PAPERIHÖYHENET




Uusin merkintä | Merkinnät 2021 | Merkinnät 2020
Merkinnät 2019 | Merkinnät 2018 | Merkinnät 2017



2.3.2021
Aikatauluongelmia

Arvatkaapa tuskastelinko aikamoisessa syyllisyyden tunteessa, kun en saanut SKK:n lukua julki kuukausiin. Nyt seuraava luku on sentään lähes läpikäyty julkaisua varten, jako piti tehdä vielä kahteen viimeiseen lukuun. Syksyllä pohdin, että olkoon, jatkan hommaa kun voinniltani pystyn ja nyt uuden vuoden puolella kärsin ja mietin, että olisihan sen homman voinut hoitaa loppuun syksylläkin, kun vielä olisin kyennyt.

Koko viime vuoden kirjoitusmahdollisuudet olivat hieman erilaiset ja tänä vuonna muutos on vielä suurempi. Olen aina voinut toimia niin, että kiireiden tai omien voimavarojen loppumisen koittaessa olen voinut aikatauluttaa kirjoittamista, jolloin se on sujunut parhaiten. Nyt olen tilanteessa, jossa en voi iskeä valmiita kirjoitushetkiä kalenteriin. Tämä onkin luonut aivan uuden ongelman, jota yritän tässä selättää ja miettiä, miten saisin kirjoitusrytmin pidettyä tallessa, edes jonkinlaisena. Yhden idean otin jo käyttöön ja päätinkin julkaista Pakkaslaulu-tarinaa, jossa iso osa tekstiä on jo valmiina, se vain vaatii muokkausta ja uudelleenkirjoitusta. Ainakin on siis jo materiaalia, jota työstää, eikä tarvitse aloittaa välttämättä aivan alusta.



Teen kauheasti ajatustyötä viestien eteen, joita suunnittelen lähettäväni. Rästissä on jonkin verran viesteihin vastaamista ja pelkään, että unohdan ne. Joku päivä jätän linkkareillekin jonkinlaiset raapustukset, yritän tulla kertomaan kuulumisia ja vastailla Angelsiin jätettyihin kirjoituksiin. Jos olisin reipas ja yrittäisin vaikka yksi kerrallaan, saisin ehkä enemmän aikaan kuin työstämällä mielessäni jokaiselle viestiä samaan aikaan.

Tätä blogikirjoitusta olen työstänyt ainakin viidessä osassa, aloitin 2. helmikuuta. Olen vaihtanut julkaisun päivämäärää aina vain pidemmälle. Ehkä siksi tuntuukin, että tämä teksti koostuu irrallisista palasista, jotka sain haalituksi kokoon ilman sen suurempaa punaista lankaa.

Vaikka syksyllä vielä tunsin oloni hieman kurjaksi hitaan päivitystahdin takia, olen saanut sen verran muuta puuhaa ja ajateltavaa, ettei hitaus enää niinkään harmita, mutta mietin kyllä, onnistunko säilyttämään kirjoittamisen osana elämääni. Tiedän, ettei se onnistu samoilla keinoilla kuin ennen, mutta miksi sitä jännittää, että pidempien taukojen jälkeen ei ehkä osaakaan tuottaa enää tekstiä, kuten aiemmin kykeni?

Kuvat © Laris, Crudeliagraphic




Ylös