TRUST 2 - LUPAUS

2. luku: Ijsin kristalli

Miriam ja Troy näyttivät kumpikin väsyneiltä ja heidän vaatteensa olivat likaisia ja verisiä, tosin he vakuuttivat, että veri ei ollut heidän eikä heillä ollut muitakaan suuria vammoja. Olivia lähetti kummankin puhdistautumaan ja saamaan apua hovin väeltä, jotta he voisivat keskustella myöhemmin kokoushuoneessa, mutta Miriam oli asiasta toista mieltä.

“Minulla ei ole aikaa tähän! Minun perheeni-”

“Saa apua nopeammin, kunhan olette siinä kunnossa, että jaksatte puhua”, Olivia lopetti hänen lauseensa ja kuningattaren äänestä kuulsi päättäväisyys. Olivia kuuli myöhemmin hovineidoiltaan, että Miriam oli kärttyinen ja väsynyt, mutta antoi auttaa peseytymisessä ja vaatteiden vaihdossa.

Kaikkein mieluiten Olivia olisi käskenyt vieraansa myös nukkumaan pois väsymyksensä, mutta asia oli vakava ja hän tiesi miltä Miriamista täytyi tuntua. Kyseessä oli kuitenkin hänen perheensä. Olivia ei olisi itsekään suostunut odottamaan, jos kyse olisi hänen läheisistään.

Vaikka kuningatar oli ensin ajatellut, että hoitaisi asian itse, hän oli muuttanut mieltään kuullessaan miksi vieraat olivat saapuneet. Jos pohjoisessa oli ongelmia, hän halusi tehdä päätöksiä sellaisen ihmisen kanssa, johon luotti. Tietenkin hän puhuisi valtuustoon kuuluvien henkilöiden kanssa, jotka auttoivat häntä hallitsemisessa, mutta heidät hän saisi kokoon aikaisintaan päivällä. Nyt hän tarvitsi yhtä läheistä ihmistä, jonka apuun hän uskoi voivansa turvautua, sillä mies ymmärtäisi. Ja siksi hän suuntasi herättämään Bladen, sillä hän ajatteli sen olevan parempi vaihtoehto kuin se, että joku hovineidoista häiritsisi miestä.

Jyskytys ovella oli yltynyt niin kovaksi, ettei Blade voinut enää sulkea siltä korviaan. Jos linnassa oli jokin hätätilanne, hänet olisi kiskottu jo ylös eikä koputtaja olisi jäänyt ovelle odottamaan, joten Blade ei jaksanut huolestua. Huone oli pimeänä eikä hän voinut nähdä ulos, sillä verhot oli vedetty tiukasti ikkunan eteen, mutta hän oli silti varma, että oli yhä yö.

Lopulta ovi avautui ja koputtaja astui sisään. Blade nousi istumaan ja erotti oven raosta ulottuvassa valokaitaleessa Olivian, mutta samassa ovi sulkeutui tytön perässä ja tämä asteli peremmälle huoneeseen.

“Blade?”

“Aika kauan jaksoit hakata sitä ovea. Mietinkin, kuinka pian tulet siitä läpi.”

“Olisit voinut tulla avaamaan sen, ei olisi tarvinnut koputella niin pitkään”, Olivia vastasi ja tuli lähemmäs, mutta pysähtyi sitten aivan äkisti ja käänsi katseensa sivuun. Blade siirtyi istumaan sängyn laidalle ja haroi hiuksiaan tajuten olevansa edelleen ilman paitaa.

“Anteeksi, että herätin. Hätätapaus”, Olivia sanoi saatuaan äänensä takaisin.

“Onko jotain sattunut?”

“Saimme vieraita pohjoisesta. Ijsissä on hätätilanne ja kaupunginjohtajan tytär on täällä”, Olivia selitti ja yritti katsella muualle. “Verisenä ja vihaisena, mutta hengissä.”

“Kuulostaapa kivalta”, Blade mutisi sarkastisesti ja katseli Oliviaa hämärässä.

“En olisi häirinnyt, ellei tämä olisi tärkeää.”

Blade ei ollut kuvitellut muutoksen vampyyrista ihmiseksi olevan helppo, mutta hän ei ollut myöskään odottanut aistien menettämisen tuntuvan niin hirvittävältä. Hän ei haistanut enää lähes mitään, tai ainakin useimmiten hänestä tuntui kuin koko hajuaisti olisi kadonnut. Hän ei nähnyt mielestään tarpeeksi kauas eivätkä hänen silmänsä enää tahtoneet sopeutua pimeään. Nytkään hän ei ollut voinut aistia Oliviaa ovella eikä nähnyt tätä kunnolla pimeässä huoneessa.

Tietenkin hänen aistinsa olivat yleisesti ottaen terveet ja samanlaiset kuin muillakin ihmisillä, mutta juuri se sai hänet tuntemaan itsensä jotenkin vialliseksi. Hänen aistinsa olivat tavalliset. Näkö ehkä hiukan parempi kuin tavallisen ihmisen, mutta siihen se sitten jäikin.

Hän oli huomannut väsyvänsä helpommin ja kaikki liikkeet tuntuivat aluksi hidastetuilta. Vaikka hän kuinka yritti, ei liikkuminen helpottunut ja se turhautti häntä toisinaan. Todellisuudessa hänen reaktionsa olivat luultavasti yhä kuitenkin nopeampia kuin monien ihmisten, mutta hän ei itse sitä täysin tiedostanut.

“Tuletko kokoushuoneeseen, kun olet… olet valmis?”

Olivia vaikutti hermostuneelta, eikä Blade ollut varma oliko tyttö suuttunut vai vain huolissaan. Hän huokaisi ja nousi seisomaan ennen kuin vastasi.

“Tulen”, Blade sanoi hiljaa.

Kuningatar ei sanonut siihen mitään, mutta kääntyi sytyttämään lipaston päällä olevan kynttilän ja jäi seisomaan selin Bladeen. Mies nousi ja käveli aivan tytön taakse niin hiljaa, että Olivia pelästyi hieman käden laskeutuessa hänen olkapäälleen.

“Tämä pohjoisen juttuko vaivaa sinua?”

“En tiedä mitä se tarkoittaa, jos Ijs on vallattu. Ei tällaista ole tapahtunut varmaan vuosikymmeniin. Tai siis jos enoni tekoja ei ota huomioon.”

“Kohtahan se selviää, jos puhut sen tytön kanssa.”

“Miriamin. Hän on vain kuusitoista, samanikäinen kuin minä silloin kun pakenin täältä ja hän on joutunut kokemaan saman. Tiedän, miltä hänestä tuntuu”, Olivia sanoi hiljaa. “Hänen perheensä on vielä siellä.”

Blade ei halunnut sanoa kaiken kyllä järjestyvän, koska se oli typerän optimistista eikä ollenkaan hänen tapaistaan. Silti hänen teki mieli sanoa jotakin rauhoitellakseen Olivian mieltä, mutta hän tyytyi lopulta hiljaisuuteen. Näin lähellä ollessaan hän haistoi Olivian tuoksun tämän hiuksissa ja halusi tehdä jotakin aivan muuta kuin lähteä kokoushuoneeseen tapaamaan vieraita. Hän oli nykyään hyvin varovainen kuningattaren lähellä, mutta nyt he olivat pimeässä hänen huoneessaan, eikä kukaan ollut seinän takana salakuuntelemassa.

Olivia huokaisi syvään ja kääntyi takaisin ovea kohti katsomatta Bladeen.

“Jätän sinut… pukeutumaan”, tyttö mutisi ja Blade seurasi katseellaan häntä kunnes ovi tytön takana jälleen sulkeutui.

Kokoushuoneen pitkälle pöydälle oli tuotu syötävää Olivian pyynnöstä ja tyttö kehotti Miriamia ja Troyta syömään heti, kun vieraat saapuivat huoneeseen. Kumpikaan ei kuitenkaan koskenut leipiin, joita oli tarjolla, vaikka Olivia oli varma, että heillä oli nälkä.

“Voimmeko vain aloittaa?” Miriam kysyi kärsimättömänä ja pyyhkäisi nyt suoria ja puhtaan näköisiä vaaleita hiuksia olkapäältään. Hän istui, mutta Troy jäi seisomaan muutaman askeleen hänen tuolinsa taa.

“Ihan pian”, Olivia lupasi ja huomasi Miriamin asettelevan lainamekkonsa hihaa. “Sopivatko uudet vaatteet? Mistä se veri oli peräisin?”

“Kyllä nämä kelpaavat. Eläimet hyökkäsivät ihan vähän matkan päässä pääkaupungista, kun olimme vielä metsän puolella”, Miriam sanoi. “Pohjoisessa on karhuja, mutta tuollaista kettuja en ole koskaan nähnyt. Ne hyökkäsivät laumana, emmekä edes olleet syvällä metsässä.”

“Ne ovat käyttäytyneet oudosti viimeaikoina”, kuningatar myönsi ja muisti ensimmäisen kohtaamisensa polttavien häntien kanssa. Ensin hän oli katsellut taistelua puun oksalta, ja myöhemmin ne olivat hyökänneet hänen ja Dinan kimppuun.

“Ne olivat lopulta kuitenkin helppo vastus. Joko voimme puhua?”

“Kohta, odotetaan vain…”, Olivia oli sanomassa, mutta samassa Blade jo käveli sisään tummiin pukeutuneena.

“Miriam, Troy, tässä on Blade”, Olivia esitteli ja päätti, ettei täsmentäisi sen enempää. Etunimi esittelyt saisivat riittää. “Blade, he ovat pohjoisesta. Kaupunginjohtajan tytär Miriam, ja Troy.”

Blade nyökkäsi kummallekin ja istui pöytään Miriamia vastapäätä. Tyttö kumarsi myös hieman päätään tervehdykseksi, mutta jäi silmäilemään Bladea tarkemmin. Olivia istui pöydän päätyyn ja käänsi katseensa vieraisiinsa.

“Kerrotko kaiken ihan alusta lähtien. Mitä on tapahtunut?”

Miriam suoristi selkänsä ja alkoi kertoa. “Vain muutama päivä kruunajaisten jälkeen Ijsiin saapui joukko sotilaita keskellä yötä. Emme osanneet odottaa heitä ja he pääsivät kaupunkiin aivan liian helposti. Kukaan ei voinut pysäyttää heitä. He eivät edes koskeneet muihin paikkoihin kaupungissa, aivan kuin heitä ei kiinnostaisi kuin meidän talomme. He vaativat isältä jotakin, mutta hän kieltäytyi. He ottivat koko perheeni kiinni, mutta vanhin veljeni onnistui auttamaan minut ulos talosta. Ja hän antoi minulle tämän.”

Miriam avasi viereiselleen tuolille jättämänsä laukun ja otti esiin sininen kristallin, joka oli pudotettu ohueen hihnaan, joka sai sen näyttämään korulta, mutta kristalli oli niin suuri, että se olisi painava kaulakoru.

“Veli kertoi, että tätä ne sotilaat hakivat isältä. Se on Ijsissä säilytetty parantava kristalli. Se on arvokas, ja todella voimakas kivi, mutta en tiedä siitä paljon enempää. Veli käski tuoda sen tänne pääkaupunkiin.”

Miriam piteli kristallia kädessään ja laski sen hieman vastahakoisen oloisena pöydälle heidän eteensä. Olivia ojensi kätensä ja tarkasteli esinettä lähemmin. Se oli samannäköinen kuin kristallit, joita hän oli nähnyt Ceciliellä, mutta tämä oli paljon kirkkaamman sininen, samaa väriä kuin Miriamin silmät. Se oli hiottu kulmikkaaksi ja noin kymmenen senttiä pitkäksi, joten nahkahihna, johon se oli kiinnitetty, näytti entistä pienemmältä kristallin rinnalla.

“Tiedätkö, miksi hän käski teidän tulla juuri tänne?” Olivia kysyi antaen kiven Bladelle.

“Pääkaupungissa on hovin noita, ja veli sanoi hänen tietävän kristallista enemmän”, Miriam vastasi ja piti tarkasti silmällä kristallia muiden pidellessä sitä. “Enkä tiedä mihin muualle olisinkaan voinut mennä.”

“Sanoit, että valtaus tapahtui kruunajaisten jälkeen. Siitä on jo muutama kuukausi”, Olivia sanoi ja mietti, miten kauan Miriamin ja Troyn matka olikaan kestänyt.

“Me tulimme tänne jalan. Kuulimme huhuja Ijsistä, mutta en tiedä paljoa. En tiedä mitään perheestänikään.” Miriam pysyi yllättävän kylmänä puhuessaan kotiväestään, mutta hänen suunsa kapeni hyvin ohueksi viivaksi. Olivia huomasi Troyn seuraavan tyttöä huolestuneen näköisenä, mutta poika ei sanonut mitään.

“Puhuit vain sotilaista. Ketä ne hyökkääjät olivat?” Blade kysyi ja palautti kristallin pöydälle. Miriam veti sen takaisin melko nopeasti ja tyttö näytti hieman rauhoittuvan pitäessään korua kädessään.

“Sanomme heitä lännen sotilaiksi, mutta totta puhuen emme tiedä muuta kuin sen, että he ovat Gardenista luoteeseen sijaitsevan Higthin kaupungin sotilaita.”

“Mistä tiedät, että he olivat Higthistä?”

“Näin kaupungin vaakunat varusteissa. Ja näin sen miehen, Draken. Hän on kaupunginjohtaja, tai sen tietysti tiesitte. Ne ovat hänen komennossaan”, Miriam vastasi. “Eivätkä ne kaikki olleet ihmisiä.”

“Miten niin?” Olivia kysyi ja hänen pulssinsa kohosi tutusta pelosta. Hän oli nähnyt tällaisia sotilaita aiemmin.

“Ne näyttivät ihmisiltä, mutta olivat paljon voimakkaampia. Niiden silmät olivat oudon väriset. Ne tottelivat käskyjä kuin ne olisi noiduttu”, Miriam yritti selittää, mutta selvästi tyttö ei tiennyt itsekään, mitä olennot olivat. “Lännestä on kuulunut puhetta hirviöistä jo pitkään. En tiennyt, että heillä todella on tuollainen armeija.”

“Paljonko sotilaita oli?” Blade tiedusteli.

“En tiedä. Kymmeniä. Ehkä satoja. En todellakaan nähnyt kaikkia. Me pääsimme pakoon vain, koska oli pimeää ja saimme apua. Sen jälkeen olemme pysytelleet hiljaa ja piilossa.”

“Cecilie saattaa tietää kristallista jotakin”, Olivia sanoi ja hymyili hieman Miriamille. “Hovinoitani. Jos veljesi oli sitä mieltä, että kristallia voisi näyttää hänelle, minusta niin pitäisi tehdä.”

Miriam nyökkäsi ja Olivia pyysi yhtä palvelijoistaan herättämään Cecilien, jolloin palvelijatar kiiruhti huoneesta ja lupasi tuoda Cecilien kokoushuoneeseen mahdollisimman pian.

“Miksi tämä Drake haluaa kristallin? Sen voimienko vuoksi?” Olivia kysyi jatkaen keskustelua heidän odotellessaan noitatyttöä.

“Niin kai”, Miriam sanoi ja näytti siltä kuin olisi halunnut kertoa enemmän, muttei todella tiennyt ja se vaivasi tyttöä. “Luulen, että he etsivät sitä parasta aikaakin, mutta se ei tarkoita mitään hyvää perheelleni.”

“He tiedustelevat sen olinpaikkaa heiltä. Joten he varmasti jo tietävät, että sinä olet päässyt pakoon ja sen, mihin olet ollut matkalla”, Blade sanoi ja risti kädet rinnalleen nojaten taaksepäin tuolissaan.

“Minä lähetin aiemmin kirjeenkin pohjoiseen. Tuliko se koskaan perille?” Olivia kysyi, mutta Miriam pudisti päätään.

“En usko. Tai se tuli niin myöhään, että Drake on saanut sen.”

“Siksi en siis saanut mitään vastausta.”

“Luuletteko, että he ovat tappaneet minun perheeni?” Miriam kysyi ja päästi vain pienen huolestuneisuuden kuulumaan äänestään. Olivia ihmetteli, miten tyttö jaksoi olla niin vahva ja suhtautua asiaan niin kylmästi.

“Se on mahdollista”, Blade sanoi lähes yhtä viileästi ja Olivia vilkaisi ärtyneenä miestä, joka vain kohautti tytölle hieman olkiaan. “En ala kaunistella asiaa. Draken selkeä motiivi oli saada kristalli, joten hän on saattanut tappaa perheesi uhkailuna ja yrittäessään löytää sen. Tai hän on voinut pitää heidät tai jonkun heistä hengissä, jotta löytäisi sinut.”

“Minun on pakko pelastaa heidät”, Miriam sanoi vakavana. “Tarvitsen apua, jotta voin vallata Ijsin takaisin ja jotta Drake voidaan tuomita.”

“Emme me voi vain hyökätä kaupunkiin”, Olivia sanoi ja huomasi Miriamin katseen muuttuvan entistä jäisemmäksi. “Emme tiedä kaupungin tilannetta emmekä kaikkea vastustajastamme.”

Blade näytti hieman yllättyneeltä ja Olivia arveli sen johtuvan siitä, ettei mies ollut odottanut hänen suhtautuvan asiaan näin järkevästi. Nuori kuningatar oli kuitenkin oppinut paljon. Kyllä, hänestä tuntui hirvittävältä ajatella Miriamin perheen kohtaloa, mutta hän myös tiesi, ettei tunteille voinut antaa valtaa, kun oli aika suunnitella. Asiaa oli pakko ajatella järjellä. Lisäksi kuningattaren mielessä oli edellinen taistelu, joka oli loppujen lopuksi heikosti suunniteltu. Kyle oli osannut odottaa heitä ja tappioita koitui taatusti sen vuoksi enemmän.

“Eli te ette halua auttaa minua?” Miriam kysyi ja hänen äänensä kohosi lähes huudoksi. “Te annatte heidän murhata minun perheeni?”

“Ei”, Olivia keskeytti tytön ja olisi halunnut sanoa jotakin rauhoittavampaa, mutta Miriam ei näyttänyt haluavan lohdutusta. “Minä haluan auttaa. Mutta me emme voi hätiköidä.”

“Valtauksesta on viikkoja! Mitä vain on jo voinut tapahtua!”

“Juuri siksi. Emme tiedä, mikä meitä odottaa”, Blade sanoi väliin ja Miriamin murhaava katse siirtyi nyt kuningattaresta tähän. “Ja turha mulkoilla minua tuolla tavalla. Tiedät, että olemme oikeassa.”

Sekä Olivia että Miriam olivat avaamassa suunsa, mutta eivät ehtineet. Silloin Cecilie astui sisään ja pysähtyi ovelle kysyvän näköisenä. Tyttö näytti pirteältä, vaikka oli vasta hetki sitten herännyt.

“Te kutsuitte?” Cecilie kysyi, ja Olivia viittasi häntä tulemaan myös pöydän ääreen. Noitatyttö lipsui aina teitittelyyn tärkeiden vieraiden lähellä. Olivia oli muutenkin huomannut koko hovin olevan pitävän Ceciliestä ja erityisesti tämän käytöstavoista, sillä tyttö muisti puhutella kuningatarta oikein muiden läsnä ollessa, toisin kuin eräs ex-vampyyri.

Viimeisen kevään ja kesän aikana Cecilie oli kasvanut huimaa vauhtia ja oli nyt jo lähes samanpituinen Olivian kanssa. Tyttö oli kehittynyt pienestä lapsesta selkeästi nuoreksi tytöksi. Tämän kasvojen pyöreys oli hävinnyt ja lyhyet jalat olivat kasvaneet pitkiksi ja hoikiksi. Hiukset yltivät kuitenkin vain reilut viitisen senttiä korvan alapuolelle ja kaartuivat latvoista. Tytön elämänilo oli kuitenkin entisellään, vaikka tämän lapsekkuus oli hiljalleen haihtunut menneen taistelun ja sisaren menetyksen myötä.

Kasvun näkeminen oli Oliviasta yllättävää, sillä Cecilie tuppasi olemaan ainainen pikkusisko hänen ajatuksissaan. Hänestä oli haikeaa, miten Cecilie oli joutunut luopumaan lapsen viattomuudesta kaiken tapahtuneen myötä. Toisaalta olihan hän itsekin kasvanut ja muuttanut tapaansa ajatella, eikä se ollut hänen mielestään huono asia. Muutos oli jotenkin niin nopea, ettei kuningatar ollut ehtinyt huomatakkaan kun noitatyttö oli jo enemmän ikäisensä näköinen kuin kertaakaan aiemmin.

Olivia selitti tytölle, keitä vieraat olivat ja kertoi kaiken tähän mennessä kuullun Miriamin ja Troyn tilanteesta. Miriam ojensi lopulta kristallin noitatytölle ja Cecilie istui Bladen viereen pidellen kiveä varovasti käsissään.

“Tämä on todella vahva ja vanha”, noitatyttö sanoi sulkiessaan silmänsä ja keskittyi tuntemaan kiven voiman. “Tässä on samankaltaista voimaa kuin kuningassuvussa. Yhtä voimakasta, ja sillä voi parantaa samoin kuin tuhota. Ei ihme, että joku haluaa sen.”

“Drake siis haluaa sen voiman. Mitä hän voi tehdä sillä?” Olivia kysyi, kun Cecilie avasi silmänsä ja silitteli kristallin pintaa sormillaan.

“Hän voisi pitää kaupungin hyvinvoivana, ylläpitää luonnon voimaa. Mutta hän tuskin haluaa sitä siihen. Tällä voisi imeä saman maan voiman tyhjiin ja voimistaa loitsuja. Tällä voisi luoda sielunsyöjiä”, Cecilie sanoi ja ojensi lopulta kiven takaisin Miriamille. “Sillä voi tehdä paljon pahaa.”

“Mitä jos ne sotilaat ovat sielunsyöjiä?” Olivia kysyi, sillä hänestä Miriamin kuvaus kuulosti sopivalta. Drake olisi jo saattanut luoda muutamia jonkun loitsijan avulla.

“Todennäköisesti ovatkin”, Blade sanoi. “Ne ovat voimakkaampia kuin tavalliset ihmiset. Siksi hän luultavasti käyttääkin niitä. Tuolla kivellä hän voisi luoda niistä kokonaisen armeijan.”

“Mitä me nyt teemme?” Miriam kysyi ja siirsi katsettaan vuorotellen Ceciliestä Oliviaan ja jälleen Bladeen.

“Me käymme lepäämään”, Olivia sanoi ja nosti kätensä huomatessaan Miriamin aikovan keskeyttää. “Ja aamulla sovin pienen ryhmän lähettämisestä Ijsiin. He saavat ottaa selville, mikä kaupungin tilanne on. Sillä välin me selvitämme lisää kristallista.”

Miriam näytti vihaiselta, kun Olivia pyysi huoneeseen jääneen palvelijan pyytämään lisää palvelijattaria saattamaan vieraat huoneisiinsa.

“Miriam, minä haluan auttaa”, Olivia sanoi hiljaa ennen kuin tyttö lähti huoneesta. “Tämä tulee kestämään päiviä, ehkä viikkoja. Emme voi nyt tehdä enempää.”

Miriam ei vastannut, vaan lähti palvelijattaren kanssa ulos kokoushuoneesta ja Troy seurasi heitä.

“Olipa herttainen jääprinsessa”, Blade totesi oven sulkeutuessa vieraiden jäljessä.

Kun hovin palvelijattaret olivat saattaneet Miriamin huoneeseensa, tyttö pyysi näitä poistumaan ja pukeutui saamaansa yöpukuun, joka oli hänelle liian lyhyt. Troy oli ollut vastahakoinen joutuessaan päästämään hänet silmistään, mutta Miriam oli vakuuttanut pärjäävänsä, eikä pojan huone ollut kovin kaukana hänen omastaan. Tyttö repi päiväpeitteet sivuun ja kömpi sänkyyn, vaikka hän ei uskonut saavansa unta. Hän oli väsynyt, mutta liian vihainen ja huolissaan voidakseen nukkua.

Miten kuningatar saattoi vain käskeä hänet nukkumaan? Mokoma ei ollut häntä kuin vuoden vanhempi ja silti käyttäytyi kuin olisi niin aikuinen ja sai Miriamin kiehumaan kiukusta. Ja se Blade! Kuinka mies oli kehdannut puhua hänelle töykeästi, hän oli sentään kaupunginjohtajan tytär!

Tyttö oli sammuttanut kynttilän ja tuijotti nyt hämäriin jäävää kattoa silmät salamoiden. Hän olisi halunnut palata Ijsiin heti sotilaiden voimin ja pelastaa perheensä.

Mutta mitä hän oikein oli ajatellut tullessaan pääkaupunkiin? Oliko hän ollut täysin varma, että kuningatar auttaisi häntä? Oliko hän odottanut, että valtava joukko sotilaita lähtisi välittömästi vapauttamaan Ijsin ja kaupunki olisi huomenna vapaa?

Ei. Vaikka se häntä kuinka paljon tahansa suututtikin, kuningatar oli oikeassa ollessaan maltillinen. Tavallisesti Miriam yritti pitää tunteensa kurissa ja suhtautua mahdollisimman viileästi asioihin, kuten oli kotona oppinut, mutta nyt hän oli liikaa tunteiden vallassa.

Entä jos hänen perheensä oli jo menehtynyt? Tyttö ei halunnut ajatella asiaa, mutta isän, äidin ja kolmen veljen kasvot pyörivät hänen mielessään. Sänky tuntui omituisen pehmeältä, sillä viime viikkojen yöt olivat kuluneet maastossa tai majataloissa. Aamu oli verhojen takana jo varmasti valjennut ennen kuin hän nukahti hataraan uneen.