin hahmo olisi katsonut suoraan heihin. Silloin lakana räpsähti kuin joku olisi yrittänyt repiä sitä rikki. Kuva katosi ja valtava ilmavirta iskeytyi heitä vasten niin rajusti, että he kaatuivat kovalle kivilattialle.
Usean päivän matkan päässä pääkaupungista luoteeseen kolmen hengen joukko jatkoi matkaansa yhä pohjoisemmaksi. Jonkin aikaa Blade oli ollut uupunut, vaikka pelkän ratsastamisen ei olisi pitänyt viedä voimia niin paljon.
Täysin ilman varoitusta tai minkäänlaista ennakko aavistusta Blade tunsi rajun iskun vasten kehoaan kuin hän törmäisi seinään, ja oli pudota hevosensa selästä. Den vilkaisi hänen suuntaansa, mutta ei vaikuttanut huomaavan mitään kummallisempaa. Kipu sai Bladen haukkomaan henkeään ja jäsenten särkyä kesti jonkin aikaa, kunnes se lakkasi yhtä yllättäen kuin oli alkanutkin. Pelko pääsi vaivaamaan ajatuksia ja sai hänen mielessään aikaan hetkellisen halun kääntyä takaisin. Hän oli melko varma, että tiesi kivun alkuperän. Huoli liittyi pääkaupunkiin ja sen asukkaisiin. Mitä oli tapahtunut?
Isku lattiaan löi Olivialta ilmat pihalle ja hän haukkoi kähisten henkeä kivun tuntuessa koko kehossa. Hän oli katuessaan ojentanut vastaan vasemman kätensä ja sitä pisteli erityisen paljon. Miriam piteli päätään toisella kädellä ja Troy kyseli oliko tyttö kunnossa, vaikka pojan ilmeestä näki, että häntä itseäänkin oli sattunut aika tavalla. Cecilie oli lentänyt suoraan taaksepäin ja lyönyt päänsä lattiaan ja Olivia konttasi nopeasti noitatytön luo pystyessään taas jotenkuten hengittämään.
Cecilien silmät olivat kiinni, mutta tyttö hengitti ja Olivia nosti tytön pään varovasti syliinsä. Cecilie näytti muuten vahingoittumattomalta, mutta tyttö ei herännyt, vaikka kuningatar kutsui tätä nimeltä. Hetken kuluttua Olivia kuitenkin huomasi pienen verinoron noitatytön ohimolla ja erotti verisen nirhauman kulkevan aivan hiusten rajalla lähellä korvaa.
“Mitä se oikein oli?” Miriam kysyi kuulostaen pelästyneeltä ja suoristautui istumaan Troyn käsi olkapäällään.
“En tiedä”, Olivia sanoi ja hätäännys sai hänen sydämensä jyskyttämään ja muutti äänen kimeämmäksi. “Cecilie löi päänsä, en tiedä kuinka pahasti.”
Miriam ryömi lähemmäs mekon laahatessa lattiaa, sillä ylös nouseminen näytti olevan myös hänelle liian raskasta. Tyttö katsoi Cecilietä kasvot kalpeina ja siniset silmät suurina.
“Onko hän-?”
“Pyörtynyt kai, meidän pitää saada apua”, Olivia aloitti, mutta Miriam oli kerännyt lattialla ympäriinsä lentäneistä kristalleista muutaman lähemmäs ja kuningatar huomasi tytön nostavan esille oman sinisen Ijsin kristallinsa.
“Minä osaan auttaa”, Miriam sanoi nostaen kristallin syliinsä ja laski varovasti toisen käden noitatytön otsalle. Olivia katsoi ihmeissään kristallin hehkua ja Miriamin keskittynyttä ilmettä, kun kaupungintytär sulki silmänsä ja pieni värähdys tuntui kulkevan koko Cecilien kehon läpi. Haava näytti parantuvan silmissä ja Cecilien kasvot saivat hieman enemmän väriä. Kun Miriam siirsi kätensä, noitatytön silmät värähtivät ja tämä avasi ne varovasti räpytellen.
“Cecilie”, Olivia henkäisi helpottuneena ja esti tyttöä nousemasta, jolloin Cecilie inahti kivusta ja painoi päänsä takaisin kuningattaren syliin.
“Mitä tapahtui?” noitatyttö kysyi hiljaa.
“En tiedä. Katsoimme sitä kuvaa, joku tuli siihen huoneeseen ja kuva alkoi mennä sumeammaksi. Loitsu haihtui ja heitti meidät kaikki lattiaan.”
Cecilie voihkaisi. “Se iski takaisin.”
“Mitä tarkoitat?”
“Loitsu iski meihin purkautuessaan, vaikka ei sen niin pitänyt tehdä. En saanut tehtyä loitsua kunnolla, ihan kuin voimani ei vain riittäisi”, noitatyttö selitti väsyneen kuuloisena ja sulki silmänsä. Olivia tunsi saman väsymyksen ja ymmärsi yllättävän hyvin, mitä noitatyttö tarkoitti.
“Troy, voisitko-?” Olivia kääntyi kohti poikaa, joka oli jo noussut ylös ja Troy nyökkäsi välittömästi kadoten ovelle hakemaan palvelusväkeä. Miriam puristi kristallia nyrkissään ja Olivian katse suuntautui sen sinisyyteen, joka oli äsken hehkunut koko huoneessa.
“Miten sinä osasit tuollaista?” kuningatar kysyi ja Miriamin katse sinkoutui kristallista Oliviaan ja siitä Cecilieen.
“Opin vasta vähän aikaa sitten”, Miriam kertoi hiljaa. “Kun matkasimme tänne, olimme useammankin kerran vaarassa ja onnistuin parantamaan haavojen ihan vain keskittymällä kristalliin ja sen voimaan. Se tottelee minua parantamisessa.”
Olivia silmäili kristallia ja tunsi pienen ärtymyksen kasvavan huolen rinnalla mielessään. Miriam ei ollut kertonut heille kykenevänsä käyttämään kristallia ja se saattoi olla tärkeää tietoa varsinkin Cecilielle, jonka aikomus oli ollut tutkia kristallia lisää. Hän ei ehtinyt enää sanoa mitään, kun Troy palasi huoneeseen palvelusneitoja ja yksi sotilas mukanaan. He auttoivat saattamaan Cecilie lepäämään ja Olivia kulki koko matkan noitatytön mukana, luottaen siihen, että palvelijat huolehtisivat Miriamista ja Troysta, ja että he ehtisivät puhua kristallista lisää myöhemmin.