TRUST
23.Luku: Sopimuksen toteutus
Yö oli yhä pimeä, mutta kaupungin eri kolkissa oli valoisampia paikkoja tulien vuoksi. Suuremmat tulenlieskat valaisivat jopa niin paljon, että taivaalla erottui tumma pilvimassa. Ihmiset olivat kuitenkin jo tottuneet hämärään ja käyttivät sitä selvästi hyödykseen. Taivas oli täysin peittynyt, eivätkä kuu ja tähdet päässeet valaisemaan. Lisäksi pilvet liikkuivat kiertäen, kuin joku olisi ohjaillut niitä.
Meteli oli korvia huumaava. Huudot, kalahdukset ja pamaukset kaikuivat kaupungissa. Ihmiset kirkuivat ja itkivät ja Olivia toivoi, että olisi voinut sulkea korvansa. Hän toivoi olevansa kuuro kaikille huudoille, mutta ne raastoivat häntä sisältä. Kamalimpia olivat kuolevien vaikerrukset ja lasten hätääntynyt huuto.
Haju oli myös järkyttävä. Olivia ei tiennyt mikä kaikki kaupungissa haisi, mutta hän arvasi osan. Veri ja ruumiit. Tyttöä alkoi taas oksettaa ja pyörryttää. Hän oli kadottanut ajantajun jälleen täydellisesti, eikä osannut sanoa kuinka pitkällä yö oli. Taistelu oli väsyttänyt hänet melkein täysin.
Olivia oli liian hämillään jaksaakseen hyökätä uudelleen ja Kyle onnistui pääsemään niskanpäälle. Mies kuitenkin selvästi leikitteli, eikä yrittänyt satuttaa Oliviaa vakavasti. Olivia kompuroi ja kaatuili kipeillä jaloillaan. Hänen kätensä olivat niin kankeat ja väsyneet, että hänen oli pideltävä miekkaa molemmin käsin, jotta kykeni estämään Kylen iskut.
"Sinä et tiedäkään mitään voimistasi! Olet Olivia tietämättäsi auttanut meitä aika paljon saapumalla tänne", Kyle naurahti kun Olivia jälleen kaatui, eikä tällä kertaa noussut yhtä nopeasti ylös. "En uskonut, että sinä itse saavut paikalle, mutta parempihan tämä on näin. Meidän ei tarvitse etsiä sinua. Se poika taisi olla sinun seurassasi."
"Kuka?" Olivia kähisi pyyhkäistessään poskeaan, jonka hän oli lyönyt maahan. Hän pelkäsi Kylen vain puhuvan harhauttaakseen häntä ja miehen tekniikka taisi toimia melko hyvin.
"Sinun hiljainen ystäväsi, eipä hän täälläkään paljoa puhunut. Siitä on aikaa kun hän teki sopimuksen. Me saimme hänet kiinni, hänen oli turha yrittääkään tuhota meidän suunnitelmiamme yksin. Hän sai kaksi vaihtoehtoa; auttaa meitä tai kuolla. Kyllähän siinä tilanteessa tietää, mitä ihminen valitsee", Kyle puhui ja onnistui lyömään Olivialta miekan kädestä.
Tyttö katseli hädissään ympärilleen löytääkseen mitä tahansa, mikä kelpaisi aseeksi. Kyle pitkitti sekunteja lähestymällä Oliviaa hitaasti, samalla puhuen.
"Kate teki hyvää työtä hänen kanssaan, mutta poika oli aika itsepäinen. Vaati itselleen vielä helpotuksia, jos tekisi niin kuin käskimme. Ehkä hän luulee meidän pitävän osamme siitä sopimuksesta, ehkä ei. Silti hän on toiminut hyvin tähän asti. Ja hänhän taisi osaltaan auttaa siinä, että sinä olet nyt täällä."
Kun Olivia näytti yhä hämmentyneeltä, Kyle nauroi tyytyväisenä. Prinsessa oli harvinaisen paljon ulkona asioista. "Sinulla on joukossasi petturi. Satuin huomaamaan, että hänen punainen otsatukkansa on yhä entisensä."
Olivia tajusi hämärästi, että Kylen täytyi puhua Zenistä. Mutta milloin Zen oli tehnyt jonkin sopimuksen? Olivia tunsi olevansa täysin pyörällä päästään. Hän ei ollut varma, pitäisikö hänen uskoa enonsa puheita. Ehkä sillä ei ollut edes väliä. Olivia halusi löytää Zenin ja Bladen.
Hän oli kuitenkin aseeton ja kun hän vihdoin oli kohdannut enonsa, kuten oli halunnut, hän ei kyennytkään mihinkään. Olivia tunsi itsensä surkeaksi samalla kun hän peloissaan odotti Kylen miekan iskua. Miksi tätä pelkoa täytyi pitkittää?
Kylen ei tarvinnut tehdä paljoa kaataakseen Olivian maahan. Tällä kertaa tyttö ei yrittänyt nousta. Hän odotti iskua, mutta Kyle repikin hänet hiuksista pystympään asentoon. Olivia kiljahti kivusta, mutta ei päässyt riuhtaisemaan itseään irti.
"Voin kyllä luvata, että saat saman lopun kuin äitisi, mutta minä tarvitsen sinua vielä hetken", Kyle sanoi, mutta joutui yhtäkkiä päästämään irti Olivian hiuksista.
Olivia tiesi tilaisuutensa tulleen ja nousi viimeisillä voimillaan pystyyn saadakseen nopeasti miekkansa takaisin. Hän ehti nähdä Bladen kolauttavan miekkansa Kylen miekkaa vasten samalla, kun hän kuuli rajun kopinan.
Kapeaa katua lähestyi juosten lauma hevosia, jotka olivat päässeet karkuun, ja Olivia ehti kierähtää vain nipin napin pois alta. Blade tarttui häntä ranteesta ja kiskaisi hänet seisomaan.
"Oletko kunnossa?" Blade kysyi nopeasti. Olivia katsoi tummiin silmiin ja tajusi, että häneltä kysyttiin samana yönä tätä kysymystä jo toisen kerran. Miksi hän joutui aina pelastettavaksi? Miksei hän osannut puolustaa itseään? Blade ei kuitenkaan ehtinyt jäädä odottamaan vastausta, kun Olivia ei saanut sanaa suustaan.
Meteli oli korviahuumaava kun hevoset laukkasivat ahdasta katua ja katosivat eri puolille kaupunkia kauhuissaan. Olivia tunsi jopa maan tärisevän jalkojensa alla ja hän huomasi hämärästi puristavansa jälleen miekkaansa. Missä välissä hän oli saanut sen takaisin?
"Lähden lordin perään, jos vielä löydän hänet", Blade sanoi nopeasti ja katosi yhtenä vilauksena. Olivia halusi huutaa vampyyrin perään, mutta tiesi sen olevan turhaa. Lisäksi hän ei saanut edes ääntä puhuakseen, saati huutaakseen. Hän olisi halunnut kertoa Bladelle siitä, mitä Kyle oli puhunut Zenistä ja sopimuksesta. Hän halusi kertoa pelostaan, joka oli herännyt Kylen puhuttua Ceciliestä ja voimasta, jonka perässä hän oli.
Blade oli jo mennyt, mutta hänen oli tehtävä jotakin. Cecilie oli kenties yhä linnassa ja noitatyttö oli pyytänyt häntä luottamaan hänen kykyihinsä. Sen sijaan Zen olisi täällä jossakin heidän joukossaan, keskellä taistelua. Ellei sitten… Olivia oli varma, että Zen taisteli heidän puolellaan. Mutta sopimus kuulosti vaaralliselta. Mitä Zen olikaan menneisyydessään tehnyt, hän oli onnistunut pitämään salassa sen, millaiseen pulaan oli ajautunut pääkaupungissa. Olivia tiesi magian sopimuksista hyvin vähän, arvasi sen liittyvän häneen ja pelkäsi, että Zen saattaisi tehdä jotakin kamalaa. Hänen oli pakko löytää Zen, nyt heti. Ehkä hän pystyisi estämään sen, mitä saattaisi tapahtua. Ehkä Zen sanoisi, ettei mikään lordi puheista ollut totta.
Kaupungin toisella laidalla kaduilla oli melko sakea savu, sillä joku oli onnistunut sytyttämään kunnon tulipalon. Ihmiset, jotka eivät taistelleet, tai ainakin yrittivät välttää joutumasta siihen osallisiksi, yrittivät sammuttaa paloa, mutta Rina oli lähes varma, että se ei onnistuisi.
Hän köhi juostessaan ja yritti päästä mahdollisimman kauas savusta ja tulesta. Hän oli kadottanut suurimman osan omista joukoistaan hyvin alkuvaiheessa. Kaikki oli kääntynyt hyvin sekaisin, kun he olivat päässeet porteista sisään. Lordi oli ollut varautunut ja odotti heitä valmiina hyökkäämään.
Taistelu oli alkanut heti ja ihmiset olivat joutuneet hajaantumaan. Tähän asti Rina oli pärjännyt hyvin ja selvinnyt vain mustelmilla, muttei ollut nähnyt lordia. Hän ei myöskään ollut kuullut mitään Oliviasta ja tämän ystävistä, joiden oli tarkoitus päästä linnan luo.
Seuraava vastustaja iski aivan yllättäen, eikä Rina ehtinyt kunnolla vastata iskuun. Hän otti tukea rakennuksen seinästä väistäessään ja tunsi kivun kulkevan vasenta kättään pitkin. Hän huudahti kivusta ja väisti nopeasti vastustajaansa. Rina ei ehtinyt vilkaista kättään, vaan löi vastustajansa maahan ja ilman armoa potkaisi tätä rajusti päähän.
Hän siirtyi nopeasti kauemmas ruumiista ja vilkaisi sitten kättään. Ranteen liikuttaminen sattui valtavasti ja Rina oli varma, että käsi vielä turpoaisi. Ehkä ranne oli murtunut. Voi paska...
Rina ymmärsi, että hänen oli vain unohdettava kipu, jos hän halusi jatkaa. Hänen olisi toimittava vain yhden kätensä kanssa, onneksi oikeanpuolimaisen, jolla hän oli taitavampi käyttämään miekkaa.
Kipu oli pyörryttävä, mutta Rina ei antanut periksi. Hän lähti nopeasti toiseen suuntaan lähenevästä taistelusta ja yritti sulkea korvansa kauhealta kirkumiselta.
Dina ampui nuolia katolta tappavan tarkasti. Hän oli löytänyt hyvän suojan, jossa hän oli hieman piilossa katseilta savupiipun takana. Nuolien ampuminen yläviistosta ilman esteitä oli hänelle lastenleikkiä, mutta vyöllä oleva miekka painoi ikävässä kulmassa kylkeen. Hän kuitenkin tarvitsisi sitä, mikäli joutuisi lähitaisteluun. Dinan silmiin osuivat Jared ja Zen, jotka ilmestyivät melko lähekkäin torille ja liittyivät uusiin taisteluihin. Dina auttoi molempia tähdäten näiden vastustajiin ja Jared liikkuikin nopeasti eteenpäin aina seuraavan vastustajan luo.
Ruumiita oli pitkin katuja ja Dina joutui jälleen kovettamaan sydämensä tappaessaan. Hän ei tehnyt sitä mielellään, mutta tiesi pystyvänsä siihen pakon edessä. Hetken hänen mielessään oli Olivia, ja Dina pelkäsi prinsessan puolesta.
Zenin askeleet kiinnittivät Dinan huomion näinkin täpärällä hetkellä. Zen liikkui sulavasti ja sama taistelun tanssi kulki nyt nopeana ja tappavana. Dinan nuolet alkoivat jälleen loppua ja hän valmistautui taas siirtymään alas taisteluun ja keräämään uusia nuolia. Hän nousi ylös ja siirtyi lähemmäs harjan reunaa päästäkseen alas. Jousi pysyi visusti kädessä. Jared kulki alhaalla hänen ohitseen, mutta niin keskittyneenä, ettei huomannut häntä enää.
Dina hylkäsi jousen, kun tajusi ettei ennättäisi saada nuoliaan ajoissa. Nainen tarttui vyöllä olleeseen miekkaansa ja syöksyi taisteluun. Hän tavoitti pian Zenin ja auttoi tätä parhaansa mukaan. Kaikki muut tuntuivat niin tuntemattomilta, että Dina kadotti ihmiset ympäriltään ja tunsi vain Zenin taistelevan takanaan. He auttoivat toinen toisiaan ja Dina tunsi toimivansa tiimissä. Taistelu tuntui helpolta. Mustelmat ja verinaarmut unohtuivat, kun hän kykeni puolustautumaan helpommin kuin aiemmin.
"Harjoittelusta taisi olla jotakin hyötyä", Dina huusi. "Aiemmin en ollut näin hyvä miekan kanssa, jousi on minun juttuni."
"Huomasin. Osuit katolta hyvin", Zen vastasi juuri ja juuri kuuluvasti.
"Oletko nähnyt lordia?" Dina kysyi hyökätessään.
Zen ei vastannut, mutta esitti vastakysymyksen: "Missä Olivia ja noitatyttö ovat?"
"Cecilie jäi linnaan, vain lordin noita oli siellä. Olivia on jossakin täällä", Dina huusi vastaukseksi ja sivalsi miekallaan. Hän ei ehtinyt väistää, vaan sai potkun kylkeensä ja joutui haukkomaan henkeään kivun yllättäessä. Zen kuitenkin piti hänen puoliaan sen hetken, kun Dina keräsi kaiken voimansa ja nousi taistelutahtoa uhkuen takaisin hyökkäykseen.
Olivia juoksi jälleen kauhuissaan, muttei tällä kertaa vain pakoon. Nyt hän etsi jotakuta, mutta myös jotakuta toista kuin enoaan. Hänen oli löydettävä Zen mahdollisimman pian. Jokainen vastaantulija näytti hetken hänen etsimältään, jokaisissa kasvoissa hän oli hetken verran näkevinään ystävänsä ennen kuin ymmärsi, että kulki ventovieraiden joukossa. Vastaan tuli torialue, jossa väki oli hajaantunut sotilaiden piirittäessä kapinallisia kansalaisia. Olivia melkein kirkui helpotuksesta nähdessään Zenin ja Dinan taistelevan yhdessä, selät lähes vastakkain suurta joukkoa vastaan. Hänen oli pysähdyttävä haukkomaan henkeä.
Miekat kilahtelivat yhteen ja Olivia erotti Dinan ja Zenin suun liikkeet, vaikkei kuullut näiden sanoja. He puhuivat ja taistelivat lujasti. Olivia huomasi askelten kulkevan kuin ennalta päätettyä kuviota, kun nämä kaksi toimivat yhdessä paremmin kuin hyvin.
Joukko hajaantui kauemmas ja osa ihmisistä katosi uusiin taisteluihin, osan Dina ja Zen tyrmäsivät taidokkaasti. Dina näytti kuitenkin uupuneelta. Olivia lähti juosten heitä kohti ja Zen ehti huomata hänet tuhotessaan viimeisen vastustajansa. Dinan keho rentoutui, päästi tahattomasti kaikki suojansa raukeamaan valheellisella turvan hetkellä. Silloin Zen käännähti ympäri, ja miekka lävisti siististi Dinan hoikan vartalon.
Kyle kirosi itseään ja vampyyriä, joka oli ennättänyt ratkaisevasti väliin, kun hän oli saanut Olivian kiinni. Tyttö oli niin heikoilla, että tämä olisi helppo saalis vielä myöhemminkin. Joku hänen sotilaistaan kuitenkin sai hänen huomionsa huutamalla, että osa sielunsyöjistä oli täysin tuhoutunut ja kadonnut. Joku tyttö oli Olivian paon jälkeen hyökännyt hänen kimppuunsa, kun hänen huomionsa oli herpautunut ja hän usutti sotilaat tämän kimppuun. Hänellä ei ollut aikaa pysähtyä, ei enää.
Hän oli noussut ratsaille ja pysytteli nyt parhaansa mukaan erossa kahakoista, etsien katseellaan kohdettaan. Kaulassa oleva kristallikaan ei tuntunut enää auttavan, tosin Kyle ei enää tuntenut sen painoa enää niskassaan. Hänen oli täytynyt menettää kivi taistelun tiimellyksessä. Kyle kirosi. Osa sotilaista oli vain kaatunut maahan kuin sormien napsautuksesta, täysin ilman syytä. Mutta Kyle arvasi syyn, eikä se rauhoittanut häntä.
Kate ei pitänyt kaikkia loitsuja enää yllä. Vai oliko naiselle tapahtunut jotakin? Kyle tiesi, ettei ollut viisasta lähteä tarkistamaan. Mutta hän häviäisi tämän... Paitsi ettei suostuisi häviämään. Ei koska hänellä oli sopimus. Poika, joka kyllä hoitaisi tehtävänsä, tämän oli pakko. Jos Kate ei saisi kaksossisaruksia, poika tuhoaisi heidät.
Ilman tuntui viileältä Kylen kasvoja vasten, kun hän nousi ratsun selkään. Hän käännähti juuri parahiksi huomatessaan sopimuksensa toisen osapuolen lävistävän pitkätukkaisen khosalaistytön, jonka Kyle tunnisti kuuluvan Olivian seurueeseen. Se oli siisti, yksinkertainen tappo, ja sen piti olla hänelle mitätön. Jokin tilanteessa kuitenkin kiinnitti Kylen huomion pidemmäksi aikaa.
Hän myös huomasi Zenin ilmeen, joka kertoi hänelle kaiken: Olen tehnyt osani. Poika näytti varmalta silmien loistaessa kirkkaasti ja Kyle lähes pelästyi niiden väriä. Mies tunsi sopimusta ylläpitäneen loitsun ollessaan yksi sen osapuolista, mutta nyt sen tuntui katoavan Zenin katseen myötä. Katen käyttämä loitsu ei voinut vaikuttaa enää ja Zenin oli täytynyt päästä irti valastaan.
Ensimmäistä kertaa sinä iltana Kyle ymmärsi, että voitto ei ollut varma. Zen ei ollut pettänyt vain Oliviaa ja tämän liittolaisia vaan myös luikerrellut ulos hänen sopimuksestaan. Voisiko sen sanoa olevan kaksinkertainen petos?
Mutta myöskään Zen ei tulisi saamaan haluamaansa. Hän ei toteuttaisi tämän hyväksi mitään.
Oliko Zen pelannut alusta asti, viivytellyt ja pelleillyt, poukkoillut päätöksestä toiseen? Kyle käänsi ratsunsa ja kannusti sen nopeasti laukkaan.
Olivialta pääsi hirvittävä tuskan huuto ja sitten hänen äänensä lamautui täysin. Oli vaikea edes käsittää tapahtunutta. Miten Zen oli osunut- Miksi- Sanat eivät muodostuneet loppuun Olivian mielessä.
Hän katseli pysähtyneenä, kun Dinan ruumis kaatui taaksepäin kuin hidastettuna, silmät yllätyksestä hämillään. Kun Dina viimein osui maahan, Olivia ryntäsi tämän luokse kyyneleet poskillaan ja tarttui tytön kasvoihin.
"Dina! DINA!" Olivia huusi hakien silmistä jonkinlaista tietoisuutta, muttei löytänyt mitään. "Dina!"
Olivia katseli hätääntyneenä ympärilleen. "Auttakaa!" Hän ei kyennyt kuin huutamaan ja silti huudot tuntuivat liian hiljaiselta. Ääni pihisi, tarttui kulkkuun. Ei kukaan edes kuunnellut häntä, ihmiset... ihmiset taistelivat... Tori oli jo puolityhjä…
Miksi koko maailma ei pysähtynyt? Miksi ihmiset eivät jähmettyneet katsomaan kaiken sen kauhun keskellä? Oliviasta itsestään tuntui, että hänen maailmansa pysähtyi hetkeksi, kaikki muut vain eivät seuranneet mukana.
Olivia ei osannut hoitaa haavoja, ei näin vakavia. Tyttö yritti löytää Dinan ranteesta pulssin, mutta hänen kätensä vapisivat niin, ettei hän kyennyt olemaan varma. Olivian oma sydän hakkasi ja ihmiset tuntuivat katoavan ympäriltä. Taistelua ei ollut, vain hän ja Dina pahasti haavoittuneena.
Mitä hänen pitäisi tehdä? Miten Dinaa voisi auttaa? Verta oli joka puolella ja Dinan vaatteet olivat melkein pelkkää sotkua. Punainen neste tahri ne leviämällä yhä laajemmalle pitkin tytön vartaloa.
Silloin Olivian katse kohtasi Zenin katseen. Olivia halusi huutaa apua, halusi huutaa Zeniä apuun, mutta sanat eivät tulleet. Olivia ei kyennyt ajattelemaan selkeästi. Miehen otsatukka oli heilahtanut sivuun silmän päältä ja molemmat silmät hohtivat yhtä pelottavan punaisina kuin Bladen silmät janoisina. Olivia ei kyennyt muodostamaan sanoja, hän vain tuijotti. Zen ojensi yhtäkkiä Olivialle kättään. Tyttö katsoi Zeniä hädissään. Hän tulkitsi miehen viestiä, mutta oli liian sekaisin ymmärtääkseen täysin.
Käden ojennus oli kuin kutsu, 'tule'. Olivia pudisti päätään ja nyyhkäykset ravisuttivat häntä kun kyyneleet valuivat pitkin poskia. Hän ei tulisi, hän ei lähtisi Dinan luota. Olivia kääntyi Dinan puoleen ja pakottautui katsomaan haavaa. Se oli syvä. Liian syvä. Pelkkää verta ja sotkettuja vaatteita, hän ei halunnut katsoa tarkemmin. Olivia painoi Dinan vaatteiden kangasta haavaan ja hänen kätensä kastuivat syvän punaisiksi. Kun tyttö seuraavaksi vilkaisi sivulle, Zen oli kadonnut.
Cecilie ei kyennyt lopettamaan itkemistä samalla kun hän kuunteli sisarensa ohjeita. Jonkun täytyi ohjeistaa myös Celineä, sillä Cecilie tiesi, etteivät he osanneet tällaista loitsua. Noitatyttö yritti keskittyä ripottelemaan mukanaan ollutta jauhetta suureksi ympyräksi aulan keskelle.
Hänen sisarensa makasi yhä rappusissa ja Celine oli käskenyt hänen olla vielä koskematta kehoonsa. Cecilie noudatti ohjeita ja astui sitten takaisin sisarensa vierelle portaikolle. Hän tärisi ja vältti katsomasta kalpeaa hahmoa.
Cecilie keräsi kaiken voiman, mitä löysi sisältään. Hän tunsi itsensä heikoksi ja väsyneeksi, mutta teki kaikkensa, eikä luovuttanut, vaikka valtava kipu alkoi säkenöidä hänen koko kehoonsa. Hänen sisarensa ääni rauhoitti häntä ja hetken hän oli kuulevinaan myös toisen äänen, jota hän ei tuntenut. Se oli lempeä ja antoi hänelle voimia.
Olivia painoi Dinan haavaa yhä lujemmin vaatemytyllä ja rukoili että veren vuoto lakkaisi. Jossakin syvällä mielessään hän tiesi, ettei se lakkaisi, ei niin helpolla. Jotain peruuttamatonta oli tapahtunut jo sillä hetkellä, kun miekan terä oli lävistänyt ihon ja sisäelimet.
"Dina! Dina, kuuletko sinä! DINA!" Olivia kiljui ääni käheänä ja tajusi raastavat nyyhkäyksen omikseen. Hän yritti saada henkeä, mutta uudet nyyhkäykset ravistelivat häntä. Avun huutamisesta ei ollut apua, kukaan ei ollut tullut.
Dinan otsalla ja poskilla näkyi nyt hyvin kasvojen valahdus rennoiksi, elottomiksi. Olivia ei voinut katsella tytön silmiä. Hän toivoi kaikesta sydämestään, että osaisi parantaa haavan. Hän hoki mielessään toiveita, toivoi Dinan nousevan ylös, mutta mitään ei tapahtunut. Kun hän oli huutamassa Cecilietä ja magiaa avukseen, jonkun viileät kädet olivat Olivian käsien päällä.
"Blade! Blade sinun pitää-", Olivia kähisi itkuisena ja katsoi hädissään vampyyrin tummiin silmiin. Blade kuunteli, muttei löytänyt kuin yhdet nopeat sydämenlyönnit. Hän pudisti päätään.
"Me emme voi auttaa enää."
Olivia ravisteli nyt päätään. "Ei! Dina täytyy- hänet täytyy-!"
Blade inhosi veren hajua, joka sai hänen päänsä pyörälle. Hän halusi nopeasti pois, muttei ikinä jättäisi Oliviaa ja Dinaa tähän. Hän oli järkyttynyt siitä, mitä Dinalle oli tapahtunut. Miten se käynyt? Dina oli hyvä taistelija. Olivian oli täytynyt löytää Dina, mutta oli jo liian myöhäistä... Vai oliko hän suojellut prinsessaa?
"Siirretään hänet syrjään", Blade sanoi, sillä ei halunnut jättää Dinaa taistelun keskelle kenenkään tallattavaksi. Ruumiita häpäistiin jo ihan tarpeeksi, eikä hän missään nimessä jättäisi tyttöä torin keskelle. Olivia piti yhä tiukasti kiinni Dinasta, kun Blade yritti nostaa tytön ruumiin syliinsä.
"Nouse!" Blade komensi tajuten olevansa turhan vihainen järkyttyneelle tytölle, mutta tuskin hän olisi saanut Oliviaa muuten nousemaan. Tyttö nousi säpsähtäen kuin iskun saaneena ja seurasi Bladea nopeasti sivukadulle ja vampyyrin avaamasta ovesta sisään.
Talossa oli hämärää kuten ulkonakin, mutta sisällä ei ollut ketään. Kenen koti tämä olikin, väki oli joko paennut tai keskellä taistelua. Blade laski Dinan varovasti syrjään lattialle, ennen kuin alkoi vetää verhoja ikkunoiden eteen. Olivia oli kumartunut takaisin Dinan eteen ja tytön kyyneleet tippuivat tämän verisille käsille. Blade yritti sulkea hajuaistinsa kokonaan, mutta polttava tunne ei ottanut laantuakseen.
Häntä oksetti itsensä, se vampyyri puoli, joka tällaisenakin hetkenä janosi verta. Hän janosi Olivian verta, vaikka Dinan verta oli ympäriinsä lattialla ja jopa hänen omissa vaatteissaan ja käsissään. Vasta nyt Blade tajusi todella, miten erilaisella tavalla prinsessa vaikutti häneen.
"Blade- pitää- tehdä- jotakin", Olivia nyyhkytti ja painoi jälleen veristä vaatemyttyä nyrkissään, mutta hämärästi tajusi, ettei se enää auttanut. Blade laskeutui hengitystään pidätellen Olivian viereen.
"Sinun täytyy päästä irti." Blade sulki tytön huomaamatta Dinan silmät lempeästi ja tunsi kiemurtelevan surun tunteen sisällään. Se oli jotakin, mitä hän ei ollut tuntenut pitkään aikaan. Seassa oli syyllisyyttä. Jos Dina oli suojellut Oliviaa, koska Blade oli siitä muistuttanut...
Olivia ei kuitenkaan irrottanut vaan nyyhkytti rajummin. "Zen- Minä- Kyle- Zen oli- on-"
"En päässyt lordin perään", Blade tunnusti. "Zeniä en ole nähnyt vähään aikaan."
"Ei, ei!" Olivia melkein kirkui ja pidätti seuraavaa itkun purkausta, jotta sai sanotuksi haluamansa. "Se oli Zen! Minä näin- näin Dinan-"
"Zen?" Blade kysyi yllättyneenä ja oli varma, että Olivia puhui jostakin muusta.
"Zen! Se vain- Se tapahtui niin nopeasti ja sitten-", Olivia änkytti ja hikkasi nyyhkytystensä lomassa. Blade ei omalta järkytykseltään tiennyt mitä sanoa.
"Missä noitatyttö on?" hän kysyi nopeasti varmistaen.
"Ehkä vielä- vielä linnassa", Olivia vastasi hädissään.
Blade nousi nopeasti ylös ja siirtyi ikkunalle kuin tarkistaakseen tilanteen. Olivia jäi yhä Dinan viereen ja puristi tytön viileää kättä.
Ulkoa kuului valtava pamahdus, kuin iso kongin kumahdus, joka tärisytti maata. Olivia peitti korvansa ja sulki silmänsä nopeasti häikäisevältä valonvälähdykseltä, joka valaisi koko huoneen päästessään sisään verhon raosta. Maanjärinä oli saada hänet kaatumaan lattialle Dinan päälle.
Ulkona valo avautui taivaalle kuin aurinko, mutta kukaan ei pystynyt katsomaan ylöspäin. Ihmiset ja vähemmän ihmismäiset olennot joutuivat sulkemaan silmänsä. Huono-onnisimmat tunsivat valon poltteen ihollaan, kun se vähitellen tuhosi pahan tieltään. Huuto oli karmivaa.
Kumahdus kaikui pitkään, mutta oli lopulta ohitse ja Olivia räpytteli kosteita silmiään hädissään. Mitä oli tapahtunut?
"Voi helvetti..." Olivia kuuli Bladen kiroavan ja tyttö nousi hieman kompuroiden pystyyn.
"Blade?" hän kysyi hätääntyneenä, sillä tiesi, mitä valo aiheutti vampyyrille. Hän kuitenkin helpottui ymmärtäessään, että Blade oli elossa, koska tämä kerran pystyi puhumaan. Olivia kompuroi eteenpäin siristellen häikäistyneillä silmillään ja yritti tottua taas talon hämäryyteen.
"Olivia?" Blade kysyi. Silloin tyttö tiesi, että tilanne ei ollut täysin selvä. Blade ei koskaan kutsunut häntä etunimellä. Olivia huomasi vampyyrin rojahtaneen lattialle ja nojaavan ikkunan vieressä seinään. Olivia lähestyi tätä varovasti.
"Joko se on ohi?" Blade varmisti äreällä äänellä suojaten silmiään käsivarrellaan.
"On", Olivia henkäisi ja kyykistyi vampyyrin vierelle, kun Blade laski kätensä alas.
"Oletko varma?"
"Olen", Olivia vastasi ääni vapisten ja kun Blade avasi silmänsä, hän huomasi vampyyrin silmien olevan harmahtavan sumuiset. Kuin jotenkin utuiset.
"Voi paska, minä en näe mitään!"