TRUST 2 - LUPAUS

3. luku: Salailua, sovittelua ja huhupuheita

“Joten, mitä nyt?” Cecilie kysyi hetken kuluttua, kun pohjoisen vieraat olivat poistuneet huoneesta ja Olivia oli noussut tuolistaan pystymättä enää istumaan rauhallisesti paikoillaan. Hän oli käskenyt vieraat lepäämään, mutta ei ollut maininnut mitään siitä, ettei aikonut itse tehdä samoin, sillä muuten hän ei olisi saanut Miriamia lähtemään millään. Kohta olisi jo aika syödä aamiaista, joten oli turha palata nukkumaan muutamaksi tunniksi vain noustakseen entistä väsyneempänä, mutta vieraat tarvitsivat lepoa.

“Minun on pakko lähettää sotilaita Ijsiin, mutta en tiedä, kuinka monta. Millainen joukko sinne pitäisi lähettää? Mitä kaikkea heille voi antaa tehtäväksi ja miten lähelle he voivat mennä?” Olivia sanoi ajatuksensa ääneen. “Entä, jos heidän kimppuunsa hyökätään? En myöskään halua uutta taistelua, mutta se näyttää aika väistämättömältä.”
“Lähetä pieni joukko vilkaisemaan paikkoja. He voivat pitää matalaa profiilia ja silti saada selville paljonkin. Heillä menee ratsain ja hyviä teitä pitkin matkaan pari, kolme viikkoa yhteen suuntaan”, Blade ehdotti. “Voin lähteä itse mukaan.”

Olivia pysähtyi sillä hetkellä sydän pamppaillen katsomaan miestä, joka näytti edelleen yhtä tyyneltä. Tähän kuningatar ei ollut valmistautunut. Jonkin aikaa Bladen muutoksen jälkeen Olivia oli pelännyt, että tämä päättäisi lähteä pääkaupungista ja totuttelu ajatukseen, että Blade olisi tullut jäädäkseen, alkoi vasta muotoutua hänen mieleensä.

Hän ei ollut odottanut Bladen ehdottavan mitään tällaista, ja jotenkin hän pelkäsi edes lähettää tätä mihinkään. Entä jos Blade ei palaisi? Hän oli nyt yhtä haavoittuvainen kuin muutkin ihmiset. Entä jos hän tarvitsi Bladea pääkaupungissa?
“Ei sinun tarvitse”, Olivia yritti sanoa rauhallisesti. “Saan kyllä kerättyä hyvän joukon sotilaita lähtemään.”
Blade ei vastannut siihen mitään, mutta näytti mietteliäältä.

“Miksi Ijs?” Cecilie kysyi.
“Kristalli oli siellä ja onhan Ijs varakas ja tärkeä kauppakaupunki”, Olivia sanoi mietiskellen. “Sillä on myös vahva puolustus, jos sitä tarvitaan.”
“Harmi, kun eivät tajunneet käyttää sitä”, Blade sanoi vähän kitkerästi katse siirtyen ovelle.
Olivia mulkaisi miehen suuntaan hieman ärtyneenä, mutta ei viitsinyt alkaa kiistellä. Hän ei vielä tiennyt, oliko Draken tähtäimessä kristallin lisäksi muutakin tai oliko Ijsin kaupungilla ylipäänsä mitään merkitystä. Saattoi olla vain sattumaa, että kristalli oli juuri sieltä.

“Minä yritän saada lisää selvää kristallista ja voin yrittää nähdä jotakin Ijsin tilanteesta, jos johtajan tyttärellä on jokin hyvä esine mukanaan kotoa”, Cecilie ehdotti. “Ehkä kristallikin voi toimia etsintäloitsussa. Minun vain täytyy pyytää se häneltä.”
“Hyvä”, kuningatar huokaisi helpottuneena. “Mennäänkö jo aamiaiselle?”

Aamun valjettua paremmin ja aamiaisen nautittuaan Olivia alkoi muodostaa ryhmää, joka lähtisi Ijsiin mahdollisimman pian. Blade antoi hänelle vinkkejä ja ohjeisti valitsemaan oikeita henkilöitä.
Olivia oli halunnut tehdä aiemmin keväällä asiasta virallisen, ja Blade kuului nykyisin sotilaskaartin johtoon. Mies itse ei välittänyt arvonimistä tai titteleistä, ja olikin aluksi niistä kieltäytynyt, mutta kuningatar näki parhaaksi toteuttaa asian perinteiseen tapaan. Blade sai huomata siinä hyvätkin puolensa, sillä sotilaat ottivat käskyjä vastaan mieluummin sellaisessa asemassa olevalta henkilöltä, joka todella päätti asioista.

Kun pieni kolmen hengen ryhmä oli saatu valittua, päätettiin lähtöpäivä. Vaikka Olivia oli samaa mieltä Miriamin kanssa siitä, että ryhmä pitäisi saada lähtemään heti, sotilaiden oli kerättävä ja valmisteltava varusteet sekä keskusteltava matkan strategiasta, mikä tarkoitti, että he lähtisivät aikaisintaan ylihuomenna. Asioiden hoitaminen tuntui hitaalta, mutta joskus se oli vain kestettävä. Olivia toivoi, että Miriamin perhe oli kunnossa, sillä heillä ei vielä ollut mitään muuta tietoa perheestä kuin huhut, joiden mukaan Drake oli uhannut teloittaa perheenjäsenet. Se ei piristänyt kireää tunnelmaa.

Koska vieraat lepäsivät yhä, Olivia jatkoi muita tehtäviään, sillä hänellä oli työtä sekä palatsin että pääkaupungin asioissa, joita oli päätettävä ja valvottava. Hän keskusteli neuvonantajiensa kanssa pitkään yhteistyösopimuksesta, joka oli tehty Bashirin kaupungin kanssa, sillä tilanne vaivasi monia. Kaupunki oli tunnettu rosvoista, ja vaikka ensimmäisten sopimusten myötä välit olivat parantuneet, kaupungin asukkaat olivat alkaneet vähitellen palata pahoihin tapoihinsa. Olivian oli tarkoitus kirjoittaa pian Jaredille saadakseen enemmän selville tilanteesta kaupungissa. Kun kuningatar sai asiat viimein etenemään, hän kysyi hovinaisiltaan milloin kaupungin porttien kunnosta vastaavat ihmiset olivatkaan tulossa ja huokaisi helpotuksesta vilkaistessaan kelloa. Hän ehtisi hengähtää hetken ennen seuraavaa tapaamista.

Ulkona ilma oli pilvinen ja tuulenvire kahisutti kaikkea, mihin osui. Olivia pysähtyi hetkeksi seuraamaan pihalla tapahtuvia harjoituksia kulkiessaan alakerran käytävää pitkin mennäkseen viettämään lyhyen taukonsa puutarhan puolelle. Hän oli tyytyväinen päätökseensä sotilaiden lisäkoulutuksesta ja hänestä näytti, että Blade nautti saadessaan jotain työtä. Uusia sotilaita, tavallisia kansalaisiakin, oli halunnut liittyä sotilaskaartiin kaupungissa käydyn taistelun jälkeen. Olivia oli hyväksynyt monia, mutta useimmat tarvitsivat tarkkaa koulutusta.

Olivia oli pyytänyt Bladea myös kouluttamaan häntä, sillä taistelutaitoja ei edelleenkään pidetty kuningattarelle kovin sopivina ja Olivia huomasi lähes mahdottomaksi saada sotilaita harjoittelemaan kanssaan. Kukaan ei uskaltanut edes harjoitellakseen hyökätä häntä kohti saatikka kaataa tai tönäistä häntä. Aluksi kaikki tuntuivat myös kauhistelevan sitä, että kuningatar pukeutuisi kuin mies - housuihin, ei mekkoon.

Blade ei varonut harjoituksissa, vaan antoi Olivian juosta ja kompuroida niin, että tyttö oli toisinaan mustelmilla. Harjoittelu auttoi ja Olivia piteli miekkaa jo paremmin käsissään, vaikka ei Bladea pystyisi vielä aikoihin peittoamaankaan. Se tuntui tytöstä hyvältä, sillä hän uskoi nyt pystyvänsä puolustamaan itseään paremmin, jos tilanne sitä vaatisi.

Kun kuningatar katseli Bladea, hänen mieleensä palasivat kaikki hovinaisten puheet, jotka saivat hänen poskensa punehtumaan. Tyttö käski itsensä ryhdistäytyä. Ei asian pitänyt niin ihmeellinen olla, päinvastoin. Avioliitto oli täysin odotettu asia.
Ja silti Olivia tunsi itsensä nuoreksi ja hölmöksi, eikä ollenkaan valmiiksi naimisiin menoon. Häät. Naimisiin. Sen jälkeenhän perustetaan perhe, saadaan lapsia… Mutta sehän oli juuri se, mitä hän toivoi elämältään joskus tulevaisuudessa. Tätä hän halusi.

Olivia pudisti kiireesti ajatukset mielestään, sillä ne saivat hänet entistä enemmän pyörälle päästään, mitä hän ei todellakaan kaiken kiireen keskellä kaivannut. Tyttö loi vielä lyhyen katseen sotilaisiin kentällä ja jatkoi matkaansa.

Ijsiin lähtevä ryhmä oli valittu ja Blade oli siihen tyytyväinen. Hän ei enää ehdottanut Olivialle, että lähtisi osaksi ryhmää, sillä huomasi tytön suhtautuvan siihen kielteisesti. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, ettei hän olisi halunnut lähteä tai että hän olisi luopunut suunnitelmistaan. Kuningattarelle vain pitäisi puhua myöhemmin.

Blade puhui muutamille sotilaille aikomuksistaan lähteä mukaan, mutta jätti asian lyhyen keskustelun tasolle vain ilmoittaakseen, että lähtö oli mahdollisuus, mutta ei halunnut Olivian kuulevan siitä sotilailta ennen kuin hän itse ehtisi sanoa jotakin.
Vielä vuosi sitten hän olisi vain lähtenyt. Hassua, miten hän oli muuttunut.

Hän kyllä ymmärsi, miksi Olivia oli lähtöhaluista hieman ihmeissään, sillä edellisen kerran lähtiessään hän todella oli jättänyt Olivian yksin, vaikka tyttö oli pyytänyt häntä jäämään. Nyt ei kuitenkaan ollut kyse siitä. Tällä kertaa hän oli tulossa takaisin. Olivia oli hänelle samanlainen valo kuin kynttilä, jonka Blade toisinaan näki tytön ikkunalla. Se loisti hänelle merkkinä ja johdatti hänet takaisin. Tosiaan, muutosta oli tapahtunut paljon.

Kaikesta huolimatta hän oli tyytyväinen. Blade yritti palauttaa mieleensä ajatuksen siitä, että hän oli jälleen ihminen, joten ihmisyys, tunteminen ja muutos pitäisi olla hyväksyttävääkin. Tätä hän oli halunnutkin. Ihmisenä oleminen niin monen vuoden jälkeen oli vain yllättävän haastavaa.

Aluksi hän tuppasi unohtamaan, ettei voinut juosta ja kiitää linnan käytävillä tai kadota varjoihin kuten ennen. Joskus hän jopa väisti aurinkoa, vaikka siihen ei ollut mitään tarvetta.
Kipu oli nyt aidompaa. Se oli aivan erilaista, oikeamman tuntuista, jos hän satutti kätensä tai jalkansa. Ja nyt hän myös vuosi verta, kun haavat eivät parantuneet hetkessä itsestään. Mutta sellainen kipu ei häntä haitannut, se muistutti elossa olemisesta.
Ihmisenä olemisessa oli hyvät puolensa, ja aistiheikkouksista huolimatta asiaa pohdittuaan Bladen mielestä ehdottomasti paras asia liittyi hajuaistiin - tai sen puuttumiseen.

Parhainta oli, ettei hän enää haistanut verta. Hän ei joutunut tuntemaan minkäänlaista kipua verenhimosta, jonka kanssa hän oli kamppaillut monta vuotta.
Ja lohduttavaa oli, että hän saattoi yhä kuunnella Olivian sydämenlyöntejä. Hän kuuli ne vain ollessaan hyvin lähellä, mutta ehkä se oli aivan tavallista. Tietysti aiemmin hän oli kuullut ne kaukaa, aistinut Olivian, ja hän oli pelännyt muututtuaan menettäneensä rauhalliset sykähdykset täysin.

Koska loppuiltapäivän aikataulu ei vieraista huolimatta muuttunut, Blade oli vaihtanut harjoitusvarusteisiin ja lähtenyt ulos kentälle. Hän kulutti suurimman osan iltapäivistään sotilaiden koulutukseen eikä harjoituksia jätetty pois tältäkään päivältä.

Vuosien aikana Blade oli kehittänyt taistelutaitoja parhaansa mukaan ja olikin hyvä valinta opettajaksi. Hän huomasi harjoituksissa pitävänsä tiettyjä henkilöitä silmällä huomaten näiden taitojen erityispiirteet ja sitä kautta löysi ohjattavaa auttaen jokaista löytämään omat vahvuutensa. Hän sai sotilaista uusia tuttavuuksia ja huomasi luottavansa useisiin enemmän kuin elämänsä aikana oli luottanut muihin ihmisiin.

Sotilaiden kouluttaminen tuli tarpeeseen, sillä aiempi koulutus Olivian vanhempien hallituskauden aikana oli keskittynyt lähinnä puolustamiseen, jota melko harvoin tarvittiin. Lordi oli vauhdittanut koulutuksia oman tarpeensa mukaan, mutta tällöin tärkeintä oli ollut uskollisuus lordille ja kyky aiheuttaa pahaa tämän käskyjen mukaan. Myös väki sotilaskaartissa oli vaihtunut ja uusia nuoria oli astunut palvelukseen. Blade löysi monien taistelutaidoissa niin paljon kehitettävää, että oli tyytyväinen päästessään korjaamaan puutteita.

Sotilaiden harjoituksia pitäessään Blade käytti tilaisuutta hyväkseen harjoitellakseen myös itse. Aluksi hänen liikkeensä olivat tuntuneet kömpelöiltä, mutta totuttuaan ihmiskehon inhimillisyyteen hän huomasi osaavansa suurimman osan aikaisemmista taidoistaan lähes yhtä hyvin kuin ennen. Vauhti ei ollut yhtä nopeaa eikä hän voinut hypätä korkealle kuten ennen, mutta siihen oli vain pakko tottua.

Kun Blade päätti harjoitukset, hän oli uupunut, mutta tyytyväinen ja rasitus tuntui yllättävän hyvältä. Enää hänen pitäisi päästä peseytymään ennen päivällistä. Blade ei ollut tottunut yksityisiin pesutiloihin tai siihen, että joku kantoi ja lämmitti veden häntä varten, ja siksi palvelijoiden ja muun hoviväen hääräily tuntui toisinaan rasittavalta.
Nytkin huoneeseen palatessaan Blade löysi nuoren palvelijattaren järjestelemästä hänen vaatteitaan, jotka oli ilmeisesti tuotu pesusta.

Tyttö niiasi heti Bladen astuessa huoneeseen, mutta silmäili sitten tuimasti miehen mutaisia saappaita, jotka jättivät likajäljet lattiaan ja taatusti samaa kuraa löytyi pitkin käytävää.
“Jätä ne”, Blade sanoi viitaten vaatteisiinsa, mutta tyttö viikkasi vielä viimeisen paidan.
“Blade-herra, kengät…”, tyttö pyysi, ja Blade potkaisi ne jalastaan katsomatta mihin ne jäivät.

Kun Blade rojahti nojatuoliin aikoakseen riisua varusteensa, tyttö poimi saappaat ja näytti keräävän hetken rohkeutta, ennen kuin avasi suunsa.
“Herra, teidän pitäisi ehkä hieman, tuota, ottaa lisää selvää… hovitavoista”, tyttö sanoi ja Bladen kohottaessa katseensa hän näytti odottavan jonkinlaista rangaistusta. Selvää oli, ettei palvelija puhunut näin kenellekään, mutta Blade oli erikoistapaus, jota hoviväki yritti arvostaa, mutta kaikki eivät luottaneet häneen tai halunneet ymmärtää niin kutsuttua “tavallista kansalaista”, jolla ei ollut aatelisarvoa tai tullut hyvästä suvusta.

“Arvostan että olette avuksi”, Blade sanoi varovasti ja tyttö näytti yllättyvän, mikä vahvisti Bladen ajatusta siitä, ettei hän muistanut kiittää palvelijoita tarpeeksi. He tekivät paljon työtä hänen eteensä ja hän käyttäytyi suurimman osan aikaa melko kusipäisesti.
“Kiitos ymmärryksestä”, tyttö sanoi kumartaen hieman päätään.
“Varmaan olisitte tyytyväisempiä minuun, jos osaisin hovietiketin?”
“Tavoilla saa ihmisiä puolelleen ja niistä hyötyy tulevaisuudessakin. Teidän on osattava paljon, jos hallitsette kuningattaren rinnalla.”

“En minä hallitse, kuningatar hoitaa sen ihan tyylikkäästi. Ja voit jättää herroittelun”, Blade totesi oikeastaan käsittämättä, mitä palvelijatar tarkoitti, ja repi sukkaa jalastaan.
“Mutta teidän täytyy olla valmis siihen. Varmastihan se on vain ajan kysymys.”
Blade kääntyi tuijottamaan tyttöä nyt entistä enemmän hämillään ja tyttö huokaisi: “Kaikki odottavat uutisia.”
“Mitä ihmettä tarkoitat?”

Tyttö kätki kasvonsa painamalla päänsä ja kiiruhti jo kohti ovea.
“Minun ei pitäisi puhua sellaista, unohtakaa, mitä sanoin, herra…”
“Mistä tässä nyt on kyse?” Blade painosti, mutta tyttö edelleen vain pudisti päätään. “Hei! Minä käsken sinun kertoa. Mitä sinä tarkoitat?”

Palvelusneito näytti ärtyneeltä kuin Blade olisi tajunnut asiat liian hitaasti ja tytön kasvoille nousi pieni puna.
“Kosintaa tietenkin. Blade-herra, te varmasti…”
“Kosintaa?” Blade kysyi ihmeissään. “Ja mistähän te sellaista olette keksineet?”
“No, kuningatar on jo siinä iässä”, tyttö näytti hieman nolostuvan. “Ihmiset vain juttelevat ja, jos sallitte, olette tietenkin hyvin läheinen Hänen Korkeutensa kanssa…”

Bladen teki mieli nauraa, mutta ei hämmennykseltään kyennyt. Sitäkö hovin väki odotti? Sitäkö Olivia häneltä odotti? Hänelle asia ei ollut tullut mieleenkään.

Paitsi ettei se ollut aivan totta. Hän oli ajatellut asiaa, mutta vain ajatuksena jostakin tulevasta vuosien kuluttua. Aiemmin hän oli olettanut olevansa Oliviasta mahdollisimman kaukana tai huomatessaan sen olevan hankalaa, olevansa tämän seurassa jonkin aikaa tai ainakin tämän lähellä. Muutoksen jälkeen hän oli uskonut yhteisen tulevaisuuden olevan mahdollinen, mutta että naimisiin?

“Hovitavat ja minä emme taida ihan sopia samaan lauseeseen”, Blade totesi lopulta.
“Olen pahoillani, jos olin liian-”
“Ei, älä pahoittele. Taidan tarvita nyt sen kylvyn”, Blade sanoi, jolloin palvelijatar vain niiasi ja poistui.

Jos hän ei olisi koskaan muuttunut vampyyriksi, Blade uskoi, että hän olisi mennyt naimisiin ja perustanut perheen. Ehkä siinä olisi kulunut aikaa enemmän kuin monilla muilla, mutta vuosien kuluttua se olisi voinut olla hänen tulevaisuutensa. Nyt hän oli läheinen kuningattaren kanssa, hyvä ystävä ja jotain enemmänkin, mutta hänkö naisi kuninkaallisen? Sitä hän ei ollut kuvitellut.

Nyt kun hän ajatteli asiaa tarkemmin, se tuntui aivan odotetulta. Tietysti kansa puhui sellaista, olihan Olivia jo siinä iässä, että moni hänen ikäisensä tyttö oli aviossa. Ja jos Bladen piti valita henkilö, jonka naisi, se olisi ehdottomasti Olivia. Mutta hän mietti edelleen, oliko itse juuri se oikea Olivialle. Hänen menneisyytensä oli vähintäänkin hatara eikä hän ollut ylpeä kaikista teoistaan. Tieto siitä, millainen hän oli ollut, saisi ihmiset vihaamaan häntä ja säälimään Oliviaa.

Hän halusi Olivian, joten ajatus häistä ei varsinaisesti tuntunut pahalta, mutta toinen asia häntä hirvitti. Tarkoittaisiko naimisiin meno sitä, että hänestä tulisi kuningas?
Sitä hän ei halunnut. Eikä hän totta puhuen tuntenut olevansa kovinkaan hyvin perillä hovin titteleistä tai valtajärjestelmästä.

Hän ei ollut koskaan etsinyt valtaa, ja vampyyrina viettämänsä ajat muistaessaan hän ei ollut kovin varma, että se edes sopisi hänelle.

Oli jo iltapäivä, kun Miriam vihdoin kömpi pois vuoteesta, sanoit hyvästit painajaisille ja päätti, että oli aika uskaltautua ihmisten eteen. Tumman harmaa ei ollut hänen värinsä, mutta tyttö ei viitsinyt sanoa mitään lainavaatteista, sillä mekko kuitenkin oli jotenkuten sopivaa kokoa. Hän oli vieläkin nälkäisempi kuin aamuyöstä ja toivoi löytävänsä jonkun, joka kertoisi missä hän voisi syödä. Ensiksi hän kuitenkin koputti Troyn käyttämän vierashuoneen oveen ja poika avasi melkein heti kuin olisi seissyt oven takana odottamassa. Hän oli saanut uudet tummat housut ja liivin valkoisen paidan lisäksi.

“Neiti, onhan kaikki hyvin?”, Troy aloitti, mutta Miriam keskeytti hänet.
“Olen ihan kunnossa, sain jopa hieman nukutuksi. Ajattelin, että olisi aika syödä jotain. Nukuitko sinä ollenkaan?”
“Sain nukutuksi muutaman tunnin.”

He lähtivät yhdessä käytävää eteenpäin löytääkseen jonkun, jolta kysyä ruokailusta ja törmäsivät pian nuoreen palvelijattareen, joka mutisi mennessään jotain kuraisista kengistä. He saivat tietää, että päivällinen tarjottaisiin pian ja kuningattaren olevan kokouksessa, joten palvelustyttö ohjasi heidät pieneen oleskeluhuoneeseen. Takkaan oli sytytetty tuli, vaikka ulkonakin oli vielä lämmin. Takan eteen oli aseteltu sohvia ja nojatuoleja, ja toista seinää peitti pitkä kirjahylly. Miriamin tutkaillessa kirjoja hän huomasi monen sisältävän runoja ja tarinoita.

“Kuningatar lähetti viestin, että pieni ryhmä sotilaita lähtee tarkastamaan Ijsin tilanteen ylihuomenna”, Troy kertoi, kun Miriam lysähti nojatuoliin jättäen kirjat hyllyyn.
“Miksi niin myöhään?” tyttö kysyi.
“Varustautumiseen menee aikaa ja kuningatar haluaa puhua myös teille suunnitelmasta.”
Siihen Miriam oli tyytyväinen, sillä häntä inhotti seurata sivusta jotakin näin tärkeää. Nyt puhuttiin hänen perheestään, joten hän myös olisi mukana päättämässä asioista.

“Haluaisin lähteä sinne itse”, Miriam sanoi eikä pystynyt pitämään turhautumista poissa äänestään yhtä hyvin kuin aiemmin. “Mutta siitä ei ole mitään hyötyä. Me tarvitsisimme armeijan sotilaita, jos yrittäisimme vapauttaa Ijsin.”
“Minä lähtisin myös, mutta nyt pitää olla järkevä. Meistä ei ole siellä hyötyä ja Drake taatusti etsii teitä”, Troy sanoi ja asettui myös istumaan, mutta vastapäätä tyttöä.

“Hän haluaa kristallin”, Miriam mutisi. “Voikohan hovinoita saada siitä mitään selville, niin kuin veli sanoi? Noita näytti aika nuorelta.”
“Minäkin yllätyin”, Troy myönsi. “Ehkä hän on etevä ikäisekseen.”
“En kertonut kuningattarelle, että osaan käyttää kristallia.”
“Se on vain hyvä asia. Kerroitte jo paljon, jotta he uskoisivat tilanteen, mutta se kyky… Sellaista ei pidä paljastaa aivan helposti.”
“Minua inhottaa sanoa, mutta en ensin halunnut luottaa kuningattareen”, Miriam sanoi. “Enkä varsinkaan siihen hänen…” Tyttö ei muistanut, mikä suhde Bladella oli kuningattareen. Eikä kuningatar ollut esitellyt tätä tarkemmin. Oliko mies neuvonantaja? Sotilas?

“Siihen… tuota, Blade-nimiseen mieheen”, tyttö lopulta sanoi sanotuksi ja heilautti kättään kuin pyyhkäistäkseen muut ajatuksen mielestään.
“Hän oli kiinnostunut sotilaista, joten hän varmasti yrittää myös auttaa”, Troy sanoi, mutta se ei lohduttanut Miriamia. Hän ei silti pitänyt miehestä.

“Puhutaanko jostakin muusta?” tyttö ehdotti. “Alan murehtia taas, jos vain ajattelenkin kristallia tai kotia tai perhettä.”
Troy hymyili hieman ja johti keskustelun aivan muihin asioihin, mikä sai Miriamin melkein hymyilemään, mikä oli varsin harvinaista. Ijsin jää suli hieman hänen mielestään, ja aika kului niin nopeasti, että pian heidät kutsuttiin päivälliselle ruokasaliin.

Olivia saapui syömään hieman myöhässä ja oli käskenyt, että muut saivat aloittaa ruokailun ajallaan ilman häntä. Tavallisesti häntä olisi odotettu eikä kukaan koskenut ruokaansa ennen kuningatarta, mutta Olivialle asialla ei ollut merkitystä. Syödessään Bladen ja Cecilien kanssa noitatyttö oli kyllä kohtelias ja odottikin silloin tällöin Oliviaa, Blade taas ei piitannut säännöksistä pätkääkään.

Olivia istui pöydän päähän ja oli tyytyväinen huomatessaan kaikkien tulleen ja vieraiden heränneen ja syövän hyvällä ruokalahalulla. Hänellä itsellään oli hirveä nälkä, sillä hän ei ollut ehtinyt syömään kunnollista lounasta.

“Saitteko nukutuksi?” Olivia kysyi Miriamilta ja Troylta, jotka nyökyttivät myöntävästi. Miriam näytti yhä siltä, kuin tahtoisi ponkaista ylös tuolistaan ja rynnistää matkaan sotilassaattueen kanssa.
“Troy kertoi, että Ijsiin on lähdössä ryhmä ylihuomenna.” Vaalean tytön sirot sormet liikuttivat aterimia jäykästi ja häntä tuntui kiinnostavan enemmän keskustelu kuin ruoka.
“Totta. Ajattelin, että kolmenhengen ryhmä riittää”, Olivia myönsi. ”Tosin sain ilmoituksen, että Cohen ei pääse lähtemään, koska hänen vaimonsa odottaa lasta ja hän haluaa tietenkin jäädä tällaisella hetkellä. Joten sotilaita lähtee kaksi tai valitsemme vielä uuden henkilön ryhmään.”
Blade rykäisi ja tökki haarukalla hajamielisesti lautasen sisältöä.
“Minä lähden mielelläni kolmanneksi.”

Olivia kääntyi kiukkuisena katsomaan Bladea, sillä hän tiesi miehen ottavan asian esille tahallaan ruokapöydässä ja vieraiden edessä, jolloin hänen olisi vaikeampi suuttua kunnolla.
“Minä sanoin jo, ettei sinun tarvitse.”
“Porukka tarvitsee yhden jäsenen ja minä olen nähnyt sielunsyöjiä ennenkin.”
Cecilie näytti siltä, ettei uskaltanut puuttua keskusteluun, sillä tiesi myrskyn olevan tulossa eikä Olivia saanut tukea noitatytöltä. Hänen vieraansa seurasivat keskustelua kiinnostuneena, ja Miriam kurtisti hänelle hieman kulmiaan.

“Mitä jos tarvitsen sinua pääkaupungissa?” Olivia kysyi.
“Reissu kestää pari viikkoa. Garet ja Den ovat fiksuja, mutta he tarvitsevat mukaan jonkun, joka tuntee edes osan seutua ja tietää, mitä Ijsissä voi olla vastassa”, Blade perusteli ja sai lähdön kuulostamaan melko järkevältä, mutta Olivia ei halunnut suostua. Mikä ihmeen hinku Bladella oli päästä pois linnasta ja pian?

Koska kuningatar ei keksinyt mitään sanottavaa, hän ei vastannut, ja jonkin aikaa ruokailu sujui varsin hiljaisissa merkeissä, tosin Olivia yritti jutella vierailleen parantaakseen tunnelmaa.
“Mitä mieltä te olette? Uskoisin, että ryhmä pystyy kertomaan meille enemmän ja voimme suunnitella sen jälkeen lisää”, Olivia sanoi ja Miriam nyökkäsi kääntäen sitten katseensa Bladeen ja tytön silmistä näki, ettei tämä pahoittanut mieltään ollenkaan, vaikka Blade häipyisi saman tien.
“Se kuulostaa hyvältä. Entä kristalli?”
“Cecilie tietää, miten toimia sen kanssa.”
“Voin tehdä lisäksi etsintäloitsun”, noitatyttö sanoi yllättäen ja hymyili. “Saamme tietää perheestäsi lisää, jos loitsu toimii.”

“Kiitos”, Miriam sanoi yllättyneenä, mutta ei antanut sen näkyä kasvoistaan. Tytössä näkyi kuitenkin helpotus, kun tämän hartiat pääsivät jännityksestä ja kädet eivät puristaneet aterimia niin tiukasti.
“Troy”, kuningatar käänsi katseensa poikaa kohti ja tämä säpsähti hieman Olivian puhutellessa häntä.
“Teidän Korkeutenne?”
“Sinä tietysti tunnet Ijsin alueet ja kaupungin turvajärjestelmät. Voisit olla avuksi ryhmälle ja kertoa, mitä he tarvitsevat”, Olivia ehdotti ja poika nyökytti voimakkaasti.
“Tietysti, Tiedän Korkeutenne.”

“Riittääkö kolme ihmistä?” Miriam kysyi. “Onko se sopiva joukko?”
“Sotilaita ei ole niin paljon, että voisin lähettää kokonaisen pataljoonan ja silti huolehtia pääkaupungista”, Olivia selitti.
“Pieni ryhmä pysyy paremmin huomaamattomana”, Blade kommentoi. “Ja erityisesti, jos mukana olisi joku, joka tietää matkaamisesta ja piilossa pysymisestä…”
Olivia kiukustui entistä enemmän, mutta tiesi Bladen tekevän tämän tahallaan ja mietti olisiko parempi strategia suuttua vai olla kuin ei huomaisikaan.

“Miten sinä niin innokkaasti olet lähdössä?” Miriam kysyi ja Olivian teki mieli halata tyttöä, joka kysyi hänen ajatuksensa ääneen.
“Ettekö te haluakaan apua?” Blade kysyi yhtä kylmästi ja hymyili hieman Miriamille pöydän yli. Tyttö piti kasvonsa yhtä jäisen tyyninä, vain suu kääntyen ivalliseen hymyyn.
“Et vaan näytä huomaavan, mitä kuningatar on yrittänyt sanoa”, Miriam huomautti tehden selväksi, että kaikki tiesivät, ettei Olivia halunnut miehen lähtevän.
“Minä en tarvitse neiti Jääkimpaletta sitä minulle kertomaan”, Blade totesi myrkyllisesti.

“Blade!” Olivia ärähti juuri kun Miriam oli iskemässä jotain takaisin. Troy laski kätensä kaupungintyttären käsivarrelle, mutta vain pieneksi hetkeksi, jolloin Miriam näytti keräävän tyyneytensä takaisin ja istui jos mahdollista nenä entistä enemmän pystyssä ja silmät jääkylminä.

Ruokailun jälkeen Olivia poistui mahdollisimman pian pyytäen Bladen mukaansa ja mies seurasi häntä vastahakoisen oloisena käytävää pitkin niin pitkälle, ettei ympärillä näkynyt ketään. Olivia ihmetteli Bladen asennetta, kun aiemmin tämä oli yrittänyt niin kovasti saada sanotuksi, että oli lähdössä Ijsiin ja nyt tämä kuitenkin laahusti hänen jäljessään kuin ei haluaisi puhua. Kun Olivia pysähtyi ja kääntyi kohtaamaan Bladen, hän näki miehen silmistä, että tämä tiesi jo, mitä oli tulossa.

“Miksi sinun pitää käyttäytyä noin lapsellisesti?” Olivia tiuskaisi.
“Jos tarkoitat jääprinsessaa, niin hän saa ihan oman käytöksensä mukaan.”
“Hän on kuusitoista, Blade! Hänen perheensä voi olla kuollut ja hän on kaukana kotoa. Miten oikein odotat hänen käyttäytyvän?”
“Vähemmän hyisesti?”
“Hän taatusti pelkää ja on huolissaan!” Olivia sanoi tuohtuneena. “Ja hän selvästi yrittää kovasti olla näyttämättä sitä. Älä kiusaa häntä koko ajan!”

Blade vain nosti kädet rinnalleen ja katsoi ärtyneenä Oliviaa.
“Vaikka sinä samaistut häneen, ei minun tarvitse pitää hänestä.”
“Ei tarvitsekaan, käyttäydy vain ihmisiksi. Kohta alan olla sitä mieltä, että sinun on parempikin lähteä, jottet käyttäydy noin typerästi.”
Blade kohotti hieman kulmiaan. “Ei siinä ole mitään väliä mielipiteillä. Minä tosiaan olen lähdössä.”

“Miksi?” Olivia vaati selitystä.
“Selitin jo. Minusta on hyötyä siellä enemmän kuin täällä. Lisäksi olen varma, että Drake tietää, missä kristalli ja tyttö ovat, joten hän yrittää tännepäin. Parempi, että kohtaamme hänet matkalla ja tiedämme enemmän ennen kuin hän iskee tänne.”
Olivia oli hetken hiljaa ja mietti uskoiko miehen sanoja.
“En haluaisi, että lähdet”, hän sanoi lopulta yrittäen pitää äänensä rauhallisempana.
Blade ei kuitenkaan tuntunut luovuttavan. “Minusta minun täytyy.”

Se sattui enemmän kuin Olivia oli uskonut. Tyttö nielaisi pettymyksen ja ärtymys alkoi taas kasvaa hänen sisällään.
“Minä en tajua. Minulla on ollut elämäni upein kesä, vaikkakin täynnä työtä, mutta viimeiset kuukaudet ovat olleet oikeasti hienoja. Kun tarvitsen apuasi, oletkin lähdössä kauas pohjoiseen ja puhut kuin ei haluaisi edes olla täällä.”
Blade tuhahti. “Ei tässä siitä ole kysymys. Ihan oikeasti, on parempi hoitaa Ijsin tarkastus nyt ja nopeasti kuin odottaa Drakea tänne. Minusta on apua siellä.”

“Etkö sinä halua olla täällä?”
“Älä puhu typeriä! Minkä takia minä muutuin kolme-neljä kuukautta sitten?”
“Et vain kuulosta kauhean halukkaalta jäämään. Sitä paitsi ihmiset haavoittuvat, voivat kuolla. Mitä jos jotain sattuu?” Olivia kysyi, sillä hän tosissaan pelkäsi, ettei Blade palaisi, johtuisi se sitten miehen omasta halusta tai jostain vielä kamalammasta.
“En minä sinne ole menossa tappamaan itseäni.”

“Tämä on taas sama kuin Seatopiessa. Luuletko, että minusta on taas kiva jäädä vain odottamaan? Nyt en oikeasti voi edes lähteä!” Olivia sanoi kiukkuisena. Hän tunsi jälleen olonsa turhautuneeksi, vaikka tietysti kotonakin oli paljon tehtävää. Hänen velvollisuutensa.
“Sinä olet kuningatar. Sitä paitsi, sinun se kaikkein vaarallisinta on lähteä”, Blade huomautti.
“Minäkin haluaisin lähteä, mutta en lähde. Niin kuin toivoisin sinun-”
“Minä en ole sinä.”

“Turha minun kai on mitään sanoa. Sinä teet kuitenkin niin kuin sinua huvittaa”, Olivia ärähti.
“Niin teen.”
“Kuten sanoit, minä tosiaan olen kuningatar. Voisin estää sinua lähtemästä.”
“Ei minulla ole mitään kuningatarta. Mikään määräys ei minua estä.”
“Minun pitäisi ylentää sinut lordiksi! Saisit arvonimen ja hirveästi työtä täällä, etkä taatusti pääsisi lähtemään mihinkään!”

Sitä seurasi pitkä hiljaisuus, jonka aikana kumpikin mulkoili vihaisesti toisiaan. Hetken kuluttua Olivia huomasi Bladen suupieliä nykivän eikä itsekään oikein saanut pidettyä vakavaa ilmettä kasvoillaan. Kumpikin purskahti nauruun ja Olivia oli painua hetkeksi kaksinkerroin hekotuksessaan. Miten heidän riitansa olivat aina näin typeriä?

“Että ihan lordiksi?” Blade nauroi ja käveli umpeen heidän muutaman metrin etäisyytensä.
“Tiedän, miten inhoaisit sitä”, Olivia kikatti, eikä tuntunut pystyvän lopettamaan.
“Niin inhoaisin”, Blade myönsi ja huokaisi sitten hymyn kadotessa kasvoilta. “En minä sinun takiasi täältä lähde. Tajuathan sen?”

Olivia nyökkäsi ja häntä hieman nolotti, kuinka hän oli heti epäillyt, että Blade lähtisi kokonaan, vaikka ei sitä ihan suoraan sanonut. Bladen kädet hieroivat varovasti tytön käsivarsia ja Olivia tunsi niiden lämmön. Se oli niin iso muutos, ettei tyttö ollut vielä tottunut siihen, että Blade oli jälleen ihminen ja tämän iho oli lämmin.

“Anteeksi. Minä olen oikeastaan vain ärtynyt siitä, miten kohtelit Miriamia”, Olivia sanoi.
“Ymmärrän, miksi hermostuit. En aiemmin ole antanut kauheasti aihetta ilahtua, kun olen lähdössä jonnekin”, Blade mutisi. “Luulitko, että lähtisin vain sanomatta mitään enkä tulisi takaisin?”
“Pelkään sitä toisinaan”, Olivia myönsi ja yritti saada pahoittelevan hymyn kasvoilleen, mutta tunsi epäonnistuvansa.
“Tiedän, että olen ollut täällä vasta pari kuukautta, mutta odotin vähän luottamusta.”
“Minä luotankin sinuun. Minä vain en… Tuota…”, Olivia empi, sillä hän ei tiennyt mitä sanoa. Hän halusi kertoa, ettei halunnut Bladen lähtevän, koska välitti tästä, mutta kaikki hovinaisten puheet muistuivat hänen mieleensä kuin joku olisi laskenut tulikuuman peiton hänen harteilleen. Hänen poskensa punottivat ja tytön teki mieli astua askel poispäin.

“Minun on pitänyt kysyä sinulta”, Blade aloitti hiljaa, mutta vaikutti hieman epävarmalta eikä Olivia ollut ikinä nähnyt tällaista ilmettä Bladen kasvoilla. Kuin miestä olisi nolottanut.
"Mitä?" Olivia kysyi varovasti, mutta Blade näytti täysin muuttaneen mielensä ja unohtaneen, mitä oli aikonut sanoa. Sen sijaan tämän huulet kääntyivät pieneen hymyyn.

Kuningatar oli yhtäkkiä tietoisempi siitä, kuinka lähellä Blade seisoi. Olivian oli pakko katsoa ylöspäin nähdäkseen Bladen kasvoihin, mutta joutui painamaan päänsä pystymättä kohtaamaan tummansinisten silmien tuijotusta.
“Mitä… sinun pi-”, Olivia yritti, eikä muistanut milloin oli viimeksi mennyt näin pahasti lukkoon. Bladen käsi oli kuitenkin löytänyt tiensä hänen kaulalleen ja siitä ylöspäin niin, että hän kallisti Olivian kasvoja ja tyttö sulki silmänsä.

Edellisestä kerrasta ei ollut edes kovin kauan, mutta silti Oliviasta tuntui kuin hän olisi ollut viikkoja ilman Bladen läheisyyttä. Blade huulet hänen huuliaan vasten olivat vaativat ja hetkeksi hän erehtyi ajattelemaan sitä kiukkuna aiemmasta riitelystä, kunnes tunsi selkänsä osuvan käytävän seinää vasten ja tunsi Bladen käden liukuvan hiustensa sekaan. Olivia unohti hengittää, samoin hän unohti aiemmat ajatukset juoruista ja kaikesta muusta, ja vastasi suudelmaan yhtä voimakkaasti sydän takoen. Hän haukkoi henkeä Bladen suudellessa hänen kaulaansa, ja tilanteen tuodessa mieleen muistoja Seatopiesta, hän joutui muistuttamaan itselleen, että Blade oli ihminen.

Olivia kietoi kätensä miehen niskaan ja kuljetti sormiaan mustan tukan seassa. Välillä nähdessään Bladen hän vain halusi päästä koskettamaan tämän hiuksia, jotka sekoittuivat tuulenvireessä ja näyttivät melkein aina siltä, että mies olisi vasta herännyt.

Silloin Olivia kuuli askeleita toiselta käytävältä ja jähmettyi lähes paikoilleen. Hän oli kuulevinaan jostain kauempaa myös puheensorinaa, ja vaikka ensimmäiset askeleet kaikkosivat, oven kolahdus kuului toisesta suunnasta, jolloin ilmestyi lisää askeleita.

“Blade”, Olivia kuiskasi ja siirsi toisen käden heidän väliinsä, miehen olkaa vasten. “Blade?”
Se ei kuitenkaan saanut aikaan muuta kuin äännähdyksen Bladen suunnasta, joka kuului taatusti jonnekin muualle kuin iltapäivään valoisalle käytävälle ja sai Olivia punastumaan entistä pahemmin. Seuraavat sanat tukahdutti Blade suu ja Olivia joutui työntämään käsillään, jotta saisi miehen kauemmas ja pääsisi irti seinästä. Hän tunsi Bladen sydämen takovan yhtä lujasti kuin omansa.

“Joku taitaa olla tulossa ja…”, Olivia vilkaisi käytävän suulle. “Minun pitää vielä sopia asioita… sanoa Cecilielle ohjeita…”
Blade vain huokaisi ja vilkaisi käytävälle, josta hänkin selvästi kuuli äänet.
“Ja minun täytyy puhua Garetille.”

Olivia tajusi, että Blade oli onnistunut välttelemään melko hyvin lisäkysymyksiä ja tehnyt selväksi lähtevänsä Ijsiin, eikä Olivia enää tuntunut voivan suuttua tälle. Blade osasi edelleen kiemurrella pois tilanteesta ja saada tahtonsa läpi. Ei tosiaan ollut mitään, mitä kuningatar olisi enää voinut sanoa, sillä Blade oli päätöksensä tehnyt. Sen sijaan, että Olivia olisi aloittanut uuden kinan, hän painoi lyhyen suukon Bladen suulle ja livahti tämän käsistä kohti käytävää ja ääniä yrittäen saada kasvonsa jälleen viilenemään ja punan laskemaan.