PAKKASLAULU

17. luku: Kutsu

Postitoimistolla oli kiireistä, mutta yksi virkailijoista ehti opastaa Eliselle, missä valtava ilmoitustaulu sijaitsi ja miten hän voisi liittää taululle maksua vastaan oman ilmoituksensa. Tyttö tiedusteli mahdollisuutta lähettää postia kuninkaan palatsiin, mutta sai tietää, että linnassa kaiken postin vastaanottivat ensin virkailijat, minkä jälkeen kirjeet kiikutettiin vasta oikealle vastaanottajalle.

Olisi mahdotonta kirjoittaa Saagalle mitään yksityistä.

Taululla oli vain yksi ilmoitus, joka herätti hänen huomionsa. Solarian voima etsi toimittajaa palvelukseensa. Varsinaisten uutisjuttujen kirjoittamiseen Elisellä ei ollut halua eikä kokemusta, mutta toisenlaisia tekstejä hän voisi tarjota.

Elise poimi ilmoitustaululta päivälehden toimituksen osoitteen ja kysyi neuvoa perille, jottei harhailisi kaupungilla koko päivää. Toimistotalolla hän kipusi yläkertaan kahden rouvan puheille ja tarjoutui kirjoittamaan tarinoita lehden palstalle maksua vastaan. Kesti hetken aikaa selvitellä, ettei hän ollut hakemassa tarjottua työtä, vaan tarjoamassa omaa ideaansa.

Rouvat mutristelivat suutaan ja kurtistelivat kulmiaan, eikä ollut vaikea arvata, että he olivat toivoneet jotakin muuta. Työtä ei luvattu ilman näyttöjä, joten Elise sopi toimittavansa lyhyen kirjoituksen vielä saman viikon aikana.

Emelin avustuksella tyttö sai haltuunsa hieman paperia ja sopivia kirjoituskyniä ohuella terällä, joita ei tarvinnut kastaa musteeseen. Hän kirjoitti ensimmäiseksi viestin Nilsalle ja pyysi tätä kertomaan isälleen, että hän oli saapunut Solariaan. Paperin hän taittoi kahtia ja sulki sinettilakalla. Sen jälkeen hän istuutui ensimmäisen kerroksen oleskelutilan nojatuoliin ja ryhtyi pohtimaan tarinaa junalla matkustavasta tytöstä.

Emel tuli istumaan hänen seuraansa ja lukemaan paksua magian opusta, joka huokaili äänekkäästi, kun sen sivuja käänneltiin. Elise oli jäänyt jumiin kirjoitettuaan kolme kappaletta ja haaveiltuaan hetken hänen katseensa kääntyi kohti lattialla istuvaa Emeliä. Poika oli asettanut sohvatyynyt selkänsä ja takamuksensa alle ja nojaili välillä kirjahyllyä vasten nostellessaan lukuaineistoaan.

”Emel”, Elise aloitti varovasti. Hän käytti alustanaan keittiöstä löytynyttä tarjotinta ja oli laskenut kynän ja paperin sitä vasten. ”Kuinka Ingrid pitää talon magiaa yllä?”

Emel painoi kirjan aukeamaa liian lujasti auki, jolloin kirja valitti äänekkäästi. Poika silitti sivuja hajamielisesti puhuessaan. ”Miksi kysyt?”

”Yritän ymmärtää”, Elise sanoi. ”Magia on aina ollut minun näkökulmastani vaarallista. Ja täällä Solariassa sitä tunnutaan käyttävän niin arkisesti osana elämää.”

Emel huokaisi ja näytti vaivaantuneelta puhuessaan opettajastaan. ”En ole aivan varma, miten hän on aikanaan aloittanut loitsun, mutta sen vuoksi Ingridin on käytettävä kävelykeppiään. Loitsua pitää tehostaa muutaman kerran vuodessa, ja magian uusimisen jälkeen olen auttanut valmistamaan lääkettä särkyihin.”

”Miksi uhrata niin paljon, kun Kaisla ja Maaria työskentelevät talossa?” Marras oli puhunut kalliista hinnasta, jonka vuoksi magiaa ei käytetty kaikkeen, mutta Elise ei ollut keksinyt, miksi kannatti loitsia ollenkaan, jos oli varaa palvelusväkeen.

”Loitsu tekee sellaista, mitä me emme voi”, Emel selitti. ”Sen takia täällä riittää lämmintä vettä. Ja pyykit hoituvat kätevästi, ruokakin säilyy ilman kellaria.”

Elise oli nähnyt taloudenhoitoon käytettävän hämärän tilan, jonne pääsi ovesta portaiden alta, mutta ei ollut ymmärtänyt, ettei Kaisla pyykännyt paljussa käsin. Poskille nousi puna, sillä tyttö uskoi Emelin pitävän häntä hieman yksinkertaisena.

Ingrid kutsui Elisen iltaisin Siniseen saliin ja laski kävelykeppinsä oven viereen nojalleen heidän aloittaessaan harjoittelun. Elise huomasi naisen kulkevan varovaisin askelin ilman keppiään, mutta ei kehdannut tuijottaa Ingridin keikkuvia helmoja pitkään. He harjoittelivat loitsimisen keskeyttämistä vaihtelevin tuloksin. Toisinaan Elisen oli vaikea edes käynnistää loitsua, kun hän pelkäsi tukahduttavaa tunnetta niin kovasti.

Tyttö ei voinut olla miettimättä, oliko Emelinkin harjoittelu tällaista. Istuiko poika kahden Ingridin kanssa ja harjoitteli loitsimista? Koko edellisen viikon ajan Elisestä oli tuntunut, että Emel työskenteli vain yksikseen. Toki se saattoi johtua siitä, että Ingrid oli vetäytynyt työhuoneeseensa ja selvittänyt keinoja Elisen magian alkuperän ymmärtämiseksi.

Harjoittelukertojen jälkeen Elise vetäytyi yöpuulle ja yritti hillitä pamppailevan sydämensä, joka säikähti joka kerta kehon reaktioita taikuuteen. Rauhoittuakseen nukkumaan hän suunnitteli uutta tarinaa, jota vastaan voisi saada toisen postimaksun verran rahaa.

Vietyään junamatkatarinansa Solarian voiman toimitukseen Elise oli katsellut kaupungilla ympärilleen. Solaria valmistautui juhlallisuuksiin ripustamalla ovien pieleen lyhtyjä ja oviin paksuja havuseppeleitä. Postitoimiston edessä seisoi nuori tyttö painava laukku olallaan ja huusi kovaan ääneen lehtien pääotsikoita houkutellakseen ostajia. Kuningas aikoi esitellä kevätlahjan kaupungin aatelistolle.

Eliseä halutti ostaa lehti saman tien, mutta hän oli sinnikkäästi säästänyt rahan kirjeen lähettämistä varten. Suunnitelma Saagan tavoittamiseksi oli yhä täynnä mahdottomia haaveita.

Erään aurinkoisen talvipäivän päättyessä Marras vieraili Ingridin luona uutisten kera. Hän vaikutti synkältä ja kiukkuiselta heittäessään kirjeen pöydälle heidän asettuessaan syömään päivällistä. Elise oli yllättynyt, että mies saapui, sillä tätä ei ollut näkynyt Ingridin luona vielä kertaakaan. Tyttö epäili, että Ingrid ja Marras kävivät jonkinlaista kirjeenvaihtoa keskenään lähes päivittäin, joten Ingrid saattoi olla kutsunut velhon syömään.

Ingrid otti kirjeen siroin ottein ja taitteli sen auki, sillä sinetti oli jo murrettu. Hänen kulmansa kohosivat aavistuksen, kun hän luki, mitä kirjeessä sanottiin.

”Sinun on parasta käyttää pukusi jossakin siistittävänä”, Ingrid tuumasi ja laski paperin alas. Marras kohtasi opettajansa katseen synkästi, eikä tuntunut huomaavan eteensä asetettua lautasta ruoka-annoksineen. Hän laski viitan harteiltaan tuolin selkänojalle ja asettui kuitenkin istumaan. Elise annosteli toisen kulhollisen Emelille ja vielä yhden itselleen ennen kuin istuutui alas ja ryhtyi kuuntelemaan keskustelua tarkkaavaisesti. Emel oli tällä välin lukenut kirjeen.

”Kruununpäivän vastaanotto”, hän sanoi yllättyneenä. ”Sielläkö kuningas aikoo esitellä kevätlahjan?”

”Kyllä. Ja pitää juhlat kaupungin kermalle”, Marras sanoi huokaisten. Vaalea tukka oli kammattu siististi, tumman paidan hihansuiden kirjailut kiilsivät. ”En ymmärrä kutsua palatsiin. Olen kieltäytynyt työtehtävistä viime aikoina useammin.”

”Nautit kuninkaan luottamusta. Hovin näkökulmasta paikkasi on arvostettu, mikä antaa mahdollisuuksia käyttää voimiasi valtakunnan hyödyksi”, Ingrid huomautti. Marras sinkosi terävän katseen entistä opettajaansa kohti.

”Mahdollisuus tehdä hänen käskystään mitä hovissa kulloinkin vaaditaan. Mieluummin käytän aikani johonkin hyvään.”

Siihen Ingrid ei lähtenyt puuttumaan, mutta hänen suunsa supistui hetkeksi tiukaksi viivaksi. Elise oli kuitenkin kuullut kaiken tarpeellisen ja hänen oli pakko puuttua puheeseen. Hänen oma keittokulhonsa oli tähän mennessä jäänyt koskemattomaksi. ”Onko juhlavastaanotto palatsissa?”

Ingrid nyökkäsi, kun Marras ei vastannut. Elise silmäili kutsua, jonka Emel oli laskenut ensin pöydän keskelle, ja Marraksen mulkaistua sitä ärtyneesti siirtänyt paperin keittiötasolle vasten astiatelinettä.

”Pääsetkö siis tapaamaan siellä Saagan?” Elise jatkoi sydän pamppaillen.

”En aio ottaa kutsua vastaan”, Marras vastusteli.

”Aiotko teeskennellä kiireistä? Kieltäytymisesi tullaan tulkitsemaan hovissa hyvin negatiivisesti”, Ingrid sanoi ja kohotti lusikkansa hienostuneesti maistaakseen keittoa.

”Tulkitkoon miten haluavat.”

”Luoma yllättää sinut kerran ja sen jälkeen koet parhaaksi piiloutua koko maailmalta.”

Marras pysyi hiljaa, eikä keskustelu päässyt kunnolla jatkumaan jokaisen ollessa varovainen sanoissaan. Emel yritti kysellä jotakin teoriaopinnoistaan, mutta sai vain lyhyitä vastauksia. Elise oli uppoutunut ajatuksiinsa, eikä voinut olla katselematta kirjettä vaivihkaa.

Kun päivällinen oli syöty, Ingrid ja Marras siirtyivät yläkertaan Siniseen saliin. Elise siivosi astiat pöydästä ja Emel lupasi kuivata, jos tyttö tiskaisi. He jynssäsivät astiat kiiltäviksi yhteistyöllä ja kehuivat Maarian keittotaitoja. Emel huvitti Eliseä kertomalla tarinoita kodistaan ja veljeskatraan tekemistä kepposista.

He olivat jo melkein saaneet työn tehdyksi, kun Marras asteli keittiön ovensuuhun ja asettui nojaamaan ovenkarmiin. Emel huomasi hänet ensimmäisenä ja keskeytti naurunsa äkisti.

”Olemme melkein valmiit”, hän julisti Marrakselle kuuliaisesti. Velho risti kädet rinnalleen.

”Saisinko puhua Elisen kanssa?” hän kysyi rauhallisesti. Sanat saivat Elisen sisukset kiemurtelemaan, eikä hän ymmärtänyt miksi. Emelin kulmat kohosivat, mutta hän ojensi pyyhkeen Eliselle tytön sitä pyytäessä ja poistui vähin äänin huoneesta. Marras asteli peremmälle ja asettui nojaamaan pöydän reunalle kuitenkaan kunnolla istuutumatta siihen. Elise alkoi kiireen vilkkaa kuivata loppuja astioita, jotka oli jo huuhdeltu.

”Oletko oppinut pitämään magiasi piilossa?” Marras kysyi. ”Harjoittelut ovat ilmeisesti sujuneet hyvin.”

”Jotenkuten. En enää saa aikaan mitään yllättävää”, Elise vastasi. Kellertävä valaistus sai kultapisarat tanssimaan velhon tummissa silmissä. ”Mutta keskittyminen vie voimia. En oikein tiedä vielä olenko edistynyt vai ainoastaan menettänyt ne vähäisetkin taidot, joita minulla oli hetki sitten. Ingrid joutuu auttamaan minua joka kerta, kun harjoittelemme.”

Kutsukirje oli kaatunut lappeelleen astiatelineen taakse. Elise huomasi sen nostaessaan viimeisen lautasen paikoilleen, jolloin ajatus pälkähti hänen päähänsä. Tyttö hivutti paperin varovasti kuivauspyyhkeensä alle. Hän siirtyi takaisin työnsä pariin ja päästi tulpan irti altaasta, jolloin haalistunut vesi lähti kiemurtelemaan viemäriin. Perään hän kaatoi vadissa olleen huuhteluveden.

”Kirjoititko kotiin?” Marras tiedusteli, mikä sai Elisen entistä tietoisemmaksi piilottamastaan kirjeestä. Hän yritti nyökytellä vaikuttamatta turhan häkeltyneeltä.

”Pyysin erästä ystävääni kertomaan isälle ja Malkalle, että olen kunnossa. En uskaltanut kirjoittaa mitään kovin tarkkaa suunnitelmistani. Olen miettinyt, miksi kevätlahja valittiin Kehräkaupungista”, Elise puhui selin velhoon. ”Miksi he eivät voineet valita jotakuta täältä pääkaupungista?”

Mieleen palasivat isän sanat kotona yön pimeydessä. Isä uskoo, että Saagan valinta on hänen syytään.

”Valinta suoritettiin Luoman kotikaupungista”, Marras sanoi. ”Se on osa loitsua. Aluilla ja lopuilla on symbolinen arvonsa, kun rakennettaan näin monimutkaista taikuutta.”

Tieto sai tytön vavahtamaan. Elise kääntyi ympäri ja piteli kuivauspyyhettä tiukasti itseään vasten. Kosteus imeytyi kankaasta mekkoon, ja Elise pelkäsi kirjepaperin vahingoittuvan. ”Mistä te voitte tietää, että Luoma hyväksyy kevätlahjan?”

”Hän ei saa tällaista tilaisuutta toiste. Luoma loi talven kirouksen kostoksi havitellessaan valtaa ja tavallaan saa nyt haluamansa. Ei kuten hän kuvitteli, mutta houkutus ottaa ihmislahja vastaan on liian suuri, että hän kieltäytyisi.”

Marras nousi ja haki viittansa tuolin selältä, johon oli sen jättänyt. ”Ingrid haluaisi tutkia mieltäsi. Kokeilla katsoa tarkemmin, miten magia sisälläsi liikahtelee.”

”Mitä se tarkoittaa?”

”Ingrid osaa kertoa tarkemmin. Se ei ole tavanomainen tapa tutkia ketään, mutta sinun tapauksessasi yritys ymmärtää magiasi ydintä voisi olla hyödyksi.”

Elisestä tuntui, että kaksikko oli käynyt yläkerrassa puhumassa hänestä. Nyt Marras yritti vakuuttaa hänet siitä, että mitä Ingrid seuraavaksi yrittäisikin, hänen pitäisi kiltisti totella ja antaa noidan tehdä tutkimuksensa. Ajatus sai kuuman aallon hyökymään kehon läpi. Uskaltaisiko hän pistää Ingridille vastaan?

”Selvä”, tyttö kuitenkin sanoi ääni vavahtaen. Marras veti viitan harteilleen ja asteli sitten lähemmäs Eliseä, jolloin tyttö pelkäsi hetken verran velhon etsivän kutsuaan. Marras ei kuitenkaan vilkaissut keittiötasolle päinkään.

”Älä lannistu koti-ikävästä. Se vain kertoo, että tulet kodista, jossa sinua kaivataan.”

Elise punastui. Tyttö ei ollut ajatellut velhon huomaavan hänen kaipaustaan kotiin, eikä ikävä edes ollut päällimmäisenä hänen mielessään Saagan viedessä kaiken huomion. Marraksen kasvoilla kävi hymyntapainen, mutta katse oli vakava. Hän sanoi hiljaa hyvästinsä ja poistui reippain askelin.

Elise päästi pitkän huokauksen ja nojasi selkänsä keittiötasoa vasten. Kädet vapisten hän pelasti kutsukirjeen märän pyyhkeen kätköistä. Paperiin oli jäänyt kosteita läikkiä, mutta taiteltu sisäpuoli ei ollut kärsinyt. Elise painoi päivämäärän tarkasti mieleensä ja sujautti kirjeen mekkonsa sisään.

Hän käyttäisi kutsun itse ja tavoittaisi viimein Saagan.