TRUST
22.Luku: Taistelu
Cecilie oli jähmettyä paikoilleen kuullessaan Katen puhuvan.
"Zen?" hän kysyi ihmeissään. Oliko Zen tehnyt jonkin sopimuksen? Cecilie ei ollut koskaan kunnolla tutustunut hiljaiseen Zeniin, mutta yllättyi silti. Hän oli luullut tunteneensa Olivian ystävät.
"Taisin hämmentää sinua", Kate sanoi tyytyväisenä huomatessaan yllättyneisyyden Cecilien kasvoilla. "Lordi aikoo saada haltuunsa sekä maallisen vallan että kuningassuvussa kiertävän voiman, sen joka kulkee jokaiselle äidiltä tyttärelle, isältä pojalle. Se vaikuttaa koko maahan, sen kansaan, kasvillisuuteen... Se voima on kuin elämänvirta täällä! Siihen hän tarvitsee prinsessaa ja kuningatarta. Mutta sen saaminen ei onnistu ilman sinua ja kaksossisartasi.”
Kate käveli puhuessaan rauhallisin askelin portaita alaspäin.
"Lordi havittelee valtaa ja voimaa itselleen, ja tarvitsee siihen minua. Mutta hän on tyhmä, jos kuvittelee, etten vaadi jotakin tästä itselleni. Minä en matele sen miehen edessä enää, jos kykenen ottamaan osan voimasta, minkä hän luulee voivansa saavuttaa.
"Etkö koskaan ole ihmetellyt kykyjesi voimakkuutta noin nuorena? Se on kaksossisarten ominaisuus. Identtisten sisarusten ominaisuus. Se on mieletön voima, jollaista harvoin on. Te saatatte olla ainoat tällä vuosituhannella! Vain suuren voiman avulla toinen voima on siirrettävissä ihmiseltä toiselle.
Minä tarvitsen teidän voimanne, jotta lordi voi saada haluamansa. Ja se nuori poika... ilmestyi tänne muutamia vuosia sitten, ties mitä hän ajatteli yrittää, omia suunnitelmiaan hän juoni, mutta hän jäi kiinni. Hän teki sopimuksen kaksossisarten löytymisestä. Kuolema tai palvelus, tiesimme mitä hän valitsisi. Hän saisi näkönsä ja ihmisyytensä takaisin, jos me saamme tämän suunnitelman onnistumaan hänen avullaan.
"Hän lupasi sen valan kautta, joka on sinetöity taialla toimestani. Prinsessa on suuri osa suunnitelmaa, ja jos hän pääsee nousemaan valtaistuimelle tai onnistuu pitämään voimansa, lordin mahdollisuudet jatkaa hallisijana murenevat. Siksi lupaus koskee sinua: Poika on luvannut tappaa sen, joka vaikuttaa prinsessan kohtalon täyttymiseen. Sen kohtalon, jossa prinsessa Olivia kruunataan ja meidän suunnitelmamme epäonnistuu."
Cecilie kuunteli mykkänä Katen puhetta. Oliko nainen keksinyt kaiken hämätäkseen häntä vai oliko se totta? Jos olikin... Silloin hänen kuolemansa olisi varma. Zen ei voisi rikkoa lupausta ja hän... Cecilie tiesi olevansa avainasemassa Olivia tulevaisuuden kannalta. Pelko kihelmöi tytön sisällä. Hän ei halunnut kuolla.
Mutta mikä oli kuninkaallissuvun voima? Sekö, jonka Cecilie oli joskus tuntenut Oliviassa? Olivia ei kuitenkaan ollut noita, tyttö ei osannut loitsuja... Mutta voisiko Katen puhe olla totta? Mikä Zenin osa tässä todella oli? Cecilie oli huomannut Zenin silmässä olevan haavan, mutta hän ei tiennyt mistä se oli tullut. Hän ei myöskään tiennyt, mitä Kate tarkoitti Zenin ihmisyydellä. Zenhän oli ihminen. Eikö?
Cecilie alkoi hätääntyä. Olivian piti saada tietää tästä. Ja tietysti muiden, Dinan, Bladen... Mutta hän ei pääsisi kertomaan heille, ennen kuin pääsisi eroon Katesta. Noita hymyili niin omahyväisesti, että se sai Cecilien raivonpartaalle. Miksi, miksi hän oli lähettänyt Olivian ja Dinan pois? Samalla Cecilie kuitenkin tiesi, että oli tehnyt oikein käskiessään ystäviensä jo lähteä edeltä. Silti hän toivoi, että Kate olisi puhunut aiemmin.
Nainen käytti selvästi Celineä ja tämän voimia hyödykseen ja siksi tarvitsi Cecilien siskon lähelleen. Cecilie oli niin vihainen, että olisi voinut tappaa pelkällä katseella. Noita käytti Celineä ja tämän voimia hyväkseen, hänen omaa siskoaan...
Kun hän toivoi polttavansa Katen pelkällä tuijotuksella, Cecilie tunsi kosketuksen ikään kuin henkisellä tasolla mieltään vasten. Kuin joku olisi tuupannut lempeästi hänen mieltään ja halunnut sanoa hänelle jotakin. Tunne oli hyvin erikoinen, eikä Cecilie osannut kuvata sitä muilla sanoin kuin 'lämmin'. Hän oli tuntenut saman aikaisemminkin.
Tunne oli niin hämmentävä, että Cecilien itsevarmuus horjahti ja hän katseli hämillään ympärilleen, kädet laskeutuen alas kylkien vierelle.
Tyttö epäili, mutta huomasi ettei Kate ollut se, joka pyrki hänen mieleensä. Lordin noidalla oli niin paljon loitsuja ylläpidettävänään, ettei varmasti yrittänyt enää jotakin niin vahvaa kuin toisen mieleen tunkeutumista. Cecilie pohti muutaman sekunnin, mitä hänen tulisi tehdä. Lopulta tyttö antoi mielensä avautua ja yllättyi kuulleessaan sisarensa äänen.
"Celine!" Cecilie henkäisi ääneen ja hänen ajatuksensa täyttyivät siskosta, tämän naurusta, olemuksesta, lämmöstä. Hän oli helpottunut kuullessaan sisarensa äänen, vaikka se olikin vaimea, pelkkä ajatus, jota hän ei korvin voinut kuulla. Kate jatkoi taistelua ja käytti hämmennyksen hetken hyväkseen loitsiakseen tulen kohti Cecilietä, joten tytön oli samalla keskityttävä iskuihin.
'Miten sinä-?' Cecilie yritti kysyä sisareltaan samalla kun kohotti kätensä uudelleen seuraavaa magian aaltoa vastaan.
'Kuningatar auttaa minua, en minä tähän yksin kykenisi', Celine vastasi. 'Mutta kuuntele... Minä olen kunnossa, ainakin jotenkuten, vaikka noita onkin vahvoilla. Sinä voit voittaa hänet. Meidän voimamme on todellista. Ja minä voi auttaa sinua. Kuuntele, mitä sanon...'
Olivia juoksi niin lujaa kuin jaloista lähti. Hän oli kadottanut Dinan melkein heti, kun he pääsivät pois linnan alueelta. Linnan pihamaalle vievät portit oli kaadettu ja jo siellä oli osa taistelevista ihmisistä. Olivia oli joutunut kääntymään sivukujalle suojaan keihäiltä ja huomannut jatkavansa matkaansa yksin.
Tyttö kauhistutti, kun hän huomasi kaupungin ihmiset kaduilla. Sotilaita, kansalaisia, kaupungista ja maalta, nuoria ja vanhoja. Hän moitti itseään ja halusi läimäistä itseään herätykseksi poskelle. Tietysti kaupungin asukkaat joutuisivat osaksi taistelua. He joutuivat uhreiksi tässä taistelussa, joka nousi keskelle heidän kotejaan. Olivia ei voinut ajatella enempää. Hän näki ihmisten taistelevan millä tahansa, mitä vain saivat käsiinsä. Kaupunkilaiset olivat hänen puolellaan.
Yksi suurimpia asioita, jotka prinsessaa hirvittivät, olivat lapset, jotka kuljeskelivat kaduilla. Hän ehti huutaa muutamalle ja patistaa nämä sisään, kun hän jo joutui torjumaan iskuja molemmilla puolillaan. Hän kadotti lapset, eikä voinut palata takaisinpäin.
Suurin osa vastustajista oli selkeästi sielunsyöjiä, osa tavallisia sotilaita ja oli ihmisiä, jotka hukkuivat vain massaan.
Olivia vastasi miekan iskuihin uusilla iskuilla, lyöden kovempaa ja mahdollisimman pian taas paeten. Käsiin sattui pidellä niin painavaa kantamusta, jalkoja oli alkanut pakottaa. Hän oli huolissaan ystävistään vähän väliä ja tajusi sen vaikuttavan pahasti hänen keskittymiseensä. Lisäksi hän etsi katseellaan enoaan.
Tori oli täynnä ihmisiä. Olivia ei edes erottanut kuka taisteli kenenkin kanssa, sillä monet olivat yhtä rykelmää ja kävelivät ristiin. Hän näki miekkoja ja keihäitä, lapioita ja jopa nuijia ja hän halusi juosta pakoon.
Samassa joku lennätti hänet muutaman metrin eteenpäin ja tyttö iskeytyi lujasti katuun. Olivia nousi saman tien valmiina puolustautumaan, mutta saikin iskun kasvoilleen. Ote lipesi miekan kahvasta.
"Ei helvetti, sä oot se nätti likka, jota lordi etsi..."
Olivia kääntyi istumaan ja tunsi poskessa tykyttävää kipua. Hän huomasi edessään likaisen näköisen miehen, jolla oli tummat resuiset vaatteet, mutta lordin tunnusmerkki oli kömpelösti ommeltu jonkinlaisen takin olkapäähän. Olivia nousi jaloilleen, tarttui ripeästi aseeseen ja perääntyi miekka valmiina.
Silloin hän sai jo seuraavan rajun iskun ja kaatui uudelleen. Hän ei ehtinyt vastata seuraavaan töytäisyyn, hän ei edes nähnyt sen tulevan. Kun Olivia avasi silmänsä ja katsoi miestä, hän ymmärsi miksi. Mies kumartui hänen lähelleen ja Olivia oli lamaantua pelosta. Hän näki ensikertaa toisenlaisen, vaarallisen vampyyrin. Erilaisen kuin Blade.
Olivia huitaisi miekallaan, mutta kaari oli matala ja mies onnistui kutakuinkin väistämään. Tyttö huomasi osuvansa vampyyrin käteen, mutta jäljet paranivat nopeasti. Olivia sai heti seuraavan iskun kylkeensä. Hän löi päänsä uudelleen ja tunsi verenmaun suussaan. Kylkeen sattui.
"Sua se etsii, nättiä... etsii, ja mun pitää viedä sut, mutta jos mä ensin...", mies tuntui puhuvan itsekseen ja olevan sekaisin.
Vampyyri sai Olivian käden pysymään syrjässä, joten tyttö ei pystynyt puolustautumaan miekalla. Toisella kädellä vampyyri raapi tytön olkapäätä, joka oli jo valmiiksi kipeä. Olivia huusi kivusta ja potki niin rajusti kuin kykeni.
Tähänkö se loppui? Näinkö surkea hän oli? Olivia ei halunnut kuolla, hän pelkäsi jokaisen hetken lisää kipua ja tuskaa.
Joku kiskoi houreisen vampyyrin pois hänen kimpustaan. Kun hän vaipui seinää vasten kadun lämmintä hiekkaa vasten, Olivia tunsi kätensä vapaiksi ja sulki silmänsä, koska ei tahtonut nähdä, kun hänen pelastajansa lävisti vampyyrin siististi miekallaan. Jo äänet olivat tytölle tuskaa ja kuolemanpelko sai hänet vapisemaan.
"Oletko kunnossa?" Jared kysyi nostaen Olivia seisomaan.
"En...", Olivia vastasi vapisten. "Miten sinä...?"
"Olit aika hyvä syötti, se ei huomannut ollenkaan kun hyökkäsin takaa", Jared sanoi, mutta huomasi sitten Olivian kauhistuneen ilmeen. "Sori, tai siis anteeksi", Jared korjaili sanojaan, "mutta tavallisesti en pärjäisi sille nopeudessa. Riitti, että sillä oli silmänsä sinussa ja pääsin yllättämään."
Olivia ei todellakaan tuntenut olleensa avuksi, pelkäksi harmiksi vain. Hän yritti ryhdistäytyä ja puristi miekkaa tiukemmin otteessaan. He ajautuivat nopeasti uusien ihmisten sekaan ja Jared nosti miekkansa reippaalla otteella valmiiksi. Vastaantulijasta ei tiennyt, oliko tämä ystävä vai vihollinen, joten iskuja sateli melkein mistä tahansa. Jared vastasi iskuihin suojaten Oliviaa samalla kun tyttö yritti parhaansa. Olivia huomasi miehen olevan jo hiestä märkä, mutta Bashirin johtaja vaikutti yllättävän hilpeältä taistellessaan ja laukoessaan ärsyttäviä huomautuksia vastustajilleen.
Kun Olivia kohtasi seuraavan vastaantulevan väkijoukon, hän huomasi taas ajautuneensa muista erilleen ja onnistui pakenemaan sivukatua pitkin. Hän oli taistellut ja kohottanut miekkansa toista vastaan, mutta pääasiassa vain väistellyt ja paennut. Hän ei ollut vahingoittanut vakavasti vielä ketään. Tyttö toivoi lapsellisesti, ettei joutuisi näkemään enää samaa kuin hetki sitten. Jaredin surmaaman vampyyrin maahan jäänyt hahmo kummitteli hänen mielensä perukoilla.
Silmissä kipinöi. Cecilie kaatui maahan epäonnistuttuaan torjumaan Katen iskun, joka lennätti hänet toiselle puolelle huonetta. Yhteys sisaren kanssa hankaloitti taistelua, mutta hän ei missään nimessä suostunut päästämään sisarestaan irti.
'Oletko varma tästä?'
'Olen. Sinä onnistut. Valmiina?'
"Mmmn", Cecilie vastasi huomaamattaan ääneen ja nyökkäsi samalla.
Tapahtuva oli jotakin mihin Kate ei ollut varautunut, eikä hän olisi ikinä osannut odottaa sitä pieneltä noitatytöltä. Kaksossisarten voima oli kuitenkin suurempi, mitä edes Kate tiesi ja Cecilien alkaessa koota seuraavaa loitsuaan, Kate ei ollut huolissaan.
Cecilie tunsi voiman kasvavan sisällään. Hän käytti käsiään, kuiskattuja sanojaan, mitä ikinä kykeni. Hän kadehti hieman Katen tapaa tehdä kaikki loitsut äänettömästi. Hän itse ei kyennyt siihen.
Ceciliestä tuntui, kuin hän olisi kerännyt käsiinsä jotakin painavaa. Loitsu tuntui raskaalta ja vaaralliselta. Kate vilkaisi tytön keskittynyttä ilmettä pilkallisesti. Sillä hetkellä Cecilie antoi sisarensa ohjeiden mukaan voiman irrota käsistään. Se kulki valtavana aaltona kohti Katea ja räjähti kuin valtava paineaalto.
Cecilien oli suljettava silmänsä. Kun hän avasi ne, pamahdus ja tärinä lakkasivat, mutta jalkoja vapisutti yhä. Loitsu oli tärisyttänyt koko linnaa ja nyt aula oli hirvittävän näköinen. Irtaimisto oli murusina ja rappusista puuttui iso pala. Osa ovista oli irti saranoiltaan ja yksi pylväistä oli katkennut vaarallisen näköisesti.
Cecilie etsi katseellaan sisartaan ja huomasi tämän yhä rappusissa, ihmeeksi kylläkin täysin vahingoittumattomana. Hän kiiruhti tytön luo ja kompuroi askelmilla. Katesta ei näkynyt mitään ja Cecilie ei ollut varma, oliko nainen paennut vai oliko hän voittanut tämän.
'Mahtavaa, sinä teit sen!'
'En ilman sinua.'
'Kaikki sielunsyöjät ja viholliset ulkona eivät ole tuhoutuneet, vaikka se noita ei ole pitämässä loitsua yllä. Mutta me voimme tuhota ne. Vielä yhdellä loitsulla. Yritetäänkö?'
Ihmisten tuoksu sekoittui katujen pölyyn ja taistelussa vuodatetun veren vahvaan hajuun. Blade taisteli lujemmin kuin muisti koskaan aiemmin taistelleensa. Suurin osa hänen vastustajistaan oli vahvoja, mutta silti liian heikkoja vastustamaan vampyyriä. Osa sielunsyöjistä oli nopeampia ja selvästi valmiimpia taisteluun. Blade sääli näitä vallattuja ihmisiä.
Hän olisi voinut taistella paljain käsin, mutta pidättäytyi miekassa. Blade käytti nopeuttaa hyödyksi, mutta huomasi sen koituvan hetken päästä haitaksi, kun sotilaat alkoivat kerääntyä suurempina joukkoina häntä vastaan.
Ihmiset taisivat sittenkin olla joskus jopa fiksuja.
Veri ja kauhu tuntuivat vampyyrin sisällä selkeästi, hän aisti ne joka puolelta ympäriltään. Vaikka hän oli saanut ravintoa vasta edellisenä iltana, veri kiusasi häntä myös nyt. Blade taisteli kovemmin ja antoi tuoksujen antaa voimaa. Silti häntä kiusasi jatkuva kihelmöinti, kuin uhkaava päänsärky. Blade toivoi pystyvänsä hillitsemään itsensä loppuun saakka.
Zen kiihdytti vauhtinsa juoksuksi ja eteni nopeasti sivukaduilta eteenpäin. Ihmiset taistelivat pääasiassa torilla, mutta koskaan ei tiennyt tuliko joku vastaan mutkan takana. Monet eivät tuntuneet tietävän kuka oli vihollinen ja kuka ystävä. Zen ei välittänyt, vaan vastasi tarpeen tullen iskuihin, muttei pysähtynyt haastamaan ihmisiä.
Aika kului yllättävän nopeasti, vaikka Zen oli varma, että muille taistelu tuntui ikuisuudelta. Hänellä itsellään oli kuitenkin aika loppumassa. Hän ei ollut täysin varma Olivian ja Cecilien sijainnista, mutta Dinan hän oli nähnyt ampuvan nuolia yhdeltä katolta. Luultavasti Olivia ja Ceciliekin olisivat kaupungin puolella.
Tilanne oli kärjistynyt sen jälkeen, kun he olivat päässeet sisään kaupunkiin. Lordi oli osannut odottaa heitä, valmiina päästämään heidät tarpeeksi pitkälle ja saartamaan väen. Sen sijaan kansalaisten ryntäämistä kaduille ja mukaan taisteluun ei luultavasti kumpikaan osapuoli ollut osannut odottaa.
Mutta Zen tiesi, että hänellä ei enää olisi pian aikaa etsiä ihmisiä. Hänen piti tehdä päätöksensä mahdollisimman pian.
'Tuomme valon?' Cecilie kysyi hämillään. Hän oli päässyt sisarensa luo. Celinen keho näytti heiveröiseltä hänen maatessaan portaalla, kädet rennosti kylkien vierellä, pää hieman kallellaan oikealle kohti ovia.
'Niin. Se on suuri loitsu ja tarvitset minun voimani siihen. Se tuhoaa sielunsyöjät, jotka yhä pysyvät ilman noitaa.'
'Minä... Minä en ole niin vahva. Liian suuret loitsut ovat vaarallisia ja niihin vaaditaan... liikaa energiaa. Valon tuominen vaatii... Varmaan kokonaisen ihmisenergian.'
'Sinä saat kaiken sen. Minussa on tarpeeksi.'
Vasta silloin Cecilie ymmärsi Celinen ajatuksen.
"Ei!" Cecilie parahti ääneen sisarensa vierellä, vaikka tyttö hänen edessään ei reagoinutkaan häneen. 'Sinä et uhraa itseäsi tämän takia! Minä tunnen sinut, minä aistin sinut! Sinä olet kunnossa!'
'Cecilie... Minä olen jo kuollut. Minä olen tässä, sinun... mielessäsi. Yhteydessä vain, koska kuningatar auttaa minua. Se nainen, noita, vei jo osan minusta. Minulla on kuitenkin oma osani voimasta. Ja minä jätän sen sinulle. Tämän me voimme vielä tehdä yhdessä. Tiedätkö miten suuri kaksossisarten voima todella on? Minä en ennen tiennyt. On totta, että me todella voimme olla ainoat kaksossisaret moneen vuoteen! Me olemme ainoita, joilla on valtava voima. '
Kyyneleet tulvivat noitatytön poskille.
"Ei...", Cecilie kuiski tyhjään aulaan saamatta vastauksia. Hänen mielessään kaikui: "Minä olen jo kuollut."
'Kuuntele minua vielä. Sinäkin halua päättää tämän taistelun ennen kuin enemmän ihmisiä vahingoittuu. Jos tämä voima päätyy Lordin käsiin, koko kansa on hänen armoillaan. Me voimme auttaa, vain me pystymme tähän. Sinä tiedät.'
Cecilien oli vaikea kuunnella sisartaan, mutta lopulta nyökkäsi itkien. 'Selvä. Kerro... Kerro minul... le mitä minun pi-pitää tehdä...'
Dina väisti täpärästi keihäitä, jotka heitettiin häntä kohti, ja pinkaisi sivukadun puolelle. Heitto oli ollut keskinkertainen, mutta Dina oli ollut huolimaton ja jättänyt selkänsä taakse vastustajalle mahdollisuuden iskeä. Katu kapeni talojen seinien lähentyessä. Seinustoilla oli tavaraa ja jopa yhden kärryt, niiden perässä pino laatikoita. Dina huomasi vasta hetken kuluttua juosseensa umpikujaan ja kirosi kuullessaan taistelun ääniä takaansa. Yhtäkkiä ylhäältä ilmestyi hahmo, joka ojensi kätensä.
"Ylös. Nyt", Jared miltei käski ja Dina ponkaisi vauhtia laatikolta, joka oli jätetty kujalle, jotta pääsi tarttumaan Jaredin käteen ja pääsi ylös katolle.
"Kiitos", Dina onnistui sanomaan, vaikka ei halunnut tulla kenenkään pelastamaksi. Mieluummin hän ei olisi halunnut joutua tekemisiin Jaredin kanssa, jos vain mahdollista. Hän kumartui, jottei olisi yhä huomiota herättävä ja hivuttautui reunalle. Jared ei liikkunut, mutta seurasi matalana hänen etenemistään. Dina asettui ampumaan nuoliaan katolta ja Jared oli selvästi tekemässä lähtöä toiseen suuntaan.
"Hei, Dina..."
Tyttö ei kääntänyt päätään, vaan tähtäsi ja mutisi: "Anna kuulua."
"Sitten kun tämä on ohi, lähdetkö-"
"Voi helvetti, naama umpeen Jared! Enkä tapaile sinua tämän jälkeen, en vaikka kuinka yrität!"
Jared katosi alas katolta ja Dina tähtäsi nuolen kiukkuisempana kohti seuraavaa vihollistaan.
Kaduilla haisi savulla ja Olivia kääntyi vilkaisemaan taakseen. Hän pelkäsi, että jossakin oli syttynyt tulipalo. Oliviaa oksetti ruumiit, joita hän yritti olla katsomatta. Taistelu tuntui sekavalta ihmisten hyökätessä lähes kenen tahansa kimppuun. Olivia oli nähnyt khosalaisia ylempänä katoilla, sillä siellä he saivat paremman hyödyn jousista ja nuolista.
Tytön kyljessä tuntui edelleen kipua, mutta hän ei huomannut sitä niin usein taistelun hetkellä. Juostessaan hän tunsi kirvelevän viillon kyynärpäässään, mutta ei pysähtynyt katsomaan mihin oli sen satuttanut. Vasta hetken kuluttua Olivia vilkaisi kättään ja totesi haavan vain veriseksi naarmuksi.
Olivia oli törmätä seuraavaan vastustajaansa, nuoreen naiseen sotilasvarusteissa, mutta onnistui pakenemaan, sillä kukaan ei lähtenyt hänen peräänsä. Taistelua käytiin joka puolella, eikä kenenkään jahtaaminen ollut järkevää.
Olivian oli pakko ylittää suuremmat kadut, jos hän halusi päästä kaupungin toiselle puolelle. Kylen oli pakko olla jossakin, pakko. Olivia ajautui vastatusten kalpean miehen kanssa ja tyttö iski miekallaan hurjasti.
Hän yritti ryhdistäytyä, sillä ei aikonut jäädä alakynteen enää uudelleen. Olivia oli kiitollinen Jaredille, kun tämä oli pelastanut hänet, mutta nyt hän pelastaisi itse itsensä. Hän oli naarmuilla ja mustelmilla ja hänen poskensa sisäpinnasta täytyi suussa olevasta mausta päätellen yhä valua verta, mutta tyttö taisteli. Hän nousi miekkansa aina uudelleen, vaikka käsiin sattui.
Ihmisiä tuntui olevan liian lähellä ja myös vieressä olevia sai väistellä, vaikka iskuja ei ehkä tarkoitettukaan kohti. Olivia sivalsi miekallaan raivoissaan ja viilsi siististi miehen kylkeä. Mies kaatui ja Olivian heilauttaessa seuraavaa iskua, mies melkein itki. Tämä aneli armoa silmät kauhusta suurina ja Olivian oli pakko pysähtyä.
Se olisi ollut hänen tilaisuutensa. Hän olisi voinut iskeä miekan miehen vatsaan ja tappaa tämän saman tien. Hän olisi voittanut kaksintaistelun. Mutta tyttö ei voinut. Kun Olivia katseli kauhistuneita silmiä, hänen mielessään kulki vain ajatus siitä, miksi hän ikinä oli edes kuvitellut lähtevänsä taisteluun.
Silmänräpäyksessä Olivian takaa joku iski keihään suoraan mieheen ja tämä lyyhistyi lopullisesti, silmistä kadoten elinvoima, vaikka pelokas ja kauhistunut katse jäi. Veri pulppusi miehen rinnalle ja Olivia perääntyi kauhuissaan.
Hän ei ollut koskaan nähnyt niin väkivaltaista kuolemaa... Hän ei koskaan...
Tyttö tunsi vatsassaan asti pahan olon ja juoksi takaisin sivukaduille niin lujaa kuin pääsi. Syrjemmällä Olivia kumartui ja kakoi kyyneleet silmissä pahaa oloaan. Hetken kuluttua hän pyyhki oksennuksen makua suultaan ja yritti seisoa suorassa ilman huimausta. Hän ei kuitenkaan pystynyt sulkemaan kuolleen miehen kuvaa silmistään.
Kyle taisteli melkein huvittuneena ja väsymättä heikkoja vastustajiaan vastaan. Mies oli astellut keskelle taistelua itse kohdatakseen silmästä silmään ne hölmöt, jotka nuoren prinsessan johdolla olivat majoittuneet kaupungin ulkopuolella päiviä ja lähes julistaneet tuloaan, vaikka olivatkin saapuneet salaa ja yön pimeydessä. Hän tunsi ylivoiman, joka hänellä oli ja hän luotti siihen. Hän luotti Kateen, jonka tehtävänä oli ottaa kaksossisar kiinni. Jos se ei onnistuisi, se poika hoitaisi asian. Kaikki tulisi menemään loppujen lopuksi niin kuin hän halusikin.
Mies yllättyi huomatessaan nuoren naisen sivukujalla kumartuneena syrjään. Hän tunnisti ruskeat hiukset ja kalpeat kasvot heti, niin kovin hänen sisarensa Lilyn näköiset, ja oli räjähtää voitonriemuiseen nauruun. Voisiko tämä helpompaa olla? Olivia melkein käveli itse hänen luokseen. Kyle lähestyi nopeasti tyttöä.
"Alkaako tämä olla pikku prinsessalle hieman raskasta?" Kyle kysyi hymyillen. Olivia kääntyi säpsähtäen katsomaan taakseen, ja Kyle näki tyytyväisenä, että tytön silmät olivat suurena pelosta. Katseessa oli kuitenkin myös jotakin muuta; siinä syttyi pilkahdus vihaa ja hiven taistelutahtoa. Tyttö puristi miekkaansa lujemmin, mutta oli selkeästi heikossa kunnossa.
Kyle tunsi tutut silmät, jotka olivat nyt vielä samankaltaisemmat kuin tytön äidillä. Tyttö oli muuttunut kesän aikana, kenties pakonsa myötä.
"Sinä olet myöhässä Olivia, et voi tehdä mitään äitisi hyväksi. Hän oli vähän turhan vastahakoinen auttamaan minua", Kyle naurahti ja joutui samassa nostamaan miekkansa torjumaan Olivia iskun. Tyttö oli raivoissaan syöksynyt enoaan kohti ja kohotti miekkansa uudelleen nopeisiin iskuihin.
Täydellistä. Pieni peli tytön kanssa ennen hänen lopullista voittoaan. Hän voisi päättää tytön elämän siististi, tällä kertaa kansan silmien edessä niin, ettei kukaan pääsisi väliin.
Olivia katsoi inhoten miehen olemusta. Tummat hiukset olivat tuulessa ja taistelussa sekaisin, kylmänharmaat silmät tuijottivat häntä liian itsevarmoina. Olivia vihaisi sitä katsetta, ja hän halusi kostaa kaiken, mitä Kyle oli hänelle aiheuttanut.
"Älä heittäydy hölmöksi, tiedät itsekin, ettet voi voittaa. Jos suosiolla olisitte äitinne kanssa antaneet voimanne, tätäkään taistelua ei käytäisi. Katso nyt mitä sinäkin olet tehnyt. Sinun vanhempasi on ollut pakko hoitaa pois tietä", Kyle surkutteli härnäten ja torjui vaivatta jokaisen Olivian hyökkäyksen.
"Minulla ei ole mitään sinulle annettavana! Sinä maksat teoistasi!" Olivia karjui pakotti Kylen perääntymään.
"Mutta Olivia, älä vaan väitä ettet sinä tiedä."
Olivia pysähtyi, mutta kädet jäivät liikkeeseen ja Kyle onnistui torjumaan hänen iskunsa helpommin. Miekat kalahtivat taas yhteen ja Olivian käsivarret vapisivat. Hän tuijotti enoaan ymmärtämättä, mitä tämä yritti hänelle sanoa.
Kyle nauroi. "Sinä et edes tiedä, mikä voima sinussa on! Olet kaiken lisäksi tehnyt asioita myös meille helpoksi. Toit meille kaksossisarten toisen osan, aivan tarjolle! Voima on uskomattoman helppo siirtää heidän avullaan! Sopimus on tehty! Sinä et tule voittamaan!"
Olivia oli täysin pyörällä päästään. Miksi myös Kyle puhui kaksossisarista? Mihin Kyle tarvitsi Cecilietä? Tyttö kauhistui, että hän oli tuonut ystävänsä suurempaan vaaraan kuin oli ymmärtänytkään.