Olen yrittänyt runoilla sinusta useita kertoja, mutta riimini eivät koskaan riitä. Siksi minun on kerrottava totuus meistä kaikkine yksityiskohtineen.
Väsyn ihmisten seurassa. Sinun kanssasi en koskaan. Ehkä se oli ensimmäinen merkki, että kehoni tunnisti sinun olevan jotain erityistä. Näin pitkän ajan jälkeen tunnen, miten olet tatuoinut nimesi sydämeeni. En saisi sinua pois minusta, vaikka yrittäisin. Olet iholla, silmäluomieni takana, sielussa asti.
Ensimmäisenä iltana tanssit kanssani, vaikka vihaat olla huomion keskipisteenä. Muistan, että kätesi oli lämmin kädessäni, pyysit, että jäisin. Et voinut irrottaa katsettasi minusta.
Yhtäkkiä olit se, jota olin odottanut, jonka perään olin mielessäni lähettänyt pyynnön kiirehtiä. Huulistasi tuli pelastukseni, rauhallisesta hengityksestäsi ahdistukseni tyynnyttäjä. Muistan, miten sydämeni pamppaili ja vapisin jännityksestä, mutta jo ensimmäisestä maistiaisesta vapauduin.
En saa sinusta tarpeekseni. Kietoudun sinuun lakanoissa, tunnustelen sormenpäilläni jokaisen neliösentin ihosi pintaa ja palan, palan, palan, ja se on ihanaa. En koskaan ennen ymmärtänyt halua, nyt en voi käsittää, kuinka olen voinut elää ilman sinua. Kun sanot nimeni, lämpö värähtää lävitseni.
Olet upeampi kuin maailman suurimmat ihmeet. Kauneutesi tarttuu ja tekee minusta kultaa aamun aikaisessa valossa. Mihin ikinä liikutkaan, sopeudun liikkeeseesi, taivun suuntaasi niin luonnollisesti, että tapaamisemme täytyy olla kohtalon sanelemaa.
En uskonut sellaiseen hölynpölyyn ennen sinua. Kätesi kulkee hiuksissani ja hymisen mielihyvästä. Suljen silmäni ja painaudun sinua vasten, kiedon paljaat jalkani jalkoihisi, olemme hetken yhtä. Tunnen oloni rakastetuksi. Kerron sen sinulle.
Mikään ei ole täydellistä. Epäjärjestelmällisyytesi saa minut raivoihini, tapasi kääntää vakavat asiat leikiksi saa minut joskus kuvittelemaan, ettet välitä yhtä paljon kuin minä. Kiroan kahvinporoja keittiötasolla ja tuhahtelen pyykkikorista löytyville rikkinäisille vaatteille, joista et suostu luopumaan. Tiedän, että vihaat hössötystäni. Olen kärsimätön, tapani juurtuneet niin syvälle, että vaadin niitä myös muilta. Keskeytät puhutteluni suukolla.
Sen jälkeen tanssitat minua keittiöstä olohuoneeseen ja taas takaisin. Naurat ja sanot, ettet koskaan tekisi tätä muiden ihmisten nähden. En voi olla nauramatta hölmöille sutkautuksillesi, vaikka väität aina ensin, että minulla kestää tajuta vitsin pointti. Näen silmissäsi paljon enemmän kuin vain nykyisyyden. Näen tulevaisuuden kanssasi, näen unelmia, värejä, joita en tiennyt olevan olemassa.
Tästä kirjoituksesta tuli ylistyslaulu, jota kukaan ei usko todeksi, mutta en välitä, enhän minä tätä tuntemattomien vuoksi paperille vuodattanutkaan. Aion kertoa sinulle kaiken tämän tänään, koska toivon, että voisit nähdä itsesi sellaisena kuin minä näen sinut.
Sillä näen nykyisin itseni kauttasi, ja minä hehkun.