Pakkaslaulu

❄❄❄

16. luku: Voima ja vastavoima

Viikon jälkeen Elise uskoi jo tuntevansa talon ja sen tavat varsin hyvin. Arki toistui kovin samanlaisena päivästä toiseen, talon työt alkoivat sujua sutjakkaammin ja Emel harjoitteli loitsujaan suurimman osan päivästä. Ovella oli ollut hiljaista, eikä vierailijoita ollut pyrkinyt Ingridin puheille. Ingrid itse oli usein sulkeutunut työhuoneeseensa, johon Elise ei ollut uskaltanut ilman lupaa astua. Noita ei ollut ottanut puheeksi hänen magiaansa.

Ulkona pakkanen oli kiristynyt. Elise tyytyi katselemaan ulkona liikkuvia ikkunasta samalla, kun vapaa-ajan hetkinään lueskeli kirjoja ja yritti keksiä suunnitelmaa Saagan auttamiseksi. Lumet luotiin talojen edustalta ja puhdistettiin myös kadulta, jotta hevosvetoiset vaunut saattoivat kulkea ympäri kaupunkia. Illan hämärtyessä saattoi nähdä kaupungin ikkunoissa satoja valoja kuin koko Solaria valvoisi pimeydessä, piilossa ikkunoidensa takana.

Viimein eräänä iltana Ingrid kutsui Elisen luokseen siniseen saliin. Eliseä jännitti kohdata Ingrid kahden, sillä naisen jäykkä tapa puhutella häntä päivällisellä oli saanut tytön pohtimaan, oliko nainen tyytymätön häneen vai eikö noita vain pitänyt hänestä.

Tytön saavuttua saliin Ingrid komensi Elisen viereensä ikkunan ääreen, ja Elise totteli mukisematta. Ulkona sininen hetki kääntyi ripeästi kohti pimeyttä ja taivaanrannassa erottui punerrusta pilvien rakosista.

”Olet pysytellyt visusti sisätiloissa”, Ingrid tuumasi huomatessaan, minne Elisen katse harhaili. Tyttö tunsi hehkun poskillaan ja niskassaan. Hän ei kehdannut sanoa, että vieraille kaduille lähteminen ypöyksin jännitti mahdottomasti.

”Luin sanomalehdistä, että kevätlahja majoittuu kuninkaan palatsissa. En vielä ole keksinyt, kuinka pääsisin tapaamaan Saagaa.”

Ingrid kohotti hienoisesti kulmiaan, mutta ei sanonut mitään.

Elise kohtasi reippaasti naisen katseen. ”Miksi kutsuitte minut luoksenne?”

”Lupasin tutkia magian kykyjäsi. Sain taustatyöni valmiiksi, joten nyt on käytännön aika”, Ingrid kertoi ja tarkasteli tytön kasvoja. ”Työni magian parissa liittyy vahvasti taikuuden ja mielen yhdistäviin tekijöihin. Yritämme päästä käsiksi siihen, mistä ammennat voimaasi ja miten voisit jatkossa hallita käyttämääsi voimasanojen keinoa.”

”Tarkoitatko toiveita?”

”Kyllä. Oletko tehnyt toivomuksia täällä ollessasi?”

”En.”

”Nyt kokeilemme kykyjäsi.” Ingrid tarttui ryppyisillä käsillään Elisen olkapäihin ja käänsi tytön kohtaamaan salin. ”Haluan, että saat aikaan jonkinlaisen muutoksen huoneessa magian avulla. Aloita, ole hyvä.”

Elise ei voinut kuin nyökätä. Hän ei tiennyt tarkkaan, mitä hän yrittäisi saada tehdyksi, ja miten hän sen tekisi, mutta Ingridin kaltaiselle noidalle ei sanottu ei. Jännitys iski koko kehoon ja pisti kädet vapisemaan. Elise oli ollut huolellinen ja varonut toiveita. Nyt hänen pitäisi yrittää sellaista tarkoituksella.

Salin korkeat kirjahyllyt veivät hänen huomionsa. Lamppujen kellertävä valo täytti huoneen tasaisesti joka puolelta, ja kirjojen selkämyksissä kultaiset kirjaimet tuntuivat lähes hohtavan opusten leijaillessa hyllynreunalla. Elise tunsi Ingridin katselevan häntä ja toivoi, että hän pääsisi piiloutumaan naisen tuijotukselta.

Oli pakko yrittää. Mitä hän tekisi? Mitä hän halusi tälle naiselle näyttää?

Älä katso. Älä näe minua. Älä näe.

Tällä kertaa toive tuntui jopa helpommalta kuin aiemmin. Aivan kuin Savulehdossa löytynyt taikuus olisi heräämisensä jälkeen löytänyt paikkansa Elisessä ja odottanut tätä hetkeä. Lamput sammuivat sihahtaen.

Huone hävisi pimeyteen ja sai tytön vetämään hätäisesti henkeä. Elise kietoi käsivarret puuskaan ja puristi kädet nyrkkiin, kynnet kämmentä vasten. Magia kutitti ihon pinnassa ja kylmäsi koko kehoa kuin pakkasessa kulkemisen jäljiltä. Ingrid taputti käsiään ja valot palasivat hitaasti huoneeseen.

”Mielenkiintoista”, Ingrid sanoi ja hieroi kämmeniään hetken yhteen kuin niitä olisi palellut. ”Mitä tarkalleen ottaen toivoit?”

”Piiloutuvani. En ajatellut valoja, ainakaan tietoisesti”, Elise vastasi ja hytisi.

”Marras kuvasi kykyäsi varsin osuvasti. Toiveistasi on kehittynyt kyky muuttaa todellisuutta.” Ingrid talutti Elisen pois ikkunan luota, lähemmäs vastakkaisen seinän kirjahyllyjä. ”Kykysi on laadultaan alkeellinen, mutta varsin tehokas. Magia aistii mielesi liikkeitä ilmeisesti pidemmälle kuin itsekään huomaat ja vastaa pyyntöösi. Tunnetilasi taitavat vahvistaa reaktiota hallitsemattomasti. Kyky voi yhtä hyvin olla peritty kuin jonkinlainen magian epämuodostumakin.”

Viimeisin huomio kuulosti niin inhottavalta, että Elise pysähtyi. ”Kuinka sitten hallitsen sitä?”

”Kokeilemme sitä seuraavaksi.” Noita tarkasteli Eliseä päästä varpaisiin. ”Sattuuko?”

”On hirvittävän kylmä”, Elise vastasi hampaat kalisten. Ingrid nyökkäsi kuin ei ollenkaan ihmettelisi asiaa. Vasta se sai Elisen ymmärtämään, että tällä kertaa loitsu ei ollut aiheuttanut hänelle pääkipua, vaan imi hänestä kaiken lämmön.

”Sinun on opittava tuntemaan loitsimisen alku”, Ingrid ohjeisti ja tarttui hänen käsiinsä vetääkseen ne kauemmas kehosta. ”Mieti äskeistä toivettasi ja toista se. Yritetään peruuttaa tekemäsi loitsinta kesken kaiken. Kun mietit toivetta mielessäsi, keskity myös kehosi reaktioihin. Tunnustele, mistä magia lähtee liikkeelle.”

Elise nyökkäsi ja painoi silmänsä kiinni keskittyäkseen. Nainen piteli hänen sormiaan jämäkässä otteessaan samalla, kun Elise toivoi.

Tunne saapui äkkiä arvaamatta, ensin hitaasti hiipien, sitten vauhdilla niin, ettei ehtinyt edes ihmetellä sen tuloa. Magia kutkutteli jossakin vatsanpohjalla ja sai olon entistä kylmemmäksi. Elise kuvitteli jäähiutaleiden tanssivan kehossaan, niin rajusti hän paleli. Hän toivoi, toivoi ja toivoi. Lähes heti hän tunsi, miten huone viileni ja ihokarvat nousivat pystyyn. Hartiat teki mieli vetää korviin, kun kylmyys vain yltyi ja tyttö avasi hätäisesti silmänsä. Ingrid katseli häntä vakavana, mutta rauhallisena.

”Nyt sinun on keskityttävä. Löysit magiasi, mutta et kohdista sitä kunnolla oikeaan kohteeseen. Nyt harjoittelemme tukahduttamaan tunteen. Keskity. Sammuta magia sisältäsi.”

Elise halusi vetää kätensä pois. Hänen oli kamalan kylmä.

”En osaa”, hän sanoi hampaat kalisten. Valot lepattivat aavemaisesti huoneessa ja korvissa suhisi kuin tuuli olisi puhaltanut. Elise ei ymmärtänyt, miksi Ingrid ei ollut yhtä peloissaan kuin hän. Noita katsoi häntä vain tiukasti sinisillä silmillään ja puristi ranteista, pakotti keskittymään.

”Sinun on yritettävä. Nyt. Keskity”, Ingrid käski ja auttoi Eliseä tasaamaan hengityksensä. Tyttö kuvitteli jälleen jääkiteet kehossaan, mutta se oli vaikeaa silmät auki. Hän sulki silmänsä ja hengitti syvään, sisään ja ulos, vielä kerran uudelleen. Hän tunnusteli jäätä ja pakotti sen katoamaan kuin olisi imenyt sen sisäänsä ja pysäyttänyt lumimyräkän. Magia tuntui kuitenkin oikuttelevan. Se ei ollut millään palaamassa takaisin päästyään kerran valloilleen ja Elisen pelko vain kasvoi. Hänen voimansa olivat aivan loppu.

Valot rauhoittuivat ja kirkastuivat. Huoneeseen palasi lämpö, tosin ei yhtä voimakkaana kuin aiemmin, vaan kylmyyden kaiku tuntui kummittelevan nurkissa. Ingrid päästi irti tytön käsistä ja kietoi hartioillaan olevaa huivia paremmin ympärilleen. Elisen kädet tärisivät ja hän hengitti pinnallisesti katsellessaan noitaa.

”Tätä tunnetta sinun on harjoiteltava. Jotta loitsu ei pääse valloilleen, sinun on estettävä se, mikäli ajatuksesi tai toiveesi on vaarassa aiheuttaa muutoksia ympäristössä”, nainen ohjeisti.

”Mutta äsken autoit minua. En kyennyt siihen yksin”, Elise sanoi hädissään. Magia oli tukahdutettu melkein väkivalloin ja sen aiheuttama paino tuntui hartioilla kuin hän olisi kantanut valtavaa taakkaa selässään.

”Tästä lähtien harjoittelet keskittymistä joka ikinen päivä”, Ingrid ohjeisti. ”Sen jälkeen harjoittelet magiasi tukahduttamista äskeisen harjoituksen avulla. Älä päästä loitsua valloilleen, vaan sammuta se jo ennen kuin saat mitään aikaan. Harjoittelemme yhdessä, jotta olet turvallisessa ympäristössä. Keskittymisharjoituksesi voit tehdä itsellesi sopivana hetkenä.”

Noita kertoi jatkavansa tutkimuksiaan magian alkuperän suhteen ja Elise lupasi tehdä, kuten käskettiin. Saatuaan luvan poistua hän kipusi kerroksen ylemmäs ja vetäytyi makuusoppeensa istumaan.

Tyttö laski kämmenen rintakehäänsä vasten ja kuvitteli magiaa jossakin sisällään. Sen täytyi olla valtavan voimakasta ollakseen niin arvaamatonta. Hän oli tuntenut, miten Ingrid oli lopulta pakottanut hänen magiansa sammumaan, ja miten voima ei ollut tahtonut sitä. Hän oli tuntenut kivun ja painostuksen, kun viimeiset taikuuden rippeet oli sammutettu. Kuin häntä olisi läimäisty kasvoille.

Kuin hänet itsensä olisi tukahdutettu magian mukana.


****

Seuraavana päivänä Ingrid patisti Elisen ulos lähettämällä tämän Marraksen luo. Elise oli onnistunut viikon aikana kehittämään Solarian kaduista itselleen lähes ylitsepääsemättömän pelon, jonka hän nyt joutui kohtaamaan silmästä silmään.

Mukaansa hän sai korillisen viemisiä. Kantamukset painoivat, mutta Elise ei rohjennut kurkistaa liinan alle Ingridin läsnä ollessa. Hän puki villapaidan mekkonsa päälle ja peitti huivilla huolellisesti leukansa, suunsa ja kaulansa ankaraa pakkaspäivää vasten ennen kuin nappasi viemiset mukaansa ja suuntasi kaupungille Ingridin ohjeet mielessään. Emel vilkutti hänelle ovenraosta ja toivotti hyvää matkaa.

Ensimmäiset askeleet tyttö otti varoen kuin maa saattaisi pettää alta. Hanki narskui tutusti kenkien alla, jolloin Elise vetäisi syvään henkeä ja lähti keskelle kaupungin hälyä.

Lumivaipat talojen katoilla näyttivät painavilta ja savu nousi piipuista kohtisuorana kohti korkeuksia. Väki liikkui rivakasti kapeilla jalankulkureiteillä, eikä kukaan jäänyt seisoskelemaan putiikkien näyteikkunoiden edustalle. Koulumatkalla oleva lapsilauma pysähtyi leikkimään kinoksessa ja heidän naurunsa raikui torin laidalla.

Elise varoi ja väisteli tottumattomana kulkemaan tungoksessa. Hän kuuli kauppakielen lisäksi vieraita sanoja, haisteli uusia tuoksuja ja katseli värikkäitä takkeja, jotka olivat aivan liian kevyitä näin kylmään talvipäivään. Koko viikon hän oli yrittänyt olla ajattelematta liikaa kotia. Juuri nyt muistot puskivat pintaan kaikkein vahvimmin.

Mitä isä ja Malka mahtoivat kotona ajatella? Molemmat olivat varmasti huolissaan.

Oliko Kehräkaupungissa huomattu hänen lähteneen? Nilsa ei kertoisi hänen suunnitelmistaan eteenpäin, mutta pidettäisiinkö outona, ettei häntä näkynyt enää pääkadulla tai joen rantaa myötäilevällä polulla?

Kuinka monta päivää hänellä olisi aikaa pohtia, mitä tehdä?

Elise ymmärsi vasta nyt, miten väsynyt oli ollut matkaamisen jälkeen. Oli ollut helppo linnoittautua sisälle lämpimään ja unohtua talon töihin, vakuuttaa itselleen, että vaikeaselkoisten magian kirjojen lukeminen johtaisi jonkinlaiseen valaistumiseen ja yllättävään ideaan, joka auttaisi pelastamaan Saagan.

Niin ei tapahtuisi. Päivät kuluisivat ja hän huomaisi heräävänsä aamuna, jolloin kevätlahja luovutettaisiin velho Luomalle. Silloin olisi jo liian myöhäistä.

Mitä hän oli kuvitellut Solariassa tekevänsä? Elise muisti sanoneensa Marrakselle, että kulkisi sisään vaikka kuninkaan linnaan matkallaan Saagan avuksi. Tunnekuohussaan hän oli vain halunnut päästä matkaan, lähemmäs Saagaa, saada kiinni reen, joka sisaren vei mukanaan. Hän oli halunnut unohtaa Malkan käskyn lopettaa koulunkäynti ja tehdä omat suunnitelmansa sen sijaan, että Malka päättäisi hänen siirtyvän oppilaaksi ompelimoon.

Hänen olisi tutustuttava Solariaan lähemmin ja tunnettava kadut. Olisi saatava Marras auttamaan.

Elise toisteli mielessään reittiä, joka hänelle oli opetettu. Torin luo, sitten kolmatta katua oikealle. Korukaupan kohdalta oli valittava pikkuinen katu, joka jatkui pitkän matkaa talojen varjossa. Suurkaarre-nimistä katua jatkettiin kaarevasti oikealle. Oikealla asuinalueella oli ryhdyttävä tarkastelemaan talojen numeroita vanhoista kylteistä niiden seinillä.

Numero viisi oli yksi harmaakivisistä taloista, jotka lomittuivat aivan kiinni toisiinsa. Lunta oli niin paljon, että oli kuljettava edellisen kulkijan kapeita jälkiä pitkin, jottei joutunut kahlaamaan hangessa polviaan myöten. Elisen oli kuitenkin poikettava polulta vitosen rapulla ja rämmittävä lumen läpi portaat ovelle.

Hän korjasi painavan korin asentoa käsivarrellaan ja koputti kovaa. Hetken päästä ovi avautui raolleen ja paljasti synkkäilmeisen Marraksen. Miehen vaaleat hiukset olivat epätavallisen sekaisin.

”Ingrid lähetti minut”, Elise sanoi hiukan hengästyneenä taipaleensa jäljiltä. Huulet pyyhkivät huivia vasten ja hengitys teki kankaan kosteaksi. ”Hän halusi, että tuon tämän.”

Tyttö ojensi kantamustaan, mutta joutui odottamaan hetken, että Marras otti sen vastaan.

”Saanko tulla sisälle?” Elise pyysi ja yritti nähdä miehen ohi peremmälle taloon. Marras vetäytyi taaksepäin ja laski tytön sisään.

”Ole hyvä”, hän sanoi hiljaa ja kantoi korin tupaan. Elise sulki oven perässään ja alkoi kiskoa huivia pois kaulansa ympäriltä varoen lettejään. Himmeässä valaistuksessa tuntui kuin ilta olisi yhtäkkiä laskeutunut taloon. Tupa oli pieni, avoimen oviaukon takana erottui keittiökomero. Seinät olivat valkeat ja paljaat, mutta muutoin huone oli täynnä tavaraa.

Pöydällä lepäsi papereita ja leveäkantinen kirja avoimena aukeaman päällä olevan painon avulla. Tupapöydän ääressä oli pitkä penkki ja kaksi nojatuolia. Seinustalla komeili korkea kirjahylly ja useita lipastoja, joiden päälle oli aseteltu kynttilöitä, kymmeniä purnukoita ja kasoittain kirjoja. Kaikki näytti kuitenkin arkisen tavalliselta. Kirjat pysyivät paikoillaan ja himmeästi hohtavat lamputkin olivat ihan tavallisia kaasuvaloja.

Jos Marras olikin toisesta maailmasta, mikään tuvassa ei näyttänyt kielivän sellaisesta. Elise seurasi, miten Marras laski korin pöydälle ja siirsi liinan sivuun. Korista paljastui harmaanvaaleita möhkäleitä, kutakuinkin nyrkkiin sopivia, eri muotoisia ja rosoisia.

”Ingrid sanoi, että ne ovat loitsua varten”, Elise höpötti ja asteli lähemmäs nähdäkseen paremmin. ”Mitä ne ovat?”

”Kiviä.” Marras alkoi siirrellä esineitä korista pöydälle. Hänen tumman paitansa hihat oli kääritty kyynärpäihin ja pitkät sormet sivelivät kivien pintaa niitä nostellessaan. Elise katseli tarkkaa työskentelyä hetken lumoutuneena.

”Millaista loitsua olet valmistamassa?”

”Yritän jäljittää Luomaa”, Marras sanoi hiljaa. Elisen hämmästyneen katseen nähtyään, hän selitti hieman tarkemmin. ”Puhuin Ingridin kanssa siitä, mitä kohtasimme ja myös hän oli sitä mieltä, että tällainen hyökkäävyys oli erikoista, vaikka Luoma onkin vihoitellut useamman vuoden ajan. Hänen ei olisi pitänyt tietää minun olevan Savulehdossa.”

”Puhuit jotakin vanhoista kaunoista”, Elise muisteli. Heidän päästyään Ingridin luo Marras oli sanonut pysyttelevänsä toisesta velhosta etäällä kaikin keinoin. ”Mitä välillänne on tapahtunut? Oletko kohdannut hänet joskus aiemminkin?”

Marras keskeytti työnsä hetkeksi ja katseli Eliseä kuin ei olisi tajunnut tytön muistavan näin paljon. Kun hän vastasi, kuuli äänestä vastahakoisuuden. ”Luoma halusi tietoa, jota en ollut valmis jakamaan.”

Elise oli yhä vain kiinnostuneempi, mutta Marraksesta joutui kiskomaan irti vastauksia väkisin. Tämä veisi aikaa. Tyttö riisui takkinsa ja asetti sen huivin kanssa nojatuolin käsinojalle. Lumi suli kengistä lattialle, joten Elise riisui ne kiireesti jaloistaan ja vei ovelle.

”Sanoit, että aiot pysytellä erossa velho Luomasta ja nyt kuitenkin etsit häntä loitsuin. Miksi valehtelit?” tyttö kysyi astellessaan kankeasti takaisin. Jäsenet alkoivat viimein tuntua lämpimiltä pakkasessa kulkemisen jälkeen.

”Miten sinä uskaltauduit kaupungille?” Marras esitti vastakysymyksen. ”Kuulin Ingridiltä, että piileskelet sisätiloissa.”

Elise pisti kädet puuskaan. ”Minulla on ollut täysi työ oppia talon tavoille. Kotitaloustöitä riittää, vaikka talossa asuvat vain Ingrid ja Emel. En ymmärrä, miksi töihin ei käytetä loitsuja, jos kerran talo on muutoin täynnä loitsittuja esineitä.”

”Liian kallis hinta maksettavaksi”, Marras totesi tyynesti.

”Mutta kirjoja täytyy leijuttaa hyllyssä?”

”Turvallisuustoimenpide.”

Elise pyöritteli päätään. Vai olivat magian kirjat vaarallisia. Olisihan hänen pitänyt tietää. ”Aioin kyllä lähteä etsimään postitoimiston. Voisinkohan lähettää kirjeen kotiin samalla tavalla kuin sinä laitoit kirjeen matkaan Keishirestä Ingridille tänne Solariaan?”

”Käytin magiaa vain, koska viestillä oli kiire”, Marras kertoi. ”On tunnettava tarkkaan paikka, johon haluaa saada viestinsä perille. Summamutikassa tehty yritys voi johtaa haitallisiin sivuvaikutuksiin.”

”Kyllä minä Kehräkaupungin tunnen.”

”Sinun piti lopettaa toivomukset.”

Elise mutristi suutaan ja istuutui alas penkille. Hänen äänensä muuttui vaimeammaksi ja katse siirtyi velhosta pöydälle asetettuihin tarvikkeisiin. ”Ingrid yritti opettaa minulle keskittymistä ja magian voimieni hillintää, mutta minulle tuli siitä jotenkin huono olo.”

Marras oli asetellut kaikki kivet viivasuoraan riviin pöydälle ja hän siirteli papereitaan kuin lueskellen niistä, missä olikaan ollut menossa ennen Elisen tuloa. Nyt hän kuitenkin katsahti taas tyttöön, ja ikkunasta tulviva päivänvalo maalasi tummat silmät astetta vaaleammiksi.

”Löydät postin asema-aukion toiselta laidalta”, velho neuvoi. ”Kirjoita muutama rivi kotiin, jos se helpottaisi oloasi.”

Elise ei uskaltanut tunnustaa, että kaikki rahat olivat kuluneet junalippuun. Hän vain nyökäytti päätään ja päätti joka tapauksessa käydä tarkistamassa toimiston ilmoitustaulun työilmoitusten varalta.

”Voinko jäädä katselemaan?” tyttö kysyi ja viittasi Marraksen keskeneräiseen työhön.

”Oletko varma?”

Elise nyökkäsi. Vaikka magian katku inhotti yhä, hän ei voinut olla unohtamatta käsiensä kihelmöintiä ja hetkeä, jolloin Ingrid oli sammuttanut hänen aloittamansa taikuuden kipinän. Saagan vuoksi hän ei enää saisi antaa kiukun ja pelon voittaa.

Marras kumartui raapustamaan muutaman rivin muistiinpanoja ja siirsi paperit sen jälkeen syrjään. Elise vilkaisi pientä ja tiheää kirjoitusta, ja meinasi sanoa, että velholla oli aivan järkyttävä käsiala. Marraksen tekstistä ei ollut saada selvää, vaikka sitä kuinka tihrusti. Tarpeeksi silmiään siristeltyään tyttö totesi, ettei voinut olla varma kirjoittiko velho edes heidän kielellään.

”Mitä kivillä tehdään? Miten aiot etsiä velho Luoman?”

”Kivet toimivat maksuna, Ingrid on valmistellut niitä täyden kuunkierron. Jotta loitsu onnistuu, minun en ensin määriteltävä mitä etsin. Muistiinpanot auttavat”, Marras selitti. ”Luomalla on ollut tapana päästää magiansa valloilleen talveen sen jälkeen, kun hän kirosi Seresmaan. Yritän löytää sen jäljet.”

Elise oli avaamassa jälleen suunsa, mutta Marras ilmoitti vastaavansa loppuihin kysymyksiin myöhemmin. Elise seurasi, miten velho asetteli kivet piiriksi ja kynttilät piirin ulkopuolelle jokaiseen pääilmansuuntaan. Sen jälkeen Marras lausui muutaman vieraalta kuulostavan sanan.

Sinivalkea usva heräsi kivien ylle. Se leijaili ja pyörteili kuviona kivien yllä, ja Marras tuijotti usvaa hyvin tiiviisti kuin voisi nähdä siinä jotakin. Elise nousi penkiltä ja siirtyi ripein askelin pöydän toiselle sivulle Marraksen viereen nähdäkseen paremmin. Marras kohotti toisen kätensä pystyyn kuin pyytääkseen hiljaisuutta.

”Yritän kuunnella”, hän ilmoitti ennen kuin Elise ehti puhua. Huoneessa oli kuitenkin hiljaista. Edes loitsu ei pitänyt minkäänlaista ääntä. Lopulta Marras pyöritti hallitusti käsiään savun ympärillä kääntääkseen sen ikään kuin ympäri. Kieppumissuunta muuttui.

”Katsellaan hieman laajemmin. Ei suoraan täällä, mutta ehkä Solariassa kuitenkin. Vähintään sen lähimailla”, Marras puhui itsekseen. Kiepautuksen jälkeen ei kestänyt kauaa, kun huoneessa alkoi kaikua heikko, ulvova ääni. Se kohosi ja laski kuin laulu, ja Elise muisti kuulleensa jotain sen kaltaista metsässä tarpoessaan. Vaikka hän nyt oli sisätiloissa ja lämpimässä, pelkkä ääni sai kylmät väreet kulkemaan hänen selkäänsä pitkin.

”Tiesinpäs”, Marras tuumasi, mutta ei kuulostanut kovin iloiselta löydöksestään. Hän tarkasteli savua, joka alkoi välkehtiä kuin sen keskellä olisi äänetön ukkosmyrsky. Elise oli näkevinään usvassa talvisia maisemia, milloin metsää, milloin taloja, mutta yksikään kuva ei näyttänyt tutulta. Toisaalta ne vilahtivat ohitse niin nopeasti, että hänen olisi ollut mahdotonta sanoa varmasti tunnistiko hän niistä yhtäkään.

Marras painoi käsillään savun kasaan ja sai sen hajoamaan. Samalla hetkellä, kun usva erkani ja haihtui, pienet kivet vierivät kolisten pois muodostelmastaan.

”Saitko mitään selville?” tyttö kysyi kärkkäästi. Marras keräsi kivet ja laittoi ne takaisin Ingridiltä saatuun koriin.

”Hän on liikkeellä. Ei aivan lähettyvillä, mutta hänen magiansa yltää Solariaan asti. Talven kirous saattaa sekoittaa tämänkaltaista loitsua, mutta tiedämme kuitenkin, että hän on liikekannalla, yhä vahvemmin täällä pääkaupungissa”, Marras selitti. Elisen vatsanpohjaan tuntui humahtavan jotakin hyisen viileää. Velho Luoma tulisi noutamaan Saagan.

Elise pohti vaihtoehtojaan. Tuntui kuin hän olisi ollut yhtä kaukana sisarestaan kuin kotona Kehräkaupungissa. Saaga oli samassa kaupungissa, mutta samaan aikaan saavuttamattomissa.

Minun on saatava yhteys Saagaan.

Marras sysäsi kivillä täytetyn korin Elisen syliin kuin käskynä poistua ja suuntasi sitten keittiöön lisäämään puita pieneen uuniin. Elise laski korin hetkeksi alas voidakseen pukeutua. Hän katseli Marraksen selkää ja mietti, mitä tarkoitti, että noin vahva velhokin päätti paeta ja väistää, kun puhe oli Luomasta.




Seuraava luku ››

Edellinen - Ylös